Suzanne Jane Capper syntyi 1. syyskuuta 1976 Mostonin esikaupunkialueella Manchesterissa Englannissa. Hän oli hyvin läheinen vanhemman siskonsa Michellen kanssa. Suzanne tunnettiin ystävällisenä, hyväkäytöksisenä ja vaikutuksille alttiina nuorena tyttönä. Biologista isäänsä Suzanne ei ollut koskaan tavannut, tämän jätettyä perheen jo ennen tytön syntymää. Äiti Elisabeth ei ollut juuri isää parempi. Hän eli lähinnä vain itseään varten jättäen molemmat tyttärensä vaille huomiota ja rakkautta. Lopulta 1990-luvun alussa Elizabeth hylkäsi tyttärensä kokonaan toisenkin avioliittonsa lopulta päätyttyä eroon. Sisarusten elämä ajautui pienimuotoiseen kaaokseen, jonka seurauksena tuolloin 14-vuotias Suzanne alkoi oirehtia voimakkaasti. Liki kahden vuoden ajan hän lintsasi säännöllisesti koulustaan Moston Brook High Schoolista ja ajelehti päämärättömästi paikallisviranomaisten, isäpuolensa ja ystäviensä välillä viettäensä yönsä milloin missäkin.
Suzanne muuttaa Jean Powellin luokse
Lopulta vuoden 1992 lopulla Suzanne alkoi viettää aikaansa yhä enemmän lähistöllä asuvan 26-vuotiaan Jean Powellin luona. He tunsivat toisensa jo entuudestaan Suzannen vahdittua Jeanin kolmea lasta tämän täytettyä kymmenen vuotta. Pian Suzanne viettikin jo suurimman osan ajastaan Jeanin luona. Nainen oli työtön siipeilijä, joka hän hankki elantonsa myymällä huumeita ja käymällä kauppaa varastetuilla autonosilla.
Myös Suzannen sisar Michelle asui jonkin aikaa Jean Powellin asunnossa. Hän muutti kuitenkin pois jo muutaman kuukauden jälkeen, koska ei enää kestänyt jatkuvaa rauhatonta ilmapiiriä. Pieni asunto olikin jatkuvasti täynnä toinen toistaan epäilyttävämpiä henkilöitä, jotka ilmestyivät paikalle usein kutsumatta. Erityisesti 24-vuotias Bernadette McNeilly, joka tunnettiin naapurustossa tunnekylmänä ja arvaamattomana naisena, sai Michellen niskakarvat nousemaan pystyyn. Bernadette asui saman kadun varrella miltei naapurissa, mutta vietti suurimman osan ajastaan Jeanin asunnolla. Lopulta järjestely muuttuikin pysyväksi, kun Beranatte muutti Jeanin luokse yhdessä kolmen lapsensa kanssa. Jo valmiiksi ahtaassa asunnossa asui nyt yhteensä kuusi lasta varsin epämääräisten olosuhteiden keskellä.
Tämän lisäksi talon vakiokasvoihin lukeutui useampia miespuolisia henkilöitä. Jean oli eronnut miehestään Glyn Powellista jo muutama kuukausi ennen Suzannen muuttoa, mutta pari pysyi hyvinä ystävinä eron jälkeenkin ja he harrastivat säännöllisesti seksiä keskenään. Virallisesta erostaan huolimatta ex-pari jatkoikin asumista saman katon alla. Muita asunnon vakiokasvoja olivat Jean Powellin nuorempi veli Clifford Pook sekä 27-vuotias amfetamiiniaddikti Jeffrey Leigh, joka niin ikään tyydytti mielellään talon emännän seksuaalisia tarpeita.
Myös taloon lapsineen muuttaneen Bernadette McNeillyn 16-vuotias poikaystävä Anthony Dudson oli tuttu näky seinien sisällä. Vaikka Anthony ja Bernadette olivatkin suhteessa, nuori poika oli intiimeissä väleissä myös Jeanin kanssa.
Käytännössä kaikki talon vakiokasot olivat tavalla tai toisella joko tuomittuja pikkurikollisia tai huumeaddikteja. Kaoottisesta ympäristöstä huolimatta 16-vuotias Suzanne tunsi olonsa tervetulleeksi ja koki ensi kertaa olevansa kotonaan. Talon aikaisemmin jättänyt Michelle tosin aneli siskoaan palaamaan takaisin isäpuolensa luokse, mutta turhaan.
Kiusaaminen alkaa
Suzannen elämä Jean Powellin talossa ei hänen elättelemistään mielikuvistaan huolimatta kuitenkaan ollut kovin ruusuista, sillä hän oli jatkuvan pilkan ja kiusaamisen kohteena. Miellyttämishaluinen nuori tyttö oli helppo kohde. Suzanne teki parhaansa pitääkseen huolta talon lapsista ja pyrkiäkseen täyttämään kaikki hänelle määrätyt järjettömät askareet, mutta hänen ympärillään pyörivät ihmiset eivät olisi voineet vähempää välittää tämän ponnisteluista. Suzannen elämä oli viikkojen ajan yhtä helvettiä tämän ollessa jatkuvasti Jean Powellin ja Bernadette McNeillyn turhautumisen kohteena. Mikä ikinä olikaan pielessä, Suzanne oli aina syyllinen. Michellen lähdetty Suzanneen kohdistunut henkinen väkivalta sai myös fyysisiä piirteitä. Jean ja Bernadette pahoinpitelivät tytön useasti mustelmille. Jatkuvasta väkivallasta huolimatta Suzanne pysyi asunnossa. Kerta toisensa jälkeen hän vain hyväksyi saamansa rangaistukset ja tavoitteli yhä voimakkaammin kaipaamaansa hyväksyntää yrittämällä miellyttää naisia.
Eräänä iltana pahoinpitely äityi kuitenkin niin pahaksi, että Suzannen oli paettava paikalta. Mustelmien peittämä Suzanne ilmestyi äitinsä kotiovelle ruokoillen tätä päästämään hänet sisään. Äiti kuitenkin käännytti tyttärensä pois, koska pelkäsi tämän läsnäolon pilaavan hänen suhteensa uuteen poikaystävään. Tytön onneksi hänen isäpuolensa kuitenkin otti tämän kotiinsa, jossa Suzanne vietti seuraavat päivät. Joulukuussa 1992 asiat kuitenkin kääntyivät nopeasti päälaelleen.
Jean Powell ja Bernadette olivat turhautuneita tilanteeseen. Suzannen lähdettyä parivaljakolla ei enää ollut heittopussia huonon olonsa purkamiseen. Tämä ei kuitenkaan estänyt asukkaita syyttämästä Suzannea talon tapahtumista, jopa tämän poissaollessa. Olemattoman hygienian takia keskenään seksiä harrastavien asukkaiden keskuudessa levisi satiaistartunta. Samoihin aikoihin talosta oli myös hävinnyt vaaleanpunainen takki. Syyllinen tietenkin löytyi talon ulkopuolelta — Suzanne oli vastuussa tapahtumista tälläkin kertaa. Pelkkä syyllinen ei kuitenkaan riittänyt. Jean, Bernadette, Glyn ja Anthony janosivat kostoa ja Suzanne saisi maksaa teoistaan. Ongelmana vain oli, että Suzanne asusteli isäpuolensa luona, joten Jean ja Bernadette punoivat juonen houkutellakseen tytön takaisin talolle.
7. joulukuuta 1992 Jean ja Bernadette ilmestyivät Suzannen isäpuolen ovelle ja kertoivat Jeanin asunnolla olevan erään pojan, joka oli ihastunut tyttöön. Suzanne tietenkin tarttui syöttiin ja palasi yhdessä naisten kanssa talolle.
Pahoinpitelyt ja kidutus alkavat
Sisälle päästyään Glyn ja Anthony hyökkäsivät pahaa aavistamattoman uhrinsa kimppuun. Suzanne oli kauhuissaan. Miehet raahasivat tytön keittiöön ja kaatoivat tämän maahan. He riisuivat Suzannen alasti, jonka jälkeen ajoivat uhrinsa hiukset, kulmakarvat ja intiimialueen paljaiksi. Miehet pakottivat Suzannen siivoamaan karvojen ajelusta aiheutuneen sotkun, jonka jälkeen Glyn veti muovipussin Suzannen pään yli estäen tätä näkemästä ja hengittämästä kunnolla. Miehet aloittivat silmittömän hakkaamisen kävellen uhrinsa ympärillä ja iskien tätä nyrkeillään vuorotellen eri puolille kehoa. Kun Suzanne lopulta kaatui iskujen voimasta lattialle, Jean ja Bernadette ottivat ohjat käsiinsä. He potkivat lattialla makaavaa Suzannea yhä uudelleen ja uudelleen. Pahoinpitelyn apuna käytettiin myös isoa puista koriste-esinettä sekä nahkavyötä, jossa oli metallista valmistettua solki. Pahoinpitelyn lomassa paikallaolijat vain nauroivat ja huusivat uhrilleen loukkauksia. Hyökkäys oli niin ankara, että Suzanne ei enää kyennyt käyttämään toista kättään, joka vain roikkui velttona sijoillaan.
Lopulta Suzannen menetettyä tajuntansa Jean lukitsi tytön alakerrassa sijainneeseen kaappiin yön ajaksi. Ratkaisuun liittyi kuitenkin yksi pieni ongelma. Palattuaan takaisin tajuihinsa kovien tuskien kourissa kamppaileva hysteerinen Suzanne ei suostunut lopettamaan itkemistä ja valittamista. Jean ja Bernadette olivat tilanteesta ärsyyntyneitä koska pelkäsivät, että heidän talossa asuvat lapsensa saattaisivat järkyttyä kuulemistaan äänistä. Näin ollen joukkio päätti siirtää Suzannen vain parin oven päässä sijaineeseen Bernadetten hylättyyn asuntoon heti seuraavana aamuna.
Hylätyssä asunnossa kidutus sai vain yhä sadistisempia piirteitä. Alaston Suzanne sidottiin sähköjohtojen avulla ylösalaisin lattialla makaavan sängyn runkoon paljaiden metallijousien päälle ja hänen suunsa tukittiin sukilla. Tämä oli hänen sijoituspaikkansa seuraavat viisi päivää, joiden aikana hänelle ei annettu sen enempää ruokaa kuin juotavaakaan.
Suzanne hakattiin ja raiskattiin toistuvasti useiden päivien ajan. Hänen kasvojaan, kehoaan ja sukupuolielimiään poltettiin savukkeilla ja sytyttimillä. Kahlittu Suzanne ei kyennyt tekemään mitään puolustaakseen itseään — hän vain itki ja huusi tuskissaan. Kun tyttö näytti merkkejä tajunnan menettämisestä, häneen injektoitiin amfetamiinia, jotta tämä pysyisi hereillä koko kidutuksen ajan.
Mielipuolinen joukko keksi vain toinen toistaan sairaampia keinoja uhrinsa kiduttamiseksi. He muunmuassa laittoivat uhrinsa päähän kuulokkeet ja pakottivat tämän kuuntelemaan saman kappaleen kerta toisensa perään useita tunteja putkeen täydellä volyymilla samalla, samalla kun raiskasivat tytön vuorotellen. Musiikkikappale oli nimeltään ”Hi, I’m Chucky (Wanna Play?)”. Kyseessä on 150 Voltsin rave-kappale, joka sisältää muutamia lyhyitä repliikkejä Child’s Play –kauhuelokuvasta. Bernadette McNeilly aloitti jokaisen kidutussession kuiskaamalla Suzannen korvaan “Chucky’s coming to play” vain kuullakseen Suzannen huutavan kauhusta, koska tämä tiesi mitä oli tulossa.
Päivien ajan Suzanne makasi kahlittuna oman virtsansa ja ulosteidensa keskellä. Löyhkään tympääntynyt Bernadette päätti hoitaa ongelman kylvettämällä uhrinsa. Yhdessä sadististen toveriensa avustuksella Bernadette heitti Suzannen väkevää desinfiointiainetta sisältävään kylpyyn ja hankasi tätä armottomasti karkealla pihaharjalla, kunnes hänen ihonsa alkoi kuoriutua irti.
Kun Suzanne oli taas kahlittu kiinni lattialla makaavaan sängyn runkoon, Clifford polvistui Suzannen ylle ja komensi tämän avaamaan suunsa. Hän veti taskustaan esiin pihdit ja iski niiden avulla uhriaan hampaisiin useita kertoja. Clifford tarttui pihdeillä Suzannen etuhampaisiin ja ryhtyi vetämään. Hampaat kuitenkin vain napsahtivat poikki ja lohkeilivat. Yritykseensä tyytymätön Clifford iski Suzannea pihdeillään vielä uudestaan. Hän asetti pihtinsä toistamiseen paikoilleen ja veti voimiensa takaa Suzannen päätä eteenpäin kunnes hammas viimein antoi periksi ja irtosi. Suzanne kiljui tuskasta, mutta voitonriemuinen Clifford ei ollut vielä valmis. Hän toisti tekonsa vielä toiselle hampaalle.
Joskus joulukuun 10. ja 14. päivän välillä asunnolle saapui 18-vuotias David Hill, jota oli pyydetty paikalle pitämään vahtia. Hän oli aikaisemminkin viettänyt aikaansa Bernadetten hylätyssä asunnossa. David ei ollut kuitenkaan tietoinen asunnon viimeaikaisista tapahtumista, joten hän oli syystäkin järkyttynyt näkemästään. David kertoi myöhemmin kuulusteluissa seuraavaa: ”Hänellä oli jonkinlainen kangas kasvoillaan, joka alkoi heti kulmakarvojen yläpuolelta ja peitti nenän. Hänellä oli hieman kuivunutta verta ympäri kehoaan, ja hänen ylävartalonsa näytti nyljetyltä kanalta”.
Hieman myöhemmin muiden lähdettyä David jäi yksin taloon. Hysteerinen Suzanne käytti tilanteen hyödykseen ja rukoili Davidia päästämään tämän vapaaksi. Poika kuitenkin pelkäsi Jean Powellia ja tämän kumppaneita niin, että kieltäytyi tekemästä asialle mitään. Hän vain istui huoneessa Suzannen vierellä kuunnellen tämän epätoivoisia aneluja.
Viisi päivää Suzannen kaappauksen jälkeen, hänen perheensä viimein alkoi huolestumaan tytön yhtäkkisestä katoamisesta. Michelle kävi Jean Powellin asunnolla kyselemässä siskonsa perään, mutta nainen kertoi tälle, ettei ollut nähnyt Suzannea useisiin päiviin. Michelle kertoi Jeanille aikovansa tehdä siskostaan katoamisilmoituksen, mikä sai aikaan paniikkireaktion talon asukkaiden keskuudessa. Kaikki ymmärsivät, että aika oli käymässä vähiin. Katoamisilmoituksen myötä poliisi tulisi ennemmin tai myöhemmin ovelle esittämään kysymyksiä, joten tilanteelle oli nopeasti tehtävä jotain. Tytön vapauttaminen ei ollut vaihtoehto, joten tämän tulisi kuolla.
Suzanne Capperin murha
14. joulukuuta aamuyön tunteina Bernadette McNeilly, Jean Powell, Glyn Powell, ja Anthony Dudson pakottivat Suzannen varastetun autonsa tavaratilaan ja ajoivat noin 25km päähän Stockportin maaseudulle. Perillä hädin tuskin omilla jaloillaan seisomaan kykenevä Suzanne komennettiin jyrkähkön rinteen reunalle ja potkaistiin alas piikkisten orjanruusujen täyttämän pengerryksen pohjalle. Hänen alaston vartalonsa oli kauttaaltaan terävien piikkien peitossa. Bernadette McNeilly laskeutui muut kannoillaan Suzannen perässä alas penkereen pohjalle ja valeli tämän vartalon bensiinillä. Bernadette ehti vielä ärsyyntyä Suzannen anelevasta katseesta ja potkaisi tätä kasvoihin ennen kuin sytytti uhrinsa tuleen. Hän vierelleen kerääntynyt joukkio seisoi liekkien keskellä kamppailevan Suzannen ympärillä naureskellen urhinsa kärsimyksille. Erityisesti Bernadette McNeilly tuntui ottavan synkästä näytöksestä kaiken riemun irti. Joukkion palatessa takaisin autolleen hän lauloi kovaan ääneen The Trammps yhtyeen hitin kertosäettä ”burn baby, burn”.
Bernadette, Jean, Glyn, ja Anthony nousivat autoonsa ja jättivät Suzannen ruumiin taakseen, alas penkereen pohjalle.
Suzanne oli kuitenkin vielä elossa. Kuin ihmeen kaupalla hän oli saanut liekit sammutettua. Viisi päivää kestäneestä kidutuksesta huolimatta Suzanne löysi vielä itsestään riittävästi voimia kyetäkseen kiipeämään takaisin penkereen reunalle. Hän jatkoi matkaa polkua pitkin noin puolen kilometrin verran Compstall Roadille, josta paikalle osunut Barry Sutcliffe löysi tytön 06.10 aamulla matkallaan töihin. Barry ei ollut uskoa näkemäänsä. Alaston tyttö oli kuin elävä kuollut. Hänen kehostaan jopa 80% oli vakavien palovammojen peittämä. Iho kirjaimellisesti roikkui irtonaisena tytön yllä. Mies riensi apuun ja kuljetti Suzannen läheiseen taloon saadakseen tälle apua. Talon asukkaat Michael ja Margaret Coop soittivat paikalle välittömästi ambulanssin. He tekivät kaikkensa auttaakseen tyttöä. Suzanne oli viettänyt jo viisi päivää ilman ruokaa tai juomaa ja halusi vain juodakseen vettä. Hän joikin yhteensä kuusi lasillista vettä, mutta pahojen vammojensa takia ei kyennyt itse kannattelemaan lasia käsissään.
Michael Coop muisteli myöhemmin antamassaan lausunnossa järkyttävää näkyä seuraavasti: ”Hänen molemmat kätensä näyttivät tuhkalta. Hänen säärensä olivat kuin raakaa lihaa, ja hänen jalkateränsä näyttivät pahasti hiiltyneiltä. Minua hämmästytti miten kohtelias uhri oli. Hän kiitti vaimoani jatkuvasti saamastaan avusta.”
Margaret niinikään kuvaili tilannetta seuraavasti: ”Menin vaistomaisesti laittamaan käteni hänen ympärilleen, mutta hän työntyi pois ja huusi kivusta. Hänen ajellussa päässään oli syviä viiltoja ja hänen kasvonsa olivat lähes luonnottomat. Hänen kämmenensä olivat kirkkaan punaiset ja mustat sormenpäistään.”
Ambulanssin saavuttua Suzanne kiidätettiin sairaalaan ja tapahtumasta ilmoitettiin hänen vanhemmilleen. Suzannen ruumiis oli kuitenkin niin epämuodostunut, etteivät hänen äitinsä tai isäpuolensa pystyneet tunnistamaan tyttöä. Henkilöllisyys kyettiinkin varmistamaan vasta peukalosta saadun osittaisen sormenjäljen avulla. Järkyttävistä vammoistaan huolimatta Suzanne pystyi kuitenkin kertomaan mitä oli tapahtunut. Hän nimesi kaikki kuusi pahoinpitelijäänsä ja antoi poliisille Jean Powellin kotiosoitteen. Pian tämän jälkeen Suzanne vaipui koomaan.
Poliisitutkinta alkaa
Tutkintaa johtava rikoskomisario Peter Wall antoi 14. joulukuuta poliiseille ohjeet pidättää kaikki uhrin nimeämät henkilöt ilman pidätysmääräystä, koska rikos oli niin julma. Aamulla klo 7.30 poliisi saapui Jean Powellin asunnolle ja löysi talon sisältä kaikki Suzannen nimeämät henkilöt. Talosta poliisit löysivät myös Suzannen leikatut hiukset sekä hänen irti revityt hampaansa ja veriset pihdit.
Vielä pidätyksen jälkeenkin Jean Powell ja Bernadette McNeilly nauroivat ja vitsailivat keskenään tapauksesta. Kaikki kuusi kielsivät aluksi osallisuutensa tapaukseen. Anthony Dudsonin isä kuitenkin painosti poikaansa paljastamaan totuuden poliiseille ja lopulta Anthony antoi poliisille lausunnon tapahtumien kulusta. Vasta tunnustuksen myötä kidutuksen todellinen laajuus selvisi poliisille kokonaisuudessaan.
Neljän päivän kamppailun jälkeen, 18. joulukuuta 1992, 16-vuotias Suzanne Capper kuoli saamiinsa vammoihin. Kuolemansyyntutkinnassa kävi ilmi, että oli suorastaan ihme miten Suzanne oli selvinnyt hengissä niin pitkään. Patologi William Lawler totesi, että Suzannella ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia selvitä hengissä. Hänen kuolemansa todettiin johtuneen palovammojen aiheuttamista vakavista komplikaatioista.
Oikeudenkäynti ja tuomiot
Kaikki kuusi epäilytä saivat syytteet kidnappauksesta ja murhasta. 22 päivää kestäynyt oikeudenkäynti alkoi 16. marraskuuta 1993. Oikeuden käsittelyssä kaikki syytetyt kääntyivät toisiaan vastaan kiistämällä oman osallisuutensa ja vierittämällä syyn muiden niskaan. Todisteet syytettyjä vastaan olivat kuitenkin selvät. V alamiehistö totesi Bernadette McNeillyn, Jean Powellin, Glyn Powellin ja Anthony Dudsonin syyllistyneen vapaudenriistoon, salaliittoon törkeän ruumiinvamman tuottamiseksi sekä kaikkein tärkeimpänä murhaan, koska kaikki neljä olivat paikalla heidän sytyttäessään uhrinsa tuleen.
Clifford Pook ja Jeffrey Leigh vapautettiin murhasyytteistä, mutta molemmat tuomittiin vapaudenriistosta. Clifford todettiin syylliseksi myös salaliittoon törkeän ruumiinvamman tuottamiseksi, koska oli tunnustanut kuulusteluissa vetäneensä Suzannen etuhampaat irti pihdeillä.
Bernadette McNeilly, Jean Powell ja Glyn Powell tuomittiin elinkautiseen, josta heidän olisi istuttava vähintään 25 vuotta. Koska Anthony oli murhan aikaan vasta 16-vuotias, hänet tuomittiin elinkautiseen, josta hänen tulisi istua vähintään 18 vuotta. Valituksen myötä vähimmäisrangaistusta alennettiin kuitenkin kahdella vuodella.
Cliffod Pook tuomittiin vankeuteen 15 vuodeksi ja Jeffrey Leigh sai vapaudenriistosta 12 vuotta.
Hyvän käytöksen siivittämänä Bernadette McNeilly vapautettiin jo kuitenkin vuonna 2014 kärsittyään tuomiostaan vain 21 vuotta. Vapautuksensa jälkeen hän on jatkanut elämäänsä uuden henkilöllisyyden turvin.
Jeffrey Leigh vapautettiin vuonna 1998 kärsittyään tuomiostaan vain viisi vuotta.
Clifford Pook vapautettiin vuonna 2001 kärsittyään tuomiostaan vain kahdeksan vuotta.
Jean, Glyn ja Anthony ovat tällä hetkellä siis ainoat henkilöt, jotka istuvat vielä vankilassa.
Järkyttävintä koko tapauksessa on ehkä se miten monta ihmistä pahoinpitelyyn ja kidutukseen lopulta osallistui. Yleensä samankaltaisissa tapauksissa puhutaan yhdestä tai korkeintaan kahdesta tekijästä. On täysin käsittämätöntä miten kukaan kuudesta henkilöstä ei missään vaiheessa kokenut tarpeelliseksi kyseenalaistaa Suzanneen kohdistuvaa jatkuvaa silmitöntä väkivaltaa. Ja kaikki vielä täysin perättömien väitteiden takia.
Suzanne Capper halusi vain kokea kuuluvansa johonkin, tuntea olonsa rakastetuksi ja tulla ympärillään olevien ihmisten hyväksymäksi. Unelma, joka ei koskaan ehtinyt toteuta hänen lyhyeksi jääneen elämänsä aikana.
