Stephanie Roper

22-vuotias Stephanie Roper oli nuoresta iästään huolimatta jo kokenut maailman matkaaja. Hänen isänsä Vincent oli yhdysvaltain merivoimien upseeri, jonka toistuvat komennukset olivat kuljettaneet perhettä ympäri maailman. Äiti Roberta oli jättänyt opiskelunsa kesken seuratakseen miestään komennukselta toiselle ja pitänyt perheen lapsista huolta missä ikinä he olivatkin. Palattuaan takaisin Yhdysvaltoihin viimeiseltä pitkältä työjaksoltaan Lontoosta, perhe asettui asumaan suhteellisen varakkaalle alueelle Prince George’sin piirikuntaan Virginiaan.

Stephanie oli perheen viidestä sisaruksesta vanhin. Hänet tunnettiin lämpimänä ja keskusteluvalmiina tyttönä, joka ystävystyi helposti uusien ihmisten kanssa. Ulospäin suuntautuneesta luonteestaan huolimatta hän kuitenkin viihtyi hyvin myös itsekseen ja käytti paljon aikaa mm. kirjatakseen omia ajatuksiaan ja tunteitaan ylös päiväkirjaansa.

18-vuotta täytettyään Stephanie oli aloittanut taideopinnot Frostburgin yliopistossa, joka sijaitsi noin 250km päässä kotoa. Kyse ei ollut kuitenkaan pelkästä korkeamman asteen koulutuksesta, sillä Stephanie oli käsistään taitava ja taide antoi hänelle luonnollisen väylän itsensä ilmaisuun. Opiskelujensa mittaan hänen käden jälkeään olikin päässyt ihailemaan jo useissa erilaisissa näyttelyissä ja tapahtumissa.

4 vuoden ahkerien opiskelujen jälkeen Stephanie oli enää vain muutamien viikkojen päässä valmistumisesta ja 22-vuotias nainen suorastaan pursui ajatuksia ja suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Stephanie oli suunnittelut vielä lyhyttä vierailua kotiinsa kevätloman muodossa, koska halusi viettää aikaa oman perheensä ja vanhojen ystäviensä kanssa ennen valmistumistaan. Loman aikana hänen tarkoituksensa oli myös hiljentyä pohtimaan seuraavaa siirtoa orastavalla taiteilijan urallaan.

Stephanie palasi takaisin kotiinsa maaliskuun lopulla 1982. Vierailuillaan hän asui aina vanhempiensa luona eikä tämäkään kerta tehnyt poikkeusta tuttuun kaavaan. Hän oli innoissaan vanhan ystävänsä Lisan tapaamisesta, sillä edellisestä kerrasta oli jo runsaasti aikaa. Vaikka Stephanien opiskelut ja pitkä välimatka olivatkin ajaneet ystävykset erilleen, olivat he pitäneet tiiviisti yhteyttä koko neljän vuoden ajan.

Stephanie ja Lisa sopivat tapaavansa toisensa perjantaina 2. huhtikuuta juhlistaakseen Stephanien tulevaa valmistumista. Lisa asui vain 20 minuutin ajomatkan päässä Brandywinen esikaupunkialueella, joten Stephanie otti iltapäivällä vanhempiensa auton lainaksi ja suuntasi matkansa kohti ystävänsä kotia. Perille päästyään Stephanie jätti oman autonsa pihalle parkkiin ja ystävykset jatkoivat matkaansa kohti keskustaa Lisan autolla.

Stephanie ja Lisa juhlistavat tulevaa valmistumista

Yöelämän keskus sijaitsi Georgetownissa, joka oli suosittu erityisesti paikallisten yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa. Halpa juotava ja hyvä musiikki vetivät puoleensa myös Stephanieta ja Lisaa, jotka viettivät iltaansa muutamissa opiskelijoiden suosimissa juottoloissa. Muusta ympäristöstä poiketen ystävykset joivat pääosin kuitenkin vain alkoholittomia juomia – olivathan he saapuneet paikalle omalla autollaan. He jatkoivat tanssimista aina pitkälle yli puoleen yöhön, kunnes kummankaan jalat eivät enää kantaneet.

Hauska illanvietto oli saapunut päätökseensä ja naiset päättivät suunnata takaisin Lisan talolle. Stephanien oli tarkoitus yöpyä tämän luona ja palata aikaisin aamulla takaisin kotiinsa, sillä hänen oli tarkoitus lähteä äitinsä kanssa ostoksille tulevana päivänä.

Paluumatkan aikana suunnitelmaan tuli kuitenkin yllättävä muutos. Lisan pysäköityä autonsa kotinsa pihalle, Stephanie ilmoitti ettei sittenkään jäisi yöksi ystävänsä luokse. Hän kertoi jatkavansa matkaa autollaan suoraan kotiinsa, jotta voisi nukkua aamulla hieman pidempään ennen äidin kanssa suunniteltua ostosreissua. Lisa yritti vielä estellä väsynyttä ystäväänsä, mutta Stephanie oli jo tehnyt päätöksensä.

Ystävykset antoivat toisilleen vielä lämpimän halauksen, ennen kuin Stephanie istui autonsa kuskin paikalle ja käynnisti moottorin. Lisa vilkutti ystävälleen hyvästit ja katseli hetken aikaa pihatiellä oranssin Dodge Omnin loittonevia takavaloja, Stephanien lähdettyä kotimatkalleen yöllä klo 3.15.

Stephanie lähtee kotimatkalleen

Stephanie valitsi lyhimmän mahdollisen reitin kotiinsa, sillä yön pikkutunneille venynyt ilta oli vaatinut veronsa. Nainen tunsi olonsa todella väsyneeksi eikä pimeä, valaisematon maaseututie helpottanut asiaa.

Vain reilun kilometrin matkattuaan Stephanie saapui loivaan mutkaan ja menetti yllättäen autonsa hallinnan, jonka seurauksena ajautui tieltä ojaan ja törmäsi isoon kantoon. Hiljaisen vauhdin ansiosta Stephanie selvisi onnettomuudesta säikähdyksellä, mutta ojan pohjalla makaava Dodge ei ollut yhtä onnekas. Auto ei suostunut enää käynnistymään. Toisaalta, Stephanie ymmärsi, ettei auto joka tapauksessa olisi noussut ojasta ilman vetoapua.

Stephanien ei auttanut muu kuin hyväksyä tilanteen todellinen laita. Kotimatka oli päättynyt ojan pohjalle, joten ainut järkevä vaihtoehto oli palata takaisin Lisan luo ja yöpyä sittenkin tämän kotona. Aamulla hän voisi soittaa vanhemmilleen ja kertoa mitä oli tapahtunut. Metsäisellä maaseututiellä pilkkopimeässä käveleminen kuitenkin arvellutti Stepahnieta, joten hän päätti jäädä autoonsa odottelemaan apua. Ohikulkijat huomaisivat varmasti kirkkaan oranssin auton, jopa pimeyden keskellä.

26-vuotias Jack Ronald Jones ja 17-vuotias Jerry Lee Beatty olivat viettäneet iltaansa tapansa mukaan paikallisessa tavernassa biljardia pelaten. Jack oli vasta hiljattain lomautettu vakituisesta työstään, mutta mies ei antanut edes kiristyvän taloudellisen tilanteen haitata viikonlopun tuttuja rutiineja. Säännöllinen tuulettuminen olikin tarpeen, sillä vaimonsa ja 6-vuotiaan poikansa lisäksi, pienessä asunnossa asuivat myös Jerry sekä Jackin lanko Stephen.

Jack ja Jerry olivat ikäerostaan huolimatta parhaita ystäviä, sillä miehet jakoivat keskenään samoja kiinnostuksen kohteita. Molemmat käyttivät säännöllisesti huumeita ja pitivät juomisesta, mutta ennen kaikkea he tapasivat yhdistää molemmat asiat ja ajelivat öisin ympäriinsä paikallista maaseutua Jackin Mercury-merkkisellä autolla.

Tämäkään ilta ei tuonut asiaan poikkeusta, vaan illan päätteeksi miehet olivat hypänneet autonsa kyytiin ja lähteneet vaeltamaan päämäärättömästi öisille teille. Ajelunsa aikana miehet olivat nauttineet lisää alkoholia ja poltelleet PCP:llä rikastettua marihuanaa. PCP eli fensyklidiini voi aiheuttaa annoskoosta riippuen voimakkaita hallusinaatioita, vääristäytyneitä aistimuksia tai agressiota.

Stephanie istui yhä yksin pimeyden keskellä, kun hän havaitsi tiellä lähestyvän auton ajovalot. Hän arvioi onnettomuudesta kuluneen korkeintaan 20 minuuttia ja tunsi suurta helpotusta avun nopeasta saapumisesta. Hän seurasi autonsa takalasin lävitse miten ajoneuvo pysähtyi tien reunaan vain muutamien metrien päähän, mutta kirkkaiden ajovalojen sokaisemana hän ei kyennyt erottamaan tarkemmin autosta nouseiden henkilöiden piirteitä.

Stephanie Roper lähtee tuntemattomien miesten matkaan

Jack käveli kohti ojassa makaavaa oranssia autoa ja havaitsi etupenkillä istuvan nuoren naisen. Jerry seurasi aivan miehen kannoilla, kun Jack kyyristyi auton sivulle ja Stephanie rullasi etuikkunan alas. Keskusteltuaan hetken tilanteesta, miehet tarjoutuivat kyydittämään naisen takaisin ystävänsä luokse. Kaikki kolme palasivat tien reunaan pysäköidyn Mercuryn luokse ja Jerry ohjasi Stephanien etupenkille miesten väliin. Nainen tunsi olonsa epämukavaksi, mutta matka Lisan luokse kestäisi vain muutaman minuutin.

Aluksi kaikki vaikuttikin täysin normaalilta. Auton lähestyessä Lisan vanhempien kodille johtavaa pihatietä, Stephanie osoitti miehille paikan sormellaan. Hänen kauhukseen Jack kuitenkin kiihdytti risteyksen kohdalla ja jatkoi matkaansa. Stephanie tajusi heti olevansa vaarassa ja huusi kauhuissaan kuskille, mutta turhaan. Jack tuijotti vaiti ulos ikkunasta ja jatkoi matkaansa piemään aamuyöhön.

Tunteja kestänyt piina alkaa

Muutamien kilometrien jälkeen Jack pysäytti autonsa syrjäisen hiekkatien varteen, jossa miehet pakottivat Stepahien ajoneuvon takapenkille. Jack riisui naisen alavartalon paljaaksi Jerryn pidellessä tämän käsistä kiinni. Tämän jälkeen miehet raiskasivat uhrinsa vuorotellen useita kertoja toisen uhatessa tätä kiväärillä, jota Jack säilytti autonsa takaluukussa.

Kun Stephanie oli menettänyt lopulta voimansa taistella vastaan, Jack hyppäsi jälleen kuskin paikalle Jerryn jäädessä vahtimaan itkuista Stephanieta takapenkille. Aivan kuin kiusatakseen uhriaan Jack suuntasi autonsa takaisin kohti Lisan taloa, mutta tälläkin kertaa Stephanie seurasi avuttomana takaikkunasta, kun auto ohitti tutun pihatien.

Jack pysäytti autonsa seuraavan kerran noin 15 minuuttia myöhemmin, kun he saapuivat tiheän metsän ympäröimälle hylätylle talolle. Jo vuosia sitten hylätty rakennus oli täysin eristyksissä muusta maailmasta. Miehet tiesivät paikan hyvin, sillä autiotalolta oli matkaa Jackin kodille vain noin kilometrin verran. Vaikka talo olikin jo läpeensä laho ja sen seinissä ammotti useita isoja reikiä, miehet tiesivät että täältä kukaan ei kuulisi naisen avunhuutoja.

Stephanie ei aikonut vain antautua kohtalolleen. Lyhyen ajomatkan aikana hän oli ehtinyt kerätä hieman voimiaan ja päätti taistella vastaan. Hän rimpuili voimiensa edestä, kun miehet raahasivat uhrinsa sisälle rähjäiseen taloon ja pakottivat tämän lattialle. Talon seinien suojissa miehet jatkoivat jälleen vuorotellen uhrinsa seksuaalista pahoinpitelyä toisen uhatessa tätä aseella.

Hysteerinen Stephanie huusi toistuvasti Lisaa ja äitiään. Miesten tarkoituksella valitsema syrjäinen paikka kuitenkin varmisti, että ketään ei ollut kuuloetäisyydellä. Siltikin äänekkäästä kirkumisesta provosoitunut Jerry löi allaan makaavaa naista nyrkillään useita kertoja kasvoihin saadakseen tämän vaikenemaan.

Stephanien seksuaalinen pahoinpitely oli jatknut tauotta jo useita tunteja. Auringon ensimmäiset säteet maalasivat jo varjoja talon ikääntyneille seinille.  Pakoyrityksistään ja vastusteluistaan huolimatta nuorella naisella ei käytännössä ollut mahdollisuuksia puolustautua miespuolisia kaappaajiaan vastaan. Hän itki ja rukoili jumalalta pelastusta, mutta miehet eivät aikoneet antaa uhrilleen armoa.

Miehet olivat tähän mennessä kutsuneet toisiaan vain lempinimillään tehdäkseen tunnistamisestaan hankalampaa, jos nainen syystä tai toisesta olisi onnistunut pakenemaan. Jerry kuitenkin erehtyi lopulta kutsumaan rikoskumppaniaan tämän oikealla nimellä ja kaksikko vetäytyi etäämmälle pohtimaan seuraavaa siirtoaan.

Lattialla käsiensä suojiin hautautunut itkuinen Stephanie kuuli miesten keskustelun ja ymmärsi välittömästi mistä oli kyse. Miehet aikoivat tappaa hänet. Stephanie oli jo aikaisemmin huomannut parin metrin päässä hänen oikealla puolellaan olevassa seinässä isohkon aukon ja päätti nyt käyttää mahdollisesti ainoan tilaisuutensa hyväkseen.

Stephanie yrittää paeta kaappaajiltaan

Stephanie ponnahti ylös lattialta kohti seinässä ammottavaa aukkoa. Etäämmällä neuvotelleet miehet eivät ehtineet estämään naisen pakoyritystä ja Stephanie onnistuikin livahtamaan aukon kautta ulos talon pihamaalle. Hän juoksi voimiensa edestä kohti edessä siintävää metsän reunaa kohti, mutta pitkään kestäneen jatkuvan pahoinpitelyn takia hän kompuroi askeleissaan toistuvasti. Takaa kantautuvat miesten huudot pitivät Stephanien taistelutahtoa kuitenkin yllä ja hän jatkoi määrätietoisesti matkaansa. Ponnisteluistaan huolimatta pakomatka saapui päätökseensä jo pihan puolivälissä, kun hän tunsi voimakkaan iskun selässään ja kaatui maahan.

Silmitön väkivalta jatkui nyt hylätyn talon pihalla. Pakoyrityksestä raivostuneet miehet purkivat turhautumisensa potkimalla maassa makavaa naista kylkiin ja polkivat jaloillaan tämän keskivartaloa ja jalkoväliä.

Miesten viimein rauhoituttua Jack poistui sisälle taloon. Hetken kuluttua hän palasi takaisin pihalle käsissään paksu hakkuuketju, jonka toiseen päähän oli kiinnittetty raskas metallinen koukku. Hän asettui seisomaan hajareisin naisen ylle ja heilautti ketjun kaaressa kohti naisen kasvoja niin valtavalla voimalla, että Stephanien kallo murtui.

Stephanie Roperin kuolema

Voimakkaasta iskusta huolimatta Stephanie säilytti yhä tajuntansa. Hän kääntyi mahalleen kostealla nurmella ja alkoi ryömiä viimeisillä voimillaan kohti metsää. Jack nappasi .22 kaliiperisen kiväärin Jerryn kädestä ja astui uhrinsa eteen. Mies tähtäsi naista päähän ja laukaisi aseen. Stephanie kuoli välittömästi.

Stephanien tunteja kestänyt piina oli viimein ohi. Miesten oli kuitenkin vielä ennen kotiin paluutaan hävitettävä ruumis, joten he palasivat takaisin autolleen ja imivät polttoainetankista bensaa pieneen kanisteriin. Tämän jälkeen miehet palasivat Stephanien luokse, valelivat tämän ruumiin kanisteriin keräämällään polttoaineella ja sytyttivät maassa makaavan ruumiin tuleen. Liekkien lopulta sammuttua, miehet katkoivat vielä Stephanien molemmat kädet ja raahasivat ruumiin metsään, jossa upottivat sen suuren kaatuneen puun alle muodostuneeseen veden täyttämään kuoppaan.

Seuraava päivä valkeni kirkkaana. Stephanien äiti, Roberta, oli tapansa mukaan herännyt jo aikaisin suorittamaan aamutoimiaan. Hän odotti tytärtään kotiin minä hetkenä hyvänsä, sillä kaksikon oli tarkoitus lähteä myöhemmin päivällä sovitulle shoppailukierrokselle.

Aamun vaihduttua iltapäiväksi äiti alkoi lopulta todella huolestua, sillä Stephanie ei ollut saapunut vieläkään kotiinsa saati ilmoittanut mahdollisesta viivästyksestä. Niinpä Roberta päätti soittaa Lisalle vain kuullakseen, että Stephanie oli lähtenyt autollaan kotimatkalle jo aamun pikkutunneilla.

Roberta ei aikaillut enää pidempään, vaan otti yhteyttä viranomaisiin. Paikallinen poliisipartio löysikin Stephanien auton jo muutamaa tuntia myöhemmin vain kilometrin päästä Lisan talolta, mutta Stephaniesta ei näkynyt jälkeäkään.

Jerry tunnustaa rikokset Stephenille

Yön tapahtumat olivat jääneet vaivaamaan 17-vuotiaan Jerryn mieltä ja vain reilu vuorokausi tapahtumien jälkeen hän päätti tunnustaa tekonsa Jackin langolle Stephenille. Hän kertoi yksityiskohtaisesti nuoren naisen pahoinpitelyistä, miten Jack oli lopuksi ampunut tätä päähän ja miten he olivat  yhdessä hävittäneet todisteet sytyttämällä ruumiin tuleen.

Stephen suhtautui Jerryn kertomukseen epäillen, sillä hän ei uskonut, että Jack olisi todella kyennyt toteuttamaan näin raakalaismaisen teon. Toisaalta Stephen oli myös hyvin tietoinen kaksikon jatkuvasta huumeiden ja alkoholin sekakäytöstä ja ajatteli, että Jerry vain tarinoi omiaan edellisillan juhlinnan viimeisillä höyryillä.

Seuraavana päivänä Stepehen kuitenkin luki lehdestä uutisen kadonneesta opiskelijatytöstä ja ymmärsi heti, että Jerryn edellispäivän satuilu saattoi sittenkin olla täyttä totta. Hän piti asian omana tietonaan silti vielä jopa kolmen päivän ajan. Viimein hän päärri avautua asiasta kirkkonsa pastorille, joka kehoitti tätä kertomaan tietonsa viipymättä paikallisille viranomaisille.

Stephen toimi pastorin antaman ohjeen mukaisesti ja kertoi Jerryn tunnustuksesta poliisille. Miehen kertomuksen avulla poliisit saattoivat viimein keskittää etsintänsä rajatulle alueelle ja pääsiäissunnuntain iltana klo 20, kahdeksan päivää katoamisen jälkeen, viranomaiset löysivät viimein Stephanien ruumiin hiiltyneet jäänteet.

Stephanien vanhemmat, Vincent ja Roberta, saivat tiedon tyttärensä ruumiin löytymisestä seuraavana aamuna klo 4.30. Ikävät uutiset tuoneet poliisit eivät tosin kertoneet tapauksen yksityiskohtia. He vain totesivat vanhemmille, että Stephanien ruumis oli vihdoin löydetty ja että tämä oli ammuttu kuoliaaksi.

Vain hieman myöhemmin samana aamuna poliisi pidätti molemmat miehet epäiltyinä ensimmäisen asteen murhasta, kidnappauksesta ja raiskauksesta. Miehet eivät osoittaneet minkäänlaista katumusta teoistaan – he puhuivat asiasta kuin mistä tahansa arkipäiväisestä askareesta – mutta viranomaisten yllätykseksi molemmat miehet tunnustivat kaikki heitä vastaan esitetyt syytteet. Tunnustuksen lisäksi poliisi oli löytänyt Jackin autosta mm. kiväärin sekä laatikollisen .22 kaliiperisia luoteja, jotka vastasivat murhassa käytettyä ammusta. Enää miehet piti vain saattaa vastuuseen teoistaan ja tuomita rikoksistaan vankeuteen.

Stephanien perhe oli toistaiseksi ollut täysin tietämätön järkyttävästä väkivallasta, jota heidän tyttärensä oli joutunut kokemaan ennen kuolemaansa. Lehdistö sai kuitenkin pian käsiinsä tiedot tapahtumien kulusta ja Roperien perhe sai lopulta lukea tyttärensä kokemista karmeuksista tapauksen yksityiskohdilla mässäilevien sanomalehtien sivuilta.

Miesten oikeudenkäynnit alkavat

Molempien miesten oikeudenkäynnit alkoivat syyskuussa 1982 – 5 kuukautta Stepahien kuoleman jälkeen. Tapaukset käsiteltiin erillisissä oikeudenkäynneissä omissa piirikunnissaan.

Stephanien vanhemmat, Vincent ja Roberta, päättivät osallistua Jack Jonesia vastaan käytäviin oikeuden istuntoihin, siitäkin huolimatta, että joutuisivat kuulemaan kaikki julmat yksityiskohdat tyttärensä murhasta. Perheen järkytykseksi tuomari kuitenkin päätti kieltää heidän osallistumisensa oikeudenkäyntiin, koska vanhemmat oli kutsuttu todistajiksi tunnistamaan joitakin tyttärensä tavaroita.

Tuomarin päätös asiassa oli aivan yhtä absurdi kuin miltä kuulostikin. Jackin asianajaja oli menestykseekkäästi vedonnut oikeudenkäynnin vaikuttavan vanhempien todistajanlausuntoihin, mutta hänen motiiveissaan oli nähtävissä myös toinen puoli. Todellisuudessa hän halusi piilottaa tapaukseen liittyvät inhimilliset siteet ja estää näin valamiehistöä muodostamasta tunteita Stephanieta kohtaan. Käytännössä puolustus ei halunnut käsitellä Stephanieta oikeuden edessä henkilönä vaan pelkkänä todisteena tapahtumista.

Koska molemmat miehet olivat jo tunnustaneet syyllisyytensä rikoksiin, oikeudenkäyntien tarkoitus oli lähinnä selvittää missä määrin he olivat tapahtumiin osallisina. Täysin odotetusti molemmat miehet vähättelivät omia roolejaan ja yrittivät siirtää päävastuun teoista toistensa harteille. Jerry mm. kertoi todistuksessaan, ettei hänen aikomuksenaan ollut koskaan tappaa Stephanieta ja uskoneensa, että nainen päästettäisiin lopulta vapaaksi.

Poliisin, oikeuspsykiatrien ja oikeuslääkärien antamat lausunnot olivat äärimmäisen graafisia. He kuvailivat yksityiskohtaisesti Stephanien hiiltyneestä ruumiista löydettyjä useita vammoja ja niiden mahdollisia syntymekanismeja. Kenelläkään ei ollut epäilystäkään siitä, että nuoren naisen viimeiset hetket olivat täynnä kärsimystä ja epätoivoa.

Todisteet ja tunnustuksen huomioon ottaen ei ollut yllätys, että valamiehistö totesi harkintansa jälkeen Jack Jonesin syylliseksi kaikkiin syytekohtiin. He kuitenkin tekivät yllättävän myönnytyksen, jonka nojalla tuomarilla oli mahdollisuus tuomita eri syytekohdista antamansa rangaistukset samanaikaisiksi, ei peräkkäisiksi.

Viikko tuomiopäätöksen jälkeen valamiehistö kokoontui uudelleen päättämään, tulisiko miehelle langettaa kuolemantuomio. Käytännössä heidän tuli vain todeta, että Stephanien kuolemaan liittyi vähintään yksi Marylandin lain kymmenestä raskauttavasta tekijästä. Stephanien tapauksessa tekijöitä oli kaksi. Ensinnäkin hänet oli murhattu raiskauksen yhteydessä ja toiseksi panttivankina ollessaan. Näiden seikkojen lisäksi valamiehistön tuli myös harkita liittyikö asiaan lieventäviä seikkoja.

Tässä vaiheessa oikeudenkäyntiä kuullaan yleensä uhrin perheenjäsenten ja ystävien esittämät uhrilausunnot. Lausunto antaa uhrin läheisille mahdollisuuden kertoa omista kokemuksistaan sekä heille aiheutuneista vahingoista ja traumoista. Tarkoitus on korostaa tapaukseen liittyvää inhimillistä puolta, jolloin tuomioistuin saa paremman käsityksen rikoksen henkilökohtaisista seurauksista ja läheisiin kohdistuvasta kärsimyksestä.

Stephanien äiti, Roberta, sai viimein tilaisuutensa näyttää valamiehistölle miten lämmin, valoisa ja huolehtiva ihminen hänen tyttärensä oli todella ollut. Hän halusi kertoa miten syvästi Stephanien murha oli vaikuttanut hänen koko perheeseensä ja miten tieto tämän tuskallisesta kuolemasta tulisi vainoamaan häntä ikuisesti. Seuraava odottamaton käänne kuitenkin odotti jo kulman takana.

Roberta ehti hädin tuskin istua todistajanaitioon, kun Jackin asianajaja jo kertoi vastustavansa tämän tulevaa lausuntoa. Hän totesi kaikkien ihmiselämien olevan samanarvoisia ja väitti, että Stephanien elämän yksityiskohtien esiintuominen herättäisi valamiehissä tarpeettomia tunteita ja aiheuttaisi näin ollen epäoikeudenmukaista haittaa puolustukselle.

Kaikkien yllätykseksi tuomari kääntyi jälleen puolustuksen kannalle ja eväsi Stephanien perheeltä mahdollisuuden tulla kuulluksi. Hänen mukaansa lausunto oli tapauksen käsittelyn kannalta epäolennainen. Jack Jonesin elämän yksityiskohtia sen sijaan esiteltiin laajasti hänen puolustuksessaan kuolemanrangaistusta vastaan. Todistaja toisensa jälkeen kertoi mm. miehen vaikeasta lapsuudesta ja aikuisiän alkoholiongelmista.

Osoituksena epätoivostaan Jack puhui itse todistajana vain tuomion julistamisvaiheessa. Itkuinen mies kertoi oikeuden edessä tuntevansa syvää katumusta tekemästään rikoksesta ja miten dramaattisesti tapaus oli vaikuttanut häneen itseensä, mutta aivan erityisesti hänen äitiinsä. Puolustuksen halveksuttavin vetoomus kuolemanrangaistuksen välttämiseksi olikin se, että miehen teloitus aiheuttaisi elinikäistä tuskaa hänen perheelleen.

Puolustus voittikin jälleen kerran uuden taistelun, kun valamiehistö äänesti kuolemantuomiota vastaan. Perusteluissaan he viittasivat Jackin traumaattiseen perhehistoriaan ja totesivat, ettei mies ollut vaaraksi yhteisölle.

Seuraavaksi oli vuorossa tuomion julistamien, jossa Jack tuomittiin elinkautiseen vankeuteen murhasta, elinkautiseen raiskauksesta ja 20 vuoden vankeuteen kidnappauksesta. Mutta valamiehistön aiemmin antaman myönnytyksen turvin tuomari määräsi tuomiot samanaikaisiksi. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että Jack tuomittiin vain yhteen elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Hyvän käytöksen myötä hänen oli mahdollista vapautua ehdonalaiseen jo reilun 11 vuoden jälkeen.

Jackin oikeudenkäynnissä toiminut tuomari ei ollut kuitenkaan ainut huomiota herättänyt virkamies. Jerryn oikeudenkäyntiä oli käyty toisessa piirikunnassa eri tuomarin johdolla ja miehelle langetettu tuomio oli täsmälleen samanlainen. Täysin oikeutetusti miehille langetetut räikeän riittämättömät tuomiot saivat aikaan laajaa paheksuntaa.

Tuomareiden toiminta herättää paheksuntaa

Tuomareiden toimintaa arvosteltiin useissa keskusteluohjelmissa ja sanomalehdissä. Tapauksien johdosta järjestettiin jopa mielenosoituksia ja muutamat konservatiiviset lakiasiantuntijat vaativat tuomareiden käytöksen uudelleentarkastelua. Ihmiset eivät yksinkertaisesti voineet uskoa miten karmeasta murhasta tuomitut miehet saattaisivat kävellä vapaina jo reilun 11 vuoden jälkeen.

Myös alkuperäisissä oikeudenkäynneissä toimineet syyttäjät olivat tuomioihin tyytymättömiä ja päättivät nostaa uusia syytteitä molempia miehiä vastaan. Tällä kertaa tapauksen käsittelystä vastasi eri tuomari ja molemmille miehille tuomittiin uudet elinkautiset alkuperäisten tuomioidensa lisäksi. Nyt peräkkäin suoritettavien tuomioiden johdosta, miehet saattoivat käsitellä vapautustaan ehdonalaislautakunnan edessä aikaisintaan vasta 23 vuoden jälkeen.

Stephanie Roperin oikeudenkäynti herätti aikanaan laajaa mediahuomiota oikeuden käytännöistä. Hänen perheensä tueksi perustettu pieni tukiryhmä kasvoi lopulta järjestöksi saakka, joka nimesi itsensä ”Stephanie Roperin komiteaksi”. He laativat lakimiehensä avustuksella esityksen lakimuutoksista, joka esitettiin Marylandin yleiskokouksessa vuonna 1983. Perimmäinen tarkoitus oli, että oikeusjärjestelmä siirtäisi painopisteen pois rikoksentekijästä ja suojelisi tulevaisuudessa paremmin uhrien ja heidän perheidensä oikeuksia. Lopulta kolme viidestä komitean ehdottamasta muutoksesta kirjattiinkin lakiin.