Oliver Northup
87-vuotias Oliver Northup oli syntynyt huhtikuussa 1925 Grand Islandilla Nebraskan osavaltiossa. Palveltuaan Yhdysvaltain laivastossa toisen maailmansodan aikana hän oli siirtynyt akateemiselle uralle suorittaen kandidaatin tutkinnon Kalifornian yliopistossa Los Angelesissa ja oikeustieteen tutkinnon Berkeleyn oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Läpäistyään Kalifornian asianajajatutkinnon vuonna 1950 hän oli harjoittanut asianajajan ammattia käytännössä koko elämänsä ajan.
Yolon piirikunnassa Woodlandissa asuessaan Oliver oli osallistunut aktiivisesti myös paikallishallintoon. Julkisten lähteiden mukaan hänet oli mm. valittu Woodlandin koululautakuntaan, jonka lisäksi hän oli toiminut pitkään kunnallisoikeudellisissa tehtävissä mm. Woodlandin ja Wintersin kaupungeissa. Samassa yhteydessä mainitaan usein myös muutamia elinkeinoelämään liittyviä luottamustehtäviä luoden kattavan kokonaiskuvan lakimiehestä, joka oikeudellisen asiantuntijatyönsä rinnalla vastasi myös yhteisön luottamusta edellyttävistä arvostetuista rooleista.
Asiantuntijayönsä ohella Oliver oli myös aktiivinen kulttuurielämän harrastaja. Hän mm. luki paljon ja suhtautui taiteeseen suorastaan intohimoisesti. Aloitettuaan kitaran soiton keski-iässä hän oli esiintynyt myös muutamissa eri kokoonpanoissa; Davisin seudulla hänet tunnettiin erityisesti yhtyeestään, jonka kanssa hän oli esiintynyt säännöllisesti, mm. Davis Farmers Market -tapahtumassa.
Claudia Maupin
Toukokuussa 1936 syntynyt Claudia Maupin sen sijaan oli tunnettu erityisesti hengellisistä pohdinnoistaan ja tavastaan hakea yhteyttä eri kirkkokuntien välillä. Hän oli elämänsä aikana hakeutunut lukuisiin eri uskonnollisiin yhteisöihin, löytäen lopulta pysyvän hengellisen kotinsa Davisin Unitarian Universalist -seurakunnasta. Pastoraalisen avustajan roolissaan hän osallistui aktiivisesti seurakuntaelämän käytännön työhön, jonka lisäksi Claudia oli näkyvä paikallisen kulttuurielämän toimija.
Davisin Unitarian Universalist -seurakunnasta hengellisen kotinsa löytänyt Claudia oli maininnut perheelleen jo varhain luottavansa siihen, että hänen tuleva puolisonsa löytyisi samasta yhteisöstä. Näin oli myös tapahtunut, kun Claudia oli tavannut Oliver Northupin seurakuntansa kautta ja pari oli solminut avioliiton vuonna 1996 jatkaen yhteistä matkaansa seurakunnan aktiivisina jäseninä.
Avioliiton myötä molempien perheet yhdistyivät laajaksi – lopulta jopa monta sukupolvea käsittäväksi – kokonaisuudeksi. Aiemmista avioliitoista syntynyt jälkikasvu muodostikin yhdessä jopa 11 lapsesta koostuvan suurperheen, johon lukeutuivat myös 14 lastenlasta sekä kahdeksan lastenlastenlasta. Läheisten mukaan perheiden yhdistyminen oli sujunut luontevasti, ja arki rakentuikin vahvan seurakunta- ja ystäväverkoston ympärille South Davisin rauhallisella asuinalueella.
Daniel Marsh varhaiset vuodet
Tiiviisti asutussa South Davisin kaupunginosassa – maantieteellisesti varsin lähellä eläkeläispariskunnan kotia – asui myös 15-vuotias Daniel William Marsh yhdessä äitinsä kanssa. Toukokuussa 1997 syntynyt Daniel oli elänyt vanhempiensa eron jälkeen vuoroviikoin sekä isänsä, että äitinsä luona, liikkuen vuosien ajan kahden kodin välillä saman naapuruston sisällä. 14-vuotiaana hän oli jäänyt kuitenkin pysyvästi asumaan äitinsä luokse, kun isä oli ajanut poikansa ulos kodistaan Danielin tekemien päihdekokeilujen takia.
Varhaisimmat merkit Danielin väkivaltafantasioista olivat nousseet esiin jo varhain – pojan ollessa vasta 10-vuotias. Hänen äitinsä salasuhteen Danielin entiseen lastentarhanopettajaan paljastuttua vuonna 2008, vanhempien avioero oli aiheuttanut nuoressa pojassa voimakasta raivoa ja pettymyksen tunteita. Terapeutilleen hän oli avautunut opettajaansa kohtaan kokemastaan vihasta ja kuvaillut miten fantasioi tämän tappamisesta mm. kuristamalla tai kurkun viiltämällä.
Myöhemmin nämä fantasiat olivat tulleet ilmi paitsi hänen terapeutilleen myös läheisimmille ihmisille. Ajan kuluessa väkivaltaiset kuvitelmat olivat muuttuneet kuitenkin konkreettiseksi päämääräksi – eräänlaisena sairaana tavoitteena toteuttaa fantasiat käytännössä. Kidutukseen ja tappamiseen liittyvät ajatukset olivatkin hallinneet ajan myötä yhä enemmän nuoren pojan mieltä, jonka seurauksena psyykkiset oireet ja väkivaltaiset mielikuvat olivat lähes huomaamatta korostuneet hänen arjessaan.
Daniel Marshin psyykkiset ongelmat
Psykiatrisissa arvioinneissa Danielilla oli todettu sopeutumishäiriö, johon liittyi masennusta, ja peruskoulun yläluokille siirtyessään Daniel oli jo aloittanut säännölliset tapaamiset kliinisen sosiaalityöntekijän kanssa. Lääkehoito oli aloitettu jo elokuussa 2010, jonka ohella hänelle oli määrätty myös antipsykootteja. Vuonna 2011 kehittynen anoreksian takia, Daniel oli osallistunut myös tehostettuun avohoito-ohjelmaan, jonka lisäksi hän oli raportoinut toistuvia ”kehosta irtautumisen” kokemuksia useita kertoja viikossa. Näiden oireiden rinnalla Daniel oli kuvannut yhä useammin myös ajatuksia väkivaltaisista fantasioistaan – mm. siitä miten hän kuvitteli tappavansa kadulla vastaantulevia ventovieraita ihmisiä.
Useisiin lääkkeisiin tukeutuva hoito, koostui vahvoista psyyke-, masennus- ja ahdistuslääkkeistä, joka kuvasikin varsin konkreettisesti Danielin monimuotoista oireistoa. Vakavien ongelmiensa takia hän oli jopa viettänyt noin viikon mittaisen jakson tahdosta riippumattomassa hoidossa Sacramenton alueen psykiatrisessa yksikössä. Yhdistelmähoito viittasikin jo pitkään jatkuneeseen ja todennäköisesti ainakin osittain hoitoresistenttiin oireiluun.
Vahvasta lääkityksestä huolimatta uusien varoitusmerkkien määrä oli jatkanut kasvuaan sekä kotona että koulussa. Hänen viehtymyksensä äärimmäisen väkivaltaiseen verkkosisältöön, syttyvien materiaalien käsittelyyn ja eläinrääkkäykseen johtivat ensimmäistä kertaa myös konkreettisiin toimiin, kun nuori poika oli kuristanut kissan ja pyytänyt jopa ystävältään lupaa tappaa tämän lemmikkikoiran. Samoihin aikoihin hän oli alkanut osoittamaan myös korostunutta mielenkiintoa sarjamurhaajia – erityisesti Jeffrey Dahmeria ja Ted Bundya kohtaan – ja liikkunut toistuvasti öisin South Davisin asuinalueella, kulkien kerrallaan jopa kymmeniä kortteleita avoimia asuntojen ovia ja ikkunoita etsien.
Koulukuraattorille ja -psykologille hän oli kuvaillut edelleen toistuvia tappofantasioitaan, korostanen “luottavansa täysin” siihen, että myös kykenisi halutessaan satuttamaan muita ihmisiä. Myöhemmissä tapaamisissa kuvaukset ”ihmisen ihon kuorimisesta” ja ”silmäluomien leikkaamisesta”, johtivatkin ilmoitukseen myös viranomaisille, mutta arvioissa hänen ei tästäkään huolimatta katsottu muodostavan välitöntä vaaraa itselleen tai muille, jonka seurauksena lisätoimiin ei ollut edelleenkään ryhdytty.
Murhayö: 13.–14. huhtikuuta 2013
Lauantai-iltana 13. huhtikuuta 2013 15-vuotiaan Daniel Marshin mielessä kypsynyt väkivaltainen fantasia oli jo niin voimakas, ettei tulevan eskalaation tiellä ollut enää ainuttakaan estettä. Hän oli viettänyt illan tavalliseen tapaan kotonaan äitinsä luona South Davisissa videopelejä pelaten, eikä mikään pojan käyttäytymisessä ollut varsinaisesti poikennut hänen tyypillisestä viikonlopustaan.
Daniel ei ollut tosin tavannut ystäviään kuluneen illan aikana, vaan pysytellyt visusti kotonaan omissa oloissaan. Viimeisen illan eristäytyminen selittyykin todennäköisesti sietämättömäksi kasvaneella paineella, kun jo vuosien ajan väkivaltafantasioidensa kanssa taistellut poika oli viimein päättänyt antaa periksi ja luopua mielikuviensa vastustamisesta. Omien sanojensa mukaan hän ei ollut enää edes halunnut hillitä itseään, vaan päättänyt lähteä liikkeelle täysin spontaanin ajatuksen kannattelemana, kokeakseen viimein tunteita, joita normaali arki ei ollut kyennyt hänelle vielä tarjoamaan.
Lopulta noin kello kahden aikaan aamuyöllä – sunnuntaina 14. huhtikuuta – Daniel jalkautui ulos äitinsä kotoa South Davisin asuinalueen hiljaisille kaduille. Ennen lähtöään hän oli aseistautunut kuusituumaisella terävällä veitsellä, joka oli pienehkön kokonsa ansiosta sopiva erityisesti lähitaisteluun. Dokumenttien mukaan hän oli pukeutunut kokonaan mustiin vaatteisiin, suojannut kätensä hanskoilla ja peittänyt kasvonsa tumman maskin avulla. Kaiken muun lisäksi hän oli vielä teipannut kenkiensä pohjat huolellisesti tunnistettavien kuvioiden peittämiseksi, ja sulkenut sitten etuoven hiljaa perässään, varmistaen ettei hänen äitinsä ollut herännyt pojan poistuessa kotoaan.
Daniel vaelteli South Davisin asuinalueella systemaattisesti, tarkistaen jopa useita kymmeniä taloja yksi kerrallaan etsien avoimia ovia tai ikkunoita. Hänen ainut tarkoituksensa oli vain löytää suojaisa paikka, joka mahdollistaisi mahdollisimman helpon ja huomaamattoman sisäänpääsyn. Hän liikkui varovasti katuvaloja vältellen pitäen huolen siitä, ettei vahingossakaan tulisi ulkopuolisen havaitsemaksi.
Vaikka Daniel olikin kiihdyksissä ja äärimmäisen hermostunut, jo pelkkä ajatus monivuotisen väkivaltafantasian toteutumisesta sai hänet jatkamaan päättäväisesti etenemistään. Tulevan teon jännitystä lisäsi vain entisestään se, ettei kohde ollut vielä edes tiedossa, vaan mahdolliset uhrit tulisivat valikoitumaan lopulta täysin sattumanvaraisesti.
Jonkin ajan kuluttua, Danielin saavuttua osoitteeseen 4006 Cowell Boulevard – vain kahden talon päässä hänen isänsä asunnolta – Daniel havaitsi viimein rakennuksen takapihan puolella ikkunan olevan raollaan. Pysähdyttyään hetkeksi tarkkailemaan taloa varmistaakseen, ettei kukaan ollut hereillä, hän tarttui veitseensä ja ryhtyi leikkaamaan avoimen ikkunan suojaksi asennettua verkkomaista hyönteissuojaa.
Murtautuminen asuntoon
Leikattuaan ikkunan hyönteissuojan huolellisesti veitsellään – vältellen samalla herättämästä talon asukkaita – hän hiipi sisään avoimesta ikkunasta, varoen kolhimasta pöydillä olevia koriste-esineitä. Laskeuduttuaan hiljaa olohuoneen lattialle, ja suljettuaan takaan olevan ikkunan, hän jäi useiden minuuttien ajaksi istumaan aloilleen tarkasti talon ääniä kuunnellen. Kuultuaan lopulta toisesta huoneesta kantautuvaa kuorsausta hän sai toivomansa vahvistuksen ja aloitti hitaan etenemisen kohti oletettua makuuhuoneen ovea, vältellen samalla huolellisesti lattian narahtelua.
Hyökkäys nukkuvien uhrien kimppuun
Päästyään sängyssään nukkuvan – tilanteesta täysin tietämättömän – eläkeläispariskunnan vierelle, Daniel ei suinkaan hyökännyt välittömästi uhriensa kimppuun. Sen sijaan hän vain seisoi sängyn vierellä nukkuvia asukkaita tarkkaillen antaen itselleen samalla aikaa sopeutua tilanteeseen. Omien sanojensa mukaan hän tunsi tuona lyhyenä hetkenä äärimmäisen voimakasta innostusta tulevasta, sillä vuosien fantasioinnin jälkeen hänen odottamansa lopullinen huipentuma oli viimein tapahtumassa.
Seistyään ääneti pariskunnan sängyn äärellä arviolta jopa useiden minuuttien ajan, tapahtui yhtäkkiä jotain odottamatonta. Claudia nimittäin havahtui unestaan hereille täysin yllättäen ja huomattuaan sängyn vierellä yön pimeydessä seisseen tumman hahmon hän alkoi huutaa kauhuissaan, laukaisten samalla peruuttamattoman tapahtumaketjun. Danielin hyökättyä välittömästi Claudian kimppuun hän alkoi puukottamaan naista toistuvasti vartaloon aiheuttaen uhrilleen syviä viiltoja erityisesti rintakehään, vatsaan sekä raajoihin.
Vaimonsa vierellä nukkunut Oliver heräsi luonnollisesti välittömästi Claudian äänekkäisiin huutoihin. Noustuaan ylös sängystä hän yritti tietenkin puolustaa vaimoaan tarttumalla Danieliin, mutta pojan suunnattua raivonsa miestä kohtaan hän puukotti myös Oliveria toistuvasti eripuolille kehoa. Uhrien voimakas vastarinta tekikin hyökkäyksestä Danielin mielessä vain entistä intensiivisemmän kokemuksen, sillä jo pelkkä ajatus siitä, että Claudia ja Oliver olivat täysin tietoisia tulevasta kohtalostaan, sai hetken tuntumaan hänestä vain entistäkin uskomattomammalta.
Jopa minuutteja kestäneen hyökkäyksen jälkeen – uhrien lopulta menehdyttyä vakavien vammojen aiheuttamaan verenhukkaan – Daniel jatkoi vielä ruumiiden silpomista puhtaasta uteliaisuudesta. Hän viilsi veitsellään molempien uhrien keskivartalon auki rintakehän alueelta – poistaen samalla joitakin sisäelimiä – yrittäen tämän jälkeen kaivaa myös Claudian toisen silmän ulos kuopastaan. Tehtävän osoittauduttua kuitenkin liian haastavaksi hän luopui nopeasti ajatuksestaan, mutta harhauttaakseen viranomaisten tulevaa tutkintaa, hän työnsi vielä Claudian auki viillettyyn vatsaonteloon matkapuhelimen ja Oliverin keskivartalon sisään juomalasin.
Poistuttuaan tämän jälkeen ikkunasta pimeälle takapihalle, hän käveli takaisin äitinsä talolle, vältellen matkallaan tarkasti katuvaloja sekä mahdollisia kohtaamisia muiden ihmisten kanssa. Kotiinsa saavuttuaan Daniel piilotti verisen veitsen ja vaatteet äitinsä autotalliin – kuin eräänlaisina ”muistoina” järkyttävistä teoistaan. Kaiken lisäksi Daniel oli jo päättänyt jatkaa aloittamaansa murhien sarjaa, eikä nuorella pojalla ollut aikomustakaan jäädä kiinni rikoksistaan. Seuraavan hyökkäyksen hän oli suunnitellut jo toteuttavansa esimerkiksi pesäpallomailan avulla, sillä veitsen käyttäminen olisi todennäköisesti liian riskialtista, luoden potentiaalisen linkin tulevien ja menneiden murhien välille.
Murha paljastuu
Eläkeläispariskunnan poissaolo seuraavan päivän jumalanpalveluksesta herätti huolen vanhuksista jo sunnuntaiaamuna – vain tunteja järkyttävän hyökkäyksen jälkeen. Oliver ja Claudia eivät olleet vastanneet myöskään lukuisiin puheluihin, ja myöhemmin samana päivänä Oliver jätti väliin jopa säännöllisen esiintymisensä yhtyeensä kanssa. Poikkeuksellisen käytöksen takia myös Oliverin poika, Robert, kävi henkilökohtaisesti isänsä asunnolla tarkistamassa tilanteen, mutta saamatta kuitenkaan koputuksiinsa vastausta hän poistui asunnolta kotiinsa yhä täysin tietämättömänä pariskunnan järkyttävästä kohtalosta.
Illan kuluessa, kun pariskuntaan ei ollut edelleenkään saatu yhteyttä, huolestuneet omaiset olivat pyytäneet viranomaisilta hyvinvointitarkastusta. Paikalle saapuneet viranomaiset olivatkin nopeasti havainneet takapihan ikkunan viilletyn hyttysverkon ja kurkistettuaan sisälle taskulampun valossa havainneet olohuoneessa verijälkiä. Sisällä talossa 76-vuotias Claudia ja hänen 87-vuotias aviomiehensä Oliver löydettiin elottomina makuuhuoneensa sängyltä, ja ruumiiden järkyttävästä kunnosta voitiin oitis päätellä, että kyseessä oli äärimmäisen raaka henkirikos.
Rikospaikkatutkinta käynnistyi välittömästi ja epätavallista tapausta luonnehdittiin jo varhain koko piirikunnan rikoshistorian järkyttävimmäksi teoksi. Mikään rikospaikalla tehdyistä havainnoista ei myöskään viitannut ryöstöön, sillä arvoesineet olivat yhä paikallaan eikä uhrien lompakoita tai muuta henkilökohtaista omaisuutta ollut viety. Paikalta ei kuitenkaan löydetty lainkaan tutkintaa edistävää DNA:ta tai sormenjälkiä, viitaten huolelliseen suunnitelmallisuuteen ja varhaiseen hypoteesiin siitä, että tekijä (tai tekijät) olivat mahdollisesti uhrien lähipiiriä.
Epäilyt kohdistuvat lähipiiriin
Eläkeläispariskunnan lähipiiriin kohdistuvat epäilyt nousivatkin tutkinnan päälinjaksi jo varhaisessa vaiheessa. Viranomaiset epäilivät tekijän päässeen sisään mahdollisesti oman avaimen avulla, jolloin ikkunaan kiinnitetyn hyttysverkon viiltäminen olisikin ollut pelkkää lavastusta. Verijälkiä lukuun ottamatta myös rikospaikan yleinen siisteys ja vähäiset jäljet ruokkivat näitä epäilyjä, vahvistaen käsitystä siitä, että tekijä oli tuntenut talon ja osannut liikkua siellä taitavasti.
Konkreettisten todisteiden puuttuessa, viranomaiset aloittivatkin uhrien lähipiirin laajat kuulustelut. Oliverin poika, Robert, kertoi perheensä istuneen jopa yli 12 tunnin ajan kuulusteluissa, pysytellen parhaansa mukaan mahdollisimman yhteistyöhaluisina ilman oikeudellista avustajaa. Poliisin tehtyä kotietsinnän perheen asuntoon epäilyt saivat kuitenkin vain lisää tuulta alleen, kun selvisi, että matot oli höyrypesty murhaa seuraavana päivänä ja asunnosta löydettiin piirustus, jossa hahmo seisoi veitsi kädessään kahden sängyssä makaavan lapsen yllä.
Vaikka Robert joutuikin myöntämään viranomaisille havaintojen näyttävän hänen kannaltaan pahalta, kyse oli puhtaasta sattumasta. Kaiken lisäksi yksi hänen pojistaan joutui pian poliisin suurennuslasin alle psykiatrisen taustansa vuoksi, vaikka kaikkien lastenlasten suhde oli todistettavasti ollut erityisen lämmin molempien isovanhempiensa kanssa.
Kaiken kaikkiaan viranomaispaine perheen suuntaan oli ollut hyvin raskas, jonka takia perhe kokikin joutuneensa vainotuksi heihin kohdistettujen vakavien epäilyjen vuoksi. Vaikka pitkät kuulustelut eivät lopulta tuottaneetkaan syyteharkintaa kestäviä epäilyperusteita, kuormitus jäi elämään jopa kuukausien ajaksi luoden perheen ylle synkän varjon. Poikkeuksellisten murhien tutkinta jatkuikin tämän jälkeen vielä pitkään avoimena ilman yksilöityä epäiltyä ja vailla selkeää tutkintalinjaa.
Daniel Marsh tunnustaa ystävilleen
Daniel Marsh ei ollut tosin kyennyt pitämään tekoaan vain omana tietonaan, vaan kertonut hyökkäyksestään lähipiirilleen välittömästi tapauksen paljastuttua. Jo samana päivänä, kun Oliver Northup ja Claudia Maupin oli löydetty kuolleina makuuhuoneensa sängyltä, Daniel oli rehennellyt läheiselle ystävälleen olleensa vastuussa murhista kuvaten tälle öisiä tapahtumia yksityiskohtaisesti. Seuraavana päivänä hän oli toistanut kertomuksensa jo useille ihmisille, kuten tyttöystävälleen, jolle Daniel oli hymyssä suin kertonut teon “tuntuneen uskomattomalta”. Viikkojen kuluessa hän oli palannut aiheeseen toistuvasti korostaen tekoa “elämänsä parhaana kokemuksena”, ja esitellyt joillekin ystävilleen jopa käyttämiään verisiä vaatteita sekä murha-asetta.
Koska Danielin ystävät uskoivat 15-vuotiaan pojan hakevan uskomattomilla tarinoillaan vain huomiota, poliisin tutkinnassa ei tapahtunut merkittävää edistystä jopa kahteen kuukauteen. Vasta, kun pelko ja levottomuus saivat erään Danielin ystävän aktivoitumaan kesäkuun puolivälissä, hätäkeskus vastaanotti nimettömän puhelun, jossa soittaja kertoi yksityiskohtaisesti kuulemistaan tarinoista ja mahdollisesta tekijästä. Soittajan antama yksityiskohtainen kuvaus tapahtumista olikin niin täsmällinen ja poikkeuksellisen graafinen, että poliisi piti saamiaan tietoja täysin luotettavina voidakseen ryhtyä toimiin epäillyn kiinni saamiseksi.
Daniel Marshin kuulustelut
Poliisi kutsuikin 15-vuotiaan Danielin kuulusteluihin jo muutamaa päivää myöhemmin – maanantaina 17. kesäkuuta 2013. Alkuvaiheessa osallisuutensa kiistänyt Daniel pyrki näyttäytymään yhteistyöhaluisena, jonka lisäksi hän vaikutti liikuttuneelta ja itkuiselta, korostaen kuulustelijoille olevansa ”vasta lapsi”. Nopeasti tunteesta toiseen vaihdellut esiintyminen korostikin Danielin manipulatiivista asennetta, hänen pyrkiessään vielä viimeisenä keinonaan harhauttamaan kuulustelijoita ja peittämään todellista osuuttaan järkyttävään rikokseen.
Tutkinnan käännekohta koitti kuitenkin tunteja myöhemmin jo saman päivän aikana, kun poliisi toisti Danielille nauhoitteen hänen ystäviensä välisestä puhelusta. Keskustelunsa aikana nuoret jakoivat tietojaan Danielin tunnustuksesta ja teon yksityiskohdista, jonka kuultuaan pojan muurit alkoivat hiljalleen murentua, ja hän kertoikin lopulta omin sanoin yön tapahtumista päätyen aina järkyttävään veritekoon. Tunnustuksensa tueksi Daniel luovutti viranomaisille vielä teon aikana käyttämänsä vaatteet sekä veitsen, jotka löydettiin myöhemmin kotietsinnän yhteydessä hänen äitinsä autotallista Danielin kuvaamasta sijainnista.
Oikeudenkäynti ja tuomio
Eläkeläispariskunnan murhia käsittelevä – viisi viikkoa kestänyt – oikeudenkäynti alkoi 2. syyskuuta 2014 – noin puolitoista vuotta murhan jälkeen. Käsittely järjestettiin Yolon piirikunnan ylioikeudessa Kaliforniassa. Daniel Marshia syytettiin kahdesta tahallisesta, ennalta harkitusta murhasta, jonka lisäksi syyttäjä korosti erityisen raskauttavia olosuhteita, kuten väijytystä ja uhrien kidutusta.
Aiemmasta tunnustuksestaan poiketen, oikeudessa Daniel kiisti syyllisyytensä vedoten syyntakeettomuutensa. Hänen puolustuksensa kehystikin argumenttinsa pääosin mielenterveysongelmien varaan, väittäen, että pitkäaikainen masennuslääkitys yhdessä vakavien oireiden kanssa oli laukaissut hallitsemattoman väkivallan. Tämän lisäksi tuomioistuin käsitteli puolustuksen esityksen kuulusteluissa saadun tunnutuksen poissulkemisesta, mutta tuomari hylkäsi lopulta puolustuksen vaatimuksen perustellen, että tunnustus oli annettu vapaaehtoisesti ja lainmukaisissa olosuhteissa.
Vaikka oikeudessa kuultiin viikkojen aikana lukuisia todistajia –Danielin ystävistä aina eri alojen asiantuntijoihin – näytön ydin muodostui Danielin omista lausunnoista ja niihin liittyvästä esineellisestä näytöstä. Tämän lisäksi yksi syyttäjän merkittävimmistä todisteista oli erityisesti oikeuslääketieteellisen patologin – Mark Superin – esittämä lausunto, keskittyen Oliver Northupin ja Claudia Maupinin järkyttäviin vammoihin ja molempien uhrien lopullisiin kuolinsyihin.
Patologin lausunto
Patologin mukaan jo uhreista otetut alustavat röntgenkuvat olivat paljastaneet poikkeuksellisia löydöksiä, kuten Oliver Northupin ruumiista löytynyt juomalasi ja Claudia Maupinin vatsaan piilotettu Nokia-matkapuhelin. Vaikka esineet eivät suoraan liittyneetkään uhrien kuolinsyihin, ne korostivat hyökkääjän tarkoituksellista ja häiriintynyttä pyrkimystä vääristää tutkintaa, kuten myös syyttäjä myöhemmin oikeudenkäynnin aikana argumentoi.
Oliver Northupin vammojen yksityiskohtainen analyysi paljasti jopa yli 60 erillistä haavaa päästä jalkoihin. Tarkkaa lukumäärää oli patologin mukaan vaikea määrittää, koska jotkut haavoista olivat lävistäneet uhrin tai sekoittuneet toisiinsa. Merkittävimpiin vammoihin kuuluivat syvät puukoniskut kurkkuun, rintaan ja raajoihin, vahvistaen osaltaan hyökkäyksen voimakkaan luonteen. Kaulan oikealle puolelle osuneet kolme puukoniskua olivat johtaneet välittömästi voimakkaaseen verenvuotoon, joka patologin mukaan oli ilman välitöntä kirurgista hoitoa aiheuttanut kuoleman jo muutamissa minuuteissa. Rintakehän etupuolella yhdeksän puukoniskua, joista vasemmalla puolella yksi oli murtanut kahdeksannen kylkiluun ja puhkaissut uhrin keuhkon.
Patologi kuvaili havainneensa puolustautumiseen viittaavia merkkejä erityisesti uhrin oikeassa kädessä ja vasemmassa jalassa. Puolentoista senttimetrin pituiset viillot olivat lävistäneet jopa sormien luut, katkoen jänteitä ja aiheuttaen voimakasta verenvuotoa. Kämmenessä oli niin ikään syvä vaakasuuntainen viilto, viitaten siihen, että Oliver oli tarttunut veitsen terään estääkseen hyökkäyksen. Vasemmassa jalassa puukonisku oli lävistänyt pohkeen koko leveydeltä.
Claudia Maupinin vammoja analysoidessaan Mark Super raportoi jopa 74 haavaa koko vartalon alueella, joista yksi oli katkaissut uhrin hampaan. Pään alueella viilto -ja pistohaavat keskittyivät kasvojen vasemmalle puolelle, muualla vartalossa kaulaan sekä vatsaan. Vasemmassa poskessa ollut viilto ulottui aina suuonteloon asti, ja kaulan oikealla puolella ollut yli 7 senttimetrin pituinen haava ulottui kudosten läpi kohti suuta, kilpirauhasta ja kieltä.
Patologi päätti todistuksensa arvioimalla, että molempien uhrien lopullinen kuolinsyy oli useat puukoniskut eri puolille kehoa johtaen merkittävään verenvuotoon ja sisäelinvammoihin. Vakavien vammojen määrä ja puolustautumiseen viittaavat merkit osoittivat hyökkäyksen kestäneen jopa minuuttien ajan, jonka lisäksi rintakehien molemmin puolin kohti napaa ulottuneet Y-muotoiset viillot vahvistivat entisestään käsitystä teon erityisestä julmuudesta.
Vaikka puolustuksen keskeinen strategia keskittyikin syyntakeisuuden vähättelyyn mm. vahvaan lääkitykseen vedoten, syyttäjän mukaan Danielin väkivaltafantasiat olivat dokumentoidusti alkaneet jo ennen lääkehoidon aloittamista. Valamiehistö hyväksyikin syyttäjän näkemyksen teon suunnitelmallisuudesta ja harkitusta luonteesta, hyläten lopulta täysin puolustuksen esittämän mielentilaan liittyvän perusteen.
Tuomio
Koska Daniel Marsh oli ollut rikoksentekohetkellä alaikäinen, hänelle ei voitu määrätä kuolemanrangaistusta tai elinkautista vankeutta. Sen sijaan hänet tuomittiinkin 52 vuodeksi vankeuteen – käytännössä siis miltei elinkautiseen, jossa ehdonalaista vapautta voi anoa aikaisintaan 25 vuoden kuluttua. Näin ollen Danielilla on siis teoreettinen mahdollisuus vapauta joulukuussa 2036 hänen ollessa noin 41-vuotias.
Jälkiseuraukset ja lainsäädäntömuutokset
Tuomion julistamisen jälkeen uhrien omaisten elämä syöksyi välittömään kriisitilaan. Robertin perhe kuvasi haastatteluissa, miten viranomaisten alkuvaiheen työskentely – erityisesti perheenjäsenten pitkät, tunteja kestäneet kuulustelut ja kotietsinnät – olivat jättäneet asianomaisiin pysyvät jäljet. Yksittäisistä kohtaloista kaikkein raskain olikin Oliverin pojanpojan – Tonyn – kolme vuotta myöhemmin toteuttama itsemurha, jonka taustalla oli perheen mukaan kokemus leimautumisesta epäillyksi lisäten vain entisestään perheen kokemaa traumaa.
Vuonna 2016 kansanäänestyksellä hyväksytty uudistus – Kalifornian lakialoite 57 – muutti osavaltion lainsäädäntöä siten, että alaikäisten rikoksentekijöiden siirtämisestä aikuistuomioistuimeen ei enää päättänyt syyttäjä, vaan ratkaisu luovutettiin nuorisotuomioistuimen harkittavaksi. Tämä johti helmikuussa 2018 Daniel Marshin tuomion kumoamiseen ja asian palauttamiseen Yolon piirikunnan nuorisotuomioistuimeen siirtomenettelyä varten. 24. lokakuuta 2018 tuomari Samuel McAdam kuitenkin päätti, että Daniel Marshin tapaus tulisi edelleen käsitellä aikuistuomioistuimessa ja että hänelle määrätty 52 vuoden vankeustuomio jäisi voimaan.
Jo muutamaa kuukautta myöhemmin, 1. tammikuuta 2019, voimaan astui seuraava uusi laki – Kalifornian senaatin aloite 1391 – joka kielsi 14- ja 15-vuotiaiden rikosasioiden käsittelyn aikuistuomioistuimessa. Tähän vedoten Daniel vaatikin, että uutta lakia olisi sovellettava hänen tapaukseensa takautuvasti, mutta Kalifornian kolmas muutoksenhakuaste hylkäsi valituksen syyskuussa 2021 katsoen, että hänen tuomionsa oli tullut lainvoimaiseksi jo ennen uuden lain voimaantuloa.
Lainsäädäntömuutosten ohella myös Daniel Marshin oma julkinen toiminta aiheutti uudenlaista kärsimystä Oliverin ja Claudian omaisille, hänen esiinnyttyään vankilassa järjestetyssä TEDx-tapahtumassa keväällä 2018. “Embracing Our Humanity” -puhe kuitenkin poistettiin verkosta pian julkaisunsa jälkeen, uhrien perheiden ilmaistua syvän paheksuntansa toimintaa kohtaan. Kaiken muun tapahtuneen lisäksi Danielin tapauksessa oli jo aiemmin ilmennyt myös muita häiritseviä seikkoja – Daniel oli mm. ottanut vankeudessa keskivartaloonsa tatuointeja uhriensa haavoista, jonka lisäksi aiempien siirtomenettelyjen yhteydessä hänen psykopatiapisteytyksekseen oli arvioitu poikkeuksellisen korkea tulos, jopa 35 pistettä 40:stä.
