Timothy Richard McLean Jr. syntyi 3. lokakuuta 1985 Victoriassa, Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa. Lapsuutensa hän vietti vanhempiensa kanssa Manitobassa, pienehkössä Elien kylässä, noin 30 km Winnipegistä länteen.
Perhe-elämä ja sosiaalinen ympäristö olivat keskeisiä elementtejä nuoren pojan kasvulle. Osittain useiden sisaruksiensa ansiosta Tim olikin hyvin ulospäinsuuntautunut avoin persoona eikä hän perheensä tai ystäviensä mukaan arastellut lainkaan uusia tilanteita tai ihmisiä. Jo varhaisessa iässä hän osoitti poikkeuksellisia sosiaalisia kykyjä mm. osallistumalla ennakkoluulottomasti erilaisiin tilaisuuksiin, ja solmimalla uusia ystävyyssuhteita ilman suurempia vaikeuksia.
Aikuistumisen kynnyksellä aktiivisena tunnetun Timin elämän painopiste siirtyi matkustamiseen, kun vuonna 2007 – noin 22-vuotiaana – hänen lapsuudenystävänsä tarjosi työmahdollisuutta osana kiertävää karnevaalia. Alun perin lyhyeksi tarkoitettu pesti muodostuikin nopeasti kokonaiseksi elämäntavaksi, sillä liikkuva karnevaalityö sopi mitä parhaiten hänen persoonalleen, mahdollistaen samalla uusien paikkojen näkemisen ja jatkuvan sosiaalisen kanssakäymisen.
Karnevaalielämä jännittävine kokemuksineen tarjosikin Timille ennen kaikkea mahdollisuuden kohdata uusia, erilaisia ihmisiä. Hänen sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut luonteensa teki nuoresta miehestä paitsi hyvän asiakaspalvelijan myös pidetyn työtoverin, ja tiivis yhteisö muodostikin henkilökunnan välille nopeasti lähes perheenomaisen siteen.
Vuonna 2008 Tim alkoi kuitenkin pohtia elämälleen pidemmän aikavälin ratkaisuja, kun nuori mies palasi jälleen yhteen entisen tyttöystävänsä Colleenin kanssa. Avopuolison tultua pian raskaaksi, kiertävästä karnevaalielämästä irtautuminen vaikuttikin täysin itsestään selvältä päätökseltä, sillä huolehtiakseen tulevasta perheestään oli viimein aika asettua aloilleen ja aloittaa elämässä uusi vakaampi vaihe.
Vince Li
40-vuotias Vince Weiguang Li oli syntynyt Kiinassa huhtikuussa 1968, ja muuttanut Kanadaan paremman elämän toivossa noin 7 vuotta aikaisemmin vuonna 2001. Vuonna 2002 tietojenkäsittelytieteen ohjelmasta muodollisen pätevyyden hankkinut Vince ei ollut kuitenkaan onnistunut hankkimaan itselleen töitä, sillä erilainen kulttuuri ja kielimuuri olivat tehneet tuoreen maahanmuuttajan arjesta ja työnhausta haastavaa.
Vince oli sittemmin ongelmistaan huolimatta onnistunut hankkimaan itselleen töitä mm. paikallisessa kirkossa työskennellen pääosin kiinteistön kunnossapitoon liittyvissä tehtävissä. Vaikka kielitaidon puute vaikeuttikin yhä merkittävästi työyhteisön välistä vuorovaikutusta, työnantaja kuvaili miestä iloiseksi ja kiitolliseksi työntekijäksi, joka pyrki sopeutumaan ympäristöön vaikeuksista huolimatta.
Epävarmuus ja jatkuva siirtyminen työstä toiseen olivat kuitenkin leimanneet vuosien mittaan miehen työhistoriaa. Pätkätyöstä toiseen ajelehtinut Vince työskentelikin vuosien ajan lukuisissa eri tehtävissä mm. varastoissa ja tehtaissa, elintarvikeliikkeissä, pikaruokaravintoloissa sekä sanomalehtien jakelutehtävissä. Akateemisesta koulutuksestaan huolimatta hän ei koskaan saanut vakituista paikkaa koulutustaan vastaavalta alalta, johtaen vuosien saatossa yhä syvenevään turhautumiseen ja kokemukseen epäpätevyydestä.
Vince oli avioitunut pian Kanadaan muutettuaan vuonna 2001, mutta lupaavasti alkanut liitto oli syystä tai toisesta ajautunut hiljalleen kohti vääjäämätöntä kriisiä. Kun ammatillisten haasteiden lisäksi myös henkilökohtainen elämä oli lopulta ajautunut umpikujaan, miehen henkiset resurssit eivät olleet enää yksinkertaisesti riittäneet. Vuoden 2005 aikana saadun skitsofreniadiagnoosin myötä Vince ei ollut kuitenkaan hakeutunut asianmukaiseen hoitoon tai sitoutunut lääkitykseensä, jolloin sairauden oireet olivat jääneet hoitamatta, ja hänen psyykkinen tilansa oli heikentynyt entisestään.
Vuoden 2006 avioeron aiheuttama henkilökohtainen kriisi sekä hallitsemattomat psyykkiset oireet olivat johtaneet hitaasti miehen toimintakyvyn asteittaiseen heikkenemiseen. Vincen käytöksessä oli alkanut esiintyä näkyviä turhautumisen merkkejä sekä epäjohdonmukaista käyttäytymistä, heijastaen osaltaan taustalla etenevää psyykkistä sairautta.
Lopun alkua
Heinäkuun loppupuolella vuonna 2008 kaksi toisilleen täysin tuntematonta miestä aloittivat kumpikin matkansa kohti samaa määränpäätä, kun Tim McLean nousi Edmontonissa Greyhoundin bussiin numero 1170 hieman keskiyön jälkeen 30. heinäkuuta. Yli vuorokauden mittainen matka kohti Winnipegiä oli juuri alkanut. Tim odotti jo malttamattomana päästäkseen pariskunnan ensimmäistä lasta odottavan avopuolisonsa – Colleenin – luokse, ja saadakseen olla rauhassa hän asettuikin linja-auton takaosaan ikkunapaikalle, kahden rivin päähän bussin perästä. Mukanaan hänellä oli henkilökohtaisia matkatavaroita kuten musiikkisoitin ja kuulokkeet, joiden avulla hän saattoi matkan jouduttamiseksi sulkeutua halutessaan omiin oloihinsa ja sulkea silmänsä.
Samaan aikaan Vince Li oli jo aloittanut oman matkansa. Mies oli noussut Greyhoundin kyytiin Albertassa jo edellisenä iltana 29. heinäkuuta. Jostain syystä hän oli kuitenkin jättäytynyt pois bussista jo Ericksonissa, pienessä Manitoban maaseututaajamassa, vaikka matkalippu olisikin oikeuttanut koko matkaan aina Winnipegiin asti.
Ericksonissa Li oli viettänyt yönsä ulkona kaupan edustalla olevalla penkillä, aivan bussipysäkin vieressä. Todistajien mukaan hän ei ollut silti nukkunut lainkaan, vaan istunut penkillä vielä kello kolmeen aikaan aamuyöllä selkä suorana ja silmät auki, vaikuttaen epätavallisen valppaalta. Yön aikana hänet oli nähty myös jahtaavan ohi matelevaa autoa veitsi kädessään, mutta uhkaavalta vaikuttanut tilanne oli purkautunut ennen katastrofia, ajoneuvon kaasutettua pois paikalta aivan viime tipassa.
Seuraavana iltana, 30. heinäkuuta klo 18.55, sama Greyhoundin linja-auto 1170, jolla Tim McLean oli matkustanut jo lähes koko päivän, pysähtyi suunnitelman mukaisesti Ericksonissa. Tuolloin silminnäkijöiden mukaan ulkoisesti rauhalliselta vaikuttanut Vince oli noussut bussiin matkatavarat mukanaan, ja asettunut bussin etuosaan istumaan, vaikka vapaita paikkoja oli runsaasti jäljellä muuallakin.
Matka jatkui normaaliin tapaan aina seuraavalle pysäkille, jossa matkustajat saattoivat jaloitella vapaasti ja ostaa itselleen virvokkeita. Muiden mukana myös Tim poistui tuolloin hetkeksi ulos linja-autosta ja palasi pian takaisin istuimelleen bussin takaosaan.
Lyhyen tauon päätyttyä Vince Li nousi yllättäen ylös etuosassa sijainneelta istuimeltaan ja käveli käytävää pitkin bussin takaosaan asettuen Tim McLeanin viereen istumaan. Silminnäkijöiden mukaan Tim oli vain tervehtinyt uutta vierustoveriaan ystävällisesti, jonka jälkeen hän oli nojannut päänsä jälleen ikkunaa vastan ja sulkenut silmänsä kuulokkeet korvillaan.
Koko taukoa edeltäneen ajan Vince Li oli pysytellyt omalla paikallaan bussin etuosassa, tekemättä itsestään minkäänlaista numeroa. Silminnäkijöiden mukaan hän oli käyttäytynyt alkumatkan täysin normaalisti, eikä mikään miehen olemuksessa ollut herättänyt muiden huomiota. Noin klo 20.00 aikaan illalla muut matkustajat havaitsivat kuitenkin hänen käytöksessään silmäänpistävän outoja piirteitä, miehen nyökkäillessä ja keinuessa rauhattomasti edestakaisin, mumisten itsekseen hiljaa vieraalla kielellä.
Kaiken muun omituisen käytöksen lisäksi Vince piti silmillään mustia aurinkolaseja, vaikka bussin valaistus oli sammutettu yömatkustuksen ajaksi ja matkustamo oli jo valmiiksi lähes täysin pimeä. Tämän lisäksi hermostuneen oloinen mies pyöritteli nyt käsissään jatkuvasti wc-paperirullaa, ja joi rituaalinomaisesti toistuvia kulauksia mukanaan olleesta kahden litran jääteepullosta.
Hyökkäys alkaa
Hetkeä myöhemmin – illalla noin klo 20.20 – bussin jatkaessa matkaansa lähellä Portage la Prairien kaupunkia, tapahtui yllättäen jotain täysin odottamatonta. Tim McLeanin yhä torkkuessa kuulokkeet korvillaan hänen vierellään käytäväpaikalla istunut Vince veti repustaan esiin suuren metsästysveitsen ja ryhtyi puukottamaan ikkunapaikalla istunutta uhriaan toistuvasti kaulan ja rinnan alueelle.
Ensimmäiset iskut osuivat kaulaan, aiheuttaen uhrille välittömästi runsasta verenvuotoa. Tim McLeanin hyytävä huuto herätti välittömästi loputkin bussin matkustajista, kun iskuihin havahtunut mies yritti epätoivoisesti torjua hyökkäystä käsillään ja ponnistaa ylös penkiltään yrittäen hypätä Vince Lin yli linja-auton keskikäytävälle. Kompuroituaan ahtaassa tilassa hän kuitenkin putosi lattialle istuimien ja seinän väliin, jääden tällä tavoin täysin hyökkääjänsä armoille kykenemättä pakenemaan tai suojaamaan itseään.
Raivokkaiden iskujen sadellessa eripuolille Tim McLeanin ylävartaloa uhrin kyky puolustautua hyökkäykseltä heikkeni vain entisestään. Ahdas tila ja Vince Lin suuri koko antoivatkin hyökkääjälle merkittävän etulyöntiaseman, jonka seurauksensa kymmenien syvien pistohaavojen lamauttaman uhrin huudot alkoivat nopeasti vaimeta. Silmittömän hyökkäyksen aiheuttamat lukuisat sisäiset vauriot olivat äärimmäisen vakavia, ja lopulta kaulaan ja keuhkoihin osuneiden iskujen aiheuttama verenvuoto teki hengittämisestä mahdotonta.
Panikoivat matkustajat reagoivat järkyttävään hyökkäykseen välittömästi, vaatien kuljettajaa pysäyttämään bussin. Yhtäaikainen ryntäys kohti linja-auton etuosassa sijainnutta ovea aiheutti jo itsessään akuutin vaaran, pienempien henkilöiden ollessa vaarassa jäädä ulos kiiruhtavan massan jalkoihin. Osa takaosassa olleista matkustajista joutui kiipeämään jopa osittain istuinten ylitse päästäkseen bussista ulos turvallisesti.
Bussin kuljettaja, Bruce Martin, oli yrittänyt puuttua tilanteeseen lähestymällä Vince Litä vaatien tätä lopettamaan hyökkäyksensä. Uhkaavan käytöksen takia myös bussin kuljettaja oli joutunut kuitenkin perääntymään, mutta ennen poistumistaan hän oli aktivoinut hätätapauksien varalle suunnitellun ajoneston varmistaakseen, ettei hyökkääjä voisi käynnistää ajoneuvoa ja poistua paikalta.
Kaikkien matkustajien viimein ennätettyä ulos bussista, Tim McLean oli todennäköisesti jo menehtynyt saamiinsa vakaviin vammoihin. Ulkona tilannetta seuraavien matkustajien keskuudessa vallitsikin täysi hysteria, kun syrjäisen maantien varrelle pysäköidyn linja-auton ikkunoiden läpi he todistivat aitiopaikalta, miten Vince jatkoi yhä ruumiin silpomista irrottaen ensimmäiseksi uhrinsa pään.
Useita minuutteja kestäneen prosessin jälkeen Vince esitteli ikkunoiden läpi irti leikattua päätä ulkona seisoville todistajille, jonka jälkeen hän leikkasi auki ruumiin rintakehän ja vatsan. Revittyään ulos sisäelimiä kuten sydämen, keuhkot ja maksan, hän esitteli ja haisteli niitä jälleen teatraalisesti nuollen samalla vereen tahriintuneita käsiään.
Hetkeä aikaisemmin ohiajava kuorma-autokuski Chris Alguire ja toinen, samaa reittiä ajanut Greyhoundin bussikuski Bernie Hare olivat pysähtyneet tapahtumapaikalle auttaakseen hätääntyneitä matkustajia. Heidän avustuksellaan bussin liikkuminen oli estetty lopullisesti toisten ajoneuvojen avulla, jonka lisäksi etuosassa sijaitseva ovi oli teljetty ulkopuolelta hidastaakseen hyökkääjän mahdollista pakenemista.
Poliisin saapuminen
Vaikka poliisi oli hälytetty paikalle jo heti hyökkäyksen alettua, avun saapuminen syrjäiselle paikalle kesti lopulta jopa puoli tuntia. Eristettyään alueen he aloittivatkin välittömästi neuvottelut bussiin linnoittautuneen hyökkääjän kanssa, yrittäen ensisijaisesti saada tämän heittämään veitsensä ulos ja antautumaan. Harhaisesti käyttäytynyt Vince ei ollut kuitenkaan yhteistyöhaluinen, vaan vastasi sekavin ja uskonnollissävytteisin viittauksin poliisin antamaan käskytykseen yrittäen hieman myöhemmin jopa käynnistää bussin paetakseen paikalta.
Neuvottelut hyökkääjän kanssa jatkuivat lopulta jopa yli neljän tunnin ajan. Tänä aikana ulkopuolella odottaneet poliisit ja osa matkustajista seurasivat yhä bussin suurten ikkunoiden läpi, kuinka Vince palasi toistuvasti uhrinsa ruumiin äärelle jatkaen tämän silpomista. Osa traumatisoituneista matkustajista joutuikin odottamaan tien varressa vielä jopa tunteja, sillä viranomaiset eivät voineet poistaa kaikkia alueelta ennen kuin tilanne oli poliisin hallinnassa.
Lopulta noin puoli kahden aikaan yöllä Vince rikkoi viimein bussin takaikkunan ja yritti paeta. Heitettyään ulos osan tavaroistaan, veitsi ja sakset mukaan lukien, hän kiipesi itse ulos rikotusta ikkunasta. Poliisi kuitenkin reagoi nopeasti pysäyttäen hyökkääjän tainnutusaseen avulla, ja lievän vastarinnan jälkeen raudoitettu mies kuljetettiin pois paikalta koirapartion varmistamana.
Rikospaikan tutkinta ja uhrin tunnistaminen
Pidätyksen jälkeen tutkijat nousivat linja-autoon vain kohdatakseen poikkeuksellisen järkyttävän näyn. Matkustamon vereen tahriintuneilla istuimilla ja lattialla lojui useita ruumiinosilla pakattuja muovipusseja, jonka lisäksi joka puolella oli hajallaan ihmiskudoksia ja sisäelimien jäänteitä. Matkustajien vaatteiden ja muiden pientavaroiden lisäksi bussista takavarikoitiin myös loput hyökkäyksessä käytetyistä välineistä, sillä osa teräaseista oli heitetty ulos takaikkunasta jo ennen kiinniottoa.
Henkilöntarkastuksessa poliisi takavarikoi niin ikään myös Vince Li’n vaatteet todisteina, jonka yhteydessä hänen taskuistaan löydettiin Tim McLeanin korva, nenä sekä kieli. Uhrin silmiä sekä osaa sydämestä ei kyetty rikosteknisessä tutkimuksessa löytämään rikospaikalta tai epäillyn hallusta, ja yleisesti pidetäänkin mahdollisena, että Vince Li oli syönyt ne bussissa ollessaan.
Koska vainajan virallinen tunnistaminen viivästyi merkittävästi ruumiin fyysisen kunnon takia, aamun uutisoinnissa uhria luonnehdittiin vain yleisellä tasolla “nuoreksi valkoihoiseksi mieheksi”. Samaan aikaan osa medioista vihjaili kuitenkin bussista löytyneellä henkilötodistuksella, jonka perusteella uhrin epäiltiin olevan 22-vuotias Tim McLean. Vasta illalla puoli kahdeksan aikaan viranomaiset saivat viimein varmuuden uhrin henkilöllisyydestä, ja Timin isä sai lopulta pelkäämänsä vahvistuksen, jonka mukaan bussissa surmattu nuori mieshenkilö oli todella hänen poikansa.
Rikoksen poikkeuksellisen järkyttävän luonteen takia, suuri osa matkustajien vaatteista ja henkilökohtaisista esineistä oli takavarikoitu todisteina. Niinpä rikosta seuraavana aamuna Greyhoundin edustajat olivatkin vieneet osan matkustajista läheiseen Walmartin liikekeskukseen, jotta vereen tahriintuneet vaatteet voitiin korvata uusilla. Tämän jälkeen matkustajat oli kuljetettu toisella linja-autolla Winnipegiin, jonne bussi oli saapunut viimein reilusti myöhässä – iltapäivällä noin klo 15.30.
Oikeudenkäynti ja tuomio
Tapauksen oikeuskäsittely aloitettiin 3. maaliskuuta 2009 Manitoban ylioikeudessa Winnipegissä. Syytteen lähtökohdaksi oli asetettu toisen asteen murha, mutta oikeudenkäynnin varsinainen ydin koski tekijän syyntakeisuutta. Vince Lin puolustus ei ollut nimittäin kiistänyt teon tapahtuneen syytetyn toimesta, mutta vetosi hänen mielentilaansa, jonka nojalla miestä ei voitu rikoslain tarkoittamalla tavalla pitää syyntakeisena rikoksen tekohetkellä. Puolustuksen esittämää väitettä tuki myös oikeuspsykiatrinen asiantuntijanäyttö.
Keskeinen todistussisältö muodostuikin juuri Vince Li’n omista kertomuksista, joita oikeuspsykiatrisissa tutkimuksissa oli dokumentoitu kiinnioton jälkeisissä arvioinneissa. Miehen mukaan “Jumalan ääni” oli käskenyt häntä tappamaan, ja uskoen vakaasti käskyn noudattamatta jättämisen johtavan hänen välittömään kuolemaansa, suorittanut bussissa tapahtuneen järkyttävän murhan. Raporttien mukaan sama ääni oli ohjannut myös hänen myöhempiä toimiaan linja-autossa, ja juuri nämä lausumat, yhdessä diagnosoidun skitsofrenian ja lääkityksen laiminlyönnin kanssa, muodostivat puolustuksen käyttämän oikeuspsykiatrisen perustan.
Patologin lausunto
Oikeudenkäynnin yhteydessä esitetty patologin lausunto sen sijaan oli merkityksellinen erityisesti syyttäjän näkökulmasta. Raportti vahvisti kiistatta teon äärimmäisen väkivaltaisuuden ja kuvasi yksityiskohtaisesti vammoja, joita uhrille oli aiheutunut silmittömän hyökkäyksen aikana.
Patologin mukaan ruumiin ulkoiset ja sisäiset vammat olivat laajamittaisia ja erityisen poikkeuksellisia verrattuna tavanomaisiin henkirikoksiin. Uhri oli kärsinyt kymmeniä – pahimmillaan jopa 10 cm syvyisiä – pisto- ja viiltohaavoja, ensisijaisesti rintakehän ja kaulan sekä pään ja kasvojen alueelle. Kaulan alueella kulkevat tärkeimmät verisuonet ja hengitystiet olivat katkenneet, johtaen nopeasti uhrin kuolemaan.
Patologin mukaan uhrin pään irrottaminen oli suoritettu kuoleman jälkeen veitsen avulla sahaavilla liikkeellä, katkaisten suuret verisuonet ja kaularangan ylimmät nikamat. Uhrin silmät oli kaivettu kuopistaan, jonka lisäksi nenä, korvat ja kieli oli leikattu irti. Ruumiin silpomista oli jatkettu tämän jälkeen mm. poistamalla sisäelimiä ja ruumiinosia, mukaan lukien uhrin keuhkot, maksa sekä osa suolistosta.
Tuomio
Tuomioistuin kallistui tulkinnassaan kuitenkin puolustuksen kannalle, todeten Vince Lin kärsineen teon aikaan vakavasta psykoottisesta mielenterveyden häiriöstä, eikä häntä näin ollen voitu pitää teostaan rikosoikeudellisesti vastuussa. Ratkaisun myötä tapahtumasta ei kirjattu myöskään merkintää rikosrekisteriin. Vankeuden sijaan hänet määrättiinkin mielentilaperusteisesti tahdosta riippumattomaan hoitoon Selkirkin psykiatriseen sairaalaan, jossa hoitoa jatkettaisiin toistaiseksi. Tarkastuslautakunnan määräajoin tekemien arvioiden perusteella hänen vointiaan seurattaisiin säännöllisesti, kunnes asiantuntijat katsoisivat hänen tilansa riittävän vakaaksi asteittaista vapauttamista varten.
Vince Lin hoito ja vapautuminen
Hoito ja riskinarviointi etenivätkin nopeasti portaittain toteutettuihin valvottuihin ja sittemmin valvomattomiin poistumisiin, joita arvioitiin säännöllisissä viranomaiskatselmuksissa. Ensimmäinen merkittävä lievennys kirjattiin jo kesäkuulle 2010, jolloin Vince aloitti valvotut ulkoilut laitoksen ulkopuolella. Kahden vuoden kuluttua, vuonna 2012, hänelle myönnettiin lyhyitä valvomattomia päiväpoistumisia, ja vuoteen 2015 mennessä hän asui jo puolimatkankodissa, jolloin viranomaiskontrolli kohdistui käytännössä enää vain potilaan lääkityksen seurantaan.
Helmikuussa 2016 Vince vaihtoi nimensä Will Bakeriksi osana integroitumistaan takaisin yhteiskuntaan. Vaikka osittain symbolinen ele olikin varmasti merkittävä askel hänen henkilökohtaisessa kuntoutumisessaan, toimenpidettä arvosteltiin laajasti julkisuudessa miehen pyrkimyksenä etäännyttää itsensä tekemistään rikoksista. Samassa yhteydessä hän siirtyi lopullisesti asumaan itsenäisesti laitoksen ulkopuolelle, vaikkakin hänen tilanteensa oli yhä provinssin tarkastuslautakunnan valvonnassa ja asetettujen ehtojen piirissä.
Asteittaisen vapauttamisen päätösvaihe kirjattiin 10. helmikuuta 2017 – noin 8,5 vuotta Tim McLeanin kuoleman jälkeen – jolloin Vince todettiin lopulta kykeneväksi toimimaan täysin itsenäisesti myös oman lääkityksensä osalta. Käytännössä tämä vastasikin täyttä vapauttamista, jossa laitossijoitus ja siihen liittyvät hallinnolliset rajoitukset päättyivät lopullisesti. Asiantuntija-arvioiden mukaan uusimisriski oli vain 8 %, eikä jatkuvalle valvonnalle näin ollen ollut enää lääketieteellistä tai oikeudellista perustetta.
Vaikutukset uhreihin ja perheeseen
Silminnäkijöiden altistuminen poikkeuksellisen raa’alle väkivallalle johti useimmissa tapauksissa laaja‑alaiseen psyykkiseen oireiluun. Lähteiden mukaan lähes jokainen bussissa ollut matkustaja kärsi jonkinasteisesta posttraumaattisesta stressireaktiosta. Näihin uhreihin lukeutui myös tapahtumapaikalle pysähtynyt kuorma-autokuski, Chris Alguire, joka kärsi tapahtuman jälkeen jatkuvista painajaisista ajautuen lopulta vaikeaan alkoholiriippuvuuteen. Hänen lisäkseen myös – Ken Barker – yksi ensimmäisistä paikalle saapuneista poliiseista teki itsemurhan heinäkuussa 2014 kärsittyään tapauksen jälkeen vuosien ajan vakavista traumaattisen kokemuksen aiheuttamista psyykkisistä oireista.
Vuonna 2011 kaksi naismatkustajaa nosti kanteen Greyhoundia, poliisia ja Kanadan valtiota vastaan, väittäen altistuneensa kohtuuttomalle traumalle viranomaisten viivyteltyä tilanteeseen puuttumista. Kumpikin matkustaja vaati vahingonkorvauksina jopa 3 miljoonaa dollaria, mutta vuonna 2015 kanteet kuitenkin yllättäen peruutettiin samanaikaisesti. Taustoja ratkaisulle ei ole avattu julkisesti.
Tim McLeanin perheen sisäisessä elämässä merkittäväksi kiistakapulaksi muodostui sen sijaan Timin ja hänen avopuolisonsa Colleenin yhteinen poikalapsi, joka syntyi vain noin viisi kuukautta Timin kuoleman jälkeen. Lapsen äidillä oli ollut jo varhain vaikeuksia huolehtia vauvasta itsenäisesti, ja käytännön vastuu lapsen hoidosta olikin siirtynyt vähitellen Timin äidille ja hänen puolisolleen. Vuonna 2009 käynnistyneen huoltajuusprosessin taustalla olikin pyrkimys turvata lapselle sekä pysyvä että vakaa kasvuympäristö ja kiista päättyikin vuonna 2016 Timin äidin ja hänen puolisonsa eduksi, kun tuomioistuin myönsi pariskunnalle lapsen täyden huoltajuuden.
