22-vuotias Jamie Dack asui Millbrookin kaupunginosassa Southamptonissa, asunnottomille tarkoitetussa tukiasumisen yksikössä, josta miehelle oli järjestynyt majoitus hänen jäätyään vaille omaa asuntoa. Kyseinen osoite oli merkitty hänen osoitteekseen jopa virallisissa asiakirjoissa. Työhistoriansa puolesta Jamie oli ehtinyt lyhyen aikuisikänsä aikana tehdä töitä muun muassa kaupungin keskustassa toimineessa Modelzone-nimisessä pienoismalliliikkeessä, mutta muilta osin vahvistettua tietoa hänen työurastaan ei ole julkisesti saatavilla. Pienoismalliliikkeen entiset työtoverit muistelivat häntä ahkerana ja erityisen hillittynä persoonana.
Yleisellä tasolla lähteet piirtävät Jamiesta kuvaa haavoittuvana, seuraa ja hyväksyntää etsineenä nuorena miehenä. Asunnottomuuden aiheuttama turvattomuus, luottavainen suhtautuminen muihin sekä alttius ulkopuoliselle vaikutukselle näkyivät paitsi tukiasumisyksikön henkilökunnan myös muiden asukkaiden havainnoissa, sillä Jamien hauras elämäntilanne oli antanut aihetta välittömään huoleen. Juuri tämä epävakaus ja siihen liittynyt tuen puute tekivät hänestä poikkeuksellisen alttiin myös ulkopuoliselle ohjailulle ja hyväksikäytölle, sillä Jamie jäi helposti itseään vahvempien persoonien varjoon ja luotti herkästi vieraisiin ihmisiin.
Ryhmä Bevois Mewsissä
Jamien tuttavapiiri rakentuikin neljän ihmisen ympärille muodostuneesta, taustaltaan ja toimintatavoiltaan kyseenalaisesta ryhmästä, jonka keskeisimpänä hahmona toimi 28-vuotias, väkivaltaisena miehenä tunnettu Lee Matthew Nicholls. Muut kyseiseen ryhmään kuuluneet henkilöt olivat 25-vuotias Andrew Dwyer-Skeats ja hänen tuolloinen tyttöystävänsä, 20-vuotias Donna Chalk sekä neljäntenä henkilönä, asunnoton 31-vuotias Ryan Woodmansey.
Ryhmän epävirallinen kokoontumispaikka sijaitsi Southamptonin keskustan tuntumassa, Bevois Mewsin pienellä asuinalueella sijainneessa asunnossa. Julkisten lähteiden perusteella on todennäköistä, että Jamie oli käynyt asunnolla ainakin muutamia kertoja ennen varsinaisten tapahtumien alkua, mutta tarkempaa tietoa yhteydenpidon kestosta ei ole saatavilla. Selvää kuitenkin on, ettei Jamie pitänyt tätä neljän henkilön joukkoa itselleen vaarallisena, vaikka ryhmä itse näkikin hänet vain yhä selvempänä kohteena.
21. maaliskuuta 2012 – valheellinen syytös
Ratkaiseva käänne ryhmän asunnolla tapahtui keskiviikkona 21. maaliskuuta 2012, kun 20-vuotias Donna Chalk väitti valheellisesti Jamien työntäneen kätensä hänen housuihinsa. Vaikka hänen poikaystävänsä Andrew Dwyer-Skeats ei kumppaninsa tarinaa tuolloin uskonutkaan, ryhmän keskeisenä hahmona toiminut Lee Nicholls tarttui väitteeseen ja otti välittömästi johtavan roolin Jamiehin kohdistuneissa tapahtumissa.
Donnan esittämästä syytöksestä kimpaantuneena Lee Nicholls löi Jamieta nyrkillään niin voimakkaasti kasvoihin, että maahan kaatunut nuori mies menetti välittömästi tajuntansa. Andrew’n ja Ryanin osallisuudesta tähän ensimmäiseen hyökkäykseen ei ole ainakaan julkisissa lähteissä esitetty varmaa tietoa, mutta miesten tiedetään ainakin olleen selvillä tapahtuneesta ja sen alkuperäisestä syystä. Voimakkaasta hyökkäyksestä huolimatta tilanne ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa johtanut pidemmälle, sillä tajuihinsa tultuaan Jamie kykeni poistumaan asunnolta, ja vietti seuraavat kaksi päivää omissa oloissaan – mahdollisesti tukiasumisyksikössä, jossa hänen tiedettiin tuolloin asuvan.
Donnan rooli
Näiden ensimmäisten tapahtumien kannalta juuri Donnan rooli nousi erityisen merkittäväksi. Naisen voidaan varsin perustellusti olettaa ymmärtäneen jo ensimmäisen iskun jälkeen, että seksuaalisluonteinen väite oli toiminut Lee Nichollsin kohdalla laukaisevana tekijänä ja että juuri tällaisella syytöksellä hänen toimintaansa voitiin ohjailla. Väärä syytös ei näin ollen näyttäytynytkään pelkästään kertaluonteisena heittona, vaan pikemminkin tietoisena keinona, jonka avulla uhria voitiin rangaista toisen henkilön toteuttaman väkivallan kautta.
Vain muutamia päiviä myöhemmin, kun Jamie palasi jälleen takaisin ryhmän asunnolle, mies ei osannut aavistaa, millaiseksi hänen asemansa ryhmän silmissä oli jo muuttunut. Vaikka kyseisellä käynnillä uusilta väkivallanteoilta vältyttiinkin, Andrew’n tiedetään ottaneen valokuvan Jamien tuoreista vammoista ja lähettäneen sen tyttöystävälleen Donnalle. Kuvan jakamista ja säilyttämistä voitaneenkin pitää merkkinä jonkinlaisesta halusta paitsi jakaa, myös säilyttää muisto Jamien kärsimyksestä.
Huhtikuun 2012 alku – ryöstön valmistelu
Huhtikuun ensimmäisten päivien aikana suhtautuminen Jamieen muuttui paitsi järjestelmälliseksi, myös taloudellisesti motivoituneeksi, kun ryhmä alkoi suunnittelemaan hänen kannettavan tietokoneensa anastamista ja myymistä. Tavoitteena oli hankkia Lee Nichollsille rahat seuraavana iltana järjestettäviin rave-juhliin, jonne myös muut kolme ryhmän jäsentä aikoivat osallistua.
Suunnitelmiin oli kuulunut myös Jamien pankkikortin tunnusluvun urkkiminen, jota ryhmän jäsenet olivatkin yrittäneet ensin selvittää tarkkailemalla Jamien toimia ainakin yhdessä maksutilanteessa. Vaikka yritys olikin jäänyt tuloksettomaksi, pahoinpitely oli päätetty toteuttaa joka tapauksessa pankkikortin haltuun saamiseksi, jonka yhteydessä oli tarkoitus selvittää myös tunnusluku. Väkivalta oli siis jo alunalkaen olennainen osa suunnitelmaa, ei pelkkä mahdollinen sivuseuraus.
Huhtikuun alussa ryhmään liittyi myös Lee Nichollsin entinen tyttöystävä, teini-ikäinen Amber Patterson, jonka Lee Nicholls oli saanut uskomaan muuttaneensa tapojaan. Lähteiden mukaan 20-vuotias Donna oli esitellyt tuolloin Amberille puhelimestaan valokuvan Jamien vammoista ja kertonut samassa yhteydessä tapahtumia edeltäneistä vaiheista. Näin hän veti Amberin osaksi ryhmän suunnitelmaa ja teki samalla Jamien aiemmasta pahoinpitelystä osan tulevan rikoksen valmistelua.
Torstai 5. huhtikuuta 2012
Jamien houkuttelu asuntoon
Torstaina 5. huhtikuuta 2012 Jamie Dack houkuteltiin suunnitelman mukaisesti jälleen ryhmän asunnolle. Kyse ei ollut vain satunnaisesta tapaamisesta, vaan Jamien luottamuksen suunnitelmallisesta hyväksikäytöstä: kaikki neljä tekijää olivat jo etukäteen sopineet anastavansa hänen kannettavan tietokoneensa sekä pankkikorttinsa, ja käyttävänsä väkivaltaa suunnitelmansa toteuttamiseksi.
Pahoinpitelyn käynnistyminen
Pian saapumisensa jälkeen Jamie joutuikin ennalta organisoidun järkyttävän väkivallan kohteeksi. Häntä lyötiin toistuvasti ja armottomasti käyttäen ainakin pesäpallomailaa ja veistä. Iskut ja potkut kohdistuivat laajasti ylävartaloon ja raajoihin – jo pahoinpitelyn ensimmäinen vaihe aiheutti Jamielle äärimmäisen vakavia vammoja. Pahoinpitelyn jatkuessa Jamiesta otettiin hänen omalla puhelimellaan vielä lisää valokuvia, joissa Jamie makasi asunnon makuuhuoneessa yltä päältä veressä.
Amber Pattersonin yritys irtautua
Illan kuluessa väkivallasta järkyttynyt Amber pyrki etääntymään tilanteesta poistumalla asunnolta hetkeksi läheiseen ruokakauppaan. Varmuudella tästä vaiheesta tiedetään ainoastaan se, että 20-vuotias Donna lähti hänen seurassaan – mahdollisesti pitääkseen teinityttöä silmällä. Donnan poikaystävä Andrew oli puolestaan varmistanut Amberin palaavan vielä takaisin huolehtimalla siitä, että tytön käsilaukku oli jäänyt asuntoon.
Illan loppu
Illan loppupuolella Lee Nichollsin poistuttua asunnolta Jamie Dackiin kohdistunut väkivalta viimein lakkasi. Tämä ei kuitenkaan merkinnyt sitä, että Jamie olisi saanut osakseen tarvitsemaansa apua, sillä vaikka hän olisi jo tässä vaiheessa tarvinnut välitöntä sairaalahoitoa, Jamielle tarjottiin vain lasillinen vettä sekä yksi savuke.
Lee Nichollsin entinen tyttöystävä Amber Patterson poistui niin ikään myöhemmin illan aikana asunnolta eikä palannut enää takaisin. Lähtiessään hän oli vakaasti päättänyt ottaa yhteyttä poliisiin kertoakseen tapahtumista, mutta järkyttävä kokemus oli lamaannuttanut hänet siinä määrin, ettei teinitytöllä ollut riittävästi tahdonvoimaa toimia välittömästi. Illan tapahtumien vaikutus hänen mielentilaansa olikin lopulta niin huomattava, että kestäisi vielä kolme päivää, ennen kuin hän kykenisi toteuttamaan päätöksensä ilmoittaa tapahtumista viranomaisille.
5.–6. huhtikuuta 2012 – Yö
Seuraavan yön aikana Jamien tila heikkeni entisestään, samalla kun Andrew, Donna ja Ryan suuntasivat Bournemouthiin koko yön kestävään rave-tapahtumaan. Lähteiden mukaan seuraavaan aamuun mennessä tuntikausia yksin maanneen Jamien vointi oli romahtanut jo niin vakavaksi, ettei hän enää kyennyt vastaamaan edes hänelle esitettyihin kysymyksiin.
Perjantai 6. huhtikuuta 2012 – aamupäivä
Perjantaiaamuna 6. huhtikuuta 2012 asunnossa olivat jälleen koolla kaikki neljä ryhmän jäsentä. Donnan käydessä läpi Jamien puhelinta hän kommentoi samalla uhria halventavasti, mikä antoi Lee Nichollsille jälleen uuden ärsykkeen järjettömälle väkivallalle. Aamupäivän kuluessa Jamiehin kohdistuneeseen väkivaltaan osallistuivat vuorollaan myös Andrew ja Ryan, käyttäen apunaan erilaisten teräaseiden lisäksi myös pesäpallomailaa sekä rikottuja lasipulloja. Jamien toisen olkapään seudulle syntyi pahoinpitelyn seurauksena laaja ja pahoin runneltu vamma-alue, jonka jälki oli niin poikkeuksellinen, että kudos muistutti ulkonäöltään ikään kuin pureksitulta tai irti revityltä. Saman aamupäivän aikana Jamiesta otettiin vielä lisää valokuvia, joista yhdessä uhri oli vyötäröstä ylöspäin alaston, jotta käsivarsiin aiheutetut pistohaavat näkyisivät selvästi.
6. huhtikuuta 2012 – viimeinen puolituntinen
Pahoinpitelyn viimeistä puolen tunnin mittaista jaksoa on myöhemmissä tarkasteluissa pidetty vaiheena, jossa tappamistarkoitus oli jo ilmeinen. Tuona aikana uhriin kohdistettiin vielä niin järkyttävää voimaa, että olkapään seutuun syntynyt murskautunut alue laajeni vain entisestään. Kuolettavat vammat aiheutti Lee Nicholls, kun 28-vuotias mies iski Jamieta kaulaan veitsellä neljä kertaa – nämä pistohaavat johtivat uhrin kuolemaan vain muutamassa minuutissa.
Ruumiin hävittäminen
Jamien kuoleman jälkeen ryhmä siivosi asuntoa peitelläkseen jälkiään ja päätti seuraavasta järkyttävästä toimenpiteestä. Lauantain ja sunnuntain välisenä yön aikana Jamien mattoon kääritty ruumis tungettiin pyörälliseen jäteastiaan ja kuljetettiin sen jälkeen noin 300 metrin matka Empress Roadin teollisuusalueelle, jossa se valeltiin bensiinillä ja sytytettiin palamaan.
8. huhtikuuta 2012 – Löytö ja ensihavainnot
Pääsiäissunnuntaina 8. huhtikuuta 2012 hieman kolmen jälkeen aamuyöllä Southamptonin palolaitoksen yksikkö hälytettiin Empress Roadin teollisuusalueelle, jossa Dukes Roadin varrella paloi pyörällinen jäteastia. Kun liekit oli saatu sammutettua, palomiehet luulivat astiassa ollutta kappaletta ensin liikkeen mannekiiniksi, mutta lähempi tarkastelu paljasti nopeasti, että kyseessä olikin todellisuudessa ihmisruumis.
Koska ruumis oli palanut niin voimakkaasti, ettei tunnistaminen ollut mahdollista ulkoisten tuntomerkkien perusteella, lopullinen henkilöllisyyden varmistaminen suoritettiin hammastietojen avulla. Jo pelkästään tämä yksinään viittasi siihen, että kuoleman jälkeen oli tehty tietoisia toimia sekä uhrin tunnistamisen että kuolinsyyn selvittämisen vaikeuttamiseksi, minkä vuoksi tapaus siirtyikin välittömästi poliisin rikostutkinnan hoidettavaksi.
Ruumiinavaus ja vammat
Vaikka ruumiin polttaminen olikin tuhonnut osan ennen kuolemaa aiheutetuista vaurioista, eikä vammojen tarkkaa lukumäärää tai koko laajuutta voitu näin ollen enää määrittää täydellä varmuudella, patologisen tutkimuksen avulla kyettiin silti paljastamaan tapauksen keskeiset oikeuslääketieteelliset havainnot. Ensisijaiseksi kuolinsyyksi voitiinkin vahvistaa kaulan ja niskan alueelle kohdistuneet toistuvat puukoniskut – oikeudellinen arvio kiteytyi neljään tappavaan pistohaavaan, jotka jo yksin olisivat riittäneet viemään Jamien hengen muutamassa minuutissa.
Kaulan ja niskan alueen lisäksi myös muualta Jamien ruumiista löytyi lukuisia puukotushaavoja. Ylävartalossa niitä todettiin ainakin vasemmassa olkapäässä ja rintakehässä, keskivartalossa vatsan alueella, käsivarsissa sekä reidessä. Kaikki todetut puukotushaavat oli aiheutettu ennen ruumiin polttamista.
Puukotusten lisäksi Jamie oli kärsinyt laajasta ja pitkään jatkuneesta tylpällä välineellä aiheutetusta väkivallasta. Häntä oli hakattu ja potkittu, ja hyökkäyksessä oli käytetty apuna ainakin pesäpallomailaa sekä rikottuja lasipulloja. Teräaseiden tarkkoja ominaisuuksia, kuten terien pituutta tai muotoa, ei ole julkisissa lähteissä ole eritelty, vaan saatavilla ollut tieto perustuu pääosin myöhemmin annettuihin vastaajien kertomuksiin sekä paikalta kerättyyn todistusaineistoon. Veistä oli lähdetietojen perusteella käytetty kuitenkin jo ensimmäisen hyökkäyksen yhteydessä torstaina 5. huhtikuuta 2012.
Olkapään seudulle syntynyt runneltu alue oli ruumiinavaustulosten kuvauksen perusteella äärimmäisen raskas vaurio, ja viittasi viimeisen puolen tunnin aikana käytettyyn äärimmäiseen voimankäyttöön. Sisäelinten vaurioista ja haavojen tarkasta lukumäärästä ja syvyydestä ei ole julkistettu yksityiskohtaisia tietoja.
Amber Pattersonin ilmoitus
Noin vuorokausi ruumiin löytymisen jälkeen, maanantaina 9. huhtikuuta 2012, Amber Patterson otti viimein yhteyttä viranomaisiin ja antoi lausuntonsa tapahtumista. Hänen kertomuksensa liittikin ruumislöydön suoraan Bevois Mewsin asuntoon sekä neljästä henkilöstä muodostuneeseen ryhmään, ja juuri Amberin lausunnon myötä palaneesta jäteastiasta löydetystä ruumiista alkoi hahmottua yhtenäinen rikoskokonaisuus.
Pidätykset ja tutkinta
Amber Pattersonin antaman lausunnon jälkeen epäilyt kohdistuivatkin nopeasti Jamien viimeisten päivien seuralaisiin, ja poliisi otti kiinni kaikki neljä epäiltyä. Vain päivää myöhemmin – 10. huhtikuuta 2012 – Hampshiren poliisi ilmoitti julkisesti pitävänsä hallussaan neljää henkilöä Jamie Dackin kuolemaan liittyvässä murhatutkinnassa.
Rikospaikkatutkinta paljasti samalla, kuinka laajasta ja pitkäkestoisesta väkivallasta asunnolla oli todella ollut kyse. Jo keittiöstä löydetty merkittävä verivärjäytymä viittasi siihen, että hyökkäyksen ensimmäinen vaihe oli alkanut sieltä. Vielä selvemmin tapahtumien kulku piirtyi esiin makuuhuoneessa, jonka vasemmalla, oikealla ja sisäänkäynnin vastaisella seinällä todettiin veritahroja ja veripisaroita – lattialla vaatekaapin edessä oli laaja verinen alue sekä hienoisia, pienempiä verijälkiä. Vaatekaapista löytyi lisäksi kaksi kosketusveritahraa. Lattian kaksi erillistä raahausjälkeä puolestaan viittasivat siihen, että veristä uhria oli vedetty keittiöstä makuuhuoneeseen. Rikosteknisen kokonaiskuvan kannalta merkittävää oli myös se, että asunnossa oli havaittavissa yksiselitteisiä merkkejä siivousyrityksistä sekä jälkien peittämisestä.
Myös välineistö ja asunnon ulkopuolelta löytyneet esineet tukivat samaa tapahtumaketjua. Työpöydältä löydettyyn pesäpallomailaan oli jäänyt verijälkiä, ja muun näytön perusteella sitä pidettiin välineenä, jolla Jamieta oli lyöty vuorotellen. Varsinaisia rikoksessa käytettyjä veitsiä ei julkisista tiedoista päätellen enää löydetty. Asunnosta saadut havainnot tukivat samalla käsitystä siitä, että Jamie oli ollut siellä vankina vastoin omaa tahtoaan.
Jamien oma matkapuhelin puolestaan löydettiin rikottuna asunnon ulkopuolella olleesta jäteastiasta. Puhelimesta saatiin palautettua neljä ennen kuolemaa otettua valokuvaa, joista varhaisemmissa Jamie makasi makuuhuoneessa yltä päältä veressä vaatteet yllään, myöhemmissä kuvissa hänen verinen ylävartalonsa oli paljas. Yhden kuvan kerrottiin esittäneen Jamien polvillaan kuin armoa anellen.
Syytteet
Syyteharkinnassa Lee Nicholls, Ryan Woodmansey, Andrew Dwyer-Skeats ja Donna Chalk saivat syytteet murhasta, vapaudenriistosta ja ryöstön valmisteluun liittyneestä salaliitosta. Tämän lisäksi kaikkia kolmea miestä syytettiin erikseen Jamie Dackiin kohdistetusta törkeästä pahoinpitelystä. 12. huhtikuuta 2012 ryhmä tuotiin Winchesterin kruununoikeuden eteen, jossa kaikki neljä määrättiin pidettäviksi vangittuina.
Oikeusprosessi Winchester Crown Courtissa
Noin puoli vuotta Jamien murhan jälkeen asia eteni syksyllä 2012 oikeuteen Winchesterin kruununoikeudessa. Kuusi viikkoa kestäneen todistelun jälkeen valamiehistö kuitenkin vapautettiin tehtävästään, kun Lee Nicholls muutti marraskuussa 2012 kantansa ja myönsi syyllisyytensä murhaan kesken käsittelyn. Tämän seurauksena Ryan Woodmanseyn, Andrew Dwyer-Skeatsin ja Donna Chalkin osalta asia jatkui uusintakäsittelynä huhti–kesäkuussa 2013.
Uusintakäsittelyn poikkeuksellisen yhtenäinen näyttökokonaisuus nojasi vahvasti Jamien puhelimella otettuihin valokuviin, Amber Pattersonin kertomukseen, oikeuslääketieteelliseen aineistoon sekä rikospaikalta kerättyyn näyttöön. Erityisesti valokuvilla oli huomattava painoarvo, sillä ne osoittivat vammojen vakavuuden lisäksi myös sen, että uhrin kärsimystä oli tallennettu tarkoituksellisesti. Amber Pattersonin lausunto puolestaan valaisi sekä valmisteluvaihetta että 5. huhtikuuta alkanutta pahoinpitelyä, ja samalla se toi esiin sen, että Jamie oli jätetty tuntikausiksi täysin avun ulottumattomiin.
Oikeudellisesti keskeiseksi kysymykseksi nousi ryhmän yhteisen tarkoituksen arviointi. Asiassa ei ollut kyse vain siitä, kuka käytti veistä viimeisen kerran, vaan myös siitä, olivatko Ryan Woodmansey ja Andrew Dwyer-Skeats osa tappavaa hyökkäystä ja oliko Donna Chalkin oma toiminta rohkaissut väkivallan jatkumista siinä määrin, että hänen rikosoikeudellisen vastuunsa katsottiin ulottuvan murhaan. Uusintakäsittelyn aikana kaikki kolme pyrkivät vähättelemään omaa osuuttaan tapahtumien kulussa ja siirtämään päävastuun teosta täysin Lee Nichollsin harteille.
Valamiehistö antoi asiassa ratkaisunsa perjantaina 21. kesäkuuta 2013, jolloin kaikki kolme todettiin syyllisiksi Jamie Dackin murhaan. Syyttäjä Mark Gammonin mukaan nelikko oli tuntikausien ajan lyönyt, nöyryyttänyt, kiduttanut ja lopulta tappanut Jamien – hyväntahtoisen nuoren miehen, joka oli pitänyt tätä ryhmää ystävinään.
Tuomiot
Tuomiot luettiin Winchesterin kruununoikeudessa viisi päivää myöhemmin, keskiviikkona 26. kesäkuuta 2013, jolloin kaikille neljälle tekijälle langetettiin murhasta elinkautinen vankeusrangaistus. Tuomari Walker korosti heti tuomion yhteydessä, ettei vähimmäisajan päättyminen merkinnyt automaattista vapautumista, vaan mahdollisen vapauttamisen ratkaisisi aikanaan ehdonalaislautakunta ottaen huomioon mm. vaarallisuusarvion sekä vankeusaikana tapahtuneen edistymisen.
Vähimmäisaikojen määrittelyssä keskeiseksi perusteeksi nousi tuomarin arvio syytettyjen tekoihin sisältyneestä sadistisesta luonteesta. Tätä perustellessaan hän viittasi erityisesti Jamiesta otettuihin valokuviin, joiden ainoaksi tarkoitukseksi hän katsoi tyydytyksen saamisen uhrille aiheutetusta kärsimyksestä. Tuomarin mukaan poikkeuksellisen julmaan väkivaltaan oli ilmiselvästi sisältynyt myös tappamistarkoitus, sillä hänen näkemyksensä mukaan jokainen syytetyistä oli tiennyt, ettei Jamien voitu antaa jäädä eloon. Jamien hän totesi vapautuneen kivusta vasta kuollessaan.
Vähimmäisaikojen lähtötasoksi tuomari asetti 30 vuotta, jossa korottavina seikkoina toimivat mm. uhrin pitkäkestoinen fyysinen ja henkinen kärsimys sekä tapa, jolla ruumis oli hävitetty. Miesten osalta tuomari katsoi teossa olleen myös jonkinasteista ennakointia, mutta vähimmäisaikaa ei korotettu erikseen tällä perusteella.
Yksilölliset painotukset jakautuivat kuitenkin selvästi. Lee Nichollsin osalta raskauttavina seikkoina pidettiin hänen keskeistä rooliaan väkivallan toteuttamisessa, ja myöhäisessä vaiheessa annettu tunnustus huomioitiin vain rajallisesti. Ryan Woodmanseyn eduksi luettiin hänen poliisille antamansa, olennaisilta osin totuudenmukainen kertomus, ja hänen lisäkseen myös Andrew Dwyer-Skeatsin kohdalla lieventäväksi seikaksi katsottiin päätekijää lievempi rooli.
Donna Chalkin osalta tuomari antoi huomattavaa painoa sille, ettei nainen ollut itse aiheuttanut fyysisiä tai kuolettavia vammoja. Donnan katsottiinkin tarkoittaneen enintään törkeää pahoinpitelyä, vaikka samalla hän oli rohkaissut väkivallan jatkumista tietoisena siitä, että teräaseilla aiheutetut vammat saattoivat johtaa vähintään vakavaan vammautumiseen. Tämän lisäksi hänen nuori ikänsä ja tohtori Clarken psykiatrinen arvio puolsivat muuta kolmikkoa lievempää vähimmäisaikaa.
Vähimmäisajat
Tuomarin perustelujen mukaisesti vähimmäisajat määräytyivät seuraavasti: Lee Nicholls 34 vuotta, Andrew Dwyer-Skeats 32 vuotta, Ryan Woodmansey 30 vuotta ja Donna Chalk 25 vuotta. Lisäksi kaikki neljä saivat oikeudenkäytön estämisestä neljän vuoden vankeusrangaistuksen, joka määrättiin samanaikaiseksi murhatuomion kanssa eikä siten pidentänyt tosiasiallista vankeusaikaa. Aiemmin vietetty 441 päivän tutkintavankeus luettiin vastaajien hyväksi.
2015 – Muutoksenhakutuomioistuimen ratkaisu
Kaikki neljä hakivat tuomion jälkeen muutosta rangaistuksiinsa, joista osa pyrki lisäksi jopa murhatuomion purkamiseen. Muutoksenhakua käsiteltiin Court of Appealin rikosasioiden jaostossa 9. kesäkuuta 2015, jonka ratkaisu annettiin reilu viikko myöhemmin 17. kesäkuuta 2015.
Muutoksenhakuvaiheessa arvioitavina olivat mm. Amber Pattersonin antaman lausunnon näyttöarvo, Donna Chalkia vastaan esitetyn murhanäytön riittävyys sekä vähimmäisaikojen oikeasuhtaisuus. Muutoksenhakutuomioistuin ei kuitenkaan muuttanut tapauksen rikosoikeudellista luonnetta. Donna Chalkin ja Andrew Dwyer-Skeatsin uudistetut valituslupahakemukset syyllisyystuomion osalta hylättiin, ja kaikkien neljän elinkautiset vankeusrangaistukset jäivät voimaan. Perusteeksi Court of Appeal hyväksyi edelleen näkemyksen siitä, että rikoksessa oli joko sadistisia piirteitä tai vähintään poikkeuksellisen korkea vakavuusaste.
Vähimmäisaikoihin oikeus teki kuitenkin rajattuja lievennyksiä. Lee Nichollsin vähimmäisaika aleni 34 vuodesta 31 vuoteen, Andrew Dwyer-Skeatsin 32 vuodesta 29 vuoteen, Ryan Woodmanseyn 30 vuodesta 27 vuoteen ja Donna Chalkin 25 vuodesta 20 vuoteen. Ryan Woodmanseyn oikeudenkäytön estämistä koskeva samanaikainen rangaistus aleni niin ikään neljästä vuodesta kolmeen vuoteen.
Viranomaistoiminnan jälkipyykki
Jo varsinaisen rikosoikeudenkäynnin rinnalla oli noussut esiin kysymys siitä, miten Hampshiren poliisi oli käsitellyt tapaukseen liittyneitä varoituksia ja ilmoituksia. Tuolloinen poliisin valvontaelin IPCC – Independent Police Complaints Commission – oli käynnistänyt tutkinnan jo huhtikuussa 2012. Selvityksessä arvioitiin sekä sitä, miten viranomaiset olivat käsitelleet Jamien aiempaa, maaliskuussa 2012 tehtyä pahoinpitelyilmoitusta, että sitä, miten poliisi oli reagoinut Jamien katoamisilmoitukseen kaksi päivää ennen ruumiin löytymistä.
Tutkinta oli saatu päätökseen jo maaliskuussa 2013, mutta sen tulokset julkaistiin vasta rikosprosessin päätyttyä. IPCC:n johtopäätös oli ankara: pahoinpitelyilmoituksen käsittelyä pidettiin sekä ripeydeltään että tehokkuudeltaan riittämättömänä, eikä katoamisilmoituksen yhteydessä tehty riskiarvio ollut täyttänyt sille asetettuja vaatimuksia. Komissaari Mike Franklin totesi selvityksen paljastaneen joukon Hampshiren poliisin tekemiä perustavanlaatuisia virheitä sekä Jamien kohtelussa rikoksen uhrina että hänen katoamisensa käsittelyssä.
Kokonaisuutena arvioiden yhdeksän Hampshiren poliisissa työskennellyttä virkahenkilöä sekä yksi siviilityöntekijä joutuivat vastaamaan epäasianmukaista menettelyä koskevista moitteista. Joukkoon kuuluivat kaksi ylikomisariota, neljä komisariota, kolme konstaapelia sekä yksi siviilityöntekijä. Yksi konstaapeleista ohjattiin viralliseen kurinpitomenettelyyn, kun taas muiden kohdalla seuraamus jäi työnantajan antamaan hallinnolliseen huomautukseen.
