Reena Virk syntyi maaliskuussa 1983 Saanichissa – Victorian metropolialueella Kanadassa. Hän oli perheensä kolmesta lapsesta vanhin. Hänen vanhempansa, Manjit ja Suman Virk, olivat intialaistaustaisia maahanmuuttajia, jotka kuuluivat Jehovan todistajiin. Perheen uskonnollinen vakaumus ohjasikin vahvasti kodin arkea, jonka takia tavanomaiset länsimaiseen kulttuuriin kuuluvat juhlat, kuten joulu ja syntymäpäivät, jäivät kokonaan viettämättä. Maahanmuuttajatausta ja uskonnollinen vakaumus erottivatkin heidät paitsi kantaväestöstä myös omasta etnisestä viiteryhmästään, jonka takia koko perheellä oli käytössään hyvin rajoitettu sosiaalinen verkosto.
Reenaa luonnehdittiin jo varhaisessa iässä varsin ujoksi ja vetäytyväksi. Nuorella tytöllä ei ollut juurikaan ystäviä, jonka lisäksi toistuvat kiusaamistilanteet heikensivät hänen sosiaalista asemaansa erityisesti koulussa. Pilkka ja syrjintä kohdistuivat paitsi hänen etniseen ja uskonnolliseen taustaansa myös ulkonäköön ja painoon, ja toistuvat loukkaukset olivatkin tehneet Reenan jokapäiväisestä elämästä erityisen kuormittavaa.
Koulussa Reenaan kohdistunut nimittely, syrjiminen ja erilaisuuden korostaminen, olivat muovanneet hänen nuoruudestaan loputtoman yksinäisyyttä ruokkivan kokemuksen. Hänen vaikeutensa sulautua ikätovereidensa joukkoon vahvistuivatkin juuri toistuvan kiusaamisen seurauksena, vaikuttaen voimakkaasti hänen minäkuvaansa ja kokemukseensa ulkopuolisuudesta.
Vaikka perhe olikin tarjonnut Reenalle rakastavan kodin ja kaiken tukensa, hänen lapsuuttaan leimasi jatkuva ristiriita kodin vaalimien perinteiden ja ympäröivän yhteisön odotusten välillä. Tämä asetelma loikin pohjan hänen myöhemmille haasteilleen suhteessa paitsi omaan perheeseensä myös ikätovereihinsa, synnyttäen syvän tarpeen kuulua joukkoon ja tulla hyväksytyksi ikäistensä nuorten keskuudessa.
Nuoruusvuodet ja kapinointi
Murrosikä toi teini-ikäisen tytön ystäväsuhteisiin mukanaan uudenlaisen ulottuvuuden, kun Reena alkoi liikkua läheisen Shorelinen yläkoulun “koviksina” tunnettujen nuorten seurassa. Oman koulunsa oppilaisiin verrattuna naapurikoulun nuoret olivat elämäntavoiltaan huomattavasti vapaampia – he polttivat tupakkaa ja käyttivät runsaasti sekä alkoholia että kannabista. Uuden ryhmän tarjoama yhteisöllisyys tarjosikin aluksi toivottua vastapainoa omassa koulussa tapahtuvalle jatkuvalle syrjinnälle ja yksinäisyydelle, vaikka samalla hän altisti itsensä ryhmälle, jossa riskikäyttäytyminen ja väkivalta olivat vain entistäkin arkipäiväisempiä asioita.
Samoihin aikoihin myös Reenan perhesuhteet alkoivat kärjistyä, kun teini-ikäisen tytön ja hänen vanhempiensa välille syntyi jännitteitä erityisesti kasvatuksellisiin sääntöihin ja uskonnolliseen vakaumukseen liittyvien riitojen takia. Konfliktit johtivatkin lopulta Reenan – vuonna 1996 – tekemään ilmoitukseen viranomaisille, jossa teinityttö väitti joutuneensa isänsä seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi.
Vakavan syytöksen takia Reena sijoitettiin väliaikaisesti sijaiskotiin hoidettavaksi. Vaikka ilmoitus hyväksikäytöstä todettiinkin myöhemmin perättömäksi sekä Reenan tunnustuksen, että viranomaisselvitysten ansiosta, hänen suhteensa perheeseensä ei enää palannut täysin ennalleen, edes tytön palattua vaiheittain takaisin kotiinsa.
Sijaisperheissä viettämiensä jaksojen aikana Reena pyrki silti edelleen hakemaan kaipaamaansa hyväksyntää uudesta kaveriporukastaan. Tänä aikana hän omaksui ryhmältään myös ujosta ja hiljaisesta luonteestaan poikkeavia käytösmalleja – raporttien mukaan hän saattoi toimia provosoivasti tai liioitella kertomuksiaan saadakseen huomiota ja vahvistaakseen tällä tavoin asemaansa ystäväpiirissään. Uudenlainen käytös olikin kuvaavaa hänen pyrkimyksilleen muokata sosiaalista identiteettiään tilanteessa, jossa nuori teini oli jäänyt jo pitkään täysin ulkopuoliseksi ja vaille hyväksyntää.
Tapahtumat ennen murhaa
Vuoden 1997 loppuun mennessä 14-vuotiaan Reenan elämässä ei ollut tapahtunut juuri merkittävää muutosta parempaan. Hän vietti edelleen runsaasti aikaa Shorelinen yläkoulun oppilaiden seurassa pyrkien sinnikkäästi hakeutumaan ryhmiin, jotka tarjoaisivat hänelle kaipaamaansa hyväksyntää.
Perjantaina 14. marraskuuta 1997 Reena saikin yllättäen kutsun osallistua Shorelinen yläkoulun lähistöllä järjestettävään juhlintaan. Nuorison oli tarkoitus kokoontua Craigflower Bridge -nimisen sillan taakse paikkaan, jota nuoret käyttivät usein epävirallisena bilepaikkanaan. Paikalle oli alustavien tietojen mukaan kokoontumassa jälleen useita nuoria, joiden joukossa oli sekä Reenalle entuudestaan tuttuja että täysin tuntemattomia henkilöitä.
Vaikka Reena oli joutunut kiusan kohteeksi myös uudessa kaveriporukassaan, hän päätti tarttua tilaisuuteen ja ottaa osaa tulevaan juhlintaan. Hänen ensisijainen pyrkimyksensä olikin edelleen ennen kaikkea vain todistaa muille nuorille olevansa pysyvä osa heidän ryhmäänsä ja kykenevänsä erilaisuudestaan huolimatta toimimaan täysin samalla tavalla kuin uudet ystävänsä.
Ennen kokoontumista Reena oli yhteydessä vielä muutamiin kavereihinsa, ilmaisten näille selvän halunsa osallistua mukaan tulevan illan juhlintaan. Kotoa poistumisen täytyi kuitenkin tapahtua hienovaraisesti, sillä vanhemmiltaan Reena ei ollut saanut lupaa osallistua tapahtumaan. Niinpä hän lähti liikkeelle pian ilta kuuden jälkeen keksimänsä peitetarinan turvin, tarkoituksenaan palata hyvissä ajoin takaisin kotiin välttääkseen herättämästä epäilyjä.
Murhailta ja tapahtumien kulku
Illalla 14. marraskuuta Saanichissa sijaitsevan Shorelinen yläkoulun takana järjestettyihin epävirallisiin bileisiin kokoontui jo varhain jopa kymmeniä nuoria. Asiakirjat osoittavat, että paikalle kerääntyneen joukon keskuudessa vallitsi jo heti alkuvaiheessa jännittynyt ilmapiiri. Pian ilta kuuden jälkeen heidän joukkoonsa liittyi myös 14-vuotias Reena, joka teki parhaansa sulautuakseen osaksi muuta ryhmää mm. tarjoamalla muille nuorille mukanaan tuomiaan savukkeita.
Tilanteen taustalla vaikuttivat kuitenkin pitkään jatkuneet sosiaaliset ristiriidat, jotka olivat jo aiemmin kärjistäneet hänen asemaansa kyseisessä ryhmässä. Jännitteistä huolimatta juhlinta oli jatkunut kuitenkin ilman suurempia ongelmia aina myöhäiseen iltaan asti, kunnes kello kymmenen aikaan paikallinen poliisi oli hajottanut nuoreten kokoontumisen ilmoitetun ilkivallan vuoksi. Kello 22.40 Reenan soitettua yleisöpuhelimesta vanhemmilleen ilmoittaakseen palaavansa pian takaisin kotiinsa, hän oli siirtynyt muun ryhmän seurassa läheisen Craigflower Bridgen eteläpäähän, jonka syrjäinen sijainti tarjosi paikalle jääneille nuorille häiriöttömän tilan juhlien jatkoille.
Kun osa nuorista oli poistunut omille teilleen poliisin käytyä paikalla hillitsemässä juhlintaa, loput ryhmästä jatkoi yhä illanviettoa Craigflower Bridgen tuntumassa alkoholin ja marihuanan merkeissä. Pian tämän jälkeen – noin kello 23.00 aikoihin – tilanne kuitenkin kärjistyi äkillisesti, kun Reenaa alettiin syyttämään mm. perättömien huhujen levittämisestä ja erään koulun oppilaan poikaystävän viettelemisestä.
Ensimmäinen hyökkäys
Kuuden alaikäisen tytön ympäröityä Reenan he jatkoivat kohteensa solvaamista ja täysin perätöntä syyttelyä. Yhden tytöistä hyökättyä yllättäen Reenaa kohti, hän sammutti palavan tupakan keskelle uhrin otsaa aiheuttaen tälle syvän palovamman. Tästä innostuneena myös muut viisi tyttöä ryhtyivät nöyryyttämään ja pahoinpitelemään piiritettyä uhriaan, mm. repimällä ja polttamalla tämän hiuksia sekä potkimalla ja lyömällä Reenaa toistuvasti päähän ja keskivartalon alueelle.
Reenan kaaduttua hyökkäyksen voimasta mutaiseen maahan hän yritti epätoivoisesti suojella itseään kuuden tytön talloessa hänen vartaloaan ja raajojaan, aiheuttaen uhrilleen aivotärähdyksen ja keuhkokudokseen sisäistä verenvuotoa. Reenan anteeksipyyntöjen kaikuessa kuuroille korville, raivokas kuusikko jatkoi järkyttävää hyökkäystään joidenkin minuuttien ajan, kunnes lopulta yksi nuorista huusi ystävilleen uhrin saaneen jo rangaistuksensa. Pahoinpitelyn viimein päätyttyä useimmat hyökkääjistä poistuivat välittömästi paikalta, jättäen sekavan uhrinsa makaamaan maahan myöhään illalla hieman kello 23.00 jälkeen.
Tyttöjen jätettyä uhrinsa rauhaan, Reena yritti haparoiden nousta ylös maasta ja poistua paikalta kotiinsa kohti sillan pohjoispäätä. Pahasti loukkaantuneen tytön kasvot olivat turvonneet ja hänen päänahkansa oli kärsinyt hiusten repimisestä ja polttamisesta aiheutuneista vammoista. Päähän, vartaloon ja alaraajoihin kohdistuneet iskut olivat heikentäneet merkittävästi hänen kykyään liikkua normaalisti, jonka seurauksena hänen liikkeensä olivat hitaita ja horjuvia.
Toinen hyökkäys
Reenan jatkaessa hidasta matkaansa sillan yli pohjoiseen noin kello 23.15, ryhmän mukana olleet 15-vuotias Kelly Ellard ja 16-vuotias Warren Glowatski erkanivat muista nuorista seuratakseen pahoinpideltyä tyttöä. Tavoitettuaan Reenan sillan toisella puolella he pakottivat uhrinsa alemmas kohti rantaa, jossa aloittivat jälleen tämän pahoinpitelyn potkimalla Reenaa yhä uudelleen päähän ja vartaloon aiheuttaen uhrilleen lisää ruhjeita ja sisäisiä vaurioita.
Järjetön hyökkäys eskaloitui nopeasti yhä raaemmaksi 15-vuotiaan Kellyn tartuttua uhriaan hiuksista lyöden sitten hänen päätään puunrunkoa vastan useita kertoja. Puolustuskyvyttömän uhrin pahoinpitely kesti arvioiden mukaan noin 15 minuuttia, jonka seurauksensa – vakavista kallon sisäisistä vaurioista kärsinyt – Reena menetti lopulta hetkeksi tajuntansa ja kaatui maahan täysin liikkumattomana.
Uhrinsa vakavasta – jopa hengenvaarallisesta – tilasta täysin piittaamatta, Kelly ja Warren tarttuivat Reenaa käsistä ja raahasivat tämän kohti Gorge Waterwayn reunalla sijaitsevaa pienehköä hiekkarantaa. Raahaamisen seurauksena Reenan housut luiskahtivat pois hänen jaloistaan, paljastaen osittain hänen alaruumiinsa.
Vedettyään uhrinsa vyötäröä myöten kylmään – noin 10–12 asteiseen – veteen Kelly painoi Reenan pään veden alle useita kertoa jopa useiksi sekunneiksi kerrallaan. Koska Craigflower Bridgen alapuolinen ranta oli matalaa vuorovesialuetta, vettä oli korkeintaan joitakin kymmeniä senttejä. Kylmän veden aiheuttamaan shokkiin havahtunut Reena yritti puolustautua hädissään hyökkääjiensä painon alla, mutta kärsimiensä vammojen aiheuttaman heikentyneen tilansa takia Kellyn ja Warrenin onnistui säilyttää otteensa avuttomasta uhristaan pakottaen tämän pään pinnan alle yhä uudestaan.
Jätettyään lopulta elottoman uhrinsa matalaan rantaveteen, kylmän veden kastelemat Kelly ja Warren palasivat takaisin etelän puoleiselle rannalle, jossa he tapasivat jälleen loput paikalle jääneet nuoret. Veden hyytävästä kylmyydestä huolimatta kumpikaan ei näyttänyt kuitenkaan minkäänlaisia merkkejä paleltumisesta, vaan molemmat jatkoivat illan viettoa yhdessä ystäviensä seurassa, kuin mitään normaalista poikkeavaa ei olisi koskaan tapahtunutkaan.
Katoamisilmoitus ja tutkinta
Kun Reena ei palannutkaan sovitusti takaisin kotiinsa perjantai-illan aikana, hänen perheensä ilmoitti tyttärensä kadonneeksi heti seuraavana päivänä – lauantaina 15. marraskuuta 1997. Reenan kapinoivan käytöshistorian ja aikaisempien karkumatkojen takia viranomaiset eivät kuitenkaan suhtautuneet ilmoitukseen aluksi vanhempien toivomalla vakavuudella, eikä tapaukseen näin ollen kohdistettu välittömästi laajamittaisia etsintätoimia.
Reenan perheen odottaessa epätoivoisesti tyttärensä palaavan takaisin kotiinsa, kouluissa kiersi huhuja, joiden mukaan Reena oli mahdollisesti menehtynyt pahoinpitelyn seurauksensa. Useat oppilaat olivat kuulleet tarinoita väkivaltaisesta yhteenotosta Craigflower Bridgen läheisyydessä. Koska koulun henkilökunta ei kuitenkaan välittänyt kuulemaansa tietoa viranomaisille, huhut jäivät kiertämään vain nuorten keskuudessa, eikä asiasta muodostunut viranomaisille välitöntä tutkintalinjaa.
Vasta kun eräät nuoret kertoivat asiasta omatoimisesti poliisille, viranomaiset alkoivat suhtautua tilanteeseen vakavammin ja ryhtyivät toimiin mahdollisen rikoksen selvittämiseksi. Vihjeiden perusteella etsinnät keskitettiin George Waterwayn vesialueelle ja Craigflower Bridgen ympäristöön, mutta haastavan ympäristön takia alueen maasto- ja vesietsinnät olivat äärimmäisen haastavia.
Avaintodistajiksi nousi useita nuoria, jotka olivat olleet paikalla Craigflower Bridgellä tapahtumien aikaan. Silminnäkijöiden kertomusten perusteella kävikin nopeasti ilmi, että uhrin pahoinpitelyyn oli katoamisillan aikana osallistunut jopa useita eri henkilöitä. Omat lausuntonsa tapahtumista antoivat mm. Marissa Bowles ja Chelsea Green, joiden kertomusten perusteella viranomaiset saivat alustavan kuvan illan järkyttävistä tapahtumista ja niihin liittyvistä henkilöistä.
Alustavien kuulustelujen perusteella viranomaiset ottivatkin kiinni ensimmäiset epäillyt vain viikko katoamisen jälkeen, kun poliisi pidätti 15-vuotiaan Kelly Ellardin ja 16-vuotiaan Warren Glowatskin Reena Virkin murhasta epäiltyinä. Alustavissa kuulusteluissa molemmat tietenkin kiistivät tietävänsä mitään nuoren teinitytön omituisesta katoamisesta. Vaikka molemmat epäillyt myönsivät silti olleensa katoamisiltana tapahtumapaikalla, heidän lausuntojensa ristiriitaisuus muiden nuorten antamien kertomuksien kanssa herätti samalla täysin perusteltuja epäilyjä kaksikon osallisuudesta uhrin katoamiseen.
Vain päivää myöhemmin – lauantaina 22. marraskuuta – Reenan ruumis kuitenkin löydettiin viimein matalalta vuorovesialueelta – noin kilometrin päässä murhapaikasta. Osittain alastoman ruumiin kateissa olevat farkut ja alushousut löydettiin hieman myöhemmin erillisistä paikoista ruumiin löytöpaikan läheisyydestä.
Löytö vahvisti nopeasti epäilyn siitä, että kyseessä oli todella henkirikos, sillä ruumiissa havaitut laaja-alaiset vakavat vammat viittasivat uhrin joutuneen julman ja pitkäkestoisen pahoinpitelyn kohteeksi. Myös uhrin keuhkoista löytynyt hienojakoinen sora ja hiekka tukivat useilta nuorilta saatuja lausuntoja siitä, että Reenan päätä oli mahdollisesti pidetty väkisin veden alla matalassa rantavedessä, aiheuttaen lopulta uhrin hukkumisen.
Koska muutamat todistajista olivat aiemmissa kuulusteluissa kertoneet Kelly Marie Ellardin vihjailleen “hankkiutuneensa Reenasta lopullisesti eroon”, ruumiin löytyminen antoi lausunnoille uutta, ratkaisevaa painoarvoa. Yhdessä lääketieteellisten havaintojen kanssa ne vahvistivatkin poliisin käsitystä siitä, että Kelly Ellard ja Warren Glowatski olivat todella päävastuussa 14-vuotiaan Reenan kuolemaan johtaneesta henkirikoksesta.
Loput kuusi teini-ikäistä tyttöä, jotka olivat osallistuneet uhrin ensimmäiseen pahoinpitelyyn, otettiin kiinni marraskuun lopulla pian sen jälkeen, kun Kelly Ellard ja Warren Glowatski oli pidätetty murhasta epäiltyinä 21. marraskuuta. Tämä tytöistä koostuva ryhmä opittiin myöhemmin tuntemaan julkisuudessa nimellä “Shoreline Six”, heidän koulunsa nimeen viitaten. Näin ollen jo ennen oikeudenkäyntien alkua viranomaiset olivat muodostaneet illan tapahtumista selkeän kokonaisuuden, jossa Reena oli joutunut ensin useiden nuorten suorittaman pahoinpitelyn kohteeksi ja tämän jälkeen vielä kahden henkilön – Kelly Ellardin ja Warren Glowatskin – hyökkäyksen uhriksi, johtaen lopulta uhrin järkyttävään kuolemaan.
Oikeudenkäynnit
Reena Virkin henkirikokseen liittyvät oikeudenkäynnit järjestettiin Brittiläisen Kolumbian pääkaupungissa Victoriassa, jossa sijaitsi paitsi tapahtumapaikkaa lähinnä oleva tuomiopiiri myös asian käsittelyyn vaaditut korkeimman tason tuomioistuimet. Ensimmäiset istunnot alkoivat jo vuoden 1998 alkupuolella, vain alle vuoden kuluttua Reenan kuolemasta. Henkirikokseen liittyvien useiden tekijöiden takia tapaus oli poikkeuksellisen laaja, jonka takia oikeudenkäynnit jouduttiin alusta alkaen erottamaan toisistaan oikeudenmukaisen käsittelyn turvaamiseksi.
Kuusi alaikäistä tyttöä, jotka tunnetaan paremmin nimellä ”Shoreline Six”, olivat osallistuneet Reenan ensimmäiseen pahoinpitelyyn Craigflower Bridgen läheisyydessä. Syytettyjen nuoren iän takia heidät asetettiin syytteeseen nuorisotuomioistuimessa, jossa tyttöjä koskevat käsittelyt järjestettiin erillään, suljetuin ovin. Kaikkia kuutta koskevat syytteet rajoittuivat vain uhrin pahoinpitelyyn eivätkä heidän henkilöllisyytensä ole julkisessa tiedossa.
Toisaalta 16-vuotiaan Warren Glowatskin osalta tuomioistuin katsoi pojan vastuun tapahtumissa olleen niin merkittävä, että syytteen vakavuuden huomioiden hänen tapauksensa päätettiin siirtää nuorisotuomioistuimesta provinssin yleisen rikosoikeuden käsiteltäväksi. Syyte koski toisen asteen murhaa. Hänen tapauksensa käsiteltiin näin ollen Victorian ylioikeudessa erillisenä prosessina, jossa syyllisyyttä arvioitiin samoin perustein ja yhtä vakavasti kuin täysi-ikäisen vastaajan kohdalla.
15-vuotiaan Kelly Ellardin kohdalla menettely siirrettiin niin ikään ylioikeuden käsiteltäväksi, sillä nuorta teinityttöä pidettiin syytteen mukaisesti keskeisenä toimijana sekä pahoinpitelyn että lopullisen hukkumiseen johtaneen teon osalta. Oikeudenkäynti järjestettiin kuitenkin erillään Warren Glowatskin käsittelystä, sillä tuomioistuimen arvion mukaan oikeudenkäyntien yhdistäminen olisi vaarantanut oikeudenmukaisen käsittelyn periaatteen. Erillisten käsittelyjen avulla kummankin osallisuus ja syyllisyys voitiin arvioida itsenäisesti ilman, että toisen syytetyn lausunnot tai puolustusstrategiat vaikuttaisivat kohtuuttomasti toisen tapauksen lopputulokseen.
Tällä tavoin Reena Virkin kuolemaan johtaneista tapahtumista muodostui lopulta kahdeksan rinnakkaista oikeudellista kokonaisuutta: nuorisotuomioistuimessa käsitellyt Shoreline Six -tyttöjen pahoinpitelysyytteet sekä Warren Glowatskin ja Kelly Ellardin toisen asteen murhiin liittyvät erilliset oikeudenkäynnit. Vaikka kaikki oikeusprosessit käsiteltiinkin juridisesti omina kokonaisuuksinaan, ne yhdessä muodostivat illan tapahtumista lopullisen kokonaiskuvan, tuoden yksityiskohtaisesti esiin sekä väkivallan monivaiheisuuden että tekijöiden erilliset vastuut.
Oikeudenkäynti: Shoreline Six
Shoreline Six -nimellä tunnettu kuuden tytön ryhmä asetettiin vastuuseen Reena Virkin ensimmäisestä pahoinpitelystä, joka tapahtui Craigflower Bridgen läheisyydessä perjantai-iltana 14. marraskuuta 1997. Osallisten alaikäisyyden takia heidän asiansa käsiteltiin erillisissä nuorisotuomioistuimissa suljetuin ovin.
Syyttäjän strategia perustui kuuden tytön järjestelmälliseen hyökkäykseen, jonka aikana he olivat silminnäkijöiden mukaan lyöneet, potkineet ja repineet uhrin hiuksia. Useiden lausuntojen mukaan Reena oli pahoinpitelyn aikana myös pakotettu maahan, jolloin hänen päänsä oli hiuksista repimällä isketty toistuvasti kovaa alustaa vasten. Syyttäjän mukaan kollektiivinen hyökkäys oli ollut niin mittava, ettei kyse voinut olla vain normaalista välienselvittelystä, vaan koordinoidusta ja pitkäkestoisesta pahoinpitelystä. Teko oli ollut omiaan aiheuttamaan vakavia vammoja ja muodostanut jo itsessään uhrille hengenvaarallisen tilan.
Puolustus sen sijaan pyrki vähättelemään yksittäisten tyttöjen vastuuta Reenan pahoinpitelyssä korostamalla, että vaikka osa syytetyistä oli toki ollut paikalla, heidän osallistumisensa oli ollut vähäistä tai jopa olematonta. Argumenteissa tuotiin esiin myös nuoren iän ja ryhmäpaineen keskeinen rooli tapahtumissa, sillä puolustuksen mukaan pahoinpitely oli liittynyt osittain nuorten keskinäiseen valtataisteluun – eikä kyse näin ollen ollut suinkaan harkitusta pyrkimyksestä aiheuttaa uhrille pysyvää vahinkoa.
Tuomioistuimissa arvioitiin sekä silminnäkijöiden lausuntoja että uhrin vammoista laadittuja lääketieteellisiä selvityksiä. Oikeus totesikin päätöksessään Shoreline Six -ryhmän jäsenien olleen kollektiivisesti vastuussa uhrin pahoinpitelystä, joka oli samalla myös välitön edellytys myöhemmälle, kuolemaan johtaneelle väkivallalle. Näin ollen heidän tekonsa oli ollut olennainen osa illan tapahtumaketjua. Kaikki kuusi tyttöä tuomittiinkin lopulta pahoinpitelystä nuorisotuomioistuimen toimivallan mukaisiin rangaistuksiin, vaihdellen valvontaan liittyvistä määräyksistä aina lyhyisiin laitossijoituksiin.
Oikeudenkäynnit: Kelly Ellard ja Warren Glowatski
Kelly Marie Ellardin ja Warren Glowatskin oikeudenkäynnit järjestettiin Victorian ylioikeudessa vuosina 1998 ja 1999. Molempia syytettiin toisen asteen murhasta, jota edelsi heidän yhdessä suorittamansa väkivalta ennen uhrin kuolemaa.
Syyttäjän lähtökohtana oli osoittaa, että Reenan kuolema ei ollut vain yksittäisen impulsiivisen teon seuraus, vaan pitkäkestoisen ja järjestelmällisen väkivallan tulos. Tähän lukeutui sekä useiden tyttöjen suorittama ensimmäinen pahoinpitely että lopullinen teko, jossa uhrin pää pakotettiin väkivalloin useita kertoja veden pinnan alle. Näyttönsä tueksi syyttäjä nojasi mm. silminnäkijöiden lausuntoihin, Warren Glowatskin myöhempiin tunnustuksiin sekä oikeuslääketieteelliseen selvitykseen, jonka mukaan Reena oli ollut elossa vielä veteen joutuessaan.
Keskeiseksi näytöksi muodostuikin juuri muiden nuorten antamat lausunnot tapahtumista, joiden mukaan sekä Kelly että Warren olivat osallistuneet väkivallan viimeiseen vaiheeseen. Erityisen merkittävinä pidettiin lausuntoja, joissa kerrottiin molempien syytettyjen painaneen uhrin päätä veden alle sekä Kelly Ellardin myöhemmin itse esittämiä vihjailevia kommentteja järkyttävästä teosta.
Puolustus sen sijaan pyrki kyseenalaistamaan sekä todistajien luotettavuuden että lääketieteellisen näytön tulkinnan. Heidän mukaansa useiden nuorten lausunnot olivat muuttuneet ajan kuluessa, johtuen mahdollisesti siitä, että kouluissa kiertäneet huhut olivat vääristäneet alkuperäisiä muistikuvia. Lisäksi puolustus korosti, että Kellyn osallisuudesta varsinaiseen hukuttamiseen ei ollut olemassa kiistatonta näyttöä, ja väitti että Warren Glowatskin osallistuminen oli ollut vain seurausta ryhmäpaineesta – eikä suinkaan syyttäjän väittämästä suunnitelmallisesta teosta.
Oikeuslääkärin lausunto
Oikeudenkäynnin keskeisimmäksi lääketieteelliseksi näytöksi muodostui oikeuslääkärin antama perusteellinen lausunto Reena Virkin vammoista ja lopullisesta kuolinsyystä. Lausunnon yksityiskohdat olivatkin ratkaisevassa asemassa, osoittaen ettei kyseessä ollut vain yksittäinen väkivallan teko, vaan monivaiheinen ja poikkeuksellisen raju pahoinpitely, jota seurasi uhrin tarkoituksellinen hukuttaminen.
Ruumiinavauksessa oli havaittu laaja-alaisia ruhjevammoja koko kehon alueella. Kasvojen mustelmat, turvotus ja verenvuoto ulottuivat erityisesti silmien ympärille ja poskiluiden alueelle. Päänahassa oli useita repeämiä ja hiertymiä, seurauksena toistuvista iskuista sekä hiusten repimisestä ja polttamisesta.
Ylävartalossa, erityisesti rintakehän ja selän alueilla, todettiin useita iskujen ja potkujen aiheuttamia ruhjeita. Rintakehän alueella havaittiin myös kylkiluiden murtumia ja keuhkokudoksen verenvuoto osoitti iskujen olleen äärimmäisen voimakkaita. Raajoissa – sekä käsivarsissa että jaloissa – oli kauttaaltaan mustelmia ja hiertymiä viitaten sekä potkimiseen että tallomiseen.
Ruumiinavaus oli paljastanut myös useita huomattavia sisäelinvaurioita. Maksan pinnalla todetut repeämät ja verenvuoto, olivat suora seuraus voimakkaista iskuista vatsaontelon alueelle. Pernassa oli niin ikään useita ruhjeita ja sisäisiä repeämiä, munuaisissa verenvuotoa. Keuhkokudos osoitti laaja-alaista sisäistä verenvuotoa sekä turvotusta.
Oikeuslääkärin raportin mukaan uhrin kärsimät sisäiset vakavat vammat olivat niin laajoja, että vastaavia saattoi verrata liikenneonnettomuuden uhriin, jossa jalankulkija oli jäänyt auton alle. Hänen lausuntonsa mukaan fyysisestä väkivallasta aiheutuneiden vammojen vaikeusaste oli muodostanut uhrille hengenvaarallisen tilan, joka jo sellaisenaan olisi voinut johtaa uhrin kuolemaan.
Oikeuslääketieteellisten löydöksien pohjalta virallinen kuolinsyy määriteltiin kuitenkin hukkumiseksi. Reenan hengitysteistä ja keuhkokudoksesta oli löydetty suuria määriä vettä, jonka seassa oli runsaasti hienojakoista hiekkaa ja soraa. Nämä partikkelit olivat peräisin matalasta rantavedestä Craigflower Bridgen alapuolella, joka vahvisti, että uhrin päätä oli painettu väkisin veden alle aiheuttaen pohjamateriaalin kulkeutumisen hengitysteihin. Käytännössä tämä tarkoitti tietenkin sitä, että uhrin oli täytynyt olla vielä elossa – kuolemaan johtaneen – lopullisen teon aikana.
Kelly ja Warren tuomitaan toisen asteen murhasta
Tuomioistuin katsoikin lopulta esitetyn näytön osoittavan sekä Kelly Ellardin että Warren Glowatskin olleen keskeisessä roolissa Reenan kuolemaan johtaneessa väkivallassa. Näin ollen molemmat tuomittiinkin elinkautisiin vankeusrangaistuksiin, jossa ehdonalaisen vapauden mahdollisuutta voitiin käsitellä aikaisintaan seitsemän vuoden jälkeen. Tuomiot olivat raskain mahdollinen syytettyjen nuori ikä huomioon ottaen.
Warren Glowatskin elämä tuomion jälkeen
Warren Glowatski osoitti vankeusaikanaan vilpitöntä katumusta ja osallistui laajoihin kuntouttaviin ohjelmiin, joissa painotettiin vastuunkantoa ja rikoksen seurauksiin kohdistuvaa ymmärrystä. Tämän lisäksi hän oli myös ainut tapaukseen liittyvistä tekijöistä, joka osoitti julkisesti valmiutta kohdata uhrin omaiset.
Yksi merkittävimmistä käännekohdista hänen vankeusaikanaan olikin niin sanottu sovitteluprosessi, jonka aikana hän tapasi Reenan molemmat vanhemmat. Nämä tapaamiset olivat poikkeuksellisia jopa kansainvälisessä kontekstissa, tuoden yhteen murhatun tytön vanhemmat ja tekijän, joka oli ollut ratkaisevassa osassa heidän lapsensa kuolemaan johtaneissa tapahtumissa. Prosessissa käytiin läpi paitsi teon seurauksia myös Warren Glowatskin omaa vastuuta ja hänen ymmärrystään rikoksen vakavuudesta. Reenan perheen kerrotaan suhtautuneen näihin tapaamisiin keskeisenä osana surutyötään, ja pitäneen tärkeänä myös Warren Glowatskin osoittamaa aitoa katumusta ja hänen haluaan kantaa vastuunsa.
Warren Glowatskin muutosprosessi sai huomiota myös viranomaisten puolelta. Vankilassa hänet arvioitiinkin käyttäytymiseltään yhteistyökykyiseksi hänen sitouduttuaan mm. ohjelmiin, jotka keskittyivät väkivallan hallintaan ja sosiaalisten taitojen kehittämiseen. Näillä seikoilla olikin merkittävä rooli hänen ehdonalaishakemuksensa käsittelyssä, kun vuonna 2010 – yli kahdentoista vuoden vankeuden jälkeen – hänet vapautettiin viimein ehdonalaiseen. Vapautumisensa jälkeen Warren on pysynyt tietoisesti poissa julkisuudesta, pyrkien elämään mahdollisimman tasapainoista ja tavallista arkea.
Kelly Ellardin elämä tuomion jälkeen
Kelly Marie Ellardin oikeudellinen prosessi sen sijaan muodostui lopulta yhdeksi Kanadan rikoshistorian pitkäkestoisimmista nuoren henkilön tekemää henkirikosta koskevista käsittelyistä. Ensimmäistä tuomiota seurasi useita valituksia ja uusintaoikeudenkäyntejä, joissa arvioitiin uudelleen sekä menettelytapojen asianmukaisuutta että todistajanlausuntojen luotettavuutta.
Kelly Ellardin tapauksessa puolustuksen keskeinen argumentti oli toistuvasti juuri todistajien kertomuksiin liittyvät ristiriidat. Osa lausumista oli myös tullut esiin vasta pitkän ajan kuluttua tapahtumien jälkeen. Syyttäjän näkökulmasta kuitenkin kokonaisnäyttö, erityisesti silminnäkijähavainnot ja Warren Glowatskin myöhempi tunnustus, osoittivat Kellyn olleen ratkaisevassa osassa Reena Virkin kuolemaan johtaneessa väkivallassa.
Kelly Ellardin ponnisteluista huolimatta hänet tuomittiin jokaisessa uudessa pääkäsittelyssä syylliseksi. Tuomio toisen asteen murhasta vahvistettiinkin lopullisesti Kanadan korkeimman oikeuden ratkaisulla kesäkuussa 2009 – jopa kaksitoista vuotta kestäneen oikeusprosessin jälkeen. Ratkaisun myötä Kelly Ellardin elinkautinen rangaistus jäi lainvoimaiseksi. Näin ollen Kelly viettikin vankilassa jopa yli kaksi vuosikymmentä, jonka aikana hän kiisti toistuvasti syyllisyytensä pitäen itseään oikeusmurhan uhrina. Tämä asenne vaikuttikin merkittävästi hänen ehdonalaisensa toistuviin lykkäyksiin, koska viranomaiset katsoivat hänen osoittavan riittämätöntä vastuunkantoa ja katumusta tekemistään rikoksista.
Vuonna 2017 Kelly Ellardin ehdonalaishakemus kuitenkin viimein hyväksyttiin, kun 35-vuotiaalle naiselle myönnettiin ensimmäistä kertaa mahdollisuus asua valvotussa koevapaudessa laitoksen ulkopuolella. Päätös herättikin odotetusti paljon keskustelua ja vastustusta, sillä osa yleisöstä – Reenan perhe mukaan lukien – kokivat, ettei Kelly ollut edelleenkään osoittanut riittävää ymmärrystä tekonsa vakavuudesta. Tästäkin huolimatta viranomaiset kuitenkin arvioivat hänen sopeutumisensa siviilielämään olevan mahdollista – joskin tiukkojen rajoitusten ja valvonnan alaisena.
Seuraavien vuosien aikana Kellyn vapautta laajennettiin asteittain, kunnes vuonna 2021 39-vuotiaalle naiselle myönnettiin täysi ehdonalainen vapaus. Vapautumisensa jälkeen hän on pitänyt matalaa profiilia uuden nimen turvin, perustanut oman perheen ja pyrkinyt pysymään poissa julkisuudesta. Median kiinnostus hänen elämäänsä kohtaan on kuitenkin jatkunut, ja ajoittain hänen tilanteensa on noussut esiin esimerkiksi ehdonalaisvalvonnan raportoinnin yhteydessä.
Virkin perheen työ ja yhteiskunnallinen perintö
Reenan vanhemmat, Manjit ja Suman Virk, omistivat tapauksen jälkeen suuren osan elämästään kiusaamisen ja väkivallan vastustamiselle. He perustivat mm. kansallisen kampanjan, jonka tarkoituksena oli lisätä tietoisuutta kiusaamisen vaikutuksista ja ehkäistä vastaavia tragedioita tulevaisuudessa. Heidän tekemäänsä työtä palkittiin jopa useilla tunnustuksilla, tehden Reenan vanhemmista tunnettuja rauhan ja sovinnon sanansaattajia Kanadassa. Julkisissa esiintymisissään he korostivat usein, kuinka Reenan murha oli paljastanut paitsi nuorison keskuudessa esiintyvän väkivallan myös rakenteellisen syrjinnän ja rasismiin liittyvät ongelmat kanadalaisessa yhteiskunnassa.
Perheen elämä sai uuden iskun vuonna 2018, kun Reenan äiti, Suman Virk, menehtyi yllättäen traagisessa onnettomuudessa. Suman oli pudonnut alas kävelysillalta ja hukkunut alla kulkevaan George Waterway -vesistöön, lähellä paikkaa, jossa Reena oli joutunut henkirikoksen uhriksi vuosia aikaisemmin. Omituisesta yhteensattumasta huolimatta viranomaiset kuvasivat tapahtumaa vain valitettavaksi onnettomuudeksi, johon ei liittynyt tahallisuutta tai ulkopuolisen aiheuttamaa rikosta.
