Podimon Kadoksissa-sarja saa uuden hostin

Podimo + Ossian Virtanen

Kuten jo aikaisemmin viime vuoden lopulla mainitsinkin, uudet tuulet puhaltavat talvisen Porvoon lumisilla kaduilla. Tällä kertaa varsin mielenkiintoisen yhteistyön merkeissä, sillä Podimon suosittu Kadoksissa-podcast palaa jälleen uuden kauden myötä lyhyeltä tauoltaan.

Ilokseni voin todeta erityisesti Pahuuden anatomian vannoutuneille kuuntelijoille, että puuhastelen nyt myös Kadoksissa-podcastin äänenä. Toimin hostina sarjan toisella kaudella. Podcastin ensimmäisen kauden juonsi Jonne Aaron.

Kadoksissa-sarjan toisen kauden ensimmäinen jakso julkaistaan tulevana perjantaina 27.1.2023, joten kannattaa virittäytyä tunnelmaan jo valmiiksi.

Kadoksissa-sarja pohjautuu brittiläiseen The Missing -hittipodcastiin. Podcastissa tutkitaan pitkään kadoksissa olleiden henkilöiden tapauksia. Joka jaksossa kuullaan näiden ihmisten perheenjäsenten ja ystävien haastatteluita ja pohditaan kysymyksiä, jotka kaipaavat vastauksia. Kaikki tarinoissa esiteltävät tapaukset ovat edelleen ratkaistavissa.

Podimo ja Kadoksissa-podcast

Kun Podimo tarjosi minulle mahdollisuutta ryhtyä uuden kauden juontajaksi, asiaa ei tarvinnut kauaa miettiä. Äänityöskentely on aina jollain tavalla kiinnostanut minua ja Kadoksissa-sarja tarjosi mitä parhaimman mahdollisuuden kokeilla kepillä jäätä oman podcastin ulkopuolella. Suurempia halkeamia ole vielä näkynyt.

Sarjan äänitykset on jo pääosin saatu valmiiksi muutamaa jaksoa lukuun ottamatta. Ensimmäiset neljä jaksoa purkitettiin Suomen Podcastmedian studiolla Lauttasaaressa jo viime vuoden joulukuussa. Loput jaksot olen spiikannut kotistudiollani.

Vaikka aikataulujen sovittaminen onkin ollut hieman haastavaa, projektin tekeminen on ollut aidosti mielenkiintoista ja palkitsevaa. Työskentely ulkopuolisen kirjoittaman tekstin parissa on vaatinut tietenkin jonkin verran totuttelua, mutta pienet haasteet tuovat vain lisäväriä arkeen. Lienee siis sanomattakin selvää, että olen todella innoissani yhteistyöstä Podimon kanssa ja uusien Kadoksissa-podcastin jaksojen julkaisusta.

Toivon tietenkin, että sarja saa tulevaisuudessa myös jatkoa, mutta yhtä hyvin yhteistyö voi jatkua jonkun muunkin sarjan parissa. Joka tapauksessa olen todella kiitollinen Podimon tarjoamasta mahdollisuudesta osallistua Kadoksissa-sarjan tuotantoon ja toivon, että myös monet uudet kuulijat löytävät podcastin äärelle.

Podimo 30 päiväksi ilmaiseksi

Laitapa siis Kadoksissa-podcast kuunteluun, jos et ole jo niin tehnyt. Rekisteröitymällä voit kuunnella Kadoksissa-podia ja kaikkia Podimon sarjoja ja äänikirjoja 60 päivää ilmaiseksi!

podimo-logo.png

Mutta mitä tapahtuu Pahuuden anatomia -podcastille?

Jättikö sydän muutaman lyönnin väliin tätä julkaisua lukiessa? Ihan suotta, koska Pahuuden anatomia -podcast jatkaa matkaansa entiseen malliin ja uudet jaksot ilmestyvät totuttuun tapaan kahden viikon välein Spotify-palvelussa.

Toivottavasti löydät tiesi myös Kadoksissa-sarjan pariin. Pysytään kuulolla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Podimo
Podimo