Jakso 11

Alesha MacPhail

Alesha MacPhail

Alesha MacPhail syntyi Glasgown kuninkaallisessa sairaalassa 22. lokakuuta vuonna 2011. Hän asui Airdriessa, Pohjois-Lanarkshiressä, 16-vuotiaan äitinsä Georgina Lochranen ja 19-vuotiaan isänsä Robert MacPhailin kanssa. Vanhemmat kuitenkin erosivat vain kolme kuukautta Aleshan syntymän jälkeen. Tiet erkaantuivat hyvässä ymmärryksessä ja yhteys vanhempien välillä säilyi. Eron jälkeen Robert muutti noin 100 kilometrin päähän vanhempiensa luokse Bute-saaren suurimpaan kaupunkiin Rothesayhin. Vuonna 2016 Robert aloitti seurustelun yhdeksän vuotta itseään nuoremman Toni McLachlanin kanssa ja seurustelun jatkuessa myös Toni muutti asumaan Robertin vanhempien luokse.

Alesha asui pääsääntöisesti äitinsä luona Airdriessa, mutta vieraili isänsä ja isovanhempiensa luona Bute-saarella joka toinen viikonloppu. Pienelle tytölle oli varattu isovanhempien talosta jopa kokonaan oma huone. Isovanhemmat hemmottelivat mielellään lapsen lastaan, joten matkat saarelle olivat pienelle tytölle varsin mieluisia.

Aleshan kesäloma alkaa

28. kesäkuuta 2018 Alesha matkusti jälleen Bute-saarelle viettääkseen tällä kertaa koko kolmeviikkoisen kesälomansa isovanhempiensa ja isänsä kanssa. Perillä isovanhemmat suuntasivat lapsen lapsensa kanssa heti ensitöikseen tämän suosikkikohteeseen Ettrick Bay Beachille, jossa olivat viettäneet aikaansa yhdessä useita kertoja aikasemminkin. Aleshan kesäloma sai arvoisensa aloituksen.

Seuraavat kaksi päivää täyttyivät useista erilaisista aktiviteeteista kuten rantaleikeistä, trambolinilla hyppimisestä ja pyöräretkistä puistoihin. Energinen Alesha tuntui olevan jatkuvasti liikkeessä ja nautti kesälomastaan saarella. Myös isovanhemmat ottivat kaiken irti tytön pidennetystä vierailusta. Erityisen riemukas tapahtuma oli saarella 30. kesäkuuta järjestetty ”Gala Day”-festivaali, joka oli yksi saaren kesäkauden kohokohdista. Perhe vietti koko päivän tiiviisti yhdessä juhlahumusta, herkuista ja erilaisista laiteajeluista nauttien.

1. heinäkuuta 2018 päivä valkeni jälleen täysin normaalina. Koko perhe kokoontui tapansa mukaan aamiaispöydän ääreen suunnittelemaan tulevaa päivää. Aleshan ystävä järjesti myöhemmin päivällä syntymäpäiväjuhlat Airdriessä, joten isovanhemmat Calum ja Angela kuljettivat tytön autollaan takaisin kotikaupunkiinsa. Kolmikko saapui paikalle kuitenkin 24 tuntia myöhässä sillä juhlat olikin pidetty jo edellisenä päivänä. Paikalla oli jo käynnissä toiset syntymäpäiväjuhlat, mutta Aleshan onneksi kutsuvieraiden joukossa oli myös hänen ystäviään, jotka pyysivät tätä liittymään mukaan hauskanpitoon. Isovanhemmat antoivatkin tytölle luvan, jotta miltei 100km matka saarelta kaupunkiin ei olisi mennyt täysin hukkaan. Virheellisestä päivämäärästä huolimatta matka kaupunkiin oli menestys, sillä Alesha oli iloinen saatuaan viettää aikaa ystäviensä kanssa. Takaisin saarelle palattuaan pitkän matkan väsyttämä Alesha vietti vielä muutaman tunnin isänsä Robertin ja tämän tyttöystävän Tonin kanssa puistossa ennen kuin Angela saapui noutamaan kolmikon kotiin.

Kotona Angela valmisti koko perheelle päivällistä ja ruokailun jälkeen kaikki alkoivat vähitellen rahoittumaan iltatoimia ja nukkumaanmenoa varten. 6-vuotias Alesha — vannoutunut Pipsa-Possu fani — vetäytyi huoneeseensa katselemaan suosikki DVD:tään. Noin puolituntia myöhemmin väsynyt lapsi taapersi isovanhempiensa makuuhuoneeseen toivottaakseen näille hyvää yötä. Alesha antoi molemmille hyvän yön suukot ja suuntasi takaisin omaan huoneeseensa. Hän sammutti yövalon ja käpertyi lämpimän peittonsa alle.

Noin kello yhdentoista aikaan illalla, Calum kävi vielä Aleshan huoneessa tarkistamassa, että tytöllä oli kaikki hyvin. Alesha nukkui rauhassa omassa vuoteessaan, joten isoisä sulki oven hiljaa perässään ja hiipi takaisin vaimonsa viereen.

Aaron Thomas Campbell

Aaron Thomas Campbell syntyi Shrewsburyssä Englannissa 7. toukokuuta 2002. Vuonna 2007 Aaronin olessa noin 5-vuotias, hänen perheensä muutti reilun 500km päähän Bute-saarelle Rothesayn kaupunkiin. Aaronin äiti Janette oli alkoholisti ja hänen öljyalalla toimiva isänsä Christopher vietti työnsä takia paljon aikaa poissa kotoa. Nuorena Aaron ajautui usein vastakkain juopuneen äitinsä kanssa. Omien sanojensa mukaan hän joutui toisinaan sekä henkisen että fyysisen väkivallan kohteeksi. Hänellä diagnosoitiin jo varhaisessa vaiheessa masennusoireita, jotka ilmenivät muunmuassa itsensä vahingoittamisena.

Kavereidensa keskuudessa Aaron oli varsin suosittu. Hän piti videopeleistä, uimisesta, parkourista ja ylipäätään aktiivisesta elämästä. Aaron menestyi koulussa varsin hyvin ja haaveili urasta videopelien suunnittelijana. Yksi hänen suurista haaveistaan oli myös tulla suosituksi YouTube-tähdeksi ja kerätä miljoonia tilaajia. Hän perustikin oman kanavan videoitaan varten, mutta suosio ei varsinaisesti ottanut tuulta alleen.

Ikätoveriensa silmissä Aaron vaikutti varsin normaalilta nuorelta hänen synkkää huumoriaan lukuunottamatta. Pinnan alla tapahtui kuitenkin paljon enemmän sillä 15-vuotias Aaron alkoi hautoa mielessään varsin kyseenalaisia ajatuksia raiskaamisesta ja nekrofiliasta. Vuonna 2017 hän kirjoitti ystävänsä kanssa käymässään Facebook-keskustelussa, että ”saattaisi jonain päivänä tappaa vain saadakseen elämän mittaisen kokemuksen”.

17-vuotiaana Aaron oli muun nuorison tapaan tutustunut kosteiden illanviettojen yhteydessä myös huumeisiin. Aleshan isä Robert oli itseasiassa yksi Bute-saaren kannabisdiilereistä ja Aaron kävikin kauppaa tämän kanssa joidenkin kuukausien ajan. Myös Robertin tyttöystävä Toni oli mukana kuvioissa. Helmikuussa 2018 kahdenväliseen liiketoimintaan syntyi kuitenkin särö, kun Aaron väitti ostamansa tuotteen laadun olevan huonoa eikä suostunut maksamaan 10 punnan velkaansa Robertille. Välikohtauksen jälkeen kaksikon polut eivät kohdaneet useisiin kuukausiin.

1. heinäkuuta Aaron järjesti kotonaan bileet juhlistaakseen kesäloman alkua yhdessä ystäviensä kanssa. Paikalla saapui noin 15 henkilöä. Tunnelma oli vapautunut ja kaikilla tuntui olevan hauskaa. Aaron oli juonut pullollisen Mad Dog Fortified viiniä ja osan ystävänsä kanssa jakamastaan Echo Fallsista. Hän oli kovassa humalassa, mutta toimintakykyinen eikä juopunut tila tuntunut häiritsevän hänen hauskanpitoaan. Puolen yön jälkeen Aaronin mieliala kuitenkin muuttui nopeasti, tämän ajauduttua kovaääniseen riitaan äitinsä Janetten kanssa juhlien aikana rikkoutuneiden huonekalujen takia. Hän oli jäänyt yksin kotiinsa ystävien jo poistuttua paikalta. Yksi kavereista kuitenkin palasi vielä talolle huomattuaan unohtaneensa reppunsa. Paikalle saavuttuaan hän löysi humalaisen Aaronin sängystään varsin tunteikkaassa ja jopa itsetuhoisessa tilassa. Ystävä jäikin Aaronin seuraksi, koska oli huolissaan tämän voinnista. Väsynyt Aaron kuitenkin totesi pian ystävälleen olevansa täysin kunnossa ja hankkivansa itselleen vielä vain hieman ruohoa ennen nukkumaan menoa.

Humalainen Aaron ajatteli ensin ottavansa yhteyttä Robertiin, mutta korjasi suunnitelmaansa muistettuaan olevansa tälle velkaa aikaisemmasta kaupasta. Siispä Aaron yritti soittaa miehen tyttöystävälle Tonille muutamaan otteeseen tiedustellakseen tältä asiasta. Toni oli kuitenkin jo nukkumassa, joten Aaron yritti vielä tavoittaa muita tuntemiaan välittäjiä. Myöhäisen ajankohdan vuoksi tulokset jäivät kuitekin laihoiksi.

Aaron aikoi kuitenkin itsepintaisesti pitää kiinni sunnitelmastaan ja sai päähänsä ajatuksen murtautua Robertin isovanhempien kotiin ryöstääkseen tältä kaipaamansa ruohon. Aaron nappasi vielä mukaansa keittiöveitsen ennenkuin suuntasi kohti Robertin taloa, jossa syntymäpäiväseikkailun väsyttämä Alesha nukkui jo sikeästi omassa sängyssään.

Kaappaus ja murha

2. heinäkuuta 2018 yöllä kello 1:54 Aaron tallentui valvontakameraan tämän poistuessa kotoaan toteuttaakseen suunnittelemansa varakauden. Vain noin viiden minuutin kävelyn jälkeen Aaron saapui Robertin isovanhempien talolle. Etuovi ei ollut edes lukossa, joten Aaron käytännössä vain käveli sisään. Rakennus oli Aaronille kuitenkin vieras, joten hän eteni varovasti pimeässä tietämättä varsinaisesti mistä aloittaa etsintäänsä. Eteenpäin kulkiessaan hän saapui ulko-ovea lähimpänä sijainneen makuuhuoneen kohdalle ja raotti varovasti ovea kurkistaakseen sisään. Hän astui huoneeseen ja välittömästi nähdessään nukkuvan Aleshan omassa sängyssään Aaron tiesi tilaisuutensa viimein koittanneen. Hän ei kyennyt enää ajattelemaan muuta kuin tytön tappamista, joten alkuperäinen ryöstösuunnitelma sai jäädä. Epäröimättä hetkeäkään hän nosti nukkuvan tytön varovasti syliinsä. Alesha mukanaan hän käveli hiljaa ulos talosta muiden asukkaiden yhä nukkuessa omissa sängyissään.

Pieni tyttö sylissään Aaron kulki määrätietoiseti kohti rantaa, mutta matkan edetessä Alesha heräsi viileään ulkoilmaan. Uninen ja hämmentynyt pikkutyttö tiedusteli kaappaajaltaan kuka tämä oli ja minne he olivat matkalla. Aaron rahoitteli tyttöä kertomalla olevansa tämän isän vanha ystävä ja vievänsä tytön kotiin. Uninen tyttö ei osannut epäillä pojan sanoja. Rannan tuntumaan päästyään Alesha kertoi olevansa kylmissään, joten Aaron kietoi tytön paitansa sisään. Sankarilliselta vaikuttavan eleen tarkoitus oli kuitenkin vain antaa tytölle vääristynyt turvallisuuden tunne ja pitää tämä mahdollisimman rauhallisena. Ei ole täysin varmaa nukahtiko Alesha matkan edetessä vielä uudestaan, mutta ainakaan hän ei panikoinut tai taistellut vastaan.

Aaron kuljetti tytön rannan tuntumassa sijainneelle metsittyneelle tontille, jonka suojissa saattoi toimia rauhassa muiden katseilta. Matkaan oli kulunut nyt noin 30 minuuttia. Kävelyn aikana Aaron oli hankkiutunut eroon mukaan ottamastaan veitsestä. Hän oli myös tallentunut matkallaan tietämättään ainakin yhteen yksityiseen valvontakameraan.

Hylätyn hotellin tontille päästyään Aaron laski tytön maahan. Hän riisui tämän alasti ja täysin tietoisena pienelle 6-vuotiaalle tytölle aiheuttamastaan kivusta huolimatta, otti aikansa toteuttaakseen sairaan fantasiansa raiskauksesta ennen kuin murhasi uhrinsa kylmäverisesti kuristamalla.

Jätettyään Aleshan alastoman ruumiin makaamaan hylätylle tontille Aaron poistui paikalta ja palasi kotiinsa. Aamuyön tunteina hän tallentui vielä muutamia kertoja kotinsa valvontakameroihin poistuessaan talolta mm. hakemaan tapahtumapaikalle jäänyttä puhelintaan ja hävittääkseen yllään olleet vaatteensa mereen.

Kadonneen etsintä ja murhatutkinta

Aleshan isoisä Calum heräsi tapansa mukaan noin klo 6.00 aikaan aamulla lähteäkseen töihin. Rutiininomaisesti hän tarkisti ensitöikseen Aleshan huoneen vain todetakseen, että tyttö ei ollutkaan sängyssään. Hätääntynyt Calum herätti välittömästi talon muut asukkaat ja kertoi näille havainnoistaan. Varsin nopeasti kävi selväksi, että tyttö oli kadonnut tyystin. Hätäkeskus vastaanotti ilmoituksen Aleshan katoamisesta kello 6.23. Perhe etsi jo tyttöä kuumeisesti lähialueilta. Angela oli julkaissut myös Facebookissa ilmoituksen lapsen lapsensa katoamisesta ja kehoitti kaikkia kynnelle kykeneviä osallistumaan tytön etsintöihin. Seuraavien tuntien ajan poliisin lisäksi tytön etsintöihin osallistuikin useita kymmeniä lähialueen huolestuneita asukkaita. Myös rannikkovartiosto osallistui tytön jäljittämiseen helikopterin ja moottoriveneiden avulla.

Noin kello 6.55 poliisit törmäsivät ensimmäiseen pahaenteiseen vihjeeseen, löydettyään rannan tuntumaan kätketyn keittiöveitsen.

Etsintöjen jatkuessa Toni oli jo useita kertoja yrittänyt tavoittaa Aaronia Campbellia, jolta oli saanut puhelun aikasemmin myöhään yöllä. Kello 9.01 Toni sai viimein viestin Aaronilta, jossa tämä pahoitteli öistä häiriötä ja totesi ettei asia ollutkaan tärkeää. Toni ei kiinnittänyt asiaan enää sen enempää huomiota, vaan kehoitti myös Aaronia pitämään silmänsä auki kadonneen tytön varalta. Rauhoittelevassa paluuviestissään Aaron totesi Tonille, ettei uskonut tytön ehtineen kauas.

Samoihin aikoihin etsintöihin osallistunut George Williams, havaitsi alastoman tytön ruumiin rannan tuntumassa olevan hylätyn hotellin alueella ja ilmoitti löydöstään poliisille. Robert ja isovanhemmat saivat tiedon tytön kuolemasta vain hetki tämän jälkeen.

Aleshan äiti Georgina Lochrane sen sijaan oli toistaiseksi täysin tietämätön Bute-saaren tapahtumista. Hän ei tiennyt tytön edes olleen kadoksissa. Sen sijaan Georgina sai tiedon tyttärensä kuolemasta törmätessään vahingossa Angelan Facebook-julkaisuun, jonka kommenteissa ihmiset esittivät suruvalittelujaan pienen tytön kuoleman johdosta.

Tekijästä ei toistaiseksi ollut tietoa, mutta poliisilla oli vahva syy epäillä murhaajan olevan saaren asukas. Syyllisen nopea löytyminen oli prioriteetti, joten lähes kaikki poliisiresurssit varattiin välittömästi tapauksen tutkintaan. Osa saaresta jopa eristettiin täysin kaduille jalkautuneiden poliispartioiden voimin. Aleshan murhan laukaisema intensiivinen tutkinta oli saaren historiassa ennennäkemätön. Useat partiot suorittivat herkeämättä tiedusteluja kulkien ovelta ovelle, etsien pienimpiäkin vihjeitä mistä tahansa epätavallisesta liikehdinnästä.

Skotlannin poliisi julkaisi sosiaalisessa mediassa useita tutkintaan liittyviä avunpyyntöjä eikä kauaakaan kun viranomaiset saivat yhteydenoton eräältä naiselta. Aaron Campbellin äiti Janette, oli päättänyt tutkia kotinsa valvontakameroiden kuvamateriaalin etsiäkseen tytön katoamiseen tai murhaan  liittyviä vihjeitä. Yllätyksekseen hän löysikin nauhoitteelta poikansa poistuvan kotoaan useita kertoja murhayön aikana. Janette tiedusteli pojaltaan selitystä tapahtumille, mutta Aaron kielsi tietävänsä mitään yön tapahtumista. Sen sijaan hän kertoi äidilleen käyneensä polttamassa ruohoa ystäviensä kanssa ja poistuneensa etsimään juhlien jälkeen kadottamaansa puhelintaan. Janette tietenkin uskoi poikaansa, mutta päätti joka tapauksessa luovuttaa kuvamateriaalin poliisille auttaakseen viranomaisia rajaamaan poikansa murhatutkimuksien ulkopuolelle.

Aaron noudettiin kuulusteluihin ensin potentiaalisena todistajana. Hän käyttäytyi kuulusteluissa rauhallisesti ja vastasi esitettyihin kysymyksiin asiallisesti. Mikään ei toistaiseksi viitannut hänen osallisuuteensa tapauksessa.

Poliisien tutkinta kuitenkin eteni nopeasti ja oikeuslääketieteellisen ruuminavauksen myötä viranomaiset saivat lisää vihjeitä tutkintansa tueksi. Ruumiinavausraportti oli kylmäävää luettavaa. Patologin mukaan pienen tytön genitaalialueelle aiheutuneet vammat olivat katastrofaaliset ja hänen kuolemansa määriteltiin johtuneen huomattavasta kaulan ja kasvojen alueelle kohdistuneesta voimasta. Aleshan ruumiista löytyi 117 vakavuudeltaan eritasoista vammaa. Ruumiinavausraportissa todettiin seuraavaa:

”Ulkoisessa tutkimuksessa havaittiin pistemäisiä verenvuotoja silmien ympärillä, silmien ja suun limakalvolla ja kielessä. Sisäisessä tutkimuksessa havaittiin useita mustelmia kaulan etupuolen rakenteissa, mukaan lukien mustelmat kurkunpään ja henkitorven ympärillä. Muita mustelmia kaulan takaosan lihaksistossa. Kasvojen alueella syviä mustelmia, muun muassa suun ympärillä ja oikean puoleisella poskella. Kasvojen ja kaulan vammat viittaavat aiheutettuun traumaan, jotka ovat syntyneet käsin kuristamalla tai tarttumalla kaulan ja kasvojen alueelle. Suun ja nenän ympärillä olevat vammat viittaavat ulkoiseen peittämiseen (eli tukehduttamiseen). Selkärangan tutkimuksessa kaulan alueella havaittiin verenvuotoa, joka koski nikamavälilevyjä. Vähäistä verenvuotoa selkäytimen yllä. Nämä löydökset sopivat yhteen pään ja kaulan voimakkaaseen liikkeeseen, esimerkiksi ravisteluun. Sukupuolielimissä vakavia vammoja, kuten laajoja ja syviä repeämiä emättimessä ja peräaukossa. Väliliha eli emättimen ja peräaukon välinen iho- ja kudosalue – tuhoutunut. Nämä vammat viittaavat vakavaan, voimakkaaseen, väkivaltaiseen tunkeutumiseen emättimeen ja peräaukkoon. Emättimen ja peräaukon sekä emättimen ja vatsaontelon välissä jäljellä vain ohut kudoskalvo. Sukupuolielinten vammat aiheuttaneet runsasta verenvuotoa (näihin liittyvät mustelmat ja verenvuoto vahvistavat, että ainakin osa edellä mainituista vammoista on aiheutettu uhrin ollessa elossa).”

Poliisin onneksi Aleshan ruumiista löydettiin kuitenkin myös runsaasti DNA-todisteita. Tämän lisäksi rannan tuntumasta löydettiin myös osa Aaronin hävittämistä vaatteista.

Oikeudenkäynti

4. heinäkuuta uusien todisteiden myötä, Aaron noudettiin uudestaan kuulusteltavaksi. Tällä kertaa epäiltynä itse rikoksesta. Uuden käänteen myötä poika yhtäkkiä hiljeni täysin eikä enää halunnut kommentoida hänelle esitettyjä kysymyksiä. Vain päivä pidätyksen jälkeen häntä vastaan nostettiin syytteet raiskauksesta ja  murhasta.

Aaron tietenkin kiisti syyllisyytensä. Hän itseasiassa kielsi koskaan edes tavanneensa Alesha MacPhailia, vaikka todisteet poikaa vastaan olivat selvät. Sen sijaan hän syytti Robertin tyttöystävää Tonia Aleshan kuolemasta. Oikeudessa Aaron väitti hänellä ja Tonilla olleen seksisuhde. Hänen mukaansa Toni oli käyttänyt kondomista löytämäänsä siemennestettä lavastaakseen hänet syylliseksi. Puolustuksen mukaan Toni olisi ollut kateellinen Aleshan saamalle huomiolle ja päättänyt hankkiutua tytöstä eroon murhaamalla tämän raa’asti.

Koko oikeudenkäynnin ajan Aaron pysyi täysin tunteettomana ja teki kaikkensa harhauttaakseensa valamiehistöä. Hän vastasi esitettyihin kysymyksiin epäröimättä antaen kaikille häntä vastaan esitetyille todisteille selityksen. Ponnisteluistaan huolimatta 21. helmikuuta 2019 Aaron todettiin syylliseksi 6 vuotiaan Alesha MacPhailin kidnappaukseen, raiskaukseen ja murhaan.

Tuomikäsittelyn päivämääräksi asetettiin 21. maaliskuuta 2019. Ennen käsittelyä Aaron viimein tunnusti tekemänsä rikoksen Gary McPhersonille, joka toimi tuolloin oikeuslääketieteellisenä psykologina. McPhersonin lausunto annettiin tuomarille ennen tuomion lukemista. Raportti paljasti Aaronin olleen ”varsin tyytyväinen tekemäänsä murhaan” sekä hautovan edelleen ajatuksia tappamisesta ja seksistä pienten lasten ja ruumiiden kanssa.

Gary McPherson esitti myös johtopäätöksensä Aaron Campbellin tilasta seuraavasti:

”Olen sitä mieltä, että Aaron Campbellin luonteen ja hänen monitahoisten riskitekijöidensä vuoksi kyky muutokseen voi olla rajallinen. Pyydän tuomioistuimelta anteeksi, että vaikutan pessimistiseltä, mutta en kuitenkaan usko, että Aaron Campbellilla on kykyä tai halua muuttaa käyttäytymistään merkityksellisellä tavalla, ja näin ollen riskit säilyvät lähitulevaisuudessa.”

Koko oikeudenkäynnin ajan Aaron Campbellin henkilöllisyys oli pidetty julkisuudelta salassa, koska Skotlannin lain mukaan alle 18 vuotiaiden rikollisten nimeä ei saa julkaista. Tuomari voi kuitenkin tehdä tapauskohtaisesti poikkeuksen ja Aleshan kokeman käsittämättömän julman kohtalon vuoksi Aaronin Cambellin henkilöllisyys päätettiin tuoda julkisuuteen.

Aaron tuomittiin elinkautiseen, josta hänen tulisi istua vähintään 27 vuotta, mutta valituksen myötä vuoden 2019 lopulla minimituomiosta vähennettin kolme vuotta.

Aaron Campbellin isä Christopher ei tavannut poikaansa enää tämän pidätyksen jälkeen, mutta äiti Janette vieraili poikansa luona vankilassa vielä oikeudenkäynnin aikana. Tuomiokäsittelyn aikana julkisuuteen tuodun henkilöllisyyden myötä Aaron joutui kuitenkin myös äitinsä hylkäämäksi, koska Janette pelkäsi liikaa oman turvallisuutensa vuoksi.

Aaron voi hakea ensimmäisen kerran vapautusta ehdonalaiseen täytettyään 40 vuotta. Hänen saamansa tuomio vaikuttaa syystäkin varsin vähäiseltä, ottaen huomioon, että hän suoritti julman rikoksensa täydessä ymmäryksessä kohteenaan täysin puolustuskyvytön pieni tyttö. Nähtäväksi siis käveleekö Aaron Campbell tulevaisuudessa vielä vapaana miehenä.

Taustatutkimuksen lähteet ja tulkinta

Käsikirjoituksissa esitetyt tapahtumat perustuvat erilaisista onlinejulkaisuista, haastatteluista, oikeudenkäyntiasiakirjoista, kirjoista, videoista ja/tai dokumenttielokuvista kerättyihin tietoihin. Teksti heijastaa omaa tulkintaani ja ymmärrystäni tapauksesta, enkä voi taata tietojen paikkansapitävyyttä tai täydellisyyttä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *