Mabel Leyshon ja elämä Llanfairpwllissa
90-vuotias Mabel Leyshon oli jo yli neljän vuosikymmenen ajan elänyt leskenä omassa siistissä yksikerroksisessa omakotitalossaan pienehkössä Llanfairpwllin kylässä Angleseyn saarella, Luoteis-Walesissa. Iän sekä vähitellen heikentyneiden kuulon ja näön takia osa arjen askareista oli jo käynyt aikaisempaa raskaammaksi, mutta tästäkin huolimatta Mabel oli pitänyt tiukasti kiinni itsenäisyydestään ja hoiti kotiaan edelleen pääosin itse.
Mabel tunnettiin aktiivisena ja järjestystä arvostavana ihmisenä, joka huolehti sekä kodistaan että omasta ulkonäöstään tarkasti. Yksi hänen tärkeimmistä kiinnostuksenkohteistaan oli maisemamaalaus, ja kodin seinillä olleet maalaukset ja luonnokset olivatkin pääosin hänen omia töitään. Aiheita löytyi läheltä, sillä kodista avautui näkymä Angleseyn ja Walesin mantereen erottavalle, noin 25 kilometriä pitkälle Menainsalmelle.
Mabelilla ei ollut omia lapsia eikä aivan läheisiä sukulaisia, minkä takia hänen luonaan käyneiden ihmisten joukko oli varsin pieni. Säännöllistä yhteyttä häneen pitivät lähinnä entinen hoitaja sekä kaukaisempi sukulainen, joka vieraili hänen luonaan viikoittain. Vähäisistä vierailuista huolimatta Mabel ei kuitenkaan ollut riippuvainen muiden avusta, vaan pärjäsi edelleen pääosin omillaan ja piti päättäväisesti kiinni itsenäisestä elämästään.
Llanfairpwllissa Mabel eli osana tiivistä kyläyhteisöä, jossa ihmiset tunsivat toisensa vähintään nimeltä tai ulkonäöltä ja tavallisesta poikkeavat tapahtumat herättivät nopeasti huomiota. Rauhallisessa ympäristössä oman kodin turvallisuutta pidettiin pitkälti itsestäänselvyytenä, eikä Mabelillakaan ollut erityistä syytä ajatella asiasta toisin.
Sunnuntailounas, jota ei voitu toimittaa
Sunnuntaina 25. marraskuuta 2001 hieman ennen puoltapäivää ateriapalvelun vapaaehtoinen Glenys Groom saapui Mabelin kodille mukanaan päivän ateria. Tavallisesti Mabel olisi tullut vastaanottamaan tutun toimituksen, mutta Glenysin koputettua äänekkäästi etuoveen sisältä ei kuulunut minkäänlaista liikettä. Odotettuaan hetken hän koputti vielä uudelleen, mutta tälläkin kertaa rakennus pysyi täysin hiljaisena.
Kun Mabel ei toistuvista yrityksistä huolimatta saapunut ovelle, tavallisena alkanut sunnuntaikäynti muuttui nopeasti huolestuttavaksi. Tarkastaessaan rakennusta Glenys havaitsikin rakennuksen takaosassa selvän murtojäljen: takaoven alempi isohko lasipaneeli oli rikottu. Mabelin siistissä ja huolellisesti hoidetussa kodissa vaurio erottui välittömästi, jonka takia Glenys ilmoittikin asiasta välittömästi viranomaisille.
Paikalle saapuneet poliisit tarkastivat ensimmäiseksi rakennuksen takaoven ja sen rikkoutuneen lasipaneelin ennen kuin menivät sisälle rakennukseen. Sisällä he löysivät Mabelin olohuoneesta ja ymmärsivät välittömästi, ettei kyse ollut luonnollisesta kuolemasta tai edes tavallisesta asuntomurrosta. Huoneen harkitusti rakennettu asetelma teki rikospaikasta paitsi poikkeuksellisen myös erityisen järkyttävän.
Mabelin puolialastoman ruumiin läheisyyteen oli tarkoituksella aseteltu useita kodista otettuja esineitä. Lattialla hänen edessään oli kaksi messinkistä kohennusrautaa ristin muotoon aseteltuina, ja niiden läheisyydessä oli kynttilänjalkoja sekä kynttilöitä. Yksi punainen kynttilä oli tasapainotettu olohuoneen takanreunukselle. Mabelin eteen oli jätetty myös hopeanvärisellä tarjoiluvadilla ollut kattila, jonka sisällä näkyi jokin sanomalehteen huolellisesti kääritty esine.
Poikkeuksellisen näkymän takia ensimmäiset paikalle saapuneet poliisit ymmärsivät käsittelevänsä vakavaa henkirikosta, jonka tutkiminen vaatisi huomattavasti tavallista laajemmat järjestelyt. Omakotitalo ja sitä ympäröivä piha eristettiin ja paikalle kutsuttiin rikosteknisiä tutkijoita sekä Pohjois-Walesin poliisin henkirikostutkinnasta vastaava ryhmä. Tavallisena sunnuntailounaan toimituksena alkanut käynti oli vain hetkessä muuttunut laajaksi henkirikostutkinnaksi.
Koko Llanfairpwll tutkinnan kohteena
Jäljet takaovella
Mabelin kodin eristämisen jälkeen rikostekniset tutkijat aloittivat järjestelmällisen työn selvittääkseen, miten tuntematon tekijä oli päässyt sisälle ja millaisia jälkiä hän oli mahdollisesti jättänyt jälkeensä. Ensimmäisenä huomio keskittyikin rakennuksen takaosaan, jossa rikkoutunut lasipaneeli muodosti selkeän kulkureitin puutarhasta suoraan Mabelin kotiin.
Lasipaneelin rikkomiseen oli käytetty rakennuksen pihalta otettua liuskekiven kappaletta, jonka avulla tekijä oli päässyt takaoven kautta sisälle taloon. Oven ympäristöstä sekä rakennuksen sisä- että ulkopuolelta löytyneet kengänjäljet osoittivat hänen todennäköisesti käyttäneen samaa reittiä myös poistuessaan. Aivan sisäänpääsyreitin läheisyydestä, takaoven sisäpuoliselta ikkunalaudalta, taltioitiin lisäksi näyte, josta muodostettiin osittainen miesperäinen DNA-profiili myöhempää vertailua varten.
Tutkinta laajenee ja ensimmäiset johtolangat löytyvät
Pohjois-Walesin poliisi kokosi tutkintaa varten noin 60 poliisin ryhmän, jonka työ laajeni nopeasti rikospaikalta koko Llanfairpwllin alueelle. Poliisit kiersivät järjestelmällisesti talosta taloon selvittäen asukkaiden liikkeitä sekä mahdollisia ääni- ja näköhavaintoja lauantain ja sunnuntain ajalta, tavoitteenaan löytää pienikin poikkeama alueen tavallisesta arjesta.
Koska Mabelin kodista löytynyt raha ja muu omaisuus olivat jääneet paikoilleen, rikokselle ei näyttänyt olevan selvää taloudellista motiivia, jonka perusteella tutkintaa olisi voitu rajata tavalliseen asuntomurtoon. Päinvastoin tekijän saatettiin epäillä tuntevan alueen tai jopa asuvan sen läheisyydessä, minkä seurauksena lähes jokainen paikallinen joutui ainakin jollain tasolla tutkinnan piiriin. Jopa yli sadalta alueen asukkaalta kerättiin vapaaehtoinen DNA-vertailunäyte.
Rikospaikan epätavallisen asetelman takia poliisi konsultoi myös okkultismiin, noituuteen ja rituaaleihin perehtyneitä asiantuntijoita. Tutkijat eivät kuitenkaan voineet vielä päätellä, oliko esineiden sijoittelulla jokin tunnettu merkitys vai oliko asetelma puhtaasti tekijän oman mielikuvituksen tuotetta. Tästä syystä kaikki mahdolliset vaihtoehdot oli selvitettävä tarkasti, sillä ilman tunnistettua epäiltyä pienikin yksityiskohta saattoi osoittautua tutkinnan kannalta ratkaisevaksi.
Samaan aikaan rikos muutti nopeasti kyläläisten arkisia rutiineja. Asukkaat, jotka olivat aikaisemmin saattaneet jättää ovensa hetkeksi avoimiksi, alkoivat huolehtia niiden sulkemisesta jopa lyhyiden pihalla käyntien ajaksi. Erityisesti yksin asuvien vanhusten turvallisuus herätti huolta, eikä pelko hellittänyt niin kauan kuin tekijä oli yhä vapaana ja poliisi joutui jatkamaan etsintöjä kylän alueella.
Vain noin viikko murhan jälkeen, joulukuun alkuun mennessä, tutkijoilla oli hallussaan kaksi poikkeuksellisen lupaavaa rikosteknistä jälkeä: takaoven ympäristöön painunut selkeä jalkinekuvio sekä osittainen rakennuksen sisäpuolelta löytynyt miespuolinen DNA-profiili. Molemmat viittasivat samaan Mabelin kotiin tunkeutuneeseen tuntemattomaan henkilöön, mutta kumpikaan ei sellaisenaan vielä johtanut tutkijoita tietyn epäillyn jäljille.
Jäljet, joilla ei vielä ollut nimeä
Rikospaikalta taltioitujen kengänjälkien pohjakuvio erottui riittävän selvästi, jotta tutkijat saattoivat verrata sitä poliisin tietokantoihin sekä myynnissä olleiden jalkineiden malleihin. Jälkiä pidettiin nimenomaan murhaajan jättäminä, sillä samanlainen pohjakuvio oli tallentunut Mabelin kodin ulko- ja sisäpuolelle tekijän käyttämän kulkureitin varrelle. Kuvion tunnistaminen ei kuitenkaan osoittautunut suoraviivaiseksi, vaan oikean valmistajan ja mallin selvittämiseksi poliisin oli käytävä läpi lukuisia vaihtoehtoja ja kierrettävä kenkäliikkeitä eri puolilla Pohjois-Walesia.
Kun rikostekninen aineisto ei joulukuun aikana vielä johtanut epäilyjen kohdistumiseen tiettyyn henkilöön, Pohjois-Walesin poliisi laajensi vetoomuksensa suurelle yleisölle. Televisiolähetystä varten valmistettiin tapahtumapaikkaan ja tekijän käyttämään sisäänpääsyreittiin perustunut rekonstruktio, jossa poliisi julkisti valikoituja tietoja myös olohuoneen poikkeuksellisesta, rituaalimaiselta vaikuttaneesta asetelmasta. Tarkoituksena ei ollut paljastaa kaikkea, vaan tavoittaa henkilö, joka tunnistaisi rikoksen poikkeuksellisista yksityiskohdista jotain entuudestaan tuttua.
Vetoomuksen myötä murharyhmä saikin nopeasti käsiteltäväkseen valtavan määrän uusia vihjeitä. Poliisi vastaanotti noin 200 puhelua ihmisiltä, jotka halusivat kertoa epäilyistään, kuulemistaan puheista tai muuten poikkeavina pitämistään havainnoista. Fyysiset jäljet eivät edelleenkään yksilöineet ketään, mutta nyt tutkijoiden tehtävänä oli löytää suuren vihjemäärän keskeltä ne harvat tiedot, joilla todella saattoi olla yhteys Mabelin murhaan.
Kaksi puhelua muuttaa tutkinnan suunnan
Murharyhmän vastaanottamien puheluiden joukosta erottuikin lopulta kaksi toisistaan riippumatonta vihjettä, joista molemmat koskivat samaa Llanfairpwllissa kiertänyttä huhua. Soittajat olivat kuulleet nuoresta miehestä, joka oli joutunut aikaisemmin poliisin kanssa tekemisiin pyydettyään ympärillään olleita ihmisiä puremaan häntä kaulaan.
Tavallisessa henkirikostutkinnassa tämänkaltainen kertomus olisi hyvinkin voinut näyttäytyä vain omituisena, asiaan liittymättömänä tapahtumana. Tässä tapauksessa vihje sai kuitenkin aivan toisenlaisen merkityksen, sillä Mabelin olohuoneeseen rakennettu rituaalimaiselta vaikuttanut asetelma oli ollut kaikkea muuta kuin tavanomainen. Ensimmäistä kertaa rikospaikan poikkeukselliset piirteet näyttivätkin yhdistyvän yksittäiseen henkilöön pelkkien okkultismia koskevien teorioiden sijaan.
Tutkijoiden ryhdyttyä selvittämään vihjeissä mainittua välikohtausta tiedot johtivat heidät noin kaksi kuukautta aikaisemmin, syyskuussa 2001, poliisin hoitamaan tehtävään. Sen yhteydessä viranomaisten kanssa tekemisiin oli joutunut Llanfairpwllissa asunut 17-vuotias taideopiskelija Mathew Hardman, joka oli illanvieton aikana vaatinut saksalaista vaihto-opiskelijaa puremaan häntä kaulaan ja alkanut tämän kieltäydyttyä käyttäytyä aggressiivisesti.
Mathew ei ollut tutkijoille täysin tuntematon myöskään Mabelin murhatutkinnan yhteydestä, sillä häntä oli puhuteltu jo aiemmin, vain kaksi päivää ruumiin löytymisen jälkeen tehdyissä ovikyselyissä. Mathew oli tuolloin kertonut viettäneensä rikosillan ystävänsä luona, eikä lyhyt kohtaaminen ollut antanut poliisille tuolloin erityistä syytä kiinnittää häneen muita asukkaita enempää huomiota.
Poliisin saamat vihjeet eivät tietenkään vielä osoittaneet Mathew’n liittyneen Mabelin kuolemaan, eikä aikaisempi välikohtaus yksinään muodostanut näyttöä henkirikoksesta. Se tarjosi tutkijoille kuitenkin ensimmäisen konkreettisen henkilön, jonka käyttäytymisessä oli yhtäläisyyksiä rikospaikan poikkeuksellisiin piirteisiin. Niinpä poliisi päättikin tarkistaa Mathew Hardmanin taustan uudelleen ja selvittää tarkemmin hänen mahdolliset yhteytensä sekä Mabeliin että tämän kotiin.
Mathew Hardman ennen murhatutkintaa
Entinen lehdenjakaja
Mathew Hardman oli varttunut Angleseyn pohjoisrannikolla sijaitsevassa Amlwchissa, kunnes 13-vuotias poika oli muuttanut vuonna 1998 äitinsä kanssa Llanfairpwllin kylään. Samoihin aikoihin hänen isänsä oli menehtynyt vakavan astmakohtauksen seurauksena. Vaikka vanhemmat olivat tuolloin jo eronneet, isä oli ollut Mathew’lle hyvin läheinen, eikä menetyksen myöhemmistä psykologisista vaikutuksista ole luotettavaa tietoa.
Vuoteen 2001 mennessä Mathew opiskeli taidetta ja muotoilua Menai Collegessa. Opintojensa ohella hän työskenteli osa-aikaisesti Llanfairpwllissa sijaitsevassa Carreg Bran -hotellissa keittiöapulaisena ja tarjoilijana. Nuorella miehellä ei ollut aikaisempia rikostuomioita. Ystävien ja perheen tuttavien kuvauksissa Mathew vaikutti ulospäin varsin tavalliselta nuorelta, jonka arki pyöri opiskelun, töiden ja pienen ystäväpiirin ympärillä.
Mathew’n yhteys Mabeliin oli syntynyt jo muutamaa vuotta aikaisemmin, sillä hän oli 13-vuotiaasta aina 16-vuotiaaksi asti ansainnut viikoittain lisätuloja jakamalla sanomalehtiä Llanfairpwllin alueella. Kaksikko tunsi toisensa näin ollen ainakin lehdenjakajan ja asiakkaan välisellä tasolla, ja Mathew oli käynyt näiden vuosien aikana lukemattomia kertoja vanhuksen pihalla.
”Pure minua kaulaan”
Syyskuussa 2001 Mathew oli erään työvuoronsa päätyttyä vieraillut ystävänsä luona majoittuneen 16-vuotiaan saksalaisen vaihto-opiskelijan luona. Kaksikko oli istunut tuntien ajan tytön huoneessa keskustellen goottityylistä, kuolemanjälkeisestä elämästä sekä muista paranormaaleista aiheista, eikä keskustelu ollut aluksi antanut tytölle minkäänlaista syytä pitää tilannetta erityisen uhkaavana.
Illan kuluessa Mathew oli kuitenkin alkanut väittää vaihto-opiskelijan olevan vampyyri ja pyytänyt tätä puremaan itseään kaulaan, jotta myös hän olisi voinut muuttua tämänkaltaiseksi. Tytön kieltäydyttyä Mathew oli painanut kaulansa väkisin hänen suutaan vasten ja muuttunut yhä aggressiivisemmaksi. Tytön hätääntyneet huudot olivat saaneet muut paikalla olleet tulemaan huoneeseen, mutta edes heidän läsnäolonsa ei ollut rauhoittanut Mathew’ta.
Mathew oli tämän jälkeen syyttänyt myös paikalle saapuneita ihmisiä vampyyreiksi ja lyönyt itseään kasvoihin saadakseen nenänsä vuotamaan verta. Edes paikalle kutsuttujen poliisien läsnäolo ei ollut lopettanut hänen poikkeavaa käyttäytymistään, vaan vielä käsirautoihin laitettaessa Mathew oli vaatinut ympärillään olevia ihmisiä puremaan häntä kaulaan. Tapaus oli kirjattu tuolloin poliisin tietoon, mutta vielä syyskuussa sitä oli käsitelty vain erillisenä, joskin poikkeuksellisena välikohtauksena.
Vasta tammikuussa 2002 kahden yleisöltä saadun vihjeen johdatettua murharyhmän takaisin tähän tapahtumaan syyskuinen ilta sai kokonaan uuden tutkinnallisen merkityksen. Poliisi tiesi nyt Mathew’n aikaisemmasta käyttäytymisestä ja hänen entisestä lehdenjakelureitistään, joka oli tuonut hänet säännöllisesti Mabelin kotiovelle. Näiden yhteyksien takia tutkijat päättivät selvittää hänen taustansa ja liikkeensä aikaisempaa perusteellisemmin.
Jalkineenjälki saa omistajan
Mathew Hardmaniin kohdistetun tutkinnan käynnistyttyä poliisi otti ensimmäiseksi lähempään tarkasteluun hänen jalkineensa. Kyseessä oli Levi’s-merkkinen, rajoitetusti myyty malli, jonka pohjakuvio vastasi Mabelin kodin sisä- ja ulkopuolelta taltioituja jälkiä.
Jalkineen valmistaja ja malli kavensivat mahdollisten kenkien määrää huomattavasti, mutta pelkkä samanlaisen parin omistaminen ei tietenkään vielä yksilöinyt jälkien jättäjää. Tämän takia tutkijat vertasivatkin rikospaikalta löydettyihin painaumiin myös jalkineiden pohjien kulumista. Käytössä syntyneet epätasaisuudet ja vauriot tarjosivat yleistä pohjakuviota yksityiskohtaisemman vertailupinnan, jonka perusteella Mathew’n jalkineet sopivat tutkijoiden mukaan rikospaikalta löydettyihin jälkiin.
Löytö herätti tutkijoissa entistä enemmän kiinnostusta myös siksi, että Mathew’n kengät oli lähteiden mukaan pesty hiljattain pesukoneessa. Tämä saattoi selittää mahdollisten veri-, maa- tai muiden jäämien puuttumista niiden pinnalta, vaikka peseminen ei itsessään osoittanut rikosta ja jalkineiden puhdistamiselle saattoi olla täysin tavallinen syy. Yhdessä rikospaikalta löydettyihin jälkiin sopineen kulumisen kanssa havainto vahvisti silti poliisin kiinnostusta Mathew Hardmania kohtaan.
Veitsi ja DNA yhdistävät epäillyn rikospaikkaan
Seuraavaksi Mathew’lta otettua vertailunäytettä verrattiin takaoven läheisyydestä, tekijän käyttämän sisäänpääsyreitin varrelta taltioituun osittaiseen miesperäiseen DNA-profiiliin. Tutkimuksen perusteella Mathew sopi jäljen lähteeksi, mikä yhdisti hänet biologisen aineiston kautta Mabelin kodin välittömään yhteyteen. Tulos oli huomattava, vaikka osittainen DNA-profiili ei vielä yksinään kertonut, milloin tai missä olosuhteissa aineisto oli paikalle päätynyt.
Mathew’n DNA:n löytymiselle rikotun takaoven sisäänpääsyreitiltä oli nimittäin ainakin teoriassa mahdollinen viaton selitys, sillä hän oli toimittanut Mabelille sanomalehtiä useiden vuosien ajan ja liikkunut työnsä takia säännöllisesti tämän oven läheisyydessä. Huomattavasti vaikeammin selitettävä löytö tehtiinkin Mathew’n kodista takavarikoidusta keittiöveitsestä, jonka kahvan sisältä löydettiin laboratoriotutkimuksissa vähäinen määrä verta. Siitä muodostettu profiili vastasi Mabel Leyshonin DNA:ta.
Makuuhuoneen ja tietokoneen aineisto
Kotietsinnän aikana tutkijat kävivät perusteellisesti läpi myös Mathew’n makuuhuoneen. Huoneesta löydettiin muun muassa Bram Stokerin kirjoittama Dracula sekä kaksi Bizarre-lehden numeroa, joiden artikkeleissa käsiteltiin muiden poikkeavien aiheiden ohella ihmislihan syömistä ja niin sanotun mustan messun järjestämistä. Samantyyppinen kiinnostus näkyi myös Mathew’n tietokoneen sisällössä, josta löytyi merkkejä vierailuista vampyyreihin ja verenluovuttajiin keskittyneillä verkkosivuilla.
Tammikuuhun 2002 mennessä poliisilla olikin hallussaan jo useita toisistaan riippumattomia havaintoja. Mathew’n käyttämät harvinaiset ja hiljattain pestyt jalkineet sopivat takaovelta ja liuskekivestä taltioituihin jälkiin, osittainen miesperäinen DNA-profiili vastasi hänen DNA:taan ja hänen kodistaan löydetyn veitsen kahvan sisältä oli löytynyt Mabelin verta. Kun kokonaisuuteen yhdistettiin vielä Mathew’n tietokoneelta löytynyt aineisto sekä aikaisempi vampyyreihin liittynyt välikohtaus, poliisilla oli viimein riittävät perusteet pidättää 17-vuotias Mathew Hardman Mabel Leyshonin murhasta epäiltynä.
Kolme päivää kuulusteluissa
Kolmen päivän aikana järjestetyissä, yhteensä noin 16 tuntia kestäneissä kuulusteluissa Mathew kiisti vahingoittaneensa Mabelia tai osallistuneensa millään tavalla tämän kuolemaan. Hän vähätteli myös kiinnostustaan vampyyreihin kuvaillen sitä korkeintaan lieväksi, vaikka poliisi oli löytänyt hänen huoneestaan ja tietokoneeltaan huomattavasti laajemmin aiheeseen liittyvää aineistoa. Mathew pysyikin kuulusteluissa johdonmukaisesti kiistävällä kannalla eikä missään vaiheessa tarjonnut tutkijoille vaihtoehtoista tapahtumakuvausta, joka olisi selittänyt kaikki häneen yhdistyneet fyysiset jäljet.
Epäilyksiä herätti myös Mathew’n oma kertomus hänen murhaillan aikaisista liikkeistään. Ensimmäisten ovikyselyjen aikana hän oli kertonut viettäneensä illan ystävänsä luona, mutta väite ei ollut lopulta muodostanut vahvistettua alibia koko tutkinnan kannalta olennaiselle ajanjaksolle. Poliisin mukaan Mathew oli viettänyt ainakin osan illasta yksin kotonaan, eikä kukaan pystynyt luotettavasti sijoittamaan häntä muualle juuri Mabelin arvioidun kuolinajan aikaan. Kuulusteluissa hänen vastauksensa jäivät tutkijoiden mukaan usein varsin epämääräisiksi erityisesti lauantain ja sunnuntain välisen yön tapahtumiin liittyneissä kysymyksissä.
Vaikka Mathew ei kuulusteluiden aikana tunnustanutkaan murhanneensa Mabelia, myöhemmin muodostettu tapahtumakulku rakentui suurelta osin rikospaikalta taltioituihin jälkiin, ruumiinavaushavaintoihin sekä syyttäjän niiden pohjalta rakentamaan kokonaisuuteen. Kuulustelujen jälkeen poliisi katsoikin jalkine-, DNA- ja veitsinäytön yhdessä muiden tutkintatulosten kanssa riittävän asian viemiseksi eteenpäin, minkä seurauksena Mathew Hardmania vastaan nostettiin virallinen syyte Mabel Leyshonin murhasta. Syyttäjän myöhemmin oikeudessa esittämä tapahtumakuvaus rakentuikin juuri tämän näytön varaan.
Lauantai-ilta Mabel Leyshonin kodissa
Sisäänpääsy ja hyökkäys
Lauantaina 24. marraskuuta 2001 Mabel Leyshon oli istunut kotinsa olohuoneessa tavallisella paikallaan television ääressä, ja heikentyneen kuulonsa takia säätänyt vastaanottimen äänenvoimakkuuden todennäköisesti varsin korkealle. Syyttäjän myöhemmin esittämän tapahtumakuvauksen mukaan juuri tämä oli osaltaan mahdollistanut sen, ettei selin takaovelle istunut Mabel ollut huomannut pihalle saapunutta henkilöä ennen tämän murtautumista sisälle asuntoon.
Tekijä oli rikkonut puutarhasta ottamallaan liuskekiven kappaleella takaoven alemman lasipaneelin, minkä jälkeen hän oli pujottautunut syntyneestä aukosta sisälle taloon. Kulkiessaan sisään hän oli jättänyt jalkineenjälkiä liuskekiveen, oven ulkopuolelle sekä asunnon sisätiloihin, minkä lisäksi sisäänpääsyreitin läheisyydestä oli myöhemmin saatu talteen miespuoliseen henkilöön viitannut biologinen jälki.
Syyttäjän mukaan hyökkääjä oli lähestynyt Mabelia takaapäin tämän istuessa yhä nojatuolissaan ja aloittanut väkivallan ennen kuin nainen oli ehtinyt täysin edes ymmärtää tilannetta. Ruumiinavauksessa Mabelin kehosta oli löydetty yhteensä 22 teräaseen aiheuttamaa vammaa. Iskuista kahdeksan oli kohdistunut olkapään ja rintakehän alueelle, kolme kaulaan ja ainakin viisi selkään, mutta yksittäisten vammojen tarkkaa syntymisjärjestystä ei voitu muodostaa luotettavasti. Kaulan alueella oli lisäksi sahalaitaisia tai viiltäviä vammoja, joiden tulkittiin mahdollisesti liittyneen yritykseen katkaista jokin kaulan suurista verisuonista.
Hyökkäyksen suunnasta tehtyjen päätelmien perusteella ensimmäiset iskut olivat todennäköisesti tulleet Mabelille täytenä yllätyksenä, mutta tämä ei tarkoittanut hänen menehtyneen välittömästi. Käsissä havaitut vammat viittasivat ainakin jonkinlaiseen puolustautumiseen, vaikka 90-vuotiaan ja huonosti näkevän naisen mahdollisuudet torjua takaapäin alkanutta hyökkäystä olivat olleet lähes olemattomat. Ruumiinavauksen mukaan Mabel oli lopulta kuollut useiden teräasevammojen aiheuttamaan sokkiin ja verenhukkaan.
Ruumiin siirtäminen ja rikospaikan asetelma
Kuolemaan johtaneen hyökkäyksen jälkeen tekijä oli syyttäjän rekonstruktion mukaan siirtänyt Mabelin ruumiin nojatuolista toiselle istuimelle ja nostanut tämän jalat rahille. Osittaisen riisumisen jälkeen ruumiin eteen oli asetettu kaksi messinkistä kohennusrautaa ristin muotoon, joiden lähelle oli sijoitettu myös kynttilänjalkoja. Punainen kynttilä oli tasapainotettu olohuoneen takanreunukselle.
Ruumiille oli tämän jälkeen suoritettu poikkeuksellisen laaja rintakehän avaus. Haavan kerrottiin olleen lähes 20 senttimetriä pitkä ja noin 23 senttimetriä leveä, minkä lisäksi rintalasta oli halkaistu koko pituudeltaan sydämen poistamiseksi. Toimenpiteen katsottiin vaatineen huomattavaa voimaa. Silpomisen arvioitiin tapahtuneen vasta kuoleman jälkeen, mutta julkisesti saatavilla olevat aikalaisraportit eivät erittele tarkasti, minkä yksittäisten oikeuslääketieteellisten havaintojen perusteella jokainen myöhempi vamma oli ajoitettu.
Huomionarvoisena yksityiskohtana lähteissä mainitaan myös erikseen, ettei sydämen ympärille kääritty sanomalehti ollut läpimärkä, mikä viittasi siihen, että elin oli ehtinyt jo kuivua ennen käärimistä. Kun sydän oli tämän jälkeen asetettu keittiöstä otettuun kattilaan, astia oli sijoitettu hopeanväriselle tarjottimelle ruumiin eteen. Kattilassa oli ollut myös verta, jonka pinnankorkeus oli erottunut selvänä rajana astian sisäpinnalla.
Vielä huomionarvoisempi havainto oli tehty kattilan reunasta, josta löydetty huulten jälkeä muistuttanut painauma viittasi rikosteknisen arvion mukaan siihen, että astiasta oli todennäköisesti myös juotu. Löytö yksinään ei vielä osoittanut tarkasti, mitä rikospaikalla oli tapahtunut, mutta yhdessä kattilassa olleen veren ja muun rikospaikan asetelman kanssa se nousi yhdeksi syyttäjän myöhemmän tapahtumakuvauksen keskeisistä yksityiskohdista.
Lähteiden mukaan Mabelin jalkoihin tehdyt syvät viillot olivat todennäköisesti liittyneet veren keräämiseen kattilaan, minkä lisäksi verta oli mahdollisesti puristettu myös irti leikatusta sydämestä. Useissa kuvauksissa mainitaan nimenomaan kolme syvää viiltoa jalkojen alueella, ja joissakin lähteissä viitataan myös ranteisiin tehtyihin viiltoihin mahdollisesti veren valuttamiseksi. Patologi Rogers oli alustavasti pohtinut joidenkin vammojen liittyvän mahdolliseen yritykseen irrottaa raajoja, mutta päätynyt myöhemmin pitämään veren valuttamista todennäköisempänä selityksenä.
Rikosteknisesti voitiin kuitenkin varmistaa vain itse vammat, kattilassa ollut veri, irrotettu sydän sekä astian reunasta löydetty jälki. Tekojen tarkempi järjestys ja tarkoitus muodostettiin näiden havaintojen perusteella myöhemmin osaksi syyttäjän rekonstruktiota, sillä Mathew ei ollut tunnustanut tekoa eikä selittänyt rikospaikan poikkeuksellista asetelmaa. Kun kaikki fyysiset havainnot yhdistettiin toisiinsa, rikosyön tapahtumista voitiin muodostaa yhtenäinen, joskin osittain välilliseen näyttöön perustuva kokonaisuus.
Mathew Hardman Moldin kruunuoikeudessa
Mathew Hardmanin oikeudenkäynti alkoi heinäkuussa 2002 Moldin kruunuoikeudessa, jossa 17-vuotias taideopiskelija kiisti edelleen syyllistyneensä Mabel Leyshonin murhaan. Syyttäjänä toiminut Roger Thomas pyrki osoittamaan, etteivät tapauksen eri osat olleet toisistaan irrallisia sattumia, vaan fyysinen näyttö, Mathew’n aikaisempi yhteys Mabeliin sekä vampyyreihin liittynyt käyttäytyminen muodostivat yhdessä johdonmukaisen kokonaisuuden.
Fyysisen näytön muodostama ketju
Syyttäjän esittämän näytön keskeisen perustan muodostivat rikospaikalta taltioidut kengänjäljet. Mathew’n hallusta oli löydetty Levi’s-merkkiset kengät, joiden pohjakuvio vastasi takaoven ympäristöstä saatuja jälkiä. Syyttäjän mukaan myös pohjien yksilöllinen kuluminen tuki käsitystä siitä, että juuri kyseiset kengät olivat jättäneet rikospaikan painaumat. Puolustuksen kannalta olennaista oli kuitenkin se, ettei jalkinevertailu yksilöinyt käyttäjää samalla varmuudella kuin biologinen tunnistus, eikä saman mallin muiden kenkien olemassaoloa voitu sulkea pois pelkän pohjakuvion perusteella.
Toinen keskeinen yhteys syntyi takaoven sisäänpääsyreitin läheisyydestä taltioidusta osittaisesta miesperäisestä DNA-profiilista, johon Mathew’n vertailunäyte oli sopinut. Syyttäjän näkökulmasta jäljen sijainti oli merkittävä, sillä biologinen aineisto oli löytynyt juuri siltä alueelta, jota pitkin murtautuja oli rikosteknisten havaintojen perusteella kulkenut. Puolustus muistutti kuitenkin Mathew’n jakaneen aikaisemmin sanomalehtiä Mabelille, minkä vuoksi hänen DNA:nsa löytymiselle oven tai ikkunalaudan läheisyydestä voitiin ainakin teoriassa esittää myös täysin luonnollinen selitys.
Puolustuksen tarkoituksena ei ollut kuitenkaan väittää DNA-jälkeä täysin merkityksettömäksi, vaan korostaa sitä, ettei osittainen profiili yksin kertonut, milloin Mathew’n biologinen aineisto oli pinnalle päätynyt tai liittyikö sen siirtyminen lainkaan murhailtaan. Mathew’n asianajaja Michael Strain kiinnitti huomiota myös siihen, ettei rikospaikalta ollut löydetty hänen sormenjälkiään. Puolustuksen näkemyksen mukaan syyttäjän näyttö muodostuikin useista erikseen tulkintaa vaatineista osista, ei yhdestä aukottomasta henkilöntunnistuksesta.
Selvästi vaikeammin selitettävä löytö oli Mathew’n kodista takavarikoitu veitsi, josta laboratoriotutkimuksessa löytynyt vähäinen biologinen materiaali oli yhdistetty Mabeliin. Puolustus kuitenkin korosti, ettei tulos yksin osoittanut veitsen olleen murha-ase, sillä biologinen jälki ei sellaisenaan paljastanut aineiston siirtymisajankohtaa tai sitä, millä tavalla veistä oli mahdollisesti käytetty.
Syyttäjän mukaan näyttöä ei kuitenkaan voinut tarkastella vain yksittäisinä ja toisistaan irrallisina löytöinä. Mathew oli tuntenut Mabelin kodin ja tiennyt tämän asuvan yksin, minkä lisäksi hänen jalkineensa olivat sopineet rikospaikalta taltioituihin jälkiin. Sisäänpääsyreitiltä löydetty DNA-profiili oli yhdistetty niin ikään samaan henkilöön, ja hänen hallussaan olleesta veitsestä oli löytynyt Mabeliin yhdistettyä biologista materiaalia. Roger Thomasin mukaan oli erittäin epätodennäköistä, että kaikki nämä yhteydet olisivat syntyneet viattomasti ja toisistaan riippumatta.
Oliko vampyyriuskomus murhan motiivi?
Myös saksalainen vaihto-opiskelija kertoi oikeudessa syyskuussa sattuneesta välikohtauksesta, jonka aikana Mathew oli vaatinut häntä puremaan itseään kaulaan. Syyttäjän mukaan todistus osoitti, ettei vampyyreihin liittynyt kiinnostus ollut pelkästään huoneesta löydettyihin kirjoihin, lehtiin tai verkkosivuihin rajoittunut harrastus, vaan viehtymys aihetta kohtaan oli vaikuttanut Mathew’n käyttäytymiseen jo ennen Mabelin kuolemaa.
Aikaisemman välikohtauksen todistusvoimalla oli silti selvät rajansa, ja puolustuksen mukaan hänen kiinnostuksensa aiheeseen oli ollut korkeintaan hienovaraista ja monien nuorten jakamaa uteliaisuutta. Mathew’lla ei ollut aikaisempia rikostuomioita, minkä lisäksi useat hänet tunteneet ihmiset olivat kuvanneet häntä ulkoisesti huomattavan tavalliseksi nuoreksi.
Syyttäjä sen sijaan esitti valamiehistölle huomattavasti pidemmälle menevän motiiviteorian, kun Roger Thomas kertoi Mathew’n uskovan ihmisveren juomisen voivan johtaa kuolemattomuuteen. Mabel oli teorian mukaan valikoitunut uhriksi, koska entinen lehdenjakaja tunsi hänen kotinsa ja uskoi yksin asuvan iäkkään naisen olevan helppo kohde. Syyttäjä katsoi Mathew’n pyrkineen rikoksen ja siihen liittyneen rituaalin avulla muuttumaan vampyyriksi tai saavuttamaan kuolemattomuuden, vaikka kyse oli edelleenkin vain syyttäjän muodostamasta tulkinnasta, ei Mathew’n tunnustamasta motiivista.
Mielentila ilman mielisairauspuolustusta
Mathew’sta laadituissa kahdessa psykologisessa arviossa ei ollut todettu selvää mielenterveyden häiriötä, joka olisi selittänyt hänen väitetyn toimintansa. Puolustus ei näin ollen vedonnut syyntakeettomuuteen tai mielisairauteen, eikä valamiehistön toisaalta tarvinnut ratkaista, oliko Mathew ollut oikeudellisesti kyvytön ymmärtämään tekojaan. Arviot eivät silti tarjonneet varmaa selitystä hänen poikkeukselliselle käyttäytymiselleen tai väitetyn rikoksen taustalle.
Mathew Hardman todetaan syylliseksi
Perjantaina 2. elokuuta 2002 valamiehistö palasi oikeussaliin noin kolmen tunnin harkinnan jälkeen ja totesi Mathew Hardmanin yksimielisesti syylliseksi Mabel Leyshonin murhaan. Alaikäisenä rikoksentekijänä hänet määrättiin määräämättömän ajan kestävään nuorisovankeuteen, ja rangaistuksen vähimmäisajaksi vahvistettiin 12 vuotta.
Tuomari Stephen Richards kuvaili tekoa suunnitelluksi ja tarkoin harkituksi ja totesi Mathew’n olleen oikeudellisessa mielessä täydessä ymmärryksessä. Hänen mukaansa Mathew ei ollut kohdannut tekonsa todellista merkitystä tai osoittanut katumusta, ja katsoi näytön tukevan käsitystä siitä, että vampyyriuskomuksista oli muodostunut Mathew’lle jonkinlainen pakkomielle. Psykologisten arvioiden tuloksista huolimatta tuomari piti mahdollisena, ettei Mathew’n psyykkisestä tilasta vielä tiedetty kaikkea.
Kiistetty tuomio ja myöhemmät hakemukset
Mathew haki tuomionsa jälkeen lupaa valittaa ratkaisusta, mutta hakemus hylättiin tammikuussa 2003. Myös hänen myöhempi ehdonalaisvapaushakemuksensa hylättiin. Elokuussa 2023 rikostuomioiden uudelleenarviointikomissio vahvisti vastaanottaneensa tapaukseen liittyvän hakemuksen ja aloittaneensa tuomion arvioinnin, mutta elokuuhun 2026 mennessä käsittelyn lopputuloksesta ei kuitenkaan ollut julkaistu vahvistettua tietoa.
