PAHUUDEN ANATOMIA

Kotimainen rikos podcast
Kuuntele Spotifyssä

Jakso 12

James Bulger

James Bulger

James Patrick Bulger syntyi 16. maaliskuuta 1990. Hän asui Liverpoolissa Merseysidessa Englannissa 25-vuotiaan äitinsä Denise Bulgerin ja 26-vuotiaan isänsä Ralph Bulgerin kanssa.

Perjantaina 12. helmikuuta 1993 Bulgerin perhe heräsi uuten päivään noin kello 10.30. Myöhäinen ajankohta ei ollut perheelle mitenkään poikkeuksellinen, koska illat venyivät useimmiten pitkiksi. Äiti Denise valmisti pojalleen aamupalaksi kulhollisen Frosties-muroja, jotka James otti mukaansa olohuoneeseen syödäkseen  ne isänsä vieressä takkatulen äärellä. Isä Ralph oli pitkäaikaistyötön jokapaikan höylä, joka ei lukuisista koulutus- ja työllistämisohjelmista huolimatta ollut onnistunut löytämään itselleen töitä. Pari oli mennyt noin kolme vuotta aikaisemmin naimisiin maistraatissa. Vain hieman ennen naimisiin menoa perheen ensimmäinen lapsi oli syntynyt kuolleena. Raskas kokemus jätti äitiin pysyvät jäljet ja korosti vain entisestään tämän suojelevaa ja huolehtivaa luonnetta. Hän halusi pitää pienen James poikansa jatkuvasti lähellään.

Myöhemmin päivällä koko perhe suntaasi Denisen veljen Paulin luokse, jota Ralph oli lupautunut auttamaan huonekalujen kokoamisessa. Miesten jäädessä askareidensa pariin Paulin avopuoliso Nicola lähti yhdessä Denisen ja Jamesin kanssa käymään ostoksilla. He suuntasivat autonsa kohti Strandin ostoskeskusta, jossa Nicola pysäköi autonsa parkkihallin pohjakerrokseen. Kamera numero 16 tallensi heidät ostoskeskuksen käytävällä klo 14.30.

James Bulger oli 2 vuotias vilkas poika ja varsin nopea liikkeissään. Kolmas syntymäpäivä oli vain muutamien viikkojen päässä. Äitinsä mukaan poika osasi liikkua vain juosten sen jälkeen kun kykeni nousemaan kahdelle jalalle. Huolehtivainen Denise joutuikin kävelemään poikansa kanssa usein käsi kädessä tai kantamaan tätä sylissään varmistaakseen, että poika ei vaeltaisi omille teilleen.

James oli pukeutunut siniseen vedenpitävään puuvillaiseen anorakkiin, jossa oli tikattu vuori ja huppu. Anorakin alla oli harmaa verryttelyasu, jossa oli valkoiset raidat lahkeissa. Jalassaan hänellä oli valkoiset Puma-kengät ja kaulassaan sininen villahuivi, jossa oli keltaisia raitoja, valkoiset kissan kasvot ja valkoiset pallot molemmissa päissä.

podimo-logo.png

Naiset ja James kiersivät ympäri ostoskeskusta hoitaen asioitaan ja erilaisia ostoksia tehden. Noin tunnin jälkeen kaikki alkoi olla viimein valmista ja naiset suuntasivat vielä kohti lihakauppaa, jonka edustalla kamera 10 tallensi heidät kello 15.37.

James Bulger katoaa

Liikeessä ei ollut ruuhkaa, joten naiset päättivät tehdä kaupassa vielä viimeiset ruokaostokset ennen kotiinpaluutaan. James jäi leikkimään liikkeen sisääntulon kohdalle hänen äitinsä suunnatessa tiskille. Denise vilkuili välillä taakseen varmistaakseen, että poika oli vielä näköpiirissä. Denise kaivoi rahat käsilaukustaan ja kääntyi tiskiä kohti maksaakseen ostoksensa. Asioinnin päätyttyä Denise suuntasi ostoksineen ulos liikkeestä, mutta palasi miltei välittömästi hätääntyneenä takaisin. James Bulger oli hävinnyt.

Lihakauppias kehoitti Deniseä ilmoittamaan kadonneesta pojasta viivyttelemättä kauppakeskuksen vartijoille ja neuvoi tälle reitin. Vartija kirjoitti ylös kuvauksen Jamesista ja tämän viimeisestä varmistetusta olinpaikasta, jonka jälkeen välitti tiedot eteenpäin kollegoilleen ja teki kuulutuksen kadonneesta pojasta koko ostoskeskukselle. Hän oli jo tarkistanut turvakameroiden kuvavirran, mutta mitään merkittävää ei näkynyt. Nicola ja Denise kiersivät epätoivoisesti ympäri kauppakeskusta etsien Jamesia, mutta turhaan. Kukaan liikkeiden omistajista ei ollut nähnyt pientä kaksivuotiasta poikaa.

James Bulger
James Bulger

Noin 30 minuutin jälkeen klo 16:15 Strand-ostoskeskuksen vartija teki viranomaisille ilmoituksen pojan katoamisesta.

Poliisin saapuessa paikalle katoamisesta oli kulunut jo miltei tunti. Hysteerisestä äidistä oli vaikea saada ulos ymmärrettävää tietoa, mutta Jamesin etsintä vauhdittui jo nopeasti yhä useampien partioiden ottaessa osaa pojan jäljittämiseen. Viranomaiset olivat jo vakuuttuneita, että poika oli jo poistunut ostoskeskuksesta. Vielä ei vain ollut tietoa oliko hän lähtenyt yksin vain jonkun muun seurassa. Useat poliisipartiot haravoivat aluetta Strandin ostoskeskuksen läheisyydessä ja ympäri kaupunkia kanavan ja välittömästi keskustaa ympäröivien katujen varsilla.

Väitettyjen havaintojen määrä moninkertaistui tapauksen uutisoinnin jatkuessa. Kaikki ilmoitukset kirjattiin ylös, mutta suuren vihjetulvan takia vain lupaavimmat havainnot kyettiin tarkistamaan välittömästi. Ensimmäinen tärkeä vihje saatiin naiselta, joka kertoi poliisille olleensa ylittämässä kanavan siltaa ja nähnyt pienen pojan itkevän alhaalla raitiotien varrella. Hän oli luullut pojan olevan lähellä olevan lapsiryhmän seurassa, eikä siksi ajatellut hänellä olevan mitään syytä puuttua asiaan.

Päivän muuttuessa yöksi, huoli pojasta kasvoi entisestään. Poliisit olivat varmoja, että naisen näkemä pieni lapsi oli James. Vielä ei ollut tietoa miten poika oli kanavalle päätynyt, mutta poliisi piti mahdollisena, että poika olisi vaeltanut kanavan varrelle itsekseen ja pahimmassa tapauksessa hukkunut veteen.

Yhden aikaan yöllä tapaukseen saatiin kuitenkin kaivattua lisätietoa, kun poliisi onnistui vihdoin paikantamaan Jamesin Strandin ostoskeskuksen valvontakamerakuvista, jossa James Bulger kävelee käsi kädessä itseään vanhemman pojan kanssa kohti uloskäyntiä. Kuvamateriaalin huonosta laadusta huolimatta Denise kykeni varmuudella tunnistamaan poikansa tämän vaatteiden perusteella. Poliisi arvioi kuvissa näkyvien vanhempien poikien iäksi noin 14-15 vuotta.

Viranomaisille uusi tieto oli osittain jopa helpotus. James ei ollut poistunut ostoskeskuksesta yksin vaan kahden teini-ikäisen pojan kanssa, joten todennäköisyys pojan takaisinsaamiseksi oli verrattain hyvä. Ehkä kyseessä oli vain huono pila tai jokin muu teini-ikäisten järjetön päähänpisto.

Paine pojan löytymiseksi kasvoi koko ajan, mutta tutkimukset eivät toistaiseksi olleet johtaneet läpimurtoon. Lauantaina tutkintojen edistämiseksi poliisi päätti julkaista valvontakameramateriaalin laajemmalle yleisölle. Televisiossa julkaistiin myös Denisen henkilökohtainen vetoomus poikansa puolesta, jossa itkuinen äiti toivoi Jamesin pikaista palauttamista.

Sunnuntai kuitenkin valkeni synkkänä. Walton Lanella rautatien varrella leikkineet lapset olivat löytäneet kiskoilta pienen pojan ruumiin noin 3 km päässä ostoskeskuksesta. Järkyttävä uutinen levisi kulovalkean tavoin. Denise Bulgerin maailma mureni hetkessä. Viimeinenkin toivonkipinä pojan löytämiseksi elossa oli sammunut.

James Bulgerin murhapaikka
James Bulgerin murhapaikka

Jo pintapuolisen vilkaisun perusteella oli selvää, että kyseessä ei ollut onnettomuus. Jamesin etsintä muuttui murhatutkimukseksi. Koko Iso-Britannia seurasi tapausta henkeään pidätellen, mutta hämmennys alkoi hiljalleen muuttua puhtaaksi vihaksi. Kukaan ei ollut vielä tunnistanut julkaistujen kuvien perusteella poikia, joiden mukana Jamesin epäiltiin poistuneen ostoskeskuksesta. Ihmiset alkoivat epäillä, että joku yritti suojella omia lapsiaan. Kaikki tiesivät, että turvakameroihin tallentuneet pojat olivat avain tapauksen ratkaisuun.

Huonolaatuisilta tallenteilta ei kuitenkaan voitu erottaa yksityiskohtia epäiltyjen tunnistamiseksi. Tuntomerkkien puuttuessa myös tapauksen tutkinta oli lähinnä hakuammuntaa. Viranomaiset kuulustelivat jopa yli 60 poliisille entuudestaan tuttua teinipoikaa Bootlen alueella. Kansan keskuudessa kytevä viha ja turhautuminen alkoivat purkautua hallitsemattomasti, kun osa kuulusteluja varten kiinniotetuista nuorista pahoinpideltiin kostona murhista. Väkivallan uhka oli niin suuri, että yhden kuulusteluihin noudetun teinin koko perhe joutui pakenemaan kaupungista.

Tutkinnan edetessä poliisi sai kuitenkin lisää tietoa poikien liikkeistä, kun yksityisen liiketilan omistaja ilmoitti valvontakameraan tallentuneesta kolmikosta. Tarkempia tuntomerkkejä ei saatu tälläkään kertaa, mutta poikien kulkiessa vanhan kiviaidan ohitse pituudelle saatiin viimein tarkka vertailukohde. Havainto oli hätkähdyttävä, sillä nyt poliisi ymmärsi olevansa tekemisissä huomattavasti nuorempien henkilöiden kanssa.

Murhatutkinnan neljäntenä päivänä saatiin vihdoin ratkaiseva vihje, kun tutkintaa johtava ryhmä sai vinkin Walton Lanen poliisiasemalta. Huolestunut äiti oli saapunut perjantai-iltana laitokselle tekemään ilmoituksen pojastaan, joka oli jälleen lintsannut päivän koulusta eikä ei ollut ilmaantunut vieläkään kotiin. Matkalla poliisilaitokselta takaisin kotiinsa äiti oli kuitenkin sattumalta törmännyt poikaansa ja suunnannut  tämän kanssa takaisin laitokselle kertoakseen, että ilmoitus ei enää ollut aiheellinen. Raportin aikaisemmin vastaanottanut poliisivirkailija oli pannut merkille, että pojan takki oli kauttaaltaan varsin likainen ja hihaan oli tahriintunut sinistä maalia. Virkailijan mukaan asemalle äitinsä kanssa saapunut nuorukainen muistutti hieman valvontakamerakuvissa näkyvää poika. Hän myös totesi, että ilmoitus oli todennäköisesti aiheeton, koska poika oli vasta 10-vuotias. Hänen nimensä oli Jon Venables.

Jon Venables
Jon Venables

Ilmoituksen perusteella poliisit suuntasivat koululle, josta kerrottiin Jon Venablesin lintsanneen kyseisenä perjantaina yhdessä ystävänsä Robert Thompsonin kanssa. Tutkintaa suorittavat viranomaiset eivät olleet kovin vakuuttuneita poikien syyllisyydestä, mutta seuraavana päivänä klo 7 aikaan aamulla molemmat pojat noudettiin kodeistaan ja kuljetettiin eri poliisilaitoksille kuulusteluja varten. Tarkoitus oli lähinnä rajata pojat tutkimuksien ulkopuolelle.

Robert Thompson
Robert Thompson

Poikien käyttäytyminen kuitenkin vaikutti heti alkumetreiltä varsin epäilyttävältä. Erityisesti Jon Venables alkoi panikoida ja itkeä välittömästsi poliisien tiedustellessa tältä Jamesin kuolemasta. Molemmat kuitenkin kielsivät syyllisyytensä ja kielsivät edes olleensa paikalla ostoskeskuksessa. Poliisien työ ei ollut helppoa, koska molemmat pojat valehtelivat jatkuvasti ja kertoivat tapahtumista vain osatotuuksia. Kärsivällisen työn ansiosta poliisit saivat kuitenkin molemmista pojista pala palata enemmän tietoa ja onnistuivat lopulta kasaamaan kokonaiskuvan kohtalokkaan päivän tapahtumista.

James Bulgerin kaappaus ja murha

Perjantaina 12. helmikuuta 1993 Jon Venables ja Robert Thompson viettivät päivän tapansa mukaan koulun sijaan kaupungilla aiheuttaen päänvaivaa liikkeiden omistajille. He varastivat muun muassa makeisia sekä pienoismalleille tarkoitettua sinistä maalia, joka mahtui pienen kokonsa ansiosta kätevästi takin taskuun. Iltapäivällä pojat päätyivät notkumaan Strandin ostoskeskukseen. Pojat istuivat ostoskäytävän keskellä olevalla penkillä miettien seuraavaa siirtoaan, kun Jon huomasi pienen siniseen anorakkiin pukeutuneen pojan lihakaupan sisäänkäynnin tuntumassa. Jon päätti lähestyä poikaa. Hän käveli tämän luokse, ojensi kätensä ja pyysi pientä poikaa lähtemään mukaansa. Kamera 8 tallensi pojat klo 15.42 näiden suunnatessa kohti ostoskeskuksen uloskäyntiä.

James Bulger ja Jon Venables
James Bulger ja Jon Venables valvontakamerakuvassa

Poikien jatkaessa matkaansa pieni James alkoi hätääntyä. Hän totesi pojille useaan otteeseen haluavansa takaisin äitinsä luokse. Jon ja Robert kuitenkin jatkoivat määrätietoisesti eteenpäin. Kanavaa lähestyessään Jon nappasi pojan syliinsä ylittääkseen autotien. Kun Jon laski pojan takaisin maahan kanavan ylittävällä sillalla, James alkoi viimein itkeä. Jon tarttui uudestaan pienokaista kädestä ja johdatti tämän rinnettä pitkin alas kohti kanavan rantatietä kohti. Alhaalla kanavan varrella Robert yllytti Jamesia polvistumaan kanavan reunalle ja kumartumaan eteenpäin jotta tämä näkisi paremmin veteen. Pojat toivoivat, että James olisi horjahtanut ja tipahtanut reunan yli, mutta pieni poika ei suostunut tottelemaan. Hermostunut Robert nosti Jamesin ylös maasta ja tiputti tämän pää edellä asfalttiin. James sai otsaansa verta vuotavia naarmuja ja poika alkoi itkeä uudelleen. Tällä kertaa entistä äänekkäämmin. Jon veti pojan anorakin hupun tämän pään yli piilottaaksen verta vuotavat jäljet muiden katseilta. Tämän jälkeen pojat jatkoivat matkaansa kohti Walton Lanea kiskoen poikaa perässään. Suurimman osan matkasta James oli itkuinen ja toisti pojille haluavansa äitinsä luokse.

Matkan aikana useat henkilöt panivat merkille epätavallisen kolmikon. Monet jopa keskustelivat poikien kanssa ja tiedustelivat Jamesin otsaan syntyneiden veristen naarmujen syntyperää. Pojat kuitenkin ohittivat utelijoiden kysymykset taitavasti. Joillekin he väittivät Jamesin olevan sisaruksensa, toisille he kertoivat löytäneensä pienen pojan ja vievänsä tämän lähimmälle poliisiasemalle. Matkallaan he pistäytyivät lemmikkieläinkauppaan, jonka omistaja kertoi jälkeen päin viranomaisille pitäneensä erikoisena, että toinen pojista oli jatkuvasti pitänyt Jamesia tiukasti kädestä kiinni.

Illan jo hämärtyessä pojat saapuivat viimein Walton Lanen rautatiesillalle. Matka oli vienyt vain 30 minuuttia, mutta James koki olleensa erossa äidistään jo ikuisuuden. Pojat taluttivat nyyhkyttävän Jamesin rautatiekiskojen viereen ja komensivat tämän makaamaan maahan. James ei kuitenkaan totellut poikien käskyä, vaan seisoi pakoillaan aivan kuin ei olisi ymmärtänyt näiden sanoja. Jon noukki käteensä radan varrella makaavan tiiliskiven. Hän käänsi katseensa kohti edessään seisovaa pienokaista ja iski tiilellä tätä päähän. James kaatui iskun voimasta maahan, mutta hätääntynyt poika ei jäänyt makaamaan sijoilleen, vaan yritti nousta ylös. Jon komensi poikaa pysymään maassa, mutta James ei totellut. Jon tönäisi tämän takaisin maahan selälleen, jonka jälkeen riuhtaisi kengät pois Jamesin molemmista jaloista. Robert liittyi mukaan auttaakseen ja kaverukset jatkoivat pojan riisumista kunnes tämä oli vyötäröstä alaspäin täysin alasti. Samaan aikaan Jon muisti aikaisemmin päivällä näpistämänsä sinisen maalin. Hän kaivoi pienen maalipurkin takintaskustaan ja avasi metalliastian kannen, jonka jälkeen kaatoi sisällön maassa makaavan Jamesin kasvoille. Suurin osa maalista osui tämän vasempaan silmään. Robert huvittui näystä eikä kyennyt pidättelemään nauruaan.

Kylmä helmikuinen tuuli teki pari asteisesta ilmasta vain entistä koleamman. Maassa puoliksi alasti makaava James oli jo kylmissään ja pelottava tilanne sai pienokaisen itkemään vain entistä äänekkäämmin. Robert alkoi ärsyyntyä pojan voimistuvaan tunteenpurkaukseen ja yritti hiljentää tämän työntämällä taskunsa pohjalla olleet paristot Jamesin suuhun. Hän huusi maassa makaavalle pojalle solvauksia ja käski tämän pitämään suunsa kiinni. James ei kuitenkaan lakannut itkemästä. Hätääntynyt pienokainen yritti sen sijaan jälleen nousta jaloilleen, mutta Robert esti tämän aikeet potkaisemalla Jamesia kasvoihin. Molemmat pojat alkoivat vuorotellen heitellä maassa makaavaa Jamesia tiilillä ja isoilla kivillä, kunnes Jon huomasi raiteiden vierellä metallista valmistetun ruosteisen sidekiskon. Hän nosti noin kymmenenkiloisen metalliesineen käteensä ja iski uhriaan kerran päähän.

James ei päästänyt enää ääntäkään. Pojat raahasivat ruumiin vielä osittain raidekiskon päälle toivoen junan ajavan tämän ylitse saaden tapauksen näyttämään onnettomuudelta. Tämän jälkeen Jon Venables ja Robert Thompson poistuivat juosten paikalta molemmat omille teilleen.

Murhaoikeudenkäynti

Kolme päivää kestäneiden kuulusteluiden jälkeen poliisit olivat viimein saaneet riittävästi tietoa tapahtumien kulusta ja molemmat pojat saivat syytteet 2-vuotiaan James Bulgerin sieppauksesta ja murhasta. He olivat nuorimmat murhasyytteen saaneet lapset Yhdistyneessä kuningaskunnassa yli sataan vuoteen.

22. helmikuuta 1993 vain kymmenen päivää murhan jälkeen, Jon Venables ja Robert Thompson saapuivat Seftonin käräjäoikeuden eteen, jossa heidät vangittiin odottamaan oikeudenkäyntiä. Molemmat pojat olivat vasta 10 vuoden ikäisiä, joten vain muutamia kuukausia aikaisemmin kumpikaan pojista ei olisi ollut teostaan rikosoikeudellisessa vastuussa. Nuoren ikänsä takia molempien henkilöllisyydet salattiin julkisuudelta.

Oikeustalon ulkopuolella oli odottamassa useiden satojen raivostuneiden ihmisten joukko, kun pojat tuotiin paikalle poliisisaattueen suojaamana. Viha oli käsin kosketeltavaa. Tilanne yltyi miltei mellakaksi ihmisten rikottua poliisien muodostaman saartorenkaan.

Murhaoikeudenkäynti alkoi 1. marraskuuta 1993, yhdeksän kuukautta murhan jälkeen. Tapahtuma oli varsinainen mediasirkus — televisiokameroita oli joka puolella. Sadat ihmiset jonottivat yön yli päästäkseen oikeuden käsittelyyn, jossa yleisölle oli tarjolla vain 44 paikkaa.

Käsittelyn aikana syyttäjä kutsui oikeuteen yhteensä 38 todistajaa, jotka olivat nähneet pojat joko Strandin ostoskeskuksessa tai heidän 3 kilometrin matkallaan kohti Walton Lanen rautatiesiltaa. Useat oikeudessa esiintyneistä todistajista tunsivat tapahtuneesta syyllisyyttä ja olivat täysin poissa tolaltaan.

Poikien syyllisyys murhaan oli kiistaton, mutta syyttäjän oli vielä pystyttävä todistamaan, että pojat kykenivät erottamaan oikean ja väärän.

Oikeuslääketieteellisen ruuminavauksen suorittanut Allan Williams kertoi noin 30 minuuttia kestäneessä puheenvuorossaan löytäneensä Jamesin ruumiista yhteensä 42 vammaa, joista 22 päästä ja kasvoista ja loput 20 muualta vartalosta. Hän myös kertoi Jamesin olleen jo kuollut ennen kuin juna leikkasi tämän ruumiin kahtia. Syvät mustelmat Jamesin päässä, kalloon asti ulottunut viilto ja laajat vauriot takaraivossa viittasivat siihen, että pahoinpitelyn apuna oli käytetty tiiliä, isoja kiviä sekä painavaa rautatankoa. Iskut aiheuttivat Jamesille vakavia päävammoja — muun muassa verenvuotoa aivojen keskiosaan. Tohtori Williams kertoi havainneensa myös kasvoihin kohdistuneen voimakkaan iskun, joka jätti suuren mustelman ja uurteisen jäljen oikean posken ja korvan alueelle. Jäljen todettiin poliisin tutkimuksissa vastaavan profiililtaan Robertin kenkää.

Allan Williamsin laatimassa raportissa mainittiin myös, että Jamesin esinahka oli vedetty väkisin taakse. Poliisi epäilikin heti alkumetreiltä tapaukseen liittyneen seksuaalisia elementtejä, koska Jamesin alaruumis oli riisuttu alasti. Molemmat pojat kuitenkin kiistivät seksuaalisen väkivallan eikä tutkimuksissa löydetty asiaa puoltavia todisteita. Tämän lisäksi poliisit epäilivät kaksikon työntäneen paristoja myös Jamesin peräaukkoon, mutta molemmat kiistivät tämänkin väitteen.

Tuomiot

17 päivää kestäneen oikeudenkäynnin päätteeksi molemmat pojat todettiin syyllisiksi James Bulgerin murhaan.

Tuomari teki myös varsin kiistanalaisen päätöksen koskien poikien henkilöllisyyksiä. Hän antoi luvan julkaista molempien poikien oikeat nimet sekä koulukuvat. Tämän lisäksi tuomari määräsi, että pojista ei annettaisi heidän vankeusajaltaan enää tietoja julkisuuteen.

Jon Venables ja Robert Thompson tuomittiin vähintään 8 vuodeksi vankeuteen. Pojat kuljetettiin suorittamaan tuomioitaan vartioituihin lastenkoteihin — kumpikin omiin yksikköihinsä. Useimmat Liverpoolin asukkaat kokivat, että lastenkoti oli rangaistuksen sijaan lähinnä hemmottelua. Pojilla oli mahdollisuus henkilökohtaiseen opetukseen ja huoneissaan heillä oli television lisäksi videopelejä.

Päivät lastenkodissa olivat kuitenkin tarkkaan rytmitettyjä. Rutiineihin kuului muun muassa normaalit kouluajat, ruokailut määrättyihin aikoihin ja yön ajaksi heidät lukittiin omiin huoneisiinsa. Tämän lisäksi pojat keskustelivat säännöllisesti psykiatriensa kanssa. He pääsivät myös valvotusti ulos laitoksesta esimerkiksi ostoksille, kävelylle puistoon tai syömään ravintolaan. Aluksi vierailut ulkomaailmaan olivat vain muutamien tuntien mittaisia, mutta tuomion lähentyessä loppuaan ajat pitenivät jopa päivien mittaisiksi. Robert pääsi ensimmäisen kerran ulos laitoksesta suoritettuaan tuomiostaan vain vuoden.

Vapautuminen ehdonalaiseen

Kahdeksan vuoden jälkeen kesäkuussa 2001 molemmat pojat vapautettiin ehdonalaiseen ja heille annettiin uudet henkilöllisyydet. Vapautuessaan he olivat 18 vuotiaita.

Robert Thompsonin kuntoutus lastenkodissa onnistui hyvin. Näin voitaneen ainakin olettaa sen perusteella, että hänestä ei ole vapautumisen jälkeen tihkunut tietoja julkisuuteen eikä kukaan tiedä hänen nykyistä olinpaikkaansa. Jon Venables sen sijaan on ollut vapautumisensa jälkeen jatkuvissa vaikeuksissa. Hänet on pidätetty useista ehdonalaisrikkomuksista ja tuomittu jo kahdesti uudelleen vankeuteen lapsipornon hallusapidosta. Viimeisin tuomio on vuodelta 2018, jota hän suorittaa vielä tälläkin hetkellä. Huomiota herättävän käytösensä takia Jonille on jouduttu myöntämään jopa 4 uutta henkilöllisyyttä. Ainakin kaksi kertaa hän itse on paljastanut henkilöllisyytensä ystävilleen. Arvioiden mukaan tästä aiheuttaneet kustannukset ovat vähintään miljoona puntaa.

Poikien taustat ja murhan motiivi

Poliisi ei koskaan saanut selville murhan motiivia — oikeudenkäynnin aikana asiaa ei edes nostettu kertaakaan esille. Poikien kanssa tuomion aikana työskennelleet psykiatrit ja muut asiantuntijat pitivät kuitenkin selvänä, että poikien traumaattinen lapsuus oli ainakin osasyy murhaan johtaneille tapahtumille.

Robert Thompson oli murhan tapahtuman aikoihin käytännössä heitteille jätetty pieni poika, joka oli elänyt pääsääntöisesti kadulla täytettyään kahdeksan vuotta.

Robert oli yksi seitsemästä lapsesta. Hänen isänsä oli väkivaltainen alkoholisti, joka oli jättänyt perheen jo vuosia sitten lähdettyään toisen naisen matkaan. Eron jälkeen myös äiti oli sortunut hakemaan lohtua alkoholista ja käytännössä kaikki lapset olivat jääneet enemmän tai vähemmän oman onnensa nojaan. Vain perheen nuorimmat lapset tuntuivat saavaan riittävästi huomiota. Robert lintsasi koulusta toistuvasti ja oli toisinaan kateissa päiviä tai jopa viikkoja kerrallaan. Kun Robert viimein saapui kouluun hänen kerrottiin olevan usein pahasti nälissään. Koulun työntekijät olivat jo varhain panneet merkille Thompsonin perheen lasten silmiinpistävän huonon tilan, muttei yrityksistään huolimatta saanut lapsille apua lastensuojelusta.

Lastenkodissa laadittu asiantuntijaraportti kuvaili häntä urbaaniksi villilapseksi, joka oli välinpitämätön ja epäluotettava.

Jon Venables oli keskimmäinen kolmesta lapsesta. Äiti oli pitänyt lapsista huolta vanhempien eron jälkeen. Hänen nuoremmalla siskollaan ja vanhemmalla veljellään oli huomiota vaativia erityistarpeita, jonka takia Jon oli usein tuntenut olonsa hylätyksi. Jon kärsi suuresti vanhempiensa erosta ja huomion puutteesta. Ahdistus alkoi pian näkyä negatiivisesti myös tämän käyttäytymisessä ja koulumenestyksessä. Koulussa hän saattoi vain istua luokassa keinuttaen tuoliaan edestakaisin mumisten ja päästäen suustaan erikoisia ääniä. Hän saattoi myös hakata päätään pulpettinsa kanteen tai kiviseinää vasten. Myöhemmin on arvioitu, että Jon yritti käytöksellään vain matkia sisaruksiaan saadakseen osakseen kaipaamaansa huomiota.

Jonin käyttäytyminen kehittyi ajan mittaan yhä huonompaan suuntaan. Hän muun muassa viilteli itseään saksilla ja yritti kuristaa luokkatoverinsa viivoittimen avulla. Jatkuvien ongelmien taki Jon päätettiin siirtää toiseen kouluun, jolloin hän päätyi samalle luokalle Robert Thompsonin kanssa.

Molemmat pojat olivat jääneet huonon koulumenestyksensä takia luokalleen, jonka takia olivat muita luokkatovereitaan vuoden vanhempia. Samankaltaisten taustojensa takia pojat tunsivat jonkinlaista syvempää yhteyttä keskenään. Heidän äitinsä olivat alkoholisteja ja molemmat olivat jääneet kodeissaan vaille huomiota. Pojista tuli parhaat ystävät ja hiljalleen Jon alkoi omaksua Robertin huonoja tapoja. He lintsasivat koulusta usein yhdessä ja viettivät aikaansa kaupungilla pikku näpistyksiä tehtaillen.

Poikien kanssa työskennelleet asiantuntijat korostivat sekä Jonin että Robertin tavallisuutta. He olivat täysin normaaleja poikia, jotka kuitenkin toteuttivat käsittämättömän julman rikoksen. 

Motiivi murhalle voisi ainakin osittain olla kateus sisaruksien saamaa huomiota kohtaan, joka purkautui järkyttävällä tavalla ja koitui kaksi vuotiaan James Bulgerin kohtaloksi. Tästäkin huolimatta asiantuntijat pitävät todennäköisenä, että kumpikaan pojista ei olisi kyennyt suorittamaan järkyttävää tekoa yksin.

Tapaukseen liittyviä päivityksiä

Keskiviikko 13. joulukuuta 2023

Jon Venablesin ehdonalaishakemus hylättiin lautakunnan toimesta.

Ehdonalaislautakunta totesi päätöksessään seuraavasti: ”Otettuaan huomioon rikokseen liittyvät olosuhteet, edistyminen vankeusaikana ja ehdonalaisessa vapaudessa sekä asiakirja-aineistossa esitetyt todisteet lautakunta voinut vakuuttunut siitä, että vapauttaminen tässä vaiheessa olisi turvallista yleisön suojelun kannalta.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *