Jakso 48

Maria Nemeth

Maria Nemeth

20. syyskuuta 2015 varhain aamuyöllä klo 3.39 Florida Sunrisen hätäkeskus vastaanotti puhelun, jossa paniikin vallassa ollut sekava mies kertoi tyttöystävänsä lakanneen hengittämästä. Vaikka operaattorin olikin vaikea paikoin tulkita miehen puhetta, oli päivän selvää, että kyseessä oli hätätapaus.

24-vuotias Fidel Lopez kertoi löytäneensä juopuneen tyttöystävänsä vain hetkeä aiemmin veren tahrimasta kylpyhuoneesta. Hän toisteli jatkuvasti kaoottisen puhelunsa aikana naisen tekevän kuolemaa. Operaattori onnistui kuitenkin lopulta saamaan tapahtumapaikan osoitteen selville epämääräisen huudon ja itkun keskeltä ja kykeni lähettämään ambulanssin ja poliisipartion paikalle.

Poliisi ja ensihoitajat saapuivat vain hetkeä myöhemmin asuntokompleksille, huoneistolle numero 308. Kukaan ei tosin ollut valmistautunut näkyyn, joka heitä odotti heti asunnon ulko-oven takana. Seinät olivat täynnä ammottavia reikiä, vaatehuoneen ovet oli revitty saranoiltaan ja lattia oli rikotun lasioven sirpaleiden peitossa. Asunnolle aiheutuneet vahingot olivat tosin vasta alkua, sillä seinillä, ovenkarmeissa ja lattiapinnoilla oli havaittavissa selkeitä veritahroja ympäri asuntoa.

Verinen ovenkarmi
Verinen ovenkarmi
Rikottu lasinen liukuovi
Rikottu lasinen liukuovi

Järkyttävin näky paljastui kuitenkin vasta kylpyhuoneessa, jossa poliisit kohtasivat humalaisen ja silminnähden ahdistuneen miehen. Itkuinen Fidel Lopez seisoi oman verensä keskellä makaavan alastoman tyttöystävänsä vierellä yrittäen saada elottoman naisen virkoamaan.

Jos vielä tämä ei herättänyt viranomaisten epäilyjä, lisää oli pian tiedossa. Vaikka verta löytyikin lähes kaikkialta asunnosta, erityisesti vaatehuone oli seiniä myöten kauttaaltaan veren peitossa. Komeron lattialla havaittiin lisäksi useita suurehkoja ihmiskudokselta vaikuttavia palasia ja komeron irti revityt ovet nojasivat vastakkaista eteiskäytävän seinää vasten.

Osittainen kuva verisestä makuuhuoneesta, josta löytyi myös sisäelinkudoksen paloja
Osittainen kuva verisestä makuuhuoneesta, josta löytyi myös sisäelinkudoksen paloja

Kylpyhuoneen lattialta elottomana löydetty Maria Nemeth julistettiin kuolleeksi pian viranomaisten saavuttua paikalle klo. 4.02. Tapahtumapaikalta tehdyt järkyttävät löydökset eivät suinkaan viitanneet humaltuneen pariskunnan illanvieton päätteeksi tapahtuneeseen vahinkoon – oli päivän selvää, että asunnon seinien sisällä oli tapahtunut jotain äärimmäisen väkivaltaista vain muutamia tunteja aikaisemmin.

Tutkinta ja kuulustelut

Naapurien kuulustelut mahdollisista havainnoista antoivat viranomaisille paremman käsityksen tapahtumien ajankohdasta ja kestosta. Viereisessä huoneistossa asuva mies kertoi kuulleensa pariskunnan asunnosta äänekkäitä pamauksia keskiyön jälkeen, joiden hän arvioi kestäneen noin kahden tunnin ajan. Seinänaapurin tarinaa tukeva lausunto saatiin myös alakerrassa asuvalta rouvalta, joka kertoi paukkeen olleen niin kovaa, että nainen oli jossain vaiheessa pelännyt kattotuulettimensa irtoavan paikaltaan ja putoavan lattialle. Muutamat naapurit kertoivat kuulleensa asunnosta yön aikana myös sekä naisen, että miehen huutoa. Kukaan meteliä todistaneista naapureista ei ollut kuitenkaan ilmoittanut havainnoistaan hätänumeroon, koska aavistelivat vastikään asuntoon muuttaneen pariskunnan siirrelleen huonekaluja.

Poliisi tietenkin halusi vastauksia yöllisille tapahtumille ja Fidel Lopezin kuulustelut aloitettiin Browardin piirikunnan poliisiasemalla Floridassa. Kuulusteluissa täysin tunteettomalta ja välinpitämättömältä vaikuttanut mies kuitenkin muutti jatkuvasti sekavalta vaikuttavaa tarinaansa ja vetosi toistuvasti runsaan alkoholin aiheuttamaan muistinmenetykseen.

Fidel kertoi lopettaneensa työnsä huoltoasemalla tapahtumia edeltävänä iltana normaalin rutiininsa mukaisesti, jonka jälkeen oli tavannut tyttöystävänsä Marian pariskunnan uudessa kodissa. Miehen mukaan Maria oli valmistanut kanaa ja riisiä – heidän tarkoituksenaan oli ottaa valmistettu illallinen mukaansa ja nauttia se myöhemmin yhdessä Fidel Lopezin äidin luona. Äidin myöhemmän todistuksen mukaan rakastunut pariskunta olikin käyttäytynyt täysin normaalisti koko vierailunsa ajan.

Fidelin mukaan pariskunta oli nauttinut illan aikana joitakin alkoholijuomia ja ostanut vielä paluumatkallaan ABC-Fine Wine & Spirits -liikemyymälästä pullon tequilaa jatkaakseen iltaa kotiin päästyään. Koska pariskunta oli muuttanut asuntoon vasta muutamia päiviä aikaisemmin eikä heillä ollut vielä lainkaan huonekaluja, Fidel oli kyhännyt pahvilaatikoista muutamia pieniä pöytiä, joita he käyttivät illanviettonsa aikana.

Pahvilaatikoista kyhätty väliaikainen pöytä
Pahvilaatikoista kyhätty väliaikainen pöytä

Pariskunta oli miehen mukaan jatkanut illanviettoa asunnolla sopuisissa merkeissä, kunnes tequilapullosta oli juotu noin puolet. Pariskunta oli ajautunut kiivaaseen riitaan, jonka jälkeen he olivat harrastaneet intohimoista sovintoseksiä vaatehuoneen lattialla. Aktin jälkeen huonovointinen Maria oli kuitenkin poistunut yllättäen kylpyhuoneeseen oksentamaan, jolloin Fidel oli omien sanojensa mukaan käynyt parvekkeella polttaakseen savukkeen. Palattuaan takaisin hän oli löytänyt elottoman tyttöystävänsä kylpyhuoneen lattialta ja todennut, että Maria ei enää hengittänyt.

Kertomus tosin muuttui kerta toisensa jälkeen kuulustelun aikana. Fidel väitti antaneensa Marialle jopa elvytystä keskustellessaan hätäkeskuksen operaattorin kanssa. Miehen mukaan yhteys oli myös katkennut kesken puhelun hänen heitettyään turhautuneena puhelimensa lattialle, mutta vakuutti kuulustelijoille soittaneensa välittömästi takaisin hätänumeroon jatkaakseen puhelua.

Fidel Lopez kuulusteltavana
Fidel Lopez kuulusteltavana

Puhelutietojen mukaan Fidelin kännykästä oli soitettu hätäkeskukseen yön aikana kuitenkin vain kerran. Miehen kertomat tarinat olivatkin toisinaan keskenään niin ristiriitaisia, että ne kumosivat toisensa suoriltaan puhtaina mahdottomuuksina. Fidel saattoi mm. väittää, että Maria oli tajuissaan miehen saapuessa kylpyhuoneeseen ja heti seuraavassa lauseessaan todeta, ettei nainen hänen mukaansa enää hengittänyt. Sattumanvaraisesti muuttuvasta höpinästä olikin täysin mahdotonta muodostaa tapahtumille ymmärrettävää aikajanaa, mutta kuulustelijat jatkoivat silti päättäväisesti kysymystensä esittämistä.

Fidel Lopezin kertomus ja todisteet eivät täsmää

Rikospaikalta taltioidut todisteet kuitenkin kertoivat tapahtumista omaa tarinaansa. Vaikutti siltä, että epäillyllä ei ollut tilanteen vaatiessa minkäänlaista kykyä hallita malttiaan. Vaikka Fidel myönsikin kuulusteluissa toisinaan purkavansa suuttumustaan myös fyysisesti, hän kielsi jyrkästi koskaan lyöneensä tai vahingoittaneensa tyttöystäväänsä Mariaa.

Kun kuulustelijat alkoivat tiedustella Fidel Lopezilta vastausta seiniltä ja lattialta löytyneelle verelle sekä komerosta löytyneille sisäelinkudoksille, miehen tarina muuttui jälleen kerran. Hän kertoi Marian pyytäneen seksin aikana miestään työntämään olutpullon emättimeensä, johon hämmentynyt Fidel olikin kertomansa mukaan suostunut. Tyydytettyään Marian hän kertoi vetäneensä olutpullon ulos, jolloin järkytyksekseen oli huomannut tyttöystävänsä vuotavan runsaasti verta.

Seksiaktin jälkeen Maria oli poistunut kylpyhuoneeseen, jossa nainen oli pyytänyt miestään työntämään käsivartensa hänen sisäänsä. Kun Fidel oli väitteensä mukaan huomauttanut tyttöystäväänsä tämän runsaasta verenvuodosta, Maria oli vain todennut, ettei hänellä ollut kipuja. Näin ollen Fidel kertoi jälleen täyttäneensä tyttöystävänsä pyynnön ja tyydyttäneensä tämän toistamiseen kätensä avulla.

Fidelin antamat vastaukset eivät tietenkään uponneet häntä kuulustelleisiin viranomaisiin, sillä edes rajummaksi yltynyt suostumuksellinen seksi ei olisi lopulta aiheuttanut uhrille niin runsasta verenvuotoa ja vakavia vammoja. Kuulustelijat päättivätkin hiillostaa epäiltyä seuraavaksi oikeuslääkäriltä saatujen alustavien tietojen avulla.

Kuulustelija kertoi patologin löytäneen uhrista useita vammoja, joista vakavimmat liittyivät sisäisiin – irti revittyjen kudosten aiheuttamiin repeytymiin. He painottivat epäillylle, että pelkästään olutpullon ja käden avulla suoritettu akti eivät olisi millään voineet aiheuttaa edellä mainittuja vakavia sisäisiä vaurioita. Vaatehuoneen komeron lattialta löytynyt verimassa ja kudospalat viittasivat raakaan väkivaltaan ja etsivä painostikin yhä voimakkaammin epäiltyä kertomaan totuuden.

Vaikka Fidel vetosikin jatkuvasti runsaan alkoholin aiheuttamaan muistikatkokseen, jatkuvat valheet ja sepitykset olivat vieneet pohjan jo aikaa sitten myös tältä tekosyyltä. Vaikka mies väittikin, ettei muistanut mitä Marialle oli todellisuudessa tapahtunut hän osasi kertoa tarkkoja yksityiskohtia omista sankarillisista teoistaan kuten elvytysyrityksistään ja soitostaan hätänumeroon. Hän oli aikaisemmin kuulustelun aika myös kertonut puhdistaneensa tyttöystäväänsä verestä, koska ei kyennyt kohtaamaan Mariaa niin järkyttävässä kunnossa.

Poliisin periksiantamaton painostus tuottikin lopulta tulosta, kun kuulustelijoiden paljastaessa pala palalta lisää tietoa mm. oikeuslääkärin antamista tiedoista epäilty alkoi lopulta murtua. Fidel Lopezille esitetyt graafiset yksityiskohdat ja valokuvat rikospaikalta olivat lopulta liikaa ja mies paljasti kuulustelijoille totuuden illan kulusta ja järkyttäviä tapahtumia edeltäneistä käänteistä.

Maria Nemeth ja Fidel tapaavat — Näin kaikki alkoi

31-vuotias, Perusta Yhdysvaltoihin muuttanut, Maria Lizette Nemeth oli tavannut itseään reilusti nuoremman, 24-vuotiaan, Fidel Lopezin vain noin vuotta aikaisemmin 2014. Vasta hiljattain entisestä miehestään eronnut Maria oli törmännyt sattumalta tähän Kuubalaistaustaiseen mieheen, ollessaan nauttimassa sinkkuelämästään ystäviensä kanssa paikallisessa baarissa. Hyväkäytöksinen nuori mies oli tehnyt vaikutuksen itseään vanhempaan naiseen ja kaksikko alkoikin seurustella virallisesti vuoden 2014 loppupuolella.

Fidel Lopez ja Maria Nemeth
Fidel Lopez ja Maria Nemeth

Vaikka Fidel Lopez ei ollutkaan taustaltaan täysin puhtoinen, ei miestä voinut pitää varsinaisesti kovin merkittävänä rikollisenakaan. Muutamat häiriköintiin ja ylinopeuksiin liittyvät rekisterimerkinnät viittasivat lähinnä vain kapinallisen nuoren kipuilevaan kasvuprosessiin eikä Fidelillä ollutkaan menneisyydessään ollut merkittäviä yhteenottoja viranomaisten kanssa.

Marian tapaan myös Fidel Lopez oli ollut aikaisemmin naimisissa. Sittemmin eroon päättyneen avioliiton jälkeen hän oli aloittanut opiskelut ammattikoulussa ja työskenteli mekaanikkona isoille rekoille tarkoitetulla huoltoasemalla – mies yritti tosissaan rakentaa elämälleen kantavaa pohjaa ja tulevaisuudella näytti viimein olevan selkeä suunta.

Seitsemän vuoden ikäerosta huolimatta, Maria ja Fidel vaikuttivat todella viihtyvän toistensa seurassa. Kun yli vuoden ajan jatkunut romanssi alkoi vakavoitua, pariskunta ryhtyi suunnittelemaan yhteen muuttoa ja vuoden 2015 syyskuussa he muuttivatkin Floridan Sunrisessa sijaitsevaan kerrostalokompleksiin, asuntoon numero 308.

Yhteiset unelmat tuntuivat olevan viimein muutaman askeleen lähempänä ja Maria oli silmin nähden onnellinen uudesta asunnostaan. Vaikka huoneistossa ei ollut vielä edes ainuttakaan huonekalua, Maria oli varma, että muutto oli merkki paremmasta tulevaisuudesta. Tuo tunne jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä vain viikkoa myöhemmin kaikki muuttui peruuttamattomasti järkyttävin seurauksin.

Tapahtumayötä edeltävänä iltana Maria ja Fidel olivat nauttineet illallista yhdessä Fidelin äidin luona. Paluumatkallaan he olivat nauttineet muutamat alkoholijuomat baarissa ja ostaneet sitten pullon tequilaa jatkaakseen yhteistä illanviettoa kotiin päästyään.

Asunnollaan pariskunta oli nauttinut lisää alkoholia ja keskustellut tulevaisuudestaan. Maria oli mm. kertonut Perussa asuvasta äidistään, kokemastaan ikävästä sekä suunnitelmistaan matkustaa tämän luokse kuukauden mittaiselle lomalle. Jos kaikki sujuisi hyvin, Maria toivoi voivansa tulevaisuudessa muuttaa takaisin kotimaahansa ja asua äitinsä luona tämän tukena.

Hieman myöhemmin pariskunta päätyi harrastamaan humalaista seksiä huoneiston suurehkon vaatehuoneen lattialla. Pian tämän jälkeen tilanne alkoi kuitenkin eskaloitua väkivaltaiseen suuntaan, kun Maria mainitsi ex-miehensä nimen seksin aikana kahdesti.

Mustasukkaisen Fidelin hyökkäys

Fidel raivostui silmittömästi tyttöystävälleen. Hän iski naisen pään voimakkaasti lattiaan, jätti humalaisen naisen makaamaan vaatehuoneeseen ja ryhtyi purkamaan raivoaan asunnon seiniin ja parvekkeen lasiseen liukuoveen. Miehen kiihtynyt mielentila ei kuitenkaan ottanut rauhoittuakseen ja Fidel palasikin takaisin Marian luokse kohtalokkain seurauksin.

Fidel polvistui tyttöystävänsä vierelle ja raiskasi tämän julmasti käyttäen apunaan mm. olutpulloa ja hiuksille tarkoitettua suoristusrautaa sekä mahdollisesti myöhemmin asunnon lattialta löytynyttä taskulamppua ja vaateripustinta. Tämän jälkeen hän kertoi työntäneensä käsivartensa kyynärpäähän asti naisen emättimeen ja peräaukkoon, jolloin Maria alkoi vuotamaan hallitsemattomasti verta.

Fidel Lopez
Fidel Lopez

Humalainen Maria ei kyennyt vastustamaan miehensä raivopäistä hyökkäystä, kun Fidel Lopez työnsi käsivartensa väkivalloin naisen sisälle ja repi sattumanvaraisesti suurehkoja kudospaloja uhrinsa emättimestä ja peräaukosta vaatehuoneen lattialle. Fidel Lopezin mukaan Maria ei enää tämän jälkeen palannut tajuihinsa.

Hyökkäyksensä jälkeen Fidel kantoi tajuttoman uhrinsa vaatehuoneesta kylpyhuoneeseen, jossa jätti Marian elottoman ruumiin makaamaan lattialle. Hän yritti vielä saada tyttöystävänsä palaamaan tajuihinsa kaatamalla kylmää vettä tämän kasvoille, mutta epäonnistuttuaan yrityksessään hän peseytyi itse kylpyhuoneen lavuaarissa ja poistui asunnon parvekkeelle savukkeelle.

Tajuttuaan pian tekonsa vakavuuden Fidel alkoi panikoida ja palasi takaisin sisälle yrittäen epätoivoisesti piilottaa todisteita. Kun hän sitten palasi takaisin kylpyhuoneeseen tarkistaakseen Marian tilan, hän havaitsi, ettei tämä enää hengittänyt ja ilmoitti asiasta hätänumeroon.

Ruumiinavaus

Ruumiinavausraportti paljasti lopulta kokonaisuudessaan raa’an väkivallan aiheuttamat järkyttävät vammat. Uhrilla oli mm. takaraivossaan tylpällä esineellä aiheutetun iskun synnyttämä trauma, ruumis oli kauttaaltaan mustelmilla ja puolustukseen viittaavat jäljet osoittivat, että Maria yritti viimeiseen asti taistella hengestään miehensä aloitettua raivopäisen hyökkäyksensä naista kohtaan.

Uhrin genitaalialueella havaitut vammat olivat katastrofaaliset. Oikeuslääkärin mukaan repeytymät olivat niin vakavia, ettei emättimen ja peräaukon onteloita kyennyt erottamaan toisistaan. Ulkoisten vammojen lisäksi uhri oli kärsinyt myös laajoja sisäisisä kudosvaurioita – suurimmat yksittäiset repeytymät olivat jopa yli 50 cm pituisia. Kuolinsyyksi todettiin sisäelinten repeytymisistä aiheutunut akuutti verenhukka.

Oikeudenkäynti ja tuomio

Oikeudessa Fidel Lopezia syytettiin tyttöystävänsä, Maria Lizette Nemethin, julmasta murhasta. Miehen perhe seisoi poikansa rinnalla koko oikeudenkäynnin ajan ja työskenteli aktiivisesti puolustuksen kanssa yrittäen saada miehen antaman tunnustuksen mitätöityä. Heidän mukaansa heikosti englantia osannut Fidel ei ollut ymmärtänyt hänelle luettuja oikeuksia, mutta syyttäjän helpotukseksi tuomari kuitenkin hylkäsi puolustuksen esittämän vastaväitteen.

Fidel Lopez
Fidel Lopez

Puolustuksen ensisijainen tavoite oli estää päämiehensä mahdollinen kuolemanrangaistus. Osana strategiaansa puolustus suostuikin vuonna 2017 syyteneuvotteluun, jonka myötä Fidel myönsi syyllistyneensä ensimmäisen asteen murhaan ja vältti tällä tavoin kuolemantuomion. Syyttäjän kanssa neuvoteltu sopimus eväsi Fideliltä myös mahdollisuuden valittaa tuomiostaan ja mies suorittaa tällä hetkellä elinkautistuomiotaan Jacksonin piirikunnassa Floridassa ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen vapauteen.

Taustatutkimuksen lähteet ja tulkinta

Käsikirjoituksissa esitetyt tapahtumat perustuvat erilaisista onlinejulkaisuista, haastatteluista, oikeudenkäyntiasiakirjoista, videoista, dokumenttielokuvista sekä kirjoista kerättyihin tietoihin. Teksti heijastaa omaa tulkintaani ja ymmärrystäni tapauksesta, enkä voi taata tietojen paikkansapitävyyttä tai täydellisyyttä. Osa jaksoista sisältää spekulatiivista dramatisointia, kuten henkilön fyysisten ja psyykkisten tuntemusten, ajatusten tai tunteiden kuvailua. Nämä elementit perustuvat kuitenkin aina lähteistä kerättyyn faktatietoon ja sen tulkintaan, pyrkien täydentämään tapahtumien kokonaiskuvaa ja kontekstia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *