Jakso 62

Shakira Spencer

Shakira Spencer

Tilaa maksullinen sisältö

Haluatko rajattoman pääsyn tähän ja muihin maksullisiin jaksoihin Spotifyssä? Osoita tukesi liittymällä tilaajaksi hintaan 0,99€/kk.

35-vuotias Shakira Spencer asui omassa asunnossaan Ealingin alueella Länsi-Lontoossa. Lievän kehitysvammansa takia koko lapsuutensa ajan jatkuvasta kiusaamisesta kärsinyt nainen oli vaikeuksista huolimatta raivannut tiensä ansiokkaasti kahden lapsen onnelliseksi äidiksi. Syystä tai toisesta johtuen, lapset eivät kuitenkaan hänen kanssaan ainakaan toistaiseksi asuneet.

Sharikan äidin mukaan hänen tyttärensä oli koko elämänsä ajan murehtinut, mitä muut ihmiset ajattelivat ja puhuivat hänestä. Shakiralle olikin muodostunut vuosien saatossa jopa pakonomainen tarve miellyttää hänen ympärillään olevia ihmisiä – luottaen miltei sokeasti jopa vasta tapaamiinsa henkilöihin. Vaikka hänen heikot sosiaaliset taitonsa toisinaan hidastivatkin uusiin ihmisiin tutustumista, hän pyrki puutteistaan huolimatta luomaan kestäviä ja merkityksellisiä ihmissuhteita.

Sinisilmäisen ja hyväntahtoisen luonteensa takia, Shakiran lähipiiri olikin ollut huolissaan nuoresta naisesta tämän muutettua omilleen. Hänen luottavaisuutensa saattoi helposti vetää puoleensa opportunistisia ihmisiä, jotka halusivat vain hyötyä naisesta. Kaikesta huolimatta hänen vanhempansa olivat halunneet tukea tyttärensä itsenäisempää elämää ja auttoivatkin tätä ajoittain sekä taloudellisesti että käytännön asioiden hoitamisessa.

Shakira oli asunut Ealingin alueella sijaitsevassa asunnossaan jo muutamien vuosien ajan, kun vuonna 2021 hän sai naapurikseen itseään muutamaa vuotta vanhemman, 37-vuotiaan naisen nimeltä Ashana Studholme. Tuoreet naapurit pysyivät kuitenkin etäisinä aina Shakiran tuolloisen parisuhteen päättymiseen asti, jolloin Shakiran jäätyä yksin kaksikon välit alkoivat nopeasti kehittyä syvemmäksi ystävyyssuhteeksi. Valitettavasti hänen uuden naapurinsa tarkoitusperät vain olivat kaikkea muuta kuin hyväntahtoiset.

Ashana oli nimittäin heti naiseen tutustuttuaan pannut merkille tämän haavoittuvan luonteen. Shakiran sokea luottamus vieraisiin ihmisiin ja kyvyttömyys arvioida objektiivisesti heidän todellisia motiivejaan, teki naisesta vain entistäkin otollisemman kohteen. Niinpä Ashana, joka oli mahdollisesti jo varhaisessa vaiheessa tietoinen Shakiran pankkitilille talletetuista säästöistä, lyöttäytyi yhä tiiviimmin naapurinsa seuraan tavoitteenaan vain hyötyä mahdollisimman paljon hänen hyvätahtoisuudestaan ja taloudellisista resursseistaan.

Shakiran ja hänen uuden naapurinsa Ashanan välien yhä lähentyessä, Shakiran perhe huomasi naisen vetäytyvän hiljalleen yhä etäämmälle läheisistään. Aiemmin elinvoimaisena ja hymyilevänä tunnettu Shakira alkoi menettää nopeasti painoaan, mikä korosti vain entisestään hänen murtunutta olemustaan ja sai naisen näyttämään kaiken elämänilonsa menettäneeltä uupuneelta ja särkyneeltä ihmiseltä.

Ulkopuolisten silmin näytti aivan siltä, kuin Shakira olisi epätoivoisesti pyrkinyt sopeutumaan Ashanan ja tämän epämääräisten ystävien joukkoon. Runsas alkoholin ja huumeiden käyttö antoi lähinaapureille kuitenkin valheellisen vaikutelman päättymättömistä juhlista, sillä kulisseissa Shakira kärsi päivä päivältä yhä enemmän ystäviensä jatkuvasta alistamisesta ja hyväksikäytöstä. Ashana kumppaneineen olivat taitavia piilottelemaan seinien takana tapahtuvia käsittämättömiä julmuuksia, ja onnistuivatkin kuukausien ajan peittelemään todellisuuden lähiympäristöltään.

Vaikka Shakira olikin käytännössä jäänyt oman kotinsa vangiksi, hänet päästettiin toisinaan ulos hoitamaan mm. vangitsijoidensa juoksevia asioita. Toistuva manipulointi, alistaminen sekä fyysinen ja henkinen väkivalta olivat kuitenkin tässä vaiheessa nujertaneet naisen jo niin totaalisesti, että uusien kostotoimien ja lisärangaistuksien pelossa hän ei yksinkertaisesti uskaltanut enää pyytää apua ulkopuolisilta henkilöiltä.

Fyysinen ja henkinen väkivalta olivat kuitenkin vain osa hänen järkyttäviä koettelemuksiaan, sillä Ashana kumppaneineen olivat eristäneet uhrinsa lopulta ulkomaailmasta lähes täysin. Varmistettuaan ettei naisella ollut enää minkäänlaista yhteyttä omaan perheeseensä tai lapsiinsa, he jatkoivat taukoamatta uhrinsa säälimätöntä hyväksikäyttöä ja manipulointia.

Vangitsijat kontrolloivatkin lopulta Shakiran koko elämää. Heille avuton uhri merkitsi lähinnä vain loputtomalle julmalle huville alistettua esinettä, jota pilkattiin ja halvennettiin päivästä toiseen murtaen Shakiran jäljellä olevaa ihmisyyttä pala palalta. Pahoinpitelyjen lisäksi häntä myös näännytettiin rajoittamalla ruoan ja veden saantia, jonka takia Shakira oli vuoden 2022 puoliväliin tultaessa kuihtunut vain tyhjäksi kuoreksi. Hauras nainen liikkui enää vain vaivoin ja hänen kärsimänsä jatkuva fyysinen kipu oli jo täysin sietämätöntä.

Shakira Spencer
Shakira Spencer

Syyskuussa 2022 Shakira yllättäen katosi. Myös lähinaapureiden keskuudessa oli huomattu omituinen käänne, kun aiemmin epäsäännöllisesti asuntonsa läheisyydessä liikkunutta naista ei ollut nähty enää miltei kahteen viikkoon. Erityistä huolta oli aiheuttanut hauraan naisen dramaattisesti muuttunut ulkonäkö, ja erilaiset spekulaatiot naisen kohtalosta alkoivatkin kiertää hänet tunteneiden ihmisten keskuudessa.

25. syyskuuta 2022 naapurit olivat panneet jo merkille asunnosta kantautuvan pahan hajun. Erään naapurin päätettyä ottaa asiasta selvää, hän oli lähestynyt Shakiran asunnon etuovea ja päästyään lähemmäksi tehnyt karmivan havainnon. Shakiran etuoven listan raosta ryömi ulos kymmenittäin pieniä, vain muutaman millimetrin pituisia valkoisia toukkia.

Poliisien saavuttua paikalle selvittämään tapahtumia tilanteen vakavuus alkoi viimein hahmottua. Viranomaisten murtauduttua asuntoon he löysivät Shakiran mädäntyneen ruumiin makaamassa hänen poikansa sängyssä. Pitkälle edenneen hajoamisprosessin perusteella Shakiran voitiin päätellä kuolleen jo useita päiviä aikaisemmin. Toistaiseksi viranomaisilla ei kuitenkaan ollut syytä epäillä tapaukseen liittyvän rikosta, joten Shakiran ruumis toimitettiin oikeuslääkärin tutkittavaksi lopullisen kuolinsyyn selvittämiseksi.

Shakira Spencerin ruumis löydetään

Ruumiinavauksessa selvisikin nopeasti naisen kuolemaan liittyviä järkyttäviä yksityiskohtia. Pitkälle edenneestä hajoamisprosessista huolimatta voitiin varmuudella todeta, ettei Shakiran kuolema ollut johtunut luonnollisista syistä. Ruumiissa havaittiin lukuisia merkittäviä vammoja kuten ruhjeita, viiltohaavoja sekä palovammoja, jotka viittasivat yksiselitteisesti pitkäaikaiseen ja määrätietoiseen väkivaltaan.

Shakiran kotona aloitetussa tutkinnassa löydettiin niin ikään nopeasti henkirikosta tukevia todisteita – mm. veriroiskeita ja -tahroja kaikkialta asunnosta, erityisesti erään kaapin sisältä. Merkittävin käänne tapahtui kuitenkin jo saman päivän aikana poliisin vastaanotettua puhelun, jossa henkilö kertoi veljenpoikansa tunnustaneen hänelle pahoinpidelleensä ja murhanneensa Shakira nimisen henkilön yhdessä kahden naispuolisen ystävänsä kanssa.

38-vuotias Ashana Studholme, 26-vuotias Shaun Pendlebury ja 44-vuotias Lisa Richardson tavoitettiinkin nopeasti puhelun jälkeen ja kaikki kolme kuljetettiin poliisilaitokselle kuulusteluja varten. Vaikka kaikki heistä aluksi kiistivätkin jyrkästi osallisuutensa Shakira Spencerin kuolemaan, viranomaiset olivat jo keränneet todisteita, joiden avulla kolmikon tiedettiin käyneen useita kertoa uhrin asunnolla ennen tämän järkyttävää kuolemaa.

Poliisilla oli nimittäin yleisten valvontakameratallenteiden lisäksi hallussaan myös naapurin ovelle asennetun älykameran materiaalia. Näiden avulla oli havaittu paitsi Shakiran selvästi heikentynyt terveydentila, myös vahvistettu kolmikon vierailleen useita kertoja uhrin asunnolla. Tarkempi analyysi paljasti myös, miten uhri oli viimeisien päivien aikana liikkunut vaivalloisesti ontuen, paljastaen lähikuvissa myös Shakiran selvästi turvonneet ja mustelmille pahoinpidellyt kasvot.

Todisteet vain kasaantuivat tutkinnan edetessä, kun Shakiran pankkitililtä tehdyt useat nostot ennen ja jälkeen hänen kuolemaansa yhdistettiin niin ikään valvontakameroiden avulla murhasta epäiltyyn kolmikkoon. Tämän lisäksi uhrin veriroiskeita löytyi myöhemmin myös hänen naapurinsa – Ashana Studholmen – asunnosta sekä 26-vuotiaan Shaun Pendleburyn kotoa takavarikoiduista kengistä ja auton takakontista. Tapahtumien kulun kannalta merkittävimmät todisteet löydettiin kuitenkin kolmannen epäillyn – Lisa Richardsonin – matkapuhelimesta, josta taltioidut tekstiviestit ja videot osoittivat oikeuslääkärin alustavat epäilyt pitkäkestoisesta väkivallasta täysin perustelluiksi.

Ashana Studholme, Shaun Pendlebury ja Lisa Richardson
Ashana Studholme, Shaun Pendlebury ja Lisa Richardson

Shakira Spencerin orjuuttaminen ja pahoinpitelyt

Ashana Studholme oli pian Shakiran naapuriasuntoon muutettuaan pannut merkille naisen kehitykselliset haasteet. Aikomuksenaan käyttää hyväkseen tämän hyväuskoista luonnetta, Ashana oli esitellyt uuden naapurinsa myös ystävilleen Shaunille ja Lisalle, jonka jälkeen kolmikko oli hiljalleen ottanut Shakiran koko elämän pala palalta haltuunsa.

Eristettyään Shakiran lopulta täysin omasta perheestään ja lapsistaan, kolmikko oli vallannut hänen kotinsa ja pitänyt haavoittuvan naisen tiukasti otteessaan alkoholin, huumeiden, jatkuvan manipuloinnin ja väkivallan avulla. Saatuaan Shakiran täysin määräysvaltansa alaiseksi he olivat käyttäneet Shakiran pankkitilille talletettuja rahoja omiin tarpeisiinsa alistaen samalla uhrinsa suoranaiseen orjuuteen.

Shakira oli saatettu toisinaan herättää varhain aamulla hoitamaan täysin yhden tekeviä tehtäviä vain kolmikon omaksi huviksi. Jatkuva nöyryytys ja pahoinpitelyt olivat jatkuneet käytännössä taukoamatta. Kaiken lisäksi Shakiran ravinnonsaantia oli rajoitettu huomattavasti – ruoaksi hänelle oli tarjottu usein vain pieniä tomaattiketsuppipusseja, jonka seurauksena hänen vaatekokonsa oli pienentynyt koosta L kokoon XS.

Vaikka Shakira olikin päästetty ulos asioille vankeutensa aikana useita kertoja, hän ei missään vaiheessa ollut pyytänyt apua ulkopuolisilta ihmisiltä. Manipuloinnin ja väkivallan pelon aiheuttama psykologinen trauma oli syöpynyt niin syvälle hänen sisimpäänsä, että Shakira ei todennäköisesti enää vain kyennyt näkemään pakotietä ulos epätoivoisesta tilanteestaan.

Shakiran hyväksikäyttö ja sadistiset pahoinpitelyt olivat muuttuneet vain entistä julmemmiksi viikkojen kuluessa. Kolmikko oli kutsunut paikalle jopa ulkopuolisia henkilöitä, joita kehotettiin niin ikään osallistumaan päätekijöiden ohella uhrin kiduttamiseen. Taloudellisen hyödyn maksimoidakseen kolmikko oli alistanut Shakiran jopa seksityöläiseksi, pitäen itsellään palveluista saadut varat oman elämäntapansa rahoittamiseksi.

Shakiran viimeiset päivät olivat olleet kirjaimellisesti täyttä helvettiä. Lopulta – 12. syyskuuta 2022 vakavan pahoinpitelyn jälkeen – valtavien kipujen kourissa taistellut uhri, oli lukittu kotonaan ahtaan kaapin sisälle. Vaikka ruumiinavauksessa tarkkaa kuolinsyytä tai ajankohtaa ei lopulta kyettykään määrittelemään tarkasti – on mahdollista, että Shakira teki hidasta kuolemaa lukitussa kaapissa jopa kymmenien tuntien ajan.

Oikeudenkäynti

Oikeudessa kaikki kolme jatkoivat yhä toistensa syytelyä, kiistäen kukin oman osuutensa tapahtumiin täysin. Syyttäjä esitti kuitenkin valamiehistölle lukuisia syytettyjen välisiä tekstiviestejä ja videoita, joissa he pahoinpitelivät ja pilkkasivat uhriaan säälimättömästi. Materiaali osoittikin kiistatta paitsi toimien suunnitelmallisuuden myös kaikkien kolmen osallisuuden Shakira Spencerin murhaan.

Vaikka Ashana Studholme esitettiinkin oikeudessa tapahtumien johtohahmona, Shaun Pendleburyn ja Lisa Richardsonin osallisuudesta ei jäänyt epäselvyyttä. Syyttäjä toi esiin myös kolmikon värikkään rikostaustan, joka koostui mm. useista huumausainerikoksista, pahoinpitelyistä sekä erilaisista varkauksista.

Tapauksen parissa työskennellyt syyttäjä vertasi tappajia laumaan villiintyneitä eläimiä. Yksikään syytetyistä ei koko oikeudenkäynnin aikana osoittanutkaan minkäänlaista katumusta tai tarjonnut selitystä järkyttäville teoilleen. Shakiran poika, jonka nimi pidettiin salassa oikeudellisista syistä, kuvaili vaikutuslausunnossaan äitinsä tappanutta kolmikkoa julmaksi seuraavin sanoin:

”Olen kärsinyt päivittäin painajaisista ja ahdistuksesta äitini kohtalon vuoksi. Mielessäni pyörii jatkuvasti kauhistuttava kuva hänestä – laihtuneena ja huonovointisena. Miksi he olivat niin sydämettömiä? Mikä sai heidät kiduttamaan toista ihmistä? Toivon, että he kokevat joka päivä huonoa omaatuntoa tekemistään valinnoista. En voi ymmärtää, että ihmiset, joita äitini piti ystävinään, saattoivat tehdä hänelle näin. Nämä ihmiset ovat pahoja eivätkä ansaitse elää onnellista ja normaalia elämää enää koskaan.”

Tuomarin lausunto ennen tuomion julistamista

Tuomion julistamisen yhteydessä tuomari Angela Rafferty KC kuvaili kovin sanoin tekojen poikkeuksellista julmuutta. Kuulet seuraavaksi katkelman hänen lausunnostaan.

Valamiehistö kuuli istunnon aikana, kuinka ennen kuolemaansa Shakira eristettiin perheestään ja miten te kohtelitte häntä kuin palvelijaa. Pelottelitte, pahoinpitelitte ja näännytitte häntä nälkään. Valamiehistö kuuli yksityiskohtia siitä, miten Shakira pakotettiin syömään ketsuppipusseja ruuaksi, miten muita ihmisiä kutsuttiin mukaan pahoinpitelyyn, ja miten häntä loukattiin ja vähäteltiin jatkuvasti. He kuulivat silminnäkijöitä, jotka olivat järkyttyneitä hänen kuihtuneesta olemuksestaan sekä dramaattisista vammoista hänen kasvoissaan. Jopa Shakiran oma äiti oli nähnyt tyttärensä vartalossa järkyttäviä mustelmia, aivan kuin häntä olisi tallottu.

Te kaikki näytitte suorastaan nauttivan vallastanne Shakira Spenceriin. Välillänne vallitsi jonkinlainen laumamentaliteetti. Valamiehistölle esitettiin oikeudenkäynnin aikana kuvaamaanne materiaalia, jossa uhria halvennettiin ja pahoinpideltiin 4. syyskuuta. Lisa Richardsonin ristikuulustelu osoitti teidän pakottaneen Shakiran alistumaan jopa seksityöläiseksi, joka osoittaa Shakiran olleen teille kaikille pelkkä hyödyke ja esine.

Vain te kolme tiedätte, mikä sai teidät lopulta käyttäytymään näin järkyttävällä tavalla. Itse olette syytelleet toinen toisianne ja yrittäneet vältellä vastuuta, vaikka todisteiden perusteella teidän kaikkien osallisuus tapahtumiin on päivän selvää.

Shakiran murhasta kuvattua materiaalia ei yrityksistä huolimatta pystytty enää palauttamaan, koska te, Ashana Studholme, poistitte tiedot puhelimestanne peitelläksenne tekemiänne julmuuksia. Te, Sean Pendlebury, taas hävititte oman puhelimenne täysin tarkoituksella – siitä voimme olla varmoja. Lisa Richardsonin puhelimessa olleista viesteistä käy silti selvästi ilmi, että Shakiraan kohdistuvaa väkivaltaa ja halventamista suunniteltiin määrätietoisesti – siitä keskusteltiin useasti ja sillä uhkailtiin uhria säännöllisesti.

Shakiran murhaa leimasi äärimmäinen julmuus, raaka väkivalta ja jopa suoranainen kidutus. Aamulla 9. syyskuuta 2022 Shakira oli jo vuotanut runsaasti verta ja saanut pahoinpitelyjen seurauksensa vakavia vammoja mm. päähänsä, jalkoihinsa ja vartaloonsa. Tällaisessa tilassa hän oli lopullisten, kohtalokkaiden hyökkäysten alettua.

Valamiehistö kuuli käsittelyn aikana 12-vuotiasta lapsi A:ta ja 10-vuotiasta lapsi B:tä. Lapsi A näki kidutuksen alkavan keittiössä. Te kaikki kolme hyökkäsitte Shakira Spencerin kimppuun pahoinpidellen häntä tuntikausien ajan. Lapsi A näki teidän pakottavan Shakiran polvilleen, jolloin löitte häntä lasipullolla päähän ja potkaisitte selkään kaataen uhrinne lattialle. Tämän jälkeen te kaikki kolme kiersitte uhrinne ympärillä, Shakiran huutaessa tuskissaan pyytäen teitä lopettamaan.

Jossain vaiheessa te kaikki söitte lasten kanssa päivällistä ja palasitte sen jälkeen takaisin pahoinpitelyn pariin. Te, Ashana Studholme, käskitte uhrin riisuutumaan ja kuvasitte tapahtuman. Lapsi A:ta käskettiin täyttämään vedenkeitin, jonka jälkeen kaadoitte kiehuvan nesteen Shakiran päälle. Uhri huusi tuskissaan. Tämän jälkeen lapsi A kertoi toteuttamastanne ”puhalluslamppu”-jutusta, jossa Shakiran polttamiseen käytettiin aerosolisuihketta ja sytytintä. Ashanan peukalon kipeydyttyä sytyttimen painamisesta, te, Shaun Pendlebury, jatkoitte toimenpidettä.

Tämän ensimmäisen väkivaltaisen kohtauksen jälkeen Shakira menetti tajuntansa lyöden päänsä lattiaan. Te, Sean Pendlebury, raahasitte hänet käytävään, jossa Shakira nukkui sanomalehtien alla oman virtsansa keskellä. Lapsi A kuvaili haistaneensa välikohtauksen jälkeen palaneen ihon hajua. Seuraavana päivänä Shakiran piina alkoi uudestaan.

Lapsi B piirsi teistä kuvia, Ashana Studholme, jossa kasvoillanne on vihainen ilme lyödessänne Shakira Spenceriä. Lapsen mukaan löitte Shakiraa keittiössä, ja uhrilla oli hänen mukaansa surulliset kasvot. Sean Pendlebury, te löitte uhria päähän paljain käsin, ja lapsi B esitti piirroksessaan, miten Shakiran suusta valui sylkeä. Te, Lisa Richardson, läimäyttelitte Shakiran kasvoja, jonka jälkeen lapsi kuvaili teidän rutistaneen hänen päätään kuin banaania. Hän piirsi myös tulta syöksevän esineen ja kuvaili sen ääntä suhisten. Tämä sai hänet voimaan pahoin. Kun lapsi oli nähnyt Shakiran vielä viimeisen kerran, uhri oli käyttäytynyt oudosti ja sekavasti.

Yksi tapauksen järkyttävimmistä piirteistä on se, että lapsi A ja lapsi B vedettiin mukaan tämän kauhun keskelle ja että te kolme toimitte näin raa’asti pienten lasten läsnä ollessa. Tapahtumien lopullinen vaikutus heihin selvinnee vasta pitkän ajan kuluttua.

Vakavista vammoistaan huolimatta Shakira laitettiin auton tavaratilaan ja vietiin takaisin asunnolleen 12. syyskuuta. Hänelle ei tuolloin yritetty hankkia minkäänlaista lääketieteellistä apua. Viimeisessä kuvamateriaalissa, jossa uhri on yhä elossa, nähdään miten hän kompuroi liikkuessaan ja kaatuu. Sisällä pakotitte hänet sisälle kaappiin, joka on yksi järkyttävimmistä asioista, joita hänen oma perheensä joutuu käsittelemään.

Ottaen huomioon käyttämänne barbaarisen väkivallan määrän, en epäile hetkeäkään, etteikö teidän kaikkien tarkoituksena olisi ollut lopulta tappaa Shakira Spencer. Olen myös varma kaikkien todisteiden perusteella, että kyseessä oli sadistinen murha, josta te kaikki nautitte aiheuttaen kipua, kärsimystä ja nöyryytystä haavoittuvalle naiselle.

Siivoaminen ja peittely oli alkanut jo ennen Shakiran kuolemaa. Tulevina päivinä sen jälkeen, kun olitte lukinneet uhrinne kaappiin, te kaikki työskentelitte yhdessä salataksenne hänen kuolemansa ja saadaksenne sen näyttämään luonnolliselta.

Uhrin halveksunta jatkui yhä hänen kuolemansa jälkeen. Ruumiin ympärille asetettiin suitsukkeita ja jääpusseja. Yrititte lainata useita eri ajoneuvoja voidaksenne hävittää ruumiin. Teitte käytännössä kaikkenne voidaksenne peittää totuuden teoistanne. Ulkopuolinen maailma saikin tietää asiasta vasta hänen etuovensa alta ryömivien toukkien ansiosta. Shakiran ruumis löydettiin lopulta pahasti mädäntyneenä hänen nuoren poikansa sängystä. 25. syyskuuta te, Shaun Pendlebury, kerroitte sedällenne osan tapahtumista, jonka jälkeen setänne toimi oikein ja ilmoitti asiasta viranomaisille.

Lainaus tuomari Angela Rafferty KC:n lausunnosta päättyy.

Oikeudenkäynnissä käsiteltiin yksityiskohtaisesti Shakiran ruumiin tilaa ja sitä, ettei lopullista kuolinsyytä ollut mahdollista todeta patologisesti. Oikeuslääkärin mukaan uhrilla oli vakavia ihon ja pehmytkudoksen vammoja sekä jaloissaan että käsissään. Hänen päässään oli kuusi eri vammaa, joista neljä syviä repeämiä – syntyneet todennäköisesti tylpällä esineellä aiheutetusta traumasta. Hänen vasemmassa silmäkuopassaan oli mahdollinen murtuma, ja vasen korva oli murskaantunut, viitaten siihen, että uhrin päätä oli potkittu tai tallottu. Oikeuslääkärin mukaan päävammojen vaikutukset saattoivat usein viivästyä, mutta ottaen huomioon lapsien esittämät todistukset käsittelyn aikana, ei hänen mukaansa ollut epäilystäkään siitä, etteikö Shakira Spencerin kuolema olisi johtunut hänen saamistaan vakavista vammoista.

Tuomiot

Oikeudenkäynnin päätteeksi kaikki kolme todettiin syyllisiksi Shakira Spencerin murhaan. Maaliskuussa 2024 syytetyt tuomittiinkin elinkautiseen vankeuteen, josta jokaisen olisi istuttava vähintään 34 vuotta ennen mahdollista ehdonalaiseen vapautumista.

Shakira Spencerin tapaus oli poikkeuksellisen järkyttävä ja osa valamiehistä olikin traumatisoitunut istuntojen aikana esitetyistä graafisista todisteista. Tämän vuoksi tuomari päätyikin varsin harvinaiseen päätökseen vapauttamalla valamiehet pysyvästi velvollisuudestaan osallistua mahdollisiin tuleviin oikeudenkäynteihin.

Taustatutkimuksen lähteet ja tulkinta

Käsikirjoituksissa esitetyt tapahtumat perustuvat erilaisista onlinejulkaisuista, haastatteluista, oikeudenkäyntiasiakirjoista, videoista, dokumenttielokuvista sekä kirjoista kerättyihin tietoihin. Teksti heijastaa omaa tulkintaani ja ymmärrystäni tapauksesta, enkä voi taata tietojen paikkansapitävyyttä tai täydellisyyttä. Osa jaksoista sisältää spekulatiivista dramatisointia, kuten henkilön fyysisten ja psyykkisten tuntemusten, ajatusten tai tunteiden kuvailua. Nämä elementit perustuvat kuitenkin aina lähteistä kerättyyn faktatietoon ja sen tulkintaan, pyrkien täydentämään tapahtumien kokonaiskuvaa ja kontekstia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Podimo
Podimo