Sakakibara Seito

Varhain tiistaiaamuna 27. toukokuuta 1997 Suman merenrantakaupungissa sijaitsevan Tomogaokan yläasteen vahtimestari lähti tutun rutiininsa mukaisesti kävellen kohti koulun porttia. Hän oli jo vuosien ajan saapunut paikalle juuri ennen auringon nousua hoitaakseen tarvittavat toimenpiteet alkavaa koulupäivää varten.

Tällä kertaa hiljainen aamu tuntui kuitenkin aiheuttavan levottomuutta vahtimestarin mielessä. Ehkä kyse oli vain väsymyksestä tai kenties aikaisemmin saman vuoden aikana tapahtuneista – paikallisiin nuoriin kohdistuneista – väkivaltaisista hyökkäyksistä. Joka tapauksessa tänä koleana loppukevään aamuna pian valkeneva uusi päivä ei herättänytkään vanhassa miehessä tavallista arkirutiinien tuomaa turvallisuuden tunnetta.

Vahtimestarin lähestyessä hitain askelin koulun pääsisäänkäyntiä, hän huomasi jo matkan päästä portin edustalla massaa lojuvat pienet, tummat esineet. Saavuttuaan lähemmäs hän tajusi katsovansa kahden kissan silvottuja jäännöksiä. Hämmentyneenä vahtimestari jatkoi matkaansa yhä kohti pääportin edustalla olevaa möykkyä ja ymmärsi pian järkytyksekseen katselevansa nuoren pojan irti leikattua päätä. Pojan tyhjät silmäkuopat tuijottivat elottomina takaisin kauhun jäykistämää vanhaa miestä, meren takaa nousevan auringon luodessa ensimmäiset kultaiset säteensä heräävän kaupungin ylle.

Sakakibara Seito

Viranomaiset saapuivat koululle välittömästi vahtimestarin ilmoitettua löydöstään hätänumeroon. Uhrin henkilöllisyydeksi vahvistettiin nopeasti Jun Hase – läheisessä kerrostalossa asunut 11-vuotias poika – joka oli kadonnut yllättäen vain kolme päivää aikaisemmin. Uhrin korvasta korvaan viilletyn suun sisään oli työnnetty rypistynyt paperilappu, johon murhaaja oli jättänyt punaisella musteella kirjoitetun ivallisen viestin: ”Tämä on vasta pelin alkua. Pysäyttäkää minut, jos pystytte. Haluan epätoivoisesti nähdä ihmisten kuolevan, sillä murhaaminen on minusta jännittävää. Vuosien katkeruus vaatii verisen tuomion.” Viestin lopussa oli kanji-merkein allekirjoitettu peitenimi ”Sakakibara Seito”, jonka sisältämät merkitykset ”paholainen”, ”ruusu”, ”pyhimys” ja ”taistelu”, heijastivat paitsi tekijän mielen synkkyyttä, myös vahvasti romantisoitua identiteettiä.

Viranomaiset olivat aloittaneet uhrin katoamiseen liittyvän virallisen tutkinnan jo päivää ennen kuin pojan pää oli löytynyt koulun portin edustalta. Nuoren koululaisen katoamiseen liittyvä järkyttävä käänne päätyikin välittömästi myös valtakunnallisiin uutisotsikoihin, sillä ennen paloittelumurhaa alueella oli raportoitu jo muutamia alaikäisiin kohdistuneita järjettömiä pahoinpitelyjä, joista yksi oli johtanut myöhemmin jopa uhrin kuolemaan sairaalahoidosta huolimatta.

Poliisin, palokunnan ja jopa yli 150 vapaaehtoisen voimin suoritetut maastoetsinnät tuottivatkin tulosta myöhemmin jo samana päivänä, kun pojan päätön ruumis löydettiin vain noin 500 metrin päästä koululta läheiseltä kukkulalta. Ruumis oli kätketty ränsistyneen antenniaseman lattialautojen alle. Jälkien perusteella viranomaiset arvelivat, että pää oli irrotettu jonkinlaisen käsisahan avulla, jonka jälkeen tekijä oli jatkanut ruumiin silpomista irrottamalla myös tämän raajat. Kädet löydettiin myöhemmin samana päivänä antenniaseman ympäristöön kätkettynä ja jalat lyhyehkön matkan päässä olevasta rotkosta.

Viranomaiset saivat pian löydön jälkeen muutamia lupaavilta vaikuttavia vihjeitä mm. koulun sisäänkäynnin edustalla havaitusta mustasta sedan-mallisesta autosta sekä kukkulan suuntaan löytöä edeltäneenä päivänä matkanneesta skootterista. Saamiensa vihjeiden perusteella viranomaiset olivatkin keskittäneet voimavaransa noin kolmekymppisen, vahvarakenteisen miehen löytämiseksi, mutta lupaavasta alusta huolimatta tutkinnassa ei näyttänyt tapahtuvan enää merkittävää edistystä tulevien päivien aikana.

Kobe Shimbun – Ruskea kirjekuori

Puolitoista viikkoa 11-vuotiaan pojan pään löytymisen jälkeen, Koben suurimpiin sanomalehtiin kuuluvan Kobe Shimbunin pääkonttoriin saapui ruskea kirjekuori. Kuoren sisällä oli kolmisivuinen kirje, jonka kirjoittaja väitti olevansa alaikäisen koulupojan murhan takana. Punaisella musteella kirjoitettu uhkaava teksti sisälsi yli 1400 sanaa ja sen keskeinen teema korosti tekijän kokemaa halveksuntaa poliisia, mediaa ja yhteiskuntaa kohtaan:

”Vaarannan oman henkeni tämän pelin vuoksi, sillä jos jään kiinni, minut todennäköisesti hirtetään. Poliisin tulisikin olla sinnikkäämpi jahdatessaan minua. Tappaessani vapaudun jatkuvasta vihastani ja saavutan kaipaamaani rauhan, sillä vain toisen ihmisen kärsimys voi lievittää omaa tuskaani.”

Aluksi japanilaiset tiedotusvälineet raportoivat nimen kuitenkin väärin, kutsuen kirjoittajaa virheellisesti nimellä ”Anibara – Paholaisen Ruusu”. Inhimillinen virhe johtui kirjeen allekirjoituksen väärästä tulkinnasta ja tästä raivostuneena murhaaja lähetti pian toisen kirjeen ilmaisten suuttumuksensa seuraavasti: ”Nimeni on ”Sakakibara Seito”. Tästä lähtien, jos ilmoitatte nimeni väärin, tapan kolme uutta uhria viikossa. Jos luulette, että kykenen tappamaan vain pieniä lapsia, olette pahasti väärässä.”

Viranomaiset pääsevät tekijän jäljille

Järkyttävän murhan tutkinta eteni hitaasti, sillä tekijä vaikutti varsin taitavalta piilottamaan jälkensä. Poliisin haastatteluissa oli kuitenkin noussut toistuvasti esiin eräs paikallinen 14-vuotias koululainen, jonka kerrottiin tappaneen ja silponeen kissoja antaen kylmääviä vihjeitä pojan häiriintyneestä luonteesta ja kyvystä vahingoittaa muita eläviä olentoja.

Poliisi ryhtyikin oitis selvittämään mahdollista yhteyttä, vertailemalla uhrin suusta löytyneen viestin ja lehteen lähetetyn kirjeen käsialaa epäillyn pojan koulussa kirjoittamiin esseisiin. Vaikka positiivinen käsiala-analyysi ei yksin vielä riittänytkään todisteeksi pojan osallisuudesta, lisätutkimukset osoittivat epäillyn nuorukaisen myös tunteneen Jun Hasen nuoremman veljen, vahvistaen viranomaisten epäilyjä entisestään.

Keräämänsä näytön nojalla poliisi päättikin ryhtyä toimiin noin kuukautta myöhemmin – 28. kesäkuuta – kutsumalla epäillyn nuorukaisen vapaaehtoisiin kuulusteluihin. Aluksi poika tietysti kiisti tyystin osallisuutensa 11-vuotiaan pojan järkyttävään paloittelumurhaan, mutta poliisin esitettyä epäillyn käsialaan liittyvän analyysin tulokset, hän murtui kyyneliin ja tunnusti Jun Hasen murhan lisäksi myös aikaisemmat – helmikuun ja maaliskuun aikana – tapahtuneet satunnaisilta vaikuttaneet hyökkäykset.

Tieto pidätyksestä aiheutti välittömästi laajaa hämmennystä ja järkytystä, kun viranomaiset ilmoittivat ottaneensa kiinni vasta 14-vuotiaan pojan epäiltynä Jun Hasen raa’asta murhasta. Tapaus oli jo aikaisemmin herättänyt laajaa huomiota mediassa murhan julmuuden takia, ja pidätysuutinen kiihdytti vain entisestään spekulaatioita epäillyn henkilöllisyydestä sekä teon taustoista. Koska Japanin tiukkojen – alaikäisen yksityisyyttä suojaavien – lakien takia epäillyn identiteetti pidettiin visusti salassa, median raporteissa epäiltyä alettiin kutsumaan yksinkertaisesti vain nimellä ”poika A”. Vasta noin 18 vuotta myöhemmin epäillyn julkaistua omaelämäkertansa hän paljasti omatoimisesti oikean henkilöllisyytensä, ja selkeyden nimissä kutsunkin häntä jäljempänä oikealla nimellään ”Azuma Shinichiro”. Mutta kuka oikeastaan oli tämä – vasta 14-vuotias – poika järkyttävien tekojen takana, ja millaisia synkkiä salaisuuksia hänen menneisyytensä kätki alleen?

Azuma Shinichiron lapsuus

Azuma Shinichiro vietti lapsuutensa normaalissa perheessä yhdessä vanhempiensa, kahden veljensä ja isoäitinsä kanssa. Nuorella pojalla oli kuitenkin jo varhain ala-asteelta lähtien ollut vaikeuksia sopeutua sosiaaliseen ympäristöön. Hän tunsi itsensä likaiseksi ja arvottomaksi, sulkeutuen ajan myötä yhä syvemmälle omiin ajatuksiinsa ja katkaisten yhteyden ympäröivään todellisuuteen lopulta lähes täysin.

Isoäiti oli ollut pojan elämän tärkein tukipilari heti alkumetreiltä lähtien, tarjoten nuorukaiselle ehdotonta rakkautta, hyväksyntää ja lohtua. Kaksikko vietti runsaasti aikaa yhdessä mm. pelaillen ja jutellen sekä nauttien isoäidin valmistamia herkkuja. Äidiltään Azuma ei ollut milloinkaan kokenut saavansa samanlaista pyyteetöntä hyväksyntää, jonka takia hän tunsi itsensä näkymättömäksi ja väärinymmärretyksi tämän lähellä.

Pojan äiti ei ollut suhtautunut vakavasti edes koululta kantautuneeseen huoleen pojan väkivaltaisista piirroksista ja synkistä kirjoituksista. Edes sosiaalityöntekijöiden kanssa käydyt keskustelut pojan psyykkisestä epätasapainosta eivät herättäneet äidissä suurta huolta – päinvastoin, hän vaati vain entistä kiivaammin pojaltaan virheetöntä suoriutumista, aiheuttaen yhä suurempaa painetta ja ahdistusta nuorelle, joka kamppaili jo valmiiksi sisäisten ristiriitojensa kanssa.

Isoäidin kuolema olikin merkittävä käännekohta nuoren – 11-vuotiaan Azuman – elämässä, sillä menetettyään ainoan ihmisen, joka oli hyväksynyt hänet aidosti, Azuma tunsi jääneensä lopullisesti täysin yksin. Pojan kyvyttömyys käsitellä tapahtumaa terveellä tavalla alkoikin ohjata hänen ajatuksiaan nopeasti kohti väkivaltaa ja sadismia, Azuman etsiessä uusia keinoja purkaakseen sisäistä tuskaansa.

Etanat alkoivat kiehtoa nuoren Azuman mieltä juuri näihin aikoihin. Niiden hitaus ja haavoittuvuus symboloivat hänen omaa kokemustaan ympäröivästä maailmasta, jossa Azuma koki olevansa heikko – muun yhteiskunnan ulkopuolelle eristetty hylkiö. Etanat edustivat hänelle ensisijaisesti sekä haurauden että selviytymisen luomaa ristiriitaa olentoina, jotka vetäytyivät omaan kuoreensa eläen erillään muusta maailmasta – aivan kuten hän itse uppoutumalla yhä syvemmälle omiin ajatuksiinsa muiden ulottumattomiin.

Azuma alkoikin pian leikellä pyydystämiään etanoita ja sammakoita yrittäessään ymmärtää kuoleman luonnetta ja siihen liittyvää lopullisuutta. Vaikka hänen ensisijainen tarkoituksensa ei ollutkaan tappaa vangitsemiaan olentoja – se oli vääjäämätön seuraus hänen pyrkimyksissään koskettaa niiden sisällä asuvaa elämää. Erityisesti sammakkojen tarkkailu kiehtoi suuresti Azuman uteliasta mieltä, sillä etanoista poiketen ne yrittivät kaikin tavoin vastustella leikkelemistä ja niiden ruumiinrakenne ja sisäelimet muistuttivat paljon enemmän hänen omiaan. Sammakot myös kestivät huomattavasti pidempään elossa toimenpiteen alettua, siinä missä etanat menehtyivät nopeasti Azuman viiltäessä partaterällään pala palalta ohuita kerroksia niiden sisäelimiä suojaavasta limakalvosta.

Pian Azuman kiinnostus siirtyi kuitenkin yhä isompiin eläimiin, kun poika alkoi pyydystää naapurustossa liikkuvia kissoja ja tappoi ne sitten julmasti kotinsa takapihalla. Kirjassaan hän kuvaili yksityiskohtaisesti ensikerralla kokemaansa valtavaa tunnelatausta lyötyään pahaa-aavistamatonta kissaa selkään betonipalkin avulla. Kissan kaaduttua ojaan hän oli leikannut tämän silmät mattoveitsen avulla ja työntänyt oksan syvälle avuttoman olennon suuhun eläimen huutaessa tuskissaan. Toteuttaessaan sadistista fantasiaansa hän huomasi ensikertaa kiihottuvansa avuttoman eläimen kiduttamisesta ja kirjoittikin saaneensa ensimmäisen siemensyöksynsä murskatessaan pyydystämänsä kissan kallon astumalla lopulta koko painollaan toimintakyvyttömän olennon pään päälle.

Ensimmäinen hyökkäys

Siirtyessään yläasteelle Azuma oli kiduttanut hengiltä jo yli 20 kissaa. Pienten eläinten tappaminen ei ollut kuitenkaan tuottanut enää samaa mielihyvän tunnetta kuin ensimmäisillä kerroilla, joten kissoihin kyllästyneenä nuori poika alkoi ensimmäistä kertaa hautoa mielessään fantasioita ihmisen tappamisesta.

10. helmikuuta 1997 14-vuotias Azuma päättikin toteuttaa uuden pakkomielteensä käytännössä, kun hän lähti seuraamaan kahta koulutyttöä kadulla noin kello neljän aikaan iltapäivällä. Poika hyökkäsi pahaa-aavistamattomien tyttöjen kimppuun kuminen vasara aseenaan ja hakattuaan uhrinsa väkivaltaisesti hänen onnistui paeta tapahtumapaikalta yhdenkään ulkopuolisen silminnäkijän havaitsematta tapahtumia. Vaikka molemmat uhrit selviytyivätkin kuin ihmeen kaupalla hyökkäyksestä hengissä, toinen tytöistä loukkaantui erittäin vakavasti saatuaan useita päähän kohdistuneita iskuja.

Toinen hyökkäys

Seuraava hyökkäys tapahtui noin kuukautta myöhemmin 16. maaliskuuta puolen päivän jälkeen, kun Azuma käveli jälleen läheisessä puistossa sopivaa kohdetta etsien vasara mukanaan. Kohdattuaan 10-vuotiaan tytön hän oli iskenyt uhriaan vasaralla päähän ja paennut sitten paikalta – uhri kuoli sairaalassa noin viikkoa myöhemmin saamansa vakavan aivovamman aiheuttamiin komplikaatioihin.

Vain kymmenen minuuttia myöhemmin – noin kello 12:35 – Azuma löysi seuraavan uhrinsa ja iski kolmasluokkalaista tyttöä vatsaan 13 cm pituisella veitsellä aiheuttaen tälle hengenvaaralliset vammat. Vaikka veitsen terä olikin tunkeutunut syvälle tytön vatsaan, sen kärki oli pysähtynyt juuri ennen selkäydinvaltimoa pelastaen vain täpärästi onnekkaan uhrin hengen. Vakavien vammojen hoito ja paraneminen vaativat silti useiden viikkojen sairaalahoitoa, sillä tyttö joutui käymään läpi useita leikkauksia hyökkäyksen aiheuttamien vaurioiden korjaamiseksi.

Viimeinen hyökkäys – Jun Hasen murha

Kaksi kuukautta myöhemmin, 24. toukokuuta, Azuman rikokset saavuttivat viimein huippunsa, kun hän suoritti viimeiseksi jääneen hyökkäyksensä. Poika oli lähtenyt tuolloin kotoaan pyöräillen etsimään jälleen sopivaa uhria ympäri naapurustoa ja vain kymmenen minuuttia myöhemmin nähnyt 11-vuotiaan – Jun Hase -nimisen – pojan kävelevän kadulla vastakkaiseen suuntaan.

Azuma tunsi Jun Hasen entuudestaan pojan nuoremman veljen kautta, jonka kanssa oli käynyt samaa koulua. Hän tiesi pojan olleen kiinnostunut kilpikonnista ja houkutteli tämän mukaansa läheiselle kukkulalle lupaamalla näyttää tälle vesisäiliön luona näkemänsä jättiläiskilpikonnan. Nuorella pojalla ei tietenkään ollut mitään syytä epäillä tuntemansa ystävän sanoja, ja seurasikin Azumaa aina mäen laelle asti kukkulan reunaa kiemurtelevaa polkua pitkin.

Perille päästyään Azuma yllätti Jun Hasen hyökkäämällä tämän kimppuun takaapäin. Hän kietoi oikean käsivartensa pojan kaulan ympärille ja ryhtyi kuristamaan uhriaan voimiensa takaa. Pojan huutaessa ja rimpuillessa epätoivoisesti päästäkseen vapaaksi, Azuma ymmärsi tehtävän olevan huomattavasti oletettua haastavampi ja kaatoi siksi pojan maahan jatkaen sitten kuristamista molemmin käsin istuen hajareisin uhrinsa keskivartalon päällä.

Kun 11-vuotias Jun Hase kuitenkin – ponnisteluista huolimatta – jatkoi taisteluaan hyökkääjäänsä vastaan, Azuma huomasi miten voimat alkoivat hiljalleen ehtyä hänen käsistään. Niinpä hän yritti tavoitella uhrin pään vierellä olevaa kiveä lopettaakseen pojan elämän yhdellä voimakkaalla iskulla, mutta luopui ajatuksesta pian tämän jälkeen tajuttuaan kiven olevan liian syvällä maassa.

Epätoivon vimmassa Azuman onnistui kääntää allaan olevan uhrinsa mahalleen. Pitäen poikaa yhä aloillaan istuen koko painollaan tämän selän päällä, hänen onnistui irrottaa pojan kengännauhan, jonka kietoi sitten allaan olevan uhrinsa kaulan ympärille. Azuma tarttui kengännauhan molempiin päihin vetäen kaikin voimin ylöspäin, ja vasta varmistuttuaan pojan viimein lakanneen hengittämästä hän nousi ylös ja jätti Jun Hasen elottomaan ruumiin makaamaan maahan.

Azuma koki vihaa kuollutta uhriaan kohtaan, koska tämän tappaminen oli vaatinut huomattavasti oletettua enemmän työtä. Toisaalta tämän hengen riistäminen oli samalla tuottanut hänelle myös suunnatonta nautintoa. Joka tapauksessa nyt, kun uhri makasi hänen edessään elottomana tyhjyyteen tuijottaen, Azuma tunsi enää vain ylpeyttä siitä, että pitkittyneestä kamppailusta huolimatta poika oli viimein hänen.

Azumalla ei tosin ollut valmista suunnitelmaa ruumiin hävittämiseksi, joten saadakseen lisäaikaa asian ratkaisemiseksi, todisteet tuli piilottaa väliaikaisesti tavalla tai toisella. Niinpä tutkittuaan hetken aikaa ympäristöä hän päätti piilottaa pojan ruumiin läheisen antenniaseman lattialautojen alle ja suuntasi sitten matkansa alas kukkulalta kohti kotiaan voidakseen pohtia tulevaa siirtoaan.

Seuraavana aamuna Azuma nousi ylös normaalin rutiininsa mukaisesti. Hän pakkasi koululaukkuunsa kaksi mustaa muovipussia, puukon ja käsisahan ja suuntasi matkansa kohti kukkulan päällä sijaitsevaa antenniasemaa. Perillä hän veti Jun Hasen elottoman ruumiin varovasti esiin lattialautojen alta katsellen hetken selällään makaavaa poikaa ja punnitsi vielä kertaalleen mielessään suunnitelmansa seuraavaa vaihetta.

Azuma tarttui toisella kädellään kiinni uhrin päästä ja ryhtyi sahaamaan tämän kaulaa mukanaan tuomallaan käsisahalla. Hän kertoi myöhemmin kuulusteluissa muistavansa vielä elävästi tuolloin kokemansa innostuksen ja jännityksen repiessään pään lopullisesti irti paikaltaan. Asetettuaan sitten uhrin pään eteensä maahan teostaan kiihottunut Azuma kertoi ejakuloineensa tahattomasti ja tunteneensa ennenkokematonta tyydytystä ”juuri luomastaan mysteerisestä taideteoksesta”.

Azuma kertoi uskoneensa Jun Hasen sielun olevan yhä tämän maallisen ruumiin vankina, jonka vapauttaakseen hän puukotti uhrin molemmat silmät ja viilsi tämän suun auki korvasta korvaan. Hän yritti myös leikata pojan kielen irti, voidakseen muiston avulla palauttaa myöhemmin mieleensä pojan tappamiseen liittyvän jännityksen, mutta ruumiin jäykistymisen takia hän ei onnistunut toimenpiteessä. Lisäksi hän kertoi kuulusteluissa juoneensa pojan verta, koska uskoi itseään nuoremman lapsen puhtaan veren voivan pestä pois hänen saastuneen ja turmeltuneen kehonsa synnit.

Azuma jatkoi päättäväisesti ruumiin paloittelua helpottaakseen todisteiden hävittämistä. Piilotettuaan uhrin raajat hän kätki vielä jäljelle jääneen torson uudestaan antenniaseman lattian alle, jonka jälkeen kertoi äkkiä ymmärtäneensä, että viranomaiset löytäisivät suurella todennäköisyydellä pojan jäännökset ennemmin tai myöhemmin. Niinpä hän päätti luovuttaa pojan pään vapaaehtoisesti poliisin haltuun asettamalla tämän koulunsa pääportin edustalle, pyrkien tällä tavoin harhauttamaan viranomaisten tulevaa tutkintaa väärille urille.

Azuma oli nimittäin vakuuttunut, etteivät viranomaiset voisi uskoa yhdenkään oppilaan syyllistyneen näin järkyttävään tekoon. Samalla hän halusi lähettää symbolisen viestin vihaamalleen koululaitokselle, joka Azuman omissa ajatuksissa oli eristänyt ja hylännyt hänet muun yhteiskunnan ulkopuolelle.

Niinpä Azuma asetti uhrinsa mustaan muovipussiin käärityn pään polkupyöränsä etukoriin ja suuntasi matkansa kohti kotia. Päästyään perille hän huuhteli pään ensitöikseen kylpyhuoneen lavuaarissa päästäkseen eroon ihoon tarttuneista lehdistä ja liasta, jotta viranomaisten olisi hankalampi jäljittää mahdollista murhapaikkaa. Puhdistaessaan päätä hän kertoi jälleen saaneensa massiivisen erektion ja ejakuloineensa lopulta alushousuihinsa kammatessaan uhrinsa kosteita hiuksia.

Siistittyään hiukset, Azuma kääri pään jälleen mustaan muovipussiin ja piilotti käärön ullakolle sänkynsä yläpuolelle avaamalla irtonaisen kattolevyn huoneensa nurkassa. Pään hän asetti väliaikaiseen piilopaikkaansa varmuuden vuoksi ylösalaisin, jotta siitä vuotava mahdollinen veri ei jättäisi jälkiä perheen kotiin. Tulevan yön aikana hän päätti vielä piilottaa pojan suuhun allekirjoitetun viestin, aiheuttaakseen lisää hämmennystä ja vaikeuttaakseen vain entisestään viranomaisten tutkimuksia.

27. toukokuuta – varhain aamuyöllä noin klo 1 aikaan – Azuma päätti toteuttaa suunnitelmansa. Hän poistui huoneensa ikkunasta muovipussiin kääritty pää mukanaan ja kulki matkan Tomogaokan yläasteelle kävellen pyrkien parhaansa mukaan välttämään mahdollisia ihmiskontakteja. Koululla hän kertoi jättäneensä pään rautaisen pääportin keskelle ja asettaneensa kirjoittamansa viestin pojan suuhun siten, että kirjaimet ”Sakakibara Seito” näkyivät esteettä ulos päin.

Tapauksen käsittely Japanin nuoriso-oikeusjärjestelmässä

Azuman nuoren iän vuoksi hänen tapaustaan käsiteltiin julkisuudelta salassa Japanin nuoriso-oikeudessa, joka keskittyy päätöksissään rangaistuksen sijaan alaikäisten rikoksentekijöiden kuntoutukseen. Näin ollen tapauksen käsittelyssä ei ollut läsnä syyttäjää, vaan menettelyä johti tavalliseen tapaan tuomari, joka teki päätöksensä asiantuntijoiden – kuten psykologien ja sosiaalityöntekijöiden – lausuntojen pohjalta. Luonnollisesti myös puolustuksen asianajaja oli paikalla edustamassa ja valvomassa päämiehensä Azuma Shinichiron etuja.

Azuma Shinichiroa vastaan esitetty vakuuttava ja monitasoinen näyttö perustui paitsi fyysisiin todisteisiin myös hänen omiin lausuntoihinsa. Hänen käsialansa ja kirjoitustyylinsä vastasivat uhrin suusta ja sanomalehdelle lähetettyjä uhkaavia viestejä, sisältäen myös lukuisia yksityiskohtia Jun Hasen murhasta, jotka vain itse tekijä saattoi tietää. Myös hänen päiväkirjastaan löydetyt merkinnät aiemmin samana vuonna tapahtuneista hyökkäyksistä tukivat hänen syyllisyyttään, paljastaen samalla myös synkkiä kirjoituksia hänen teräaseisiin ja väkivaltaan liittyvistä pakkomielteistään.

Azuma oli aiemmin kuulusteluissa myöntänyt Jun Hasen murhan lisäksi myös hyökänneensä neljän koulutytön kimppuun aiemmin samana vuonna. Yksi näistä – 10-vuotias tyttö, Ayaka Yamashita – oli menehtynyt myöhemmin sairaalassa saamiinsa vammoihin. Tyttöön liittyen Azuma oli kirjoittanut päiväkirjaansa seuraavan merkinnän: ”Tein tänään pyhiä kokeita vahvistaakseni, kuinka hauraita ihmiset ovat. Iskin tyttöä vasaralla päähän välittömästi, kun hän käänsi kasvonsa minua kohti. Taisin lyödä häntä vielä muutaman kerran tämän jälkeenkin, mutta olin tuolloin liian innostunut muistaakseni yksityiskohtia tämän paremmin.”

Azuman puolustus pyrki argumenteissaan vetoamaan päämiehensä mielenvikaisuuteen keskittymällä Azuman vuosia jatkuneisiin psykologisiin ongelmiin ja niihin liittyviin taustatekijöihin. Lisäksi puolustus muistutti, että tiedotusvälineille osoitetun viestin kirjoittajan täytyi olla joku toinen henkilö, sillä monimutkaisten kielikuvien ja kanji-merkkien käyttö viittasivat vahvasti oppineeseen ja älykkääseen ihmiseen. Koska Azuma oli puolustuksen mukaan kielellisiltä taidoiltaan parhaimmillaankin vain keskiverto-oppilas, heidän mukaansa oli mahdollista, että ulkopuolinen henkilö oli saattanut vaikuttaa tekojen suunnitteluun ja toteutukseen.

Tuomio

Vaikka Azuman suorittamat rikokset olivatkin olleet poikkeuksellisen raakoja, nuori ikä suojeli häntä kaikkein ankarimmilta rangaistuksilta. Tuomio heijastikin maan oikeusjärjestelmän kuntoutukseen ja uusintarikosten ehkäisyyn tähtäävää politiikkaa, jonka nojalla Azuma sijoitettiin suljettuun psykiatriseen nuorisolaitokseen hoitoon määrittelemättömäksi ajaksi. Tarkoituksena oli paitsi arvioida hänen mielentilaansa myös antaa pojalle mahdollisuus parantua, jotta kuntoutumisen jälkeen hänet voitaisiin palauttaa takaisin yhteiskuntaan ilman pelkoa uusista rikoksista.

Vapautuminen

Maaliskuussa 2003 – vain kuusi vuotta myöhemmin – Kanton alueellinen ehdonalaislautakunta teki merkittävän päätöksen hyväksyessään 21-vuotiaan Azuma Shinichiron ehdonalaishakemuksen. Lautakunta totesi päätöksessään kuuden vuoden psykiatrisen hoidon auttaneen nuorta miestä saavuttamaan tarvittavan kuntoutuksen tason, jossa Azuman katsottiin olevan valmis palaamaan takaisin yhteiskuntaan valvotuissa olosuhteissa. Hänen asuinpaikkansa ja vapautumiseen liittyvät yksityiskohdat pidettiin suurelta osin salassa turvallisuussyistä, mutta poikkeuksellisesti hänen tekemiensä rikosten luonteen vuoksi uhrien omaisille ilmoitettiin säännöllisesti hänen olinpaikastaan.

Zekka ja murhaajan kotisivut

Kesäkuussa 2015 – noin 12 vuotta vapautumisensa jälkeen – 32-vuotias Azuma Shinichiro ravisutti koko Japania julkaisemalla omaelämäkerrallisen kirjansa – Zekka (Viimeinen laulu) – jossa hän kertoi yksityiskohtaisesti mm. lapsuudestaan, ajatuksistaan ja tekemistään rikoksista. Julkinen paheksunta oli luonnollisesti äärimmäisen voimakasta, sillä monet kokivat kirjan loukkaavan uhrien perheitä ja olevan vain häikäilemätön yritys hyötyä taloudellisesti hänen itse tekemistään julmista rikoksista.

Kritiikistä huolimatta kirja nousi nopeasti Japanin myydyimpien kirjojen kärkeen. Azuman uskotaankin ansainneen kirjan avulla huomattavan – mahdollisesti jopa satojen tuhansien eurojen omaisuuden. Osana kirjaansa hän lähetti myös julkisen anteeksipyynnön uhriensa omaisille, mutta perheet torjuivat ”jalon” eleen vain yrityksenä pitkittää heidän kärsimystään.

Samoihin aikoihin Azuma Shinichiro avasi myös verkkosivuston nimeltä ”Sietämätön olemisen läpinäkyvyys: Entisen Poika A:n virallinen kotisivu”. Erikoinen sivusto valotti hänen outoa ajatusmaailmaansa esittäen mm. photoshopattuja kuvia, joissa Azuma esitti itsensä kentaurina tai skorpionina, sekä piirroksia, joiden aiheet pyörivät edelleen lähinnä etanoiden ympärillä. Sivustolla ei ollut juurikaan havaittavissa merkkejä katumuksesta tai anteeksipyynnöstä – se vaikutti olevan lähinnä itsekeskeisen ja huomionhakuisen nuoren aikuisen egoiluprojekti, joka monien psykologien mukaan oli jälleen vain yksi todiste Azuman tarpeesta kokea itsensä erityiseksi. Verkkosivusto poistettiin noin vuosi sen avaamisen jälkeen, mutta vieläkään ei ole varmuutta siitä, oliko poistamisen takana Azuma itse vai jokin ulkopuolinen taho.

Hikikomori

Azuma Shinichiron väkivaltaista käyttäytymistä ympärillään olevia ihmisiä kohtaan on myöhemmin pyritty osittain selittämään Japanissa yleisesti tunnetulla ilmiöllä, hikikomorilla, joka viittaa vakavaan sosiaaliseen eristäytymiseen. Erityisesti nuorten keskuudessa yleisen ongelman taustalla on usein valtava yhteiskunnallinen paine menestyä ja onnistua elämässä. Japanilaisessa koulutusjärjestelmässä lapset kohtaavat kilpailua jo varhain, sillä vanhemmat pyrkivät usein saamaan lapsensa arvostettuihin yksityiskouluihin, jotka edellyttävät vaativien pääsykokeiden suorittamista jopa vasta kuusivuotiailta. Kokeita pidetään tärkeinä, koska ne voivat vaikuttaa lapsen koulutuspolkuun ja siten koko tulevaisuuteen, mutta valitettavasti järjestelmän luoma valtava paine on monille lapsille yksinkertaisesti liikaa.

Koska Azuman äiti ei luottanut valtion koulujärjestelmän toimivuuteen, hän asetti henkilökohtaisesti poikansa menestykselle kohtuuttomat vaatimukset. Hän vaati esikoiseltaan täydellisyyttä vielä senkin jälkeen, kun sosiaalityöntekijät olivat varoittaneet hänen poikansa kärsivän vakavista psykologisista ongelmista. Kykenemättömänä vastaamaan odotuksiin Azuma vetäytyi yhä syvemmälle omaan maailmaansa – hakemalla lohtua erityisesti animesta ja mangasta, jotka tarjosivat hänelle nuoruudessa nopean pakokeinon ympäröivästä todellisuudesta. Silti vaikka yhteiskunnan ja vanhempien vaatimukset saattoivatkin olla yksi laukaisevista tekijöistä Azuma Shinichiron myöhempään käyttäytymiseen, hikikomoria ei yksinään voi kelpuuttaa selitykseksi hänen järkyttäville teoilleen.

Aktiivinen eristäytyminen paitsi heikensi hänen yhteyttään todellisuuteen ja muihin ihmisiin, antoi myös tilaa synkille ja väkivaltaisille fantasioille, joita hänen kiinnostuksensa animeen ja mangaan vahvistivat vain entisestään. Tämä näkyi selvästi myös hänen kirjoittamiensa kirjeiden monimutkaisissa ilmaisutavoissa, sillä monet sanavalinnat ja symbolit olivat peräisin suoraan hänen suosikkisarjakuvistaan. Kun todellisuudentaju hämärtyi ja väkivaltaiset mielikuvat alkoivat hallita hänen ajatteluaan, raja kuvitelman ja tekojen välillä saattoi lopulta kadota kokonaan, muuttaen hänen sisäiset fantasiansa käytännön suunnitelmiksi – ja lopulta järkyttäviksi veriteoiksi.

Nykyhetki

Vaikka Azuman toteuttamista järkyttävistä hyökkäyksistä on kulunut jo 28 vuotta, tapahtumat muistetaan yhä yhtenä Japanin modernin historian järkyttävimmistä rikoksista. Tapahtumilla oli suuri vaikutus paitsi itse kansakuntaan myös lainsäädäntöön, sillä vuonna 2000 rikosoikeudellisen vastuun alaikärajaa alennettiin 16 vuodesta 14 vuoteen.

Pahinta Azuma Shinichiron tapauksessa kuitenkin lienee se, että järkyttävät teot olisivat todennäköisesti olleet estettävissä. Synkät merkit oli havaittavissa jo varhaisessa vaiheessa, mutta hänen perheensä – erityisesti äiti – jätti toistuvasti varoitukset huomiotta vaatien pojaltaan vain yhä parempaa suoriutumista. Piirrosten ja synkkien tarinoiden lisäksi Azuma oli jo varhain ryhtynyt kantamaan mukanaan myös teräviä työkaluja ja kommentoi vuosia myöhemmin viehtymystään aseita kohtaan omaelämäkerrassaan seuraavasti:

”Pidellessäni veistä kädessäni, tunnen kuinka elämä ja kuolema kietoutuvat yhteen sormieni välissä. Joka kerta koskiessani terää tunnen leikkiväni jumalaa – aivan kuin minulla olisi valta päättää kuka saa elää ja kuka kuolla. Se on pieni salainen maailmani, jossa voin hallita kipua ja nautintoa – jossa jokainen viilto on kuin rukous, jolla pyydän anteeksiantoa itseltäni.”

Nykyään Azuma Shinichiro on noin 42-vuotias. Koska Japanin tiukka lainsäädäntö suojaa entisten alaikäisten rikoksentekijöiden henkilöllisyyttä, hänen nykyisestä olinpaikastaan ei ole julkisesti saatavilla varmaa tietoa. Joidenkin huhujen mukaan hän asui Tokion ympäristössä ainakin vuoteen 2018 asti, jonka lisäksi hänen kerrotaan olevan naimisissa ja mahdollisesti pienen pojan isä.