Jakso 25

Gabriel Kuhn

Gabriel Kuhn

Tilaa maksullinen sisältö

Haluatko rajattoman pääsyn tähän ja muihin maksullisiin jaksoihin Spotifyssä? Osoita tukesi liittymällä tilaajaksi hintaan 0,99€/kk.

Tietokonepelaaminen on parhaimmillaan rentouttavaa ajanviihdettä, joka kehittää ongelmanratkaisutaitoja, kärsivällisyyttä ja tiimityöskentelyä. Useat pelit mahdollistavat myös suoran vuorovaikutuksen muiden pelaajien kanssa, jolla voi olla positiivinen vaikutus sosiaalisten taitojen kehittymiselle.

Verkkopelaamisella on kuitenkin myös valitettavia haittapuolia, jotka vaikuttavat erityisen voimakkaasti etenkin nuoriin pelaajiin. Pahimmassa tapauksessa toksinen peliympäristö synnyttää pelaajissa tunteita, jotka purkautuvat vihamielisenä puheena ja jopa pelimaailman ulkopuolelle ulottuvana kiusaamisena. Äärimmäisissä tapauksissa tilanteet voivat kärjistyä väkivaltaisiksi yhteenotoiksi, kuten esimerkiksi Gabriel Kuhnin murhatapaus osoittaa.

Daniel Petry

Daniel Petry oli 16-vuotias teinipoika, joka asui perheineen Blumenaun kaupungissa Brasiliassa. Kapinallinen teini oli varttunut rauhattoman kasvuympäristön myötävaikutuksella epävakaaksi nuoreksi, joka kärsi mm. mielenterveysongelmista.

Heikkojen sosiaalisten taitojensa ja lähes olemattoman itsehillintänsä takia Daniel ajautui koulussa toistuvasti väkivaltaisiin konflikteihin. Hän reagoi useimmiten aggressiivisesti pienimpiinkin provokaatioihin, ja sopeutumisvaikeuksiensa takia hän pinnasikin usein koulusta.

Danielin vanhemmat olivat olleet jo pitkään huolissaan poikansa sosiaalisesta kehityksestä ja päättivät lopulta hakea lapselleen psykiatrista apua vuoden 2007 alkupuolella. Poika aloittikin vanhempiensa toiveiden mukaisesti keskustelut lääkärinsä kanssa, mutta jo muutamien tapaamisten jälkeen hän päätti lopettaa terapiansa omatoimisesti. Pian tämän jälkeen Daniel lopetti kokonaan myös opiskelunsa paikallisessa lukiossa.

Päätöksen myötä Daniel ajautui täysin erilleen muusta maailmasta. Nuori teinipoika lukittautui miltei täysin oman huoneensa suojiin, käyttäen kaiken aikansa television katseluun ja internetissä surffailuun. Eristäytyminen omiin oloihin oli niin totaalinen, että poika ei juurikaan kommunikoinut edes omien vanhempiensa kanssa.

Omiin oloihinsa eristäytynyt Daniel tutustui internettiä selatessaan täysin sattumalta online-peliin nimeltä Tibia. Koukuttavasta pelistä muodostui nopeasti pojalle suoranainen pakkomielle, jonka myötä hän vietti yhä enemmän aikaa omassa huoneessaan pelaten Tibiaa aina aamuyön pikkutunneille saakka.

Kyseessä oli alun perin jo vuonna 1997 julkaistu kaksiulotteinen online-roolipeli, jossa pelaajat voivat luoda oman hahmonsa ja seikkailla suuressa fantasiamaisessa virtuaalimaailmassa. Pelin keskeisimpiä ominaisuuksia olivat erilaisten tehtävien suorittaminen, taistelut hirviöitä vastaan ja vuorovaikutus muiden pelaajien kanssa.

Tibiaa saattoi pelata täysin ilmaiseksi, mutta se tarjosi käyttäjilleen myös mahdollisuuden käydä kauppaa virtuaalivaluutalla, jota pystyi halutessaan ostamaan oikealla rahalla. Virtuaalivaluutan avulla pelaaja saattoi mm. hankkia pelihahmolleen parempia varusteita, tehokkaampia aseita ja muita premium-palveluita. Peli mahdollisti myös virtuaalikolikoiden siirtämisen pelaajien välillä.

Kuukausien kuluessa Daniel oli tutustunut Tibian virtuaalisessa maailmassa jo useisiin kanssapelaajiin. Pelin monipuolisten chat-ominaisuuksien avulla hän saattoi osallistua mm. ryhmäkeskusteluihin ja kirjoitella halutessaan valitsemansa pelaajan kanssa yksityisesti.

Daniel Petry ja Gabriel Kuhn tutustuvat toisiinsa

Yksi näistä online-tuttavuuksista oli 12-vuotias Gabriel Kuhn. Pojat olivat pelanneet jo pitkään yhdessä ja viestitelleet toistensa kanssa pelin sisältämän chatin avulla. Viikkojen kuluessa nuorukaiset jakoivat toisilleen omista elämistään yhä yksityiskohtaisempia tietoja ja huomasivat pian yllätyksekseen, että he asuivat samassa Blumenaun kaupungissa – vieläpä vain kivenheiton päässä toisistaan. He naureskelivat chatissa silmiinpistävän erikoiselle sattumalle, sillä todennäköisyys törmätä omaan naapuriinsa tuhansien pelaajien virtuaalimaailmassa oli häviävän pieni.

Neljän vuoden ikäerostaan huolimatta pojat tulivat hyvin toimeen keskenään ja heidän online-ystävyytensä laajentui pian myös reaalimaailman puolelle. Daniel vieraili satunnaisesti Gabrielin kotona, jossa kaksikko vietti aikaansa konsolipelien äärellä.

Gabrielin äiti ei tosin ollut täysin vakuuttunut 4 vuotta vanhemman Danielin ja oman poikansa välisestä ystävyydestä. Danielin persoona ja ruumiinkieli olivat hänen mielestään jotenkin poikkeavia. Pojan ympärillä tuntui vellovan negatiivista, jopa pahaneteistä energiaa. Tuntemuksistaan huolimatta äiti antoi poikien välisen ystävyyden kuitenkin jatkua, sillä Gabriel selvästi nautti itseään vanhemman pojan seurasta eikä heidän välillään näyttänyt olevan minkäänlaista kitkaa. Viikkojen myötä Gabrielin äiti antoi vähitellen poikien viettää aikaa myös keskenään, ilman vanhemman läsnäoloa.

Gabriel pyytää rahaa lainaksi

Poikien välille oli pitkähkön ystävyyssuhteen myötä syntynyt orastavaa molemminpuolista luottamusta. Erään pitkähkön pelisession aikana Gabriel tiedusteli pelin chatissa, voisiko Daniel lainata tälle virtuaalivaluuttaa tarvitsemiaan varustehankintoja varten ja lupasi maksaa lainaamansa rahat takaisin ensi tilassa.

Daniel myöntyi Gabrielin pyyntöön, sillä hän luotti pojan sanaan. Kyse ei edes ollut kovin suuresta lainasta – reaalivaluutan muodossa 20 000 TIBIA-kolikkoa vastasi noin kahta dollaria. Daniel siirsi välittömästi sovitun määrän Gabrielin pelitilille.

Päivät kuluivat yhteisten pelisessioiden parissa, mutta Gabriel ei ollut vieläkään palauttanut lainaamaansa virtuaalivaluuttaa. Daniel päätti lopulta tiedustella asiasta, ja kysyi Gabrielilta chatissa milloin tämä maksaisi velkansa takaisin. Danielin suureksi yllätykseksi Gabriel ei enää vaikuttanutkaan olevan täysin sitoutunut aikaisempaan lupaukseensa. Hän vastasi Danielin kysymykseen hyvin yksiselitteisesti – kieltäytyvänsä maksamasta velkaansa takaisin.

Daniel Petry
Daniel Petry

Daniel ei aikonut tyytyä saamaansa vastaukseen, vaan pommitti Gabrielia jatkuvilla viesteillä ja vaati saada rahansa takaisin. Gabriel kuitenkin pysyi kannassaan ja esti Danielin yhteydenotot sekä pelissä että sosiaalisen median kanavissa.

Daniel suorastaan kihisi raivosta. Hän koki teon oleva täysin anteeksiantamaton ja vannoi mielessään kostoa. Muutaman päivän jälkeen hän päätti yrittää tavoittaa Gabrielin puhelimitse soittamalla tämän kotinumeroon.

Gabriel ei ollut kyseisellä hetkellä kotona, vaan tämän äiti vastasi Danielin soittoon. Nainen ei ollut tietoinen poikien välisestä riidasta, joten kertoi Danielille olevansa seuraavana päivänä työmatkalla toisessa kaupungissa – noin tunnin ajomatkan päässä sijaitsevassa Nova Trentossa. Hän selitti, että Gabriel olisi koko päivän yksin kotona ja olisi varmasti ilahtunut mahdollisesta peliseurasta. Tieto Gabrielin äidin työmatkasta tuli Danielille kuin tilauksesta, sillä aikaikkuna antaisi hänelle enemmän kuin tarpeeksi aikaa toteuttaa tulevat suunnitelmansa.

Daniel Petry murhaa uhrinsa

23. heinäkuuta 2007

Daniel poistui kotoaan maanantai aamulla noin kello 9.30. Hän suuntasi matkansa kohti Gabrielin taloa, joka sijaitsi lyhyen kävelynmatkan päässä. Saavuttuaan ystävänsä kodin edustalle hän soitti ovikelloa ja odotti. Kukaan ei kuitenkaan saapunut avaamaan ovea eikä talosta tuntunut kuuluvan minkäänlaisia ääniä.

Daniel jatkoi oven takomista. Talo pysyi pitkään hiljaisena, mutta Daniel oli varma, että Gabriel olisi kotona eikä hän aikonut luovuttaa. Lopulta sisällä piileksinyt Gabriel antoikin periksi ja kysyi oven lävitse, mitä Daniel oikein halusi.

Daniel kertoi haluavansa keskustella poikien välille syntyneestä riidasta. Hän väitti haluavansa Gabrielilta vain vilpittömän anteeksipyynnön, jonka jälkeen asia olisi hänen puolestaan sovittu. Lukitun oven takan piileskellyt Gabriel harkitsi asiaa hetken aikaa ja päätti lopulta avata oven ystävälleen. Hänellä ei varsinaisesti ollut syytä olla avaamatta, olivathan pojat tulleet keskenään hyvin toimeen aikaisemminkin. Tämä oli kuitenkin suuri virhe.

Daniel kampesi itsensä välittömästi sisään ja lukitsi oven perässään. Täysin varoittamatta hän hyökkäsi Gabrielin kimppuun ja aloitti pojan järjettömän hakkaamisen takomalla nuoremman pojan kasvoja voimiensa takaa. Gabriel yritti käpertyä käsiensä suojiin, mutta 4 vuotta vanhempi, huomattavasti isompi ja voimakkaampi Daniel oli yksinkertaisesti ylivoimainen vastustaja.

Pahoinpitelyn lomassa Daniel raahasi uhriaan kohti tämän makuuhuonetta. Gabrielin itku vain lisäsi Danielin intoa, jolle pojan kokema kipu oli kuin polttoainetta. Makuuhuoneeseen päästyään Daniel pakotti uhrinsa sängylle ja riisui tämän housut. Hän nousi pojan päälle ja raiskasi tämän väkivaltaisesti. Penetraatio oli niin aggressiivinen, että sängyn lakanat olivat yltä päältä veressä.

Hyökkäyksensä päätyttyä Daniel nousi ylös. Hän jäi sängyn viereen seisomaan ja katseli silminnähden huvittuneena oman verensä keskellä itkevää poikaa. Housujaan napittavan Danielin mielestä edessä avautua näky oli aivan erityisen koominen eikä hän edes yrittänyt tukahduttaa hysteeristä nauruaan.

Gabriel sen sijaan oli täysin poissa tolaltaan. Itkultaan hän sai vaivoin todettua edessään seisovalle hyökkääjälleen, että kertoisi takuuvarmasti äidilleen kaiken tämän saavuttua myöhemmin iltapäivällä kotiin. Uhkauksella ei tosin ollut Gabrielin toivomaa vaikutusta, sillä Danielilla ei ollut aikomustakaan antaa tämän tapahtua.

Jälleen uuden raivonpuuskan valtaama Daniel alkoi haravoida katseellaan Garbrielin huonetta ja riuhtaisi lopulta tämän pelikonsolin virtajohdon irti seinästä. Paksu kaapeli kädessään hän syöksyi jälleen sängyllä makaavan pojan päälle ja kietoi johdon uhrinsa kaulan ympärille.

Daniel raiskasi uhrinsa toistamiseen kuristien tätä samalla virtajohdon avulla. Gabriel yritti parhaansa mukaan rimpuilla itsensä vapaaksi, mutta hyökkääjä oli yksinkertaisesti liian voimakas. Lopulta Gabrielin hiipuvat liikkeet loppuivat kokonaan ja nuori poika jäi makaamaan kuolleena sängylle. Vasta tämän jälkeen Daniel viimein hellitti otteensa uhrin kaulan ympärille kääritystä virtakaapelista ja nousi jälleen ylös.

Ullakon luukku
Ullakon luukku eteisen oven yläpuolella

Nyt Daniel oli todellisen haasteen edessä, sillä hänen oli tavalla tai toisella hankkiuduttava sängyllä makaavasta ruumiista eroon. Tutkittuaan asuntoa hetken aikaa, hän pani merkille eteiskäytävän oven yläpuolella olevan pienehkön luukun, joka johti ullakon matalaan ryömintätilaan. 16-vuotiaan teinipojan mielessä tämä vaikutti mitä parhaimmalta vastaukselta ongelman ratkaisemiseksi.

Daniel nosti uhrinsa elottoman ruumiin ylös sängyltä ja ymmärsi välittömästi, että suunnitelman toteuttaminen ei olisi helppoa. 12-vuotiaan pojan ruumis oli yksinkertaisesti liian painava käsitelväksi – hän ei jaksaisi mitenkään nostaa tätä oven yläpuolella sijaitsevaan tilaan. Taakkaa oli siis saatava kevennettyä.

Daniel ryhtyi penkomaan taloa löytääkseen mitä tahansa työhön sopivaa terävää työkalua. Lopulta hän löysikin autotallista tarkoitukseen sopivan rautasahan ja keittiön työpöydältä lihaveitsen. Työvälineet mukanaan hän palasi takaisin eteiskäytävän lattialle raahaamansa ruumiin luokse ja kävi vielä kerran läpi suunnitelmansa. Hän sahaisi uhrinsa molemmat jalat irti ja nostaisi tämän jälkeen ruumiinosat yksitellen luukusta sisään.

Daniel polvistui ruumiin vierelle. Hän tarttui keittiöstä tuomaansa terävään lihaveitseen ja leikkasi oikean jalan ihon lävitse, kunnes terä osui luuhun. Hän tiputti veitsen viereensä lattialle ja ryhtyi sahaamaan raivoisasti uhrinsa oikeaa jalkaa.

Paloitteluun käytetty rautasaha ja eteisen ovi
Paloitteluun käytetty rautasaha ja eteisen ovi

Jalan katkaiseminen osoittautui oletettua hankalammaksi tehtäväksi. Reisiluu on ihmiskehon vahvin luu ja se on jopa neljä kertaa vahvempaa kuin betoni, joten Daniel joutui ponnistelemaan äärirajoilla saadakseen luun poikki.

Gabriel Kuhn palaa tajuihinsa

Kesken raakalaismaisen operaation tapahtui yhtäkkiä jotain täysin odottamatonta, kun 12-vuotias Gabriel tuli yllättäen tajuihinsa. Nuori poika ei ollutkaan kuollut, vaan menettänyt vain tajuntansa kuristamisen tuloksena. Riipivän kivun herättämä Garbriel löysi itsensä nyt todellisen painajaisen keskeltä.

Daniel ei tuntunut hätkähtävän pojan virkoamisesta laisinkaan. Hän jatkoi luun sahaamista yhä vain raivokkaammin ja yritti parhaansa mukaan vain aiheuttaa lisää kipua uhrilleen taivuttelemalla sahaa edestakaisin sivusuunnassa. On epäselvää, milloin Gabriel menetti tajuntansa uudelleen, mutta on erittäin todennäköistä, että hän pysyi tajuissaan vain hyvin lyhyen hetken ajan ennekuin kuoli massiivisen verenhukan aiheuttamaan shokkitilaan.

Lopulta Daniel onnistui tavoitteessaan – Gabrielin ruumis oli kirjaimellisesti sahattu kahtia. Eteiskäytävän lattia ja ympäröivät seinät olivat kauttaaltaan verijälkien peittämiä. Nyt oli aika toteuttaa alkuperäinen suunnitelma ja piilottaa ruumiinosat oven yläpuolelta avautuvaan ryömintätilaan.

Daniel yritti nostaa pojan yläruumiin ylös lattialta, mutta tajusi, että alkuperäinen ongelma ei ollut helpottunut juuri ollenkaan. Ruumis oli yhä aivan liian raskas. Hän yritti käyttää ruumiin nostamisessa apunaan myös pitkää virtajohtoa, mutta lopulta Danielin oli vain pakko myöntää itselleen tilanteen todellinen laita. Turhautuneena hän kumartui vielä lattialla makaavan ruumiin ylle ja kaiversi tämän rintaan lihaveitsellä Tibia-pelistä tuttuja symboleja.

Daniel jätti uhrin paloitellun yläruumiin eteisen oven eteen ullakkoluukun alapuolelle, ensimmäisen epäonnisen sisääntulijan löydettäväksi. Jalat ja käyttämänsä rautasahan hän siirsi hieman etäämmälle eteiskäytävän reunaan, jonka jälkeen hän poistui asunnosta.

Gabriel Kuhnin ruumis löytyy

Gabrielin veli oli ensimmäinen henkilö, joka saapui paikalle. Asunnon eteisestä kantautuva hysteerinen huuto herätti läheisen naapurin huomion, joka saapuikin nopeasti paikalle. Todistettuaan myös itse eteisessä avautuvan hirvittävän näyn, hän ilmoitti tapauksesta viranomaisille.

Poliisin tutkinta eteni ripeästi. He löysivät uhrin koneelta useita chat-keskusteluja, jotka sisälsivät mm. poikien välillä käytyjä riitoja lainatusta virtuaalivaluutasta. Viranomaiset pidättivät Danielin epäiltynä Gabrielin murhasta, ja kuulusteluissa Daniel myönsikin syyllisyytensä epäröimättä. Hän ei osoittanut minkäänlaista katumusta teostaan. Hän itseasiassa kertoi täysin vapaaehtoisesti hetki hetkeltä kaikki murha-aamun tapahtumat, kuvaillen jopa omia tuntemuksiaan tapahtumahetkellä.

Daniel käyttäytyi kuulustelujen aikana täysin rauhallisesti, osoittamatta minkäänlaisia tunteita. Hän vastasi esitettyihin kysymyksiin eleettömästi, mutta oli äärimmäisen tarkka ja yksityiskohtainen kaikissa lausunnoissaan. Tästäkin huolimatta, hän ei kuitenkaan missään vaiheessa kertonut raiskanneensa poikaa. Daniel itse asiassa menetti malttinsa täysin poliisin tiedustellessa asiasta. Hän raivosi kuulustelijoille ja väitti näiden tekevän täysin asiattomia vihjailuja tämän seksuaalisista mieltymyksistä.

Oikeuslääkärin tekemä raportti kuitenkin todisti täysin kiistattomasti, että Gabriel oli raiskattu vähintään kaksi kertaa. Tämän lisäksi raportin mukaan oli erittäin todennäköistä, että poika oli elossa koko brutaalin paloittelun ajan – suurimman osan ajasta kuitenkin tajuttomana. Hänen todettiin lopulta menehtyneen massiivisen verenhukan aiheuttamaan shokkiin.

Kun tapauksen oikeudenkäyntiä johtava tuomari kysyi Danielilta ennen tuomion julistamista, halusiko tämä esittää katumuksen sanoja tai mahdollisesti anteeksipyyntöä uhrin omaisille, pojan halveksuttava vastaus kuului seuraavasti.

Gabriel oli pelkuri ja varas. Hän palaa nyt helvetissä, jonne minä lähetin hänet. Ja kun minä lopulta kuolen, löydän hänet helvetistä ja suoritan kostoni loppuun.

Daniel Petry

Syyskuussa 2007 Daniel tuomittiin murhasta kolmen vuoden vankeuteen, mutta Brasilian lakien mukaisesti häntä tuli käsitellä alaikäisenä. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että langetettu kolmen vuoden tuomio suoritettaisiin sosiaaliskasvatuksellisen rangaistuksen muodossa erillisessä nuorille vangeille tarkoitetussa laitoksessa. Sosiaalis-kasvatukselliset rangaistukset pyrkivät tarjoamaan nuorille mahdollisuuden uudelleenkoulutukseen ja sosiaaliseen sopeutumiseen sen sijaan, että heidät suljettaisiin aikuisvankiloihin.

Daniel vapautettiin nuorisolaitoksesta suoritettuaan kolmen vuoden tuomionsa loppuun vuonna 2010. Vapautumisensa jälkeen hän on hävinnyt totaalisesti julkisuudesta, eikä hänen sijainnistaan tai tekemisistään ole tietoa.

Taustatutkimuksen lähteet ja tulkinta

Käsikirjoituksissa esitetyt tapahtumat perustuvat erilaisista onlinejulkaisuista, haastatteluista, oikeudenkäyntiasiakirjoista, kirjoista, videoista ja/tai dokumenttielokuvista kerättyihin tietoihin. Teksti heijastaa omaa tulkintaani ja ymmärrystäni tapauksesta, enkä voi taata tietojen paikkansapitävyyttä tai täydellisyyttä.

One thought on “Gabriel Kuhn

  • Hei, olen pitkäaikainen alibin tilaaja ja myös itse ihmettelen suuresti ihmismielen synkkyyttä ja sitä mielikuvituksen määrää mitä näissä tapauksissa usein on nähty.. ei mene tavallisen tallaajan jakeluun. Muutenkin olen kaikintavoin väkivaltaa vastaan ja suorastaan hirvittää nykymaailman meno kun aina vaan nuoremmat tekevät rikoksia.

    Ei siihen aikaan 90- luvulla kun itse olin kakara tarvinnut pelätä niin kuin nykypäivänä. Olihan toki silloinkin kaiken maailman Jammusetiä yms mutta kaveriporukalla sai huoletta juosta pitkin metsiä iltamyöhäänkin. Iso porukka toi turvaa.

    Tänä päivänä kun ryöstetään kaikki vähänkin arvokas kengistä lähtien. Uskoisin että aloin juuri siksi nostelemaan painoja ja hankkimaan hiukan voimaa ja massaa itselleni koska olen joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi useammin kuin kerran. Onnekseni olen päässyt asioista puhumaan ja olen niistä päässyt yli.

    Uskoisin että kun en ole ns hento enkä pienikokoinen (vaikkakin nainen ja haluaisin uskoa että sentään jotain rajaa on että naisen kimppuun ei niin helposti käyttäisi..) ehkä miettivät kaksi kertaa kannattaako. Vaikka välttelen kaikenlaista väkivaltaa viimeiseen asti puolustan itseäni ja seurassani olevia. Omista pidetään aina huoli.

    Halusin vaan sanoa että tykkään tavasta miten kerrot tapahtumat ja haluaisin jos vain mahdollista lukea tulevaisuudessakin tekstejäsi. Seuraan tätä sivuasi likimain joka päivä josko tulisi uutta. Rakastan lukemista ja siksi paneudun jokaiseen tarinaan ajan kanssa. Usein myös pyörittelen päätäni kun en ymmärrä miten ihminen voi tehdä toiselle ihmiselle noin. Ei vain mene ymmärrykseen.

    Hyvää loppuvuotta sinulle! Jatka samaan malliin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *