Frans Du Toit oli ongelmainen nuori, jonka vaikeudet olivat alkaneet jo teini-iässä. Lämpimästä perhetaustastaan huolimatta hän oli yrittänyt polttaa oman koulunsa vain 13 vuoden ikäisenä. Pian tämän jälkeen vanhemmat yrittivät katkaista poikansa syöksykierteen muuttamalla uuteen ympäristöön Etelä-Afrikan kaakkoisrannikolle Port Elisabethin kaupunkiin.
Uudessa kaupungissaan Frans ajautui kuitenkin väärään seuraan ja tutustui uuden tyttöystävänsä kautta saatananpalvontaan. Yhdessä he suorittivat mm. saatanallisia rituaaleja. Lopulta Frans uskoi omaavansa yliluonnollisia voimia ja väitti olevansa riivattu. Teini-ikäisen pojan kouluarvosanat romahtivat nopeasti ja lopulta Frans jätti koulunsa kokonaan kesken.
Vanhemmat eivät enää kyenneet hallitsemaan poikaansa, joka käytti kaiken aikansa mieluummin alkoholin ja huumeiden parissa. Toimintansa hän rahoitti mm. ryöstöjen avulla, joiden takia Frans oli useasti pidätettynä. Nuori poika kuitenkin selvisi miltei kaikista tekemistään rikoksista ilman suurempia rangaistuksia, sillä hänen poliisina toimiva isänsä käytti mahdollisuuksiensa mukaan toimivaltaansa pelastaakseen poikansa rikosoikeudellisilta seuraamuksilta. Isänsä siipien suojissa nuoresta pojasta kasvoi hiljalleen aikuinen mies, jonka ei tarvinnut kantaa huolta teoistaan tai ottaa vastuuta omasta elämästään.
Armeijan jälkeen Frans jatkoi päämäärätöntä elämäänsä ja ajelehti kaupungista toiseen töiden perässä pikkurikoksia tehtaillen. Frans ei kyennyt pitkäaikaisiin työsuhteisiin, jonka takia oli käytännössä kokonaan riippuvainen vanhempiensa taloudellisesta tuesta.
Kesäkuussa 1994, 25-vuotias Frans tapasi itseään kuusi vuotta nuoremman Theuns Krugerin. Theunsin lapsuus oli ollut turvaton ja väkivaltainen, sillä pieni poika oli joutunut toistuvasti ilkeän isäpuolensa pahoinpitelemäksi ja hyväksikäyttämäksi. Ongelmat olivat lisääntyneet vain entisestään pojan aloitettua koulun, jossa joutui muiden ikätoveriensa jatkuvan kiusan kohteeksi.
Theuns Krugerin koko lapsuus oli ollut käytännössä pelkkää selviytymistä päivästä toiseen. Frans Du Toitin tapaan hän oli jättänyt koulunsa kesken 15 vuoden ikäisenä ja alkanut käyttämään erilaisia päihteitä. Nuori teini ei ollut koskaan tuntenut kuuluvansa mihinkään, jonka myötä Theuns oli löytänyt kaipaamaansa yhteisöllisyyttä niin ikään saatananpalvonnan parista.
Samankaltaisten taustojen siivittämänä Frans ja Theuns ystävystyivät nopeasti ja vain parissa kuukaudessa nuorista miehistä tuli parhaat ystävät. Yhteneväisyyksistään huolimatta 6 vuotta vanhempi ja huomattavasti itsevarmempi Frans oli kaverisuhteen ohjaava voima. Theuns pitikin ystävänsä ajatuksia ja mielipiteitä suuressa arvossa, jonka myötä hän oli valmis tekemään kaiken mitä tahansa Frans häneltä keksi pyytääkään.
Frans Du Toit oli seksiaddikti, joka piti itseään komeana ja vastustamattomana naisten miehenä. Saatanalta saamiensa yliluonnollisten voimiensa ansiosta hän kuvitteli saavansa seksiä aina niin halutessaan. Theuns sen sijaan oli ystävälleen täysi vastakohta – hän ajatteli, että naiset pitivät häntä vastenmielisenä ja toistuvat lähestymisyrityksiä seuranneet torjunnat olivat vain ruokkineet entisestään hänen syvään juurtunutta vihaansa naisia kohtaan. Hän tunsikin itsensä sosiaalisesti vieraantuneeksi hylkiöksi, joka oli tipahtanut muun yhteiskunnan tavoittamattomiin.
Erilaisista luonteistaan huolimatta miehiä yhdisti täysi välinpitämättömyys muita ihmisiä, erityisesti naisia kohtaan, joka teki kaksikosta äärimmäisen vaarallisen. Vain muutama kuukausi Theuns Krugerin tapaamisen jälkeen, Frans toteuttikin ensimmäisen julkisessa tiedossa olevan raiskauksensa.
Frans raiskaa ensimmäisen uhrinsa
Frans otti kohteekseen nuoren opiskelijanaisen, joka istui autossaan paikallisen pitserian ulkopuolella. Hän kaappasi naisen ja tämän ajoneuvon aseella uhaten ja ajoi sitten auton syrjäiselle alueelle, jossa raiskasi naisen.
Saatuaan hyökkäyksensä päätökseen Frans kuljetti hysteerisen naisen takaisin kaupunkiin, jossa osti uhrilleen ruusun ja tarjosi tälle illallisen. On epäselvää, oliko kaikki vain sairasta pilaa vai kuvitteliko Frans todella vieneensä naisen jonkinlaisille treffeille, mutta yhtä kaikki, toimintatapa kuvaa varsin tyhjentävästi hänen suhtautumistaan vastakkaiseen sukupuoleen.
Illallisen jälkeen Frans pakotti kuvittelemansa seuralaisen takaisin autoon ja kuljetti naisen jälleen syrjäiseen paikkaan, jossa hyökkäsi uhrinsa kimppuun jo toistamiseen. Raiskattuaan naisen uudestaan hän kuljetti tämän takaisin kaupunkiin ja pyysi ettei tämä kertoisi tapahtumista kenellekään. Hän jätti naisen tien varteen, jossa kehui ensin tämän ulkonäköä ja kertoi sitten, että toivoi vielä jonakin päivänä voivansa hyvittää tälle illan tapahtumat.
Frans Du Toitin sanoista huolimatta nainen ilmoitti raiskauksesta myöhemmin viranomaisille. Mies pidätettiin, mutta päästettiin pian tämän jälkeen vapaaksi, koska raiskauksesta ei ollut lääketieteellistä näyttöä.
Frans ja Theuns raiskaavat seuraavan uhrinsa
Seuraava hyökkäys tapahtui joitakin kuukausia myöhemmin 4. joulukuuta 1994, mutta tällä kertaa Frans otti ystävänsä Theuns Krugerin mukaansa. He etsivät sopivaa uhria kaupungin syrjäisiltä kaduilta ja törmäsivät sattumalta 21-vuotiaaseen naiseen, joka oli kolmannella kuulla raskaana. Frans työnsi aseensa naisen mahaa vasten ja pakotti tämän mukaansa läheiseen, tiheän kasvillisuuden peittämään maastoon.
Theuns seurasi kuuliaisesti ystävänsä perässä ja raiskasi avuttoman uhrin ensimmäisenä. Heti tämän jälkeen Frans pakotti naisen antamaan itselleen suuseksiä, mutta naisen alettua kakomaan hän vihastui ja raiskasi uhrin. Hysteerinen nainen hoki miehille toistuvasti olevansa raskaana, sillä hän pelkäsi vauvansa vahingoittuvan väkivaltaisen hyökkäyksen seurauksena. Kumpikaan miehistä ei kuitenkaan välittänyt naisen sanoista vähääkään.
Väkivaltaisen hyökkäyksensä jälkeen miehet seisoivat maassa makaavaan uhrinsa edessä kinastellen tämän lopullisesta kohtalosta. Frans ja Theuns päättivät kuitenkin lopulta jättää naisen henkiin ja päästivät tämän vapaaksi. Jälleen kerran uhri kertoi tapahtumista poliisille, mutta kuulustelujen jälkeen molemmat miehet laskettiin vapaalle odottamaan tulevaa käsittelyä. Oikeudenkäyntiä odotellessaan Frans ja Theuns ehtivät kuitenkin iskeä vielä kerran vain noin 14 päivää myöhemmin.
Alison Bothan järkyttävä tarina
27-vuotias Alison Botha oli viettänyt aurinkoisen päivän ystäviensä kanssa yhdellä Port Elisabethin monista rannoista. Lämmin sunnuntaipäivä, 18. joulukuuta 1994, oli sujunut iloisissa merkeissä, jonka jälkeen Alison oli kutsunut kaikki asuntoonsa päivälliselle ja jatkamaan illanviettoa erilaisten pelien parissa. Hilpeä tunnelma jatkui aina kello yhteen asti yöllä, jonka jälkeen suurin osa ystävistä alkoi hiljalleen poistua kukin omiin koteihinsa.
Viimeinen taloon jäänyt ystävä ei kuitenkaan saanut järjestettyä itselleen kyytiä eikä Alison tohtinut päästää tätä yksin ulos harhailemaan pimeään yöhön. Niinpä hän tarjoutui antamaan ystävälleen kyydin kotiin ja kaksikko suuntasi yhdessä Alisonin autolle.
Jätettyään ystävänsä turvallisesti tämän asunnon edustalle, Alison palasin takaisin kotiinsa noin kellon kolmen aikaan aamuyöstä. Harmikseen hän joutui kuitenkin toteamaan, että joku muu oli tällä välin vienyt hänelle varatun parkkipaikan eikä Alisonille jäänyt muuta mahdollisuutta kuin etsiä uutta pysäköintipaikkaa kauempaa kadun varrelta.
Lopulta Alison onnistui löytämään vapaan paikan pimeältä poikkikadulta. Hän pysäköi autonsa rutiininomaisesti ja sammutti moottorin. Hiljaisuuden laskeuduttua autoon hän kurottautui oikeanpuoleiselle etuistuimelle ottaakseen mukaansa puhtaita pyykkejä sisältävän kassin, kun hän yhtäkkiä tunsi lämpimän ilmavirran ihollaan kuljettajan puoleisen oven heilahdettua auki.
Frans Du Toit kaappaa Alison Bothan
Oven ulkopuolella seisova mies painoi veitsen Alisonin kaulalle ja käski naista siirtymään matkustajan puoleiselle penkille. Hätääntynyt Alison ei ehtinyt vielä edes täysin ymmärtämään mistä oli kysymys, mutta totteli uhkaajaa viipyilemättä. Mies istui tämän jälkeen kuskin paikalle, starttasi auton ja lähti liikkeelle Alison mukanaan.
Frans Du Toit esittäytyi Alisonille väittäen olevansa nimeltään Clinton. Hän vakuutti naiselle toistuvasti tarvitsevansa vain tämän autoa hetkellisesti lainaksi ja ettei vahingoittaisi naista, jos tämä vain tekisi kuten käsketään. Alison halusi uskoa miestä, vaikka samalla hänen pakokauhun valtaama mielensä yritti kuumeisesti etsiä ulospääsyä kammottavasta tilanteesta.
Pelko oli lamaannuttanut Alisonin toimintakyvyn täysin. Pakoyritys olisi todennäköisesti koitunut hänen kohtalokseen, joten Alison tyytyi vain istumaan aloillaan ja odottamaan miehen seuraavaa siirtoa. Frans oli kertonut hänelle noutavansa erään ystävänsä kyytiin ja että naisen olisi tultava hänen mukaansa. Hetki tämän jälkeen Frans pysäytti Alisonin auton paikallisen yökerhon edustalle, josta auton takapenkille nousi Frans Du Toitin paras ystävä, Theuns Kruger.
Ilmapiiri auton sisällä muuttui välittömästi uuden seuralaisen myötä. Auton jatkaessa matkaansa Alison vilkuili hermostuneesti taustapeiliin ja kohtasi takapenkillä istuvan Theunsin jääkylmän katseen, joka tuntui porautuvan suoraan hänen lävitseen. Toisin kuin hänen vierellään istuva kuljettaja, joka oli ainakin teeskennellyt olevansa ystävällinen, takapenkillä herkeämättä tuijottavan miehen katseesta huokui pelkkää vihaa ja katkeruutta. Vaikka Alison olikin aavistellut pahinta jo heti alusta lähtien, vasta nyt hän alkoi toden teolla pelätä henkensä puolesta.
Kaupungin valot olivat jääneet jo aikaa sitten kauas taakse, kun Frans lopulta käänsi auton kuoppaiselle ja valaisemattomalle hiekkatielle. Hän jatkoi matkaa vielä hetken, kunnes lopulta pysäköi auton tien varteen. Moottorin ja ajovalojen sammuttua ikkunoista sisälle tunkevan pimeyden ainut valonlähde oli auton kattoon asennettu himmeä valo.
Theuns astui sanaakaan sanomatta ulos autosta ja sytytti savukkeen. Alison jäi yksin autoon kuskin paikalla istuvan miehen vierelle, joka vain tuijotti ulos ikkunasta sanomatta sanaakaan. Ikuisuudelta tuntuneen piinaavan hiljaisuuden jälkeen Alison uskaltautui kysymään mieheltä mitä seuraavaksi tapahtuisi, jolloin Frans viimein heräsi eloon. Mies käänsi katseensa kohti Alisonia ja kertoi molempien miesten aikovan raiskata tämän. Alisonin pahin pelko oli käymässä toteen.
Frans Du Toit ja Theuns Kruger raiskaavat Alisonin
Frans kysyi Alisonilta aikoisiko tämä taistella vastaan ja saatuaan tältä kieltävän vastauksen hän käski naista riisumaan kaikki vaatteensa. Tämän jälkeen mies tarttui uhriaan hiuksista ja painoi naisen pään jalkoväliinsä. Hän uhkasi tappaa Alisonin, jos tämä yrittäisi purra miehen penistä. Alisonin alettua pian kakomaan Frans raivostui silmittömästi ja raiskasi sitten naisen väkivaltaisesti auton takapenkillä.
Theuns oli kaiken aikaa odottanut kuuliaisesti omaa vuoroaan auton ulkopuolella ja seurannut tapahtumia herkeämättä ikkunoiden lävitse. Kun Frans viimein sai väkivaltaisen hyökkäyksensä päätökseen ja poistui autosta, Theuns kampesi itsensä takapenkille Fransin tilalle ja jatkoi Alisonin julmaa raiskausta.
Lopulta miehet vetivät alastoman naisen ulos autosta ja jättivät tämän makaamaan viileälle hiekalle. Frans ja Theuns alkoivat jälleen riidellä naisen kohtalosta puhutellen samalla toisiaan oikeilla nimillään ja päätyivät lopulta kylmäävään lopputulokseen. Frans ei halunnut jättää jälkeensä enää todistajia vain jäädäkseen myöhemmin teoistaan jälleen kiinni, joten naisesta oli hankkiuduttava eroon. Järkyttynyt Alison oli kuunnellut herkeämättä miesten makaaberia keskustelua omasta kohtalostaan, mutta painanut samalla molempien miesten nimet mieleensä siltä varalta, että onnistuisi jollakin tapaa pakenemaan kaappaajiltaan hengissä.
Alison joutuu järkyttävän hyökkäyksen kohteeksi
Theuns hyökkäsi jälleen Alisonin kimppuun ja ryhtyi raiskaamaan naista uudestaan kuristaen tätä samalla voimakkaasti. Hyökkäys oli niin ankara, että hätääntynyt Alison menetti ruumiintoimintojensa ja suolensa hallinnan. Theuns käytti koko ylävartalonsa painoa apunaan kiristäen otettaan naisen kaulan ympärillä yhä entisestään ja kuristi tätä lopulta niin lujasti, että Alisonin henkitorvi murtui.
Murtunut henkitorvi esti lähes täydellisesti ilman kulun keuhkoihin. Tajunnan rajamailla elämästään taisteleva Alison kykeni enää hädin tuskin hengittämään, mutta oli kaikesta huolimatta edelleen tajuissaan. Tästä turhautuneena raivostunut Theuns tarttui veitseen ja puukotti maassa alasti makaavaa uhriaan 35 kertaa keskivartaloon. Kun maassa oman verensä keskellä makaava Alison osoitti vielä tämänkin jälkeen elonmerkkejä liikuttamalla vasenta jalkaansa, Theuns puukotti naista vielä 17 kertaa kaulaan. Alison kykeni kuulemaan kaulansa alueelle osuvien veitseniskujen äänet, muttei tuntenut enää lainkaan kipua.
Julman hyökkäyksensä jälkeen miehet jättivät uhrinsa kuolemaan pimeyden keskelle ja nousivat autoon. Vielä ennen lähtöään miehet heittivät kaikki naisen vaatteet ulos autosta ja kaasuttivat sitten pois paikalta takaisin kohti Port Elisabethin kaupunkia.
Alison Bothan kamppailu kuolemaa vastaan
Alison oli kuitenkin yhä elossa. Hän makasi liikkumatta äärimmäisen vakavasti loukkaantuneena, mutta ihmeekseen huomasi kykenevänsä jälleen hengittämään. Naisen onneksi järjettömän hyökkäyksen seurauksensa veitsi oli lävistänyt hänen murtuneen henkitorvensa, joka mahdollisti jälleen ilman esteettömän kulun keuhkoihin.
Alison tiedosti silti tilanteen vakavuuden. Hän vuosi runsaasti verta ja oli yksin keskellä pimeää syrjäseutua, joten apua ei siis olisi saatavilla. Varmaa kuolemaa uhmaten hän päätti kuitenkin jättää jälkeensä viestin, jotta miehet saataisiin kiinni paitsi hänen itsensä, myös mahdollisten tulevien uhrien takia. Alison kirjoitti sormellaan hiekkaan hyökkääjiensä nimet ”Frans ja Theuns”, joiden alle hän lisäsi vielä viestin: ”Äiti, rakastan sinua”.
Alison olisi voinut vain antautua kohtalolleen ja jäädä odottamaan vääjäämätöntä kuolemaa, mutta hengenvaarallisista vammoistaan huolimatta, hän ei ollut valmis antamaan periksi. Alison oli nimittäin erottanut matalan aluskasvillisuuden lomitse kaukaiset ajovalot kauempana maantiellä. Matka oli pitkä, mutta päätien varrelle pääseminen merkitsisi hänelle mahdollisuutta selvitä hengissä.
Kaikkia todennäköisyyksiä uhmaten Alison keräsi lopulta riittävästi voimia lähteäkseen liikkeelle. Kammettuaan itsensä polviensa varaan Alisonille kuitenkin valkeni nopeasti tilanteen todellinen vakavuus. Vartaloon kohdistuneet useat puukoniskut olivat repineet naisen mahan kohdalle ammottavan aukon, joka paljasti suoliston lisäksi osan muista sisäelimistä.
Alison löysi viereltään osan vaatteistaan, jotka miehet olivat hetkeä aikaisemmin heittäneet ulos auton ikkunasta ja sitoi farkkupaitansa keskivartalonsa tueksi ja suojaksi. Tämän jälkeen hän aloitti hitaan etenemisen polviensa ja käsiensä varassa kohti kaukaisuudessa häämöttävää maantietä, mutta ymmärsi pian, että matkan taittaminen olisi tällä tavoin aivan liian hidasta.
Aikaa ei ollut hukattavaksi, joten Alisonin oli yritettävä jatkaa matkaa kävellen. Useiden kivuliaiden yritysten jälkeen hän onnistuikin lopulta nousemaan jaloilleen. Aloitettuaan haparoivan matkansa kohti maantietä tapahtui kuitenkin jotain odottamatonta, kun hänen päänsä kallistui yllättäen taaksepäin ja Alisonin näkö hämärtyi.
Hätääntynyt nainen nosti toisen kätensä tunnustellakseen kasvojaan vain löytääkseen kaulansa kohdalta ammottavan aukon. Hyökkääjän aiheuttamien syvien viiltojen takia hänen päänsä ei kyennyt enää pysymään paikallaan, vaan oli taittunut voimakkaasti vartalon selkäpuolelle. Alisonilla ei tosin ollut muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa matkaansa, joten hän tarttui kädellään päähänsä ja taivutti sen takaisin paikalleen. Samalla myös hänen näkönsä palasi osittain ennalleen ja Alison jatkoi hidasta etenemistään kohti maantietä tukien toisella kädellä päätään ja toisella keskivartaloaan suojaavaa väliaikaista sidettä.
Alison oli kaatunut jo lukemattomia kertoja, mutta onnistui kerta toisensa jälkeen nousemaan takaisin jaloilleen ja jatkamaan hidasta matkaansa. Hänen onnekseen taivaalla loistava täysikuu valaisi aluetta juuri riittävästi, jotta kapean hiekkatien seuraaminen oli mahdollista aina maantielle asti.
Ikuisuudelta tuntuneen matkan jälkeen Alison saapui viimein maantielle. Hän oli menettänyt jo runsaasti verta ja lyyhistyi nyt voimattomana asfalttia halkovan valkoisen keskiviivan päälle. Vain hetki tämän jälkeen paikalle saapui ensimmäinen auto, joka hidasti vauhtiaan naisen kohdalla, mutta kiihdytti pian pois paikalta pysähtymättä. Kuljettaja oli mitä todennäköisimmin pelästynyt naisen järkyttävää olemusta ja päättänyt siten vain jättää avuttoman uhrin oman onnensa nojaan.
Alison jäi jälleen yksin makaamaan pimeyden keskelle. Hän oli jo varma, että viimeinenkin mahdollisuus oli juuri menetetty, mutta hänen onnekseen kauempana maantiellä erottuivat jo seuraavat kaukaiset ajovalot.
Lähestyvässä autossa oli joukko Port Elisabethissa lomailevia opiskelijoita, joista yksi oli 20-vuotias eläinlääketieteen opiskelija Tiaan Eilerd. Tiaan ja hänen ystävänsä kauhistuivat nähdessään veren tahriman silvotun ruumiin keskellä maantietä, mutta pysäyttivät kaikesta huolimatta autonsa naisen vierelle ja ryntäsivät epäröimättä arvioimaan tilanteen. Tiaan tarkisti ensitöikseen, oliko uhri enää elossa ja löydettyään heikon pulssin naisen ranteesta hän komensi ystäväänsä kutsumaan kiireesti paikalle ambulanssin matkapuhelimellaan.
Tiaan katsoi järkytyksen vallassa naiselle aiheutuneita epätodellisia vammoja. Hän riisui paidan yltään ja muodosti vaateesta tilapäisen siteen, jolla pyrki suojaamaan runnellusta kaulasta pilkottavaa kilpirauhasta ja hillitsemään runsasta verenvuotoa. Tämän jälkeen hän jäi istumaan Alisonin vierelle esittäen tälle yksinkertaisia kysymyksiä pitääkseen naisen tajuissaan. Koska Alison ei kyennyt puhumaan, Tiaan tarttui tätä kädestä ja pyysi naista vastaamaan kysymyksiin puristamalla kättään kerran myöntävästi tai kahdesti kieltävästi.
Ambulanssin saapuminen kesti lopulta jopa puolitoista tuntia, mutta koko tänä aikana Tiaan ei ollut poistunut hetkeksikään Alisonin rinnalta. Hän oli puhunut taukoamatta esittämällä naiselle erilaisia kysymyksiä ja määrätietoisen toimintansa ansiosta hän oli todennäköisesti pelastanut Alisonin hengen. Kun ikuisuudelta tuntuneen piinan jälkeen koitti lopulta aika siirtää Alison ambulanssiin kuljetusta varten, nainen ei suostunut enää päästämään otettaan irti pelastajansa kädestä. Niinpä myös Tiaan nousi ambulanssiin ja pysyi Alisonin tukena aina leikkaussalin ovelle asti.
Pahoinpitelystä aiheutuneet vammat olivat äärimmäisen vakavia, mutta siitäkin huolimatta, että naista oli puukotettu yli 50 kertaa, yksikään iskuista ei ollut osunut elintärkeisiin elimiin tai valtimoihin. Ja koska Alisonin suoli oli tyhjentynyt kuristamisen seurauksena, hän oli mitä todennäköisimmin välttynyt potentiaaliselta suolistobakteerien aiheuttamalta verenmyrkytykseltä. Vaara oli silti yhä olemassa, sillä avonaiset haavat olivat yltä päältä hiekan, roskien ja pienien kivien täyttämiä.
Yksikään lääkäreistä ei ollut uransa aikana nähnyt yhtä vakavia vammoja. Verenpunaiset silmät, mustat kynnet ja vereslihalle hankautuneet polvet olisivat jo yksinään järkyttäneet kenet tahansa, mutta pahimmat vammat olivat syntyneet tietenkin lukemattomista veitseniskuista.
Alisonin kaula oli viilletty korvasta korvaan miltei kokonaan irti. Viilto oli niin syvä, että lääkärit kykenivät näkemään osan uhrin selkärangan yläosasta. Alison olisi helposti voinut hukkua omaan vereensä, joten oli suoranainen ihme, että hän oli selviytynyt pimeältä syrjäseudulta aina sairaalan leikkauspöydälle asti. Vaikka verenhukka olikin ollut suurta, tärkeiden valtimoiden säilyminen vahingoittumattomina oli koitunut lopulta naisen pelastukseksi.
Alisonin keskivartalo oli kuitenkin kärsinyt kaikkein vakavimmat vammat. Useat sisäelimet olivat kärsineet vakavia viiltohaavoja, mutta muilta osin kaikkein tärkeimmät elimet olivat säilyneet turvassa suuremmilta vahingoilta. Vaikka Alisonin farkkupaidastaan tekemä side olikin suojannut ammottavaa haavaa ja estänyt suolistoa valumasta ulos, lian täyttämä vatsaontelo oli lääkärien ensimmäinen huolen aihe. Verenmyrkytyksen tai muiden vakavien komplikaatioiden estämiseksi heidän oli ensitöikseen poistettava hiekka, pienet kivet ja muut roskat.
Kaikkia odotuksia uhmaten Alison selviytyi laajasta, useita tunteja kestäneestä, leikkauksesta. Seuraava askel oli kuitenkin otettava jo saman päivän aikana, sillä poliisin oli löydettävä syylliset. Kaulavammojen takia hänen henkitorveensa oli asennettu putki, jonka vuoksi Alison ei kyennyt puhumaan, mutta kykeni silti osoittamaan oikeat syylliset viranomaisten esittämästä kokoonpanosta. Tämän lisäksi Alison kirjoitti paperille hyökkääjiensä nimet ja kaiken mitä edellisenä yönä oli tapahtunut.
Frans Du Toit ja Theuns Kruger pidätetään
Alisonin antamien tietojen perusteella poliisille jo entuudestaan tuttua kaksikkoa ei ollut vaikea paikantaa. Molemmat miehet pidätettiin jo heti seuraavana päivänä ja kuljetettiin laitokselle kuulusteluja varten. Kumpikaan miehistä ei aluksi osannut aavistaa minkälaisesta rikoksesta heitä edes epäiltiin, sillä molemmat olettivat, että Alisonin ruumista ei olisi mitenkään voitu löytää näin lyhyessä ajassa. Poliisin kerrottua Alisonin olevan yhä elossa, Frans kuitenkin tunnusti välittömästi syyllisyytensä ja luovutti poliisille naiselta varastamansa verisen sormuksen. Hieman myöhemmin molempia miehiä vastaan nostettiin syytteet kidnappauksesta, raiskauksesta sekä murhan yrityksestä.
Uuden vuoden aattona, vain 13 päivää hyökkäyksen jälkeen, Alison pääsi pois sairaalasta. Täysi toipuminen tulisi kuitenkin viemään useita kuukausia ja Alison tarvitsi vielä jatkuvaa ulkopuolista huolenpitoa selviytyäkseen päivittäisistä rutiineista. Hän muutti asumaan äitinsä luokse, joka huolehti mm. tyttärensä kylvettämisestä, haavojen hoidosta ja pukemisesta.
Järkyttävän tapauksen uutisointi sai aikaan laajaa keskustelua naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Alison antoi epäröimättä tapahtumille omat kasvonsa ja äänensä mikä oli epätavanomaista erityisesti Etelä-Afrikassa, jossa raiskauksista ja naisten kokemasta väkivallasta oli yleensä vaiettu tyystin. Uskomaton selviytymistarina ja Alisonin rohkea esiintyminen antoivat toivoa lukuisille väkivaltaa kokeneille uhreille ja kannusti myös muita naisia astumaan esiin ja kertomaan omat tarinansa. Alison painotti viestissään erityisesti sitä, ettei kenenkään tarvitsisi elää järkyttävien kokemuksiensa kanssa yksin.
Ennen ratkaisevaa oikeudenkäyntiä oli kuitenkin edessä vielä yksi traumaattinen tehtävä. Alisonin tuli nimittäin kohdata pahoinpitelijänsä ja osoittaa oikeat tekijät tunnistusrivistä. Alison Bothan tapaus oli ensimmäinen kerta koko Etelä-Afrikan historiassa, kun viranomaiset käyttivät tunnistuksen yhteydessä yksisuuntaista peiliä uhrin suojelemiseksi. Vaikka Alison ymmärsikin olevansa turvassa lasin takana, hän on kertonut myöhemmin hetken olleen yksi pelottavimmista koko elämänsä aikana.
Oikeudenkäynti alkaa
Oikeudenkäynti alkoi viimein noin kuusi kuukautta myöhemmin 12. kesäkuuta 1995. Alisonin lisäksi oikeudessa miehiä vastaan todisti myös kolme muuta naista, joista viimeinen oli pelastunut vain täpärästi julmalta kohtalolta. Myöhemmin hän oli tunnistanut Alisonista kertovien uutisten perusteella hyökkääjät samoiksi, jotka oli kohdannut itse tapahtumayönä.
Kumpikaan miehistä, Frans Du Toit tai Theuns Kruger, eivät osoittaneet koko oikeuden käynnin aikana minkäänlaista katumusta teoistaan. Ylimielinen Frans nousi jopa todistajanaitioon puolustamaan itseään. Hän puhui raiskauksesta täysin tunteettomasti kuin mistä tahansa arkipäiväisestä askareesta ja väitti olevansa paholaisen riivaama eikä siten ollut itse vastuussa omista tekemisistään.
Todistusaineisto miehiä vastaan oli kiistaton, jonka myötä molemmat todettiin syyllisiksi kaikkiin syytekohtiin 7. elokuuta 1995. Frans Du Toitille tuomittiin 3 elinkautista ja Theuns Krugerille yksi elinkautinen. Äärimmäisen julmasta väkivallasta järkyttynyt tuomari, Chris Jansen, lisäsi molempien miesten tuomioihin vielä erillisen huomion, jossa suositti, ettei kumpaakaan miehistä tulisi koskaan laskea ehdonalaiseen vapauteen.
Alison Bothan elämä oikeudenkäynnin jälkeen
Pian oikeudenkäynnin jälkeen Alison Botha vaipui vakavaan masennukseen. Hän ei kyennyt palaamaan takaisin töihin ja taisteli elämänhallinnan ja sosiaalisten tilanteiden luomien haasteiden kanssa. Rankan selviytymistaistelun ja oikeudenkäynnin jälkeen mikään ei tuntunut enää olevan ennallaan – normaali elämä ja ilo olivat kuin kaukainen muisto.
Muutamia kuukausia oikeudenkäynnin päättymisen jälkeen Alison kuitenkin tapasi yllättäen miehen ystävänsä juhlissa. Ystävyydestä alkanut orastava suhde sai lopulta viimeisen sinetin vain kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 1997, kun pari meni naimisiin. Alison oli jälleen löytänyt kadottamansa ilon ja toivon – ainut varjo tuoreen avioliiton yllä oli vain se, että lääkärien mukaan hyökkäyksen aiheuttamien vammojen takia hän ei tulisi todennäköisesti saamaan koskaan omia lapsia. Ihme tapahtui kuitenkin vain pari vuotta myöhemmin, kun Alison tuli vastoin odotuksia viimein raskaaksi ja synnytti myöhemmin terveen pojan.
Alison ja hänet pelastanut Tiaan olivat pysyneet hyvinä ystävinä aina järkyttävästä yöstä lähtien. Kokemus oli itse asiassa vaikuttanut syvästi eläinlääketiedettä opiskelleeseen nuorukaiseen, tämän ymmärrettyä voivansa vaikuttaa pysyvästi muiden ihmisten elämään. Elämää muuttavan kokemuksen motivoimana Tiaan olikin vaihtanut epäröimättä urapolkuaan ja päättänyt ryhtyä lääkäriksi. Noin 10 vuotta myöhemmin Alisonin tultua raskaaksi jo toistamiseen, Tiaan saikin kunnian avustaa tämän toisen pojan synnytyksessä.
Alison kääntää painajaismaisen kokemuksen voimavarakseen
Ajan myötä Alison onnistui kanavoimaan painajaismaisen kokemuksensa toivoksi julkaisemalla vuonna 1998 selviytymistarinansa kirjan kansien välissä nimellä ”I have life”. Kirjasta tulikin maailmanlaajuinen bestseller, joka käännettiin lopulta jopa seitsemälle eri kielelle.
Merkillisen selviytymistarinansa innoittamana Alisonista tuli pian haluttu puhuja ja hän matkusti jopa yli 30 maassa jakamassa kokemuksiaan ja inspiroimassa muita väkivallan uhreja. Suosion keskellä myös ohjaaja-käsikirjoittaja, Uga Carlini, lähestyi Alisonia sovittaakseen hänen tarinansa elokuvaksi. Dokumenttielokuva sai nimekseen ”Alison”.
Frans Du Toit ei tosin kyennyt sulattamaan Alisonin nauttimaa menestystä. Hän lähestyi jo hyvissä ajoin ennen dokumenttielokuvan julkaisua ohjaaja Uga Carlinia viestillä, jossa tarjoutui antamaan elokuvaan haastattelun muutamilla ehdoilla. Ensinnäkin hän halusi Alisonilta kirjallisen anteeksipyynnön ja toiseksi hän vaati saada osan Alisonin kirjan ja tulevan dokumenttielokuvan voitoista. Perusteenaan Frans totesi, että ilman häntä naisella ei olisi ollut menestystarinaa kerrottavakseen alkuunkaan. Frans Du Toitin järjetön vaatimus tietenkin torjuttiin jyrkästi ja elokuva sai ensiesityksensä normaalin aikataulun mukaisesti vuonna 2016.
Frans Du Toit ja Theuns Kruger vapautetaan
Alison Bothan koettelemus on varmasti yksi maailman järkyttävimmistä ja samalla myös hämmästyttävimmistä selviytymistarinoista. Tarinan ylle lankesi kuitenkin synkkä varjo viime vuoden 2023 heinäkuussa, kun molemmat miehet, Frans Du Toit sekä Theuns Kruger, laskettiin ehdonalaiseen vapauteen tuomarin antamasta suosituksesta huolimatta. Molemmat miehet ehtivät istua tuomioistaan noin 28 vuotta.
Etelä-Afrikassa astui nimittäin vuonna 2012 voimaan uusi laki, jonka perusteella jokainen ennen vuotta 2004 elinkautiseen vankeuteen tuomittu vanki saattoi hakea ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan tuomiostaan vähintään 13 vuotta ja neljä kuukautta. Uuden lain nojalla nykyään noin 50-vuotiaat miehet kulkevat jälleen vapaina Etelä-Afrikan kaduilla.
