Richard Speck syntyi joulukuussa 1941 vanhemmilleen Benjamin ja Mary Margaret Speckille. Richard oli seitsemäs perheen kahdeksasta lapsesta. Köyhä perhe tunnettiin erityisesti ahkeruudestaan ja rehellisyydestään, sillä perheen uskonnollinen äiti Mary teki kaikkensa kasvattaakseen jälkikasvunsa erottamaan oikean väärästä, kieltäen jopa aviomieheltään Benjaminilta sekä tupakoinnin että alkoholin.
Vuonna 1947 perheen isän kuoltua äkillisesti sydänkohtaukseen, Richard koki elämässään ensimmäisen merkittävän vastoinkäymisen. Tärkeän esikuvan ja turvan yhtäkkiä hävittyä pienen pojan elämästä, Richard alkoi oireilla voimakkaasti ja käyttäytyä koulussa levottomasti. Vaikka kotonaan nuori Richard olikin yhä vanhempien sisaruksiensa ja äitinsä hemmottelema, hän ei juurikaan saanut leskeksi jääneeltä äidiltään kaipaamaansa tukea ja lohtua.
Pian isän kuoleman jälkeen perheen äiti Mary tapasi jo seuraavan tulevan kumppaninsa – vakuutusedustajana toimineen miehen nimeltä Carl Lindberg. Avioliiton solmiminen miehen kanssa vain kolme vuotta myöhemmin vuonna 1950 ratkaisi perheen taloudelliset ongelmat, mutta edesmenneestä Benjaminista poiketen Carl käytti runsaasti alkoholia. Väkivaltaan taipuvaisena miehenä hän käyttäytyi poikkeuksellisen ankarasti humalassa erityisesti poikapuoltaan Richardia kohtaan, aiheuttaen vain entistä syvempää turvattomuutta ja kasvavaa vihaa nuoressa pojassa.
30 vrk ilmainen kokeilu
- Rajattomasti yksinoikeudella tuotettuja podeja
- Ei mainoksia
- 20 tuntia äänikirjoja / kk
Alkoholi ja rikollisen uran alku
Tuoreen avioparin muutettua Dallasiin, perheen nuorimmat lapset – Richard ja Carolyn mukanaan – yhdeksänvuotiaan Richardin katkeruus äitiään kohtaan syveni vain entisestään. Richardin ja juopottelevan isäpuolen tulehtuneet välit eivät tietenkään auttaneet asiaa, jonka seurauksena myös nuori poika alkoi jo varhain hakea lohtua alkoholista. Juomisen muututtua miltei jokapäiväiseksi tavaksi jo 15 ikävuoteen tultaessa, Richard päätti lopulta jättää koulunkäynnin kokonaan kesken ja ryhtyi hankkimaan itselleen rahaa pieniä varkauksia ja murtoja tehtaillen.
Vanhempien teinien seurassa Richard oppi nopeasti uusia menetelmiä kuten käyttämään linkkuveistään ikkunoissa olevien lukkojen avaamiseen. Varastamiensa tienestien avulla hän hankki itselleen lisää mm. alkoholia ja marihuanaa. Loput rahoistaan hän tuhlasi usein prostituoituihin ja yhden illan juttuihin, jonka uskotaankin vaikuttaneen suuresti Richardin suhtautumiseen vastakkaiseen sukupuoleen – erityisesti syvään halveksuntaan naisia kohtaan, joita hän itse piti liian kevytmielisinä.
18-vuotiaana Richard Speck oli kaupungissa jo tunnettu pikkurikollinen. Pitkä rikosrekisteri koostui mm. juopottelusta, toistuvista häiriökäyttäytymisistä sekä lukemattomista myymälävarkauksista. 185 cm pitkä, lihaksikas mies olikin useimpien mielestä varsin pelottava ilmestys, sillä erottuvan kokonaisuuden kruunasivat vielä kulmikkaat aknearpien peittämät kasvot, tyhjyyteen tuijottavat silmät sekä vasempaan olkavarteen tatuoitu suuri teksti: ”Born to Raise Hell”.
Villiä alkoholinhuuruista elämää viettänyt Richard joutui kerta toisensa jälkeen vastakkain virkavallan kanssa. Hyvänä valehtelijana tunnettu mies onnistui kuitenkin usein puhumaan itsensä ulos tilanteista, mutta päädyttyään putkaan hänen äitinsä Mary riensi kerta toisensa jälkeen poikansa avuksi hoitamaan tarvittavat paperityöt ja maksaakseen takuut. Vaikka äiti myönsikin poikansa alkoholinkäytön riistäytyneen käsistä, hän uskoi yhä vakaasti Richardin hyvään tahtoon, syyttäen poikansa toistuvista ongelmista lähinnä huonoa seuraa.
Vuonna 1961 19-vuotias Richard tapasi 16-vuotiaan Shirley Malonen ja nuori tyttö tuli raskaaksi jo vajaan kuukauden seurustelun jälkeen. Kristillisiä arvoja kannattava Richardin äiti Mary vaatikin poikaansa naimaan raskaana olevan teini-ikäisen kumppaninsa ja niinpä tammikuussa 1962 pari vihittiin vaatimattomin menoin paikallisessa maistraatissa.
Tuore avioliitto ei kuitenkaan varsinaisesti leiskunut lempeä ja suurta rakkautta. Vaikka tuolloin jonkin aikaa autonkuljettajana toiminut Richard työskentelikin ainakin ulkopuolisten silmin ahkerasti elättääkseen perheensä, hän tuhlasi useimmiten kaikki rahansa alkoholiin ja prostituoituihin. Kotonaan hän syytti tuoretta vaimoaan toistuvasti uskottomuudesta, ja raiskasi nuoren naisen pahimmillaan jopa viidesti päivässä.
Toistuvat häiriökäyttäytymiset ja varkaudet johtivat lopulta jälleen uuteen vankeustuomioon, jonka takia Richard ei ollut paikalla edes oman lapsensa synnyttyä. Suoritettuaan muutaman vuoden tuomionsa Richard palasi jälleen vapauteen – jos mahdollista, vain entistäkin vaarallisempana. Vankilan psykologien laatiman raportin mukaan miehen tulevaisuudennäkymät eivät näyttäneet kovin valoisilta, sillä Richardia pidettiin emotionaalisesti ja sosiaalisesti kypsymättömänä ja hänen kuntoutusennustettaan luonnehdittiin äärimmäisen huonoksi.
Tammikuussa 1965 – vain viisi päivää vapautumisensa jälkeen – Richard hyökkäsi yllättäen parkkipaikalla kohtaamansa naisen kimppuun uhaten tämän henkeä veitsellä. Onnekas nainen onnistui kuitenkin pakenemaan paikalta ja Richard päätyi pian tapauksen jälkeen uudestaan poliisin haltuun. Taitavasti puhunut mies onnistui kuitenkin vakuuttamaan viranomaiset alkoholin sumentamasta mielestään, jonka ansiosta hän sai murhayrityksen sijaan mahdollisuuden myöntää syyllistyneensä huomattavasti lievempään rikokseen – törkeään pahoinpitelyyn.
Suorittaessaan jälleen uutta 490 päivän pituista tuomiotaan Richardin vaimo, Shirley, sai viimein tarpeekseen avioliitosta ja haki eroa miehestään. Vasta parikymppisen naisen päätös ei tullut kenellekään varsinaisesti yllätyksenä, sillä väkivaltainen Richard oli tuohon mennessä istunut vankilassa jo yli puolet siihenastisesta avioliitostaan.
Byrokraattisen virheen takia Richard suoritti yli vuoden tuomiostaan kuitenkin vain alle puolet. Seuraavien kuukausien aikana hän jatkoi jälleen päämärätöntä elämäänsä ajautuen useisiin väkivaltatilanteisiin – mm. veriseen välienselvittelyyn toisen miehen kanssa, jonka aikana Richard puukotti uhriaan veitsellä useita kertoja. Äidin palkkaaman asianajajan ansiosta syyte lievennettiin kuitenkin vain häiriköinniksi ja Richard selvisi jälleen vakavasta rikoksesta kuin koira veräjästä – vain 10 dollarin sakoilla.
Richard pakenee pidätysmääräystä
Toistuvat rikokset ja väkivaltainen käyttäytyminen johtivat kuitenkin lopulta pidätysmääräykseen 8. maaliskuuta 1966. Sen sijaan, että Richard olisi vapaaehtoisesti antautunut viranomaisille, hän jätti Dallasin taakseen ja palasi takaisin lapsuudenmaisemiinsa Illinoisin maaseudulle vanhempien sisaruksiensa luokse.
Veljen järjestettyä Richardille töitä ja edullisen majapaikan perheen ystävien luota, asiat tuntuivat sujuvan varsin mallikkaasti hetken aikaa. Tilanne muuttui kuitenkin nopeasti jo parin viikon jälkeen Richardin kuultua entisen vaimonsa Shirleyn menneen uusiin naimisiin. Tapahtumasta järkyttynyt Richard jättikin oitis esimerkillisesti alkaneen uuden alun taakseen hukuttamalla jälleen tunteensa alkoholin ja lääkkeiden loputtomaan sumuun.
Richardin raivo ja pakonomainen tarve kostaa entisen vaimonsa kuviteltu petturuus ajoivat miehen yhä syvemmälle synkkiin ja väkivaltaisiin ajatuksiin. Jälleen päämärättömään tyhjyyteen ajautuneen Richardin ainut tavoite olikin vain hankkia riittävästi käteistä seuraavaa juomaa, huumeita tai maksullista seksiseuraa varten. Mukanaan hän kantoi 20 senttimetrin pituista metsästysveistä, ja esitteli asettaan estoitta myös ryyppykavereilleen kutsuen teräasetta ”henkivakuutuksekseen” tappeluiden varalle.
Richard ajautuu uusiin ongelmiin
Myöhään yöllä 2. huhtikuuta 1966 Richard murtautui Monmouthissa 65-vuotiaan Virgil Harrisin kotiin. Humalainen mies puhui uhrilleen rauhallisesti, heilutellen samalla terävää veistään naisen kasvojen edessä. Sidottuaan uhrinsa silmät hän vakuutti naiselle ettei tappaisi tätä ja raiskattuaan uhrinsa hän katosi paikalta, sidottuaan ensin naisen kädet ja jalat kylpytakista leikkaamillaan suikaleilla.
Pienessä kaupungissa, naisen antaman kuvauksen perusteella, Richard nousi nopeasti tapauksen pääepäillyksi. Ensimmäisten poliisikuulustelujen jälkeen Richard ei tietenkään jäänyt odottelemaan enää seuraavaa kohtaamista, vaan pakeni oitis kaupungista välttääkseen jälleen varman vankilatuomion. Seuraavaksi ongelmaksi muodostui kuitenkin tuleva piilopaikka, sillä jo toistamiseen lyhyen ajan sisällä viranomaisia pakenevalla Richardilla vaihtoehdot alkoivat käydä vähiin.
Richard pakenee Chicagoon
Richardin viimeinen toivo löytyikin koillisesta noin 300 km päästä – Chicagon suurkaupungista – jossa hänen siskonsa Martha asui yhdessä miehensä kanssa. Vaikka pariskunta pitikin tarinaa – mafiaa pakenevasta miehestä – täysin keksittynä hätävalheena, he auttoivat Richardia taloudellisesti ja hankkivat tälle töitä malmialukselta.
Toukokuussa laivalla työskennellessään Richard alkoi yllättäen kärsiä kovista kivuista. Laivalääkärin todettua miehellä akuutin umpilisäkkeen tulehduksen, Richard kiidätettiin South Chicagon aluesairaalaan, jossa kiireellisenä suoritettu leikkaus todennäköisesti pelasti hänen henkensä. Seuraavat kaksi viikkoa Richard toipui leikkauksesta nuorten sairaanhoitajien lämpimästä huomiosta nauttien – herätellen samalla mahdollisesti ensimmäisiä synkkiä ajatuksiaan tulevista tapahtumista, jotka järkyttäisivät vielä koko kaupunkia vain muutamaa kuukautta myöhemmin.
Sairaalahoidon jälkeen takaisin laivalle palanneen Richardin käytös muuttui yhä arvaamattomammaksi. Esimiehen uhkailu veitsellä olikin viimeinen pisara, ja Richard erotettiin aluksen vahvuudesta 14. kesäkuuta. Rahattoman miehen palattua takaisin sisarensa Marthan luokse Chicagoon, hän vietti seuraavat kaksi viikkoa lähinnä sarjakuvia lukien, jonka seurauksena veljensä saamattomuuteen kyllästynyt Martha heittikin Richardin ulos asunnostaan vaatien tätä hankkimaan itselleen töitä toiselta alukselta.
Kun Richard ei yrityksistä huolimatta onnistunut hankkimaan itselleen uutta pestiä, hän vuokrasi huoneen satama-alueen läheisyydessä sijainneesta Shipyard Inn -motellista. Turrutettuaan jälleen apean mielensä totuttuun tapaan alkoholilla, hän päätyi kostean illan jälkeen seuraamaan baarissa tapaamaansa 53-vuotiasta naista. Pakotettuaan tämän mukaansa veitsellä uhaten, hän raiskasi naisen motellihuoneessaan, ja uhkasi sitten tappaa uhrinsa, jos tämä uskaltautuisi kertomaan tapahtumasta viranomaisille.
Ennen kuin Richard päästi uhrinsa vapaaksi, hän varasti huomaamatta naisen käsilaukusta vielä mustan .22 kaliiperisen pistoolin. Vaikka nainen olikin miltei heti kotiin päästyään huomannut aseensa kadonneen, hän pelkäsi tosissaan Richardin esittämiä tappouhkauksia ja päättikin näin ollen pitää järkyttävän illan tapahtumat omana tietonaan.
13. heinäkuuta 1966
Keskiviikkona 13. heinäkuuta 1966 Richard vietti jälleen osan päivästään tarkkaillen Chicagon eteläisessä osassa sijaitsevaa sairaanhoitajaopiskelijoiden asuttamaa rakennusta. Asuntolalle oli hänen motellihuoneeltaan matkaa vain noin kilometrin verran. Richard oli pitänyt rakennusta silmällä jo muutamia kertoja aikaisemminkin, kun umpilisäkkeen poiston jälkeen samaan yksikköön kuuluneessa sairaalassa hoitoa saanut mies ei ollut onnistunut karistamaan mielestään osastolla näkemiään nuoria opiskelijatyttöjä.
Myöhään samana iltana noin kello yhdentoista aikaan vahvasti päihtynyt Richard löysi opiskelija-asuntolan rakennusta tutkiessaan avonaisen ikkunan. Hiljaisen yön turvin hän nousi kenenkään huomaamatta ikkunan kautta sisälle kaksikerroksiseen asuntolaan, jonka alempi kerros koostui lähinnä yhteisistä tiloista, makuuhuoneiden sijoittuessa pääosin rakennuksen yläkertaan.
Päämäärättömän harhailun jälkeen Richard päätyi nousemaan portaat asuntolan toiseen kerrokseen, jossa mies koputti sattumanvaraisesti ensimmäisen makuuhuoneen oveen. Oven avannut 23-vuotias filippiiniläinen Corazon Amurao säikähtikin pahanpäiväisesti nähdessään edessään häntä aseella osoittavan tuntemattoman miehen. Johdatettuaan opiskelijanaisen ja tämän kaksi huoneessa ollutta ystävää rakennuksen takaosassa sijainneeseen makuuhuoneeseen, Richard ohjasi myös kolme muuta asuntolasta löytämäänsä opiskelijanaista muiden joukkoon ja pakotti sitten kaikki panttivankinsa pimeän huoneen lattialle.
14. heinäkuuta 1966 – Murhat paljastuvat
Seuraavana päivänä 14. heinäkuuta varhainen kesäaamu valkeni jälleen lämpimänä. Ilma oli kostea edellisen illan ukkosmyrskyjen jäljiltä, mutta nyt heräävää kaupunkia halkoi enää vain heikko tuulenvire ihmisten valmistautuessa vastaanottamaan jälleen uuden hellepäivän.
Opiskelija-asuntolassaan nuori sairaanhoitajaopiskelija Judy Dykton oli niin ikään herännyt jo varhain valmistautuakseen päivän tulevaa tenttiä varten. Kello oli vasta puoli kuusi aamulla, kun Judy oli menossa rakennuksen kellariin pestäkseen pyykkiä. Hänen askareenansa keskeytyivät kuitenkin yllättäen, kun Judy kuuli avonaisesta ikkunasta sisälle kantautuvaa vaimeaa ääntä – kuin pikkulapsen epätoivoiselta itkulta kuulostavaa valitusta.
Kurkistettuaan ulos kadulle Judy näki vastakkaisen rakennuksen ikkunassa nuoren itkuisen naisen, joka toisteli alempana kadulla seisovalle naiselle kaikkien ystäviensä kuolleen. Judyn puettua ylleen aamutakkinsa hän kiiruhti ulos asuntolasta kadun yli toiselle puolelle ja ryntäsi oitis rakennuksen avonaisesta ovesta sisälle auttaakseen hätääntynyttä opiskelijanaista.
Heti sisään astuttuaan hän näki alastoman naisen makaavan kasvot alaspäin alakerrassa sijainneen olohuoneen sohvalla. Naisen kädet oli sidottu selän taakse ja hänen kaulansa ympärille oli kiedottu valkoinen kangasnauha. Ymmärtämättä täysin näkemäänsä Judy kiiruhti olohuoneen läpi kohti yläkertaa. Portailla hän kohtasi hysteerisen naisen, joka huusi hädissään hyökkääjän olevan mahdollisesti yhä talossa, mutta varoituksesta piittaamatta Judy kääri kätensä naisen ympärille ja johdatti tämän ulos rakennuksesta omaan asuntoonsa.
Huutoon havahtunut talon emäntä oli hälyttänyt paikalle poliisin vain hetkeä aikaisemmin. Viranomaisten saavuttua asuntolalle pian tämän jälkeen kävikin nopeasti selväksi, että kyseessä oli kaikkea muuta kuin tavanomainen asuntomurto. Asuntolasta löydettiin kahdeksan sairaanhoitajaopiskelijan veriset ruumiit, joiden kädet ja jalat oli sidottu tiukasti yhteen ja useat heistä olivat viranomaisten alustavan arvion mukaan kohdanneet myös seksuaalista väkivaltaa.
Uhrit
Gloria Davy – 22-vuotias yhdysvaltalainen sairaanhoitajaopiskelija
22-vuotias Gloria Davy oli ainut uhri, joka löydettiin asunnon alakerrasta. Lohduton näky kohtasi viranomaiset ensimmäisenä sisään tultaessa. Olohuoneen kuluneella ruskealla samettisohvalla kasvot alaspäin maannut ruumis oli täysin alaston ja hänen kätensä oli sidottu julmasti selän taakse uhrin vaaleansinisestä nylonpuserosta revityllä suikaleella. Solmut oli sidottu niin tiukalle, että kangas näytti pureutuvan syvälle uhrin ihoon. Kaulaan tiukasti kiedottu valkoinen lakanan pala uppoutui niin ikään syvälle, muodostaen purppuran värisiä mustelmia ja verenpurkaumia.
Tutkijat arvelivat, että Gloria oli kannettu alas talon kapeita portaita, sillä askelmilta löydettiin muutamia kangasriekaleita sekä nappeja. Portaiden kaiteesta löydettiin myös mahdollisia kamppailuun viittaavia merkkejä, jonka lisäksi olohuoneen lattialla oli muutamia epäsäännöllisiä veritahroja. Jo paikalla tehdyt alustavat havainnot osoittivat selkeitä merkkejä seksuaalisesta väkivallasta.
Pamela Wilkening – 20-vuotias yhdysvaltalainen sairaanhoitajaopiskelija
20-vuotias Pamela Wilkening löydettiin asuntolan koillisen puoleisesta makuuhuoneesta, jossa uhrin ruumis makasi selällään metallisen kerrossängyn vierellä. Hänen kätensä oli sidottu tiukasti selän taakse valkoisella lakanan palalla, joka oli kiedottu useita kertoja uhrin ranteiden ympäri. Suu oli tukittu paksulla kangasrätillä, joka oli sidottu tiukasti uhrin niskapuolelle.
Poliisin arvion mukaan Pamela Wilkening oli yksi ensimmäisistä uhreista. Vähäiset veritahrat tukivat arviota nopeasta kuolemasta, sillä uhrista löydettiin vain yksi syvään ulottuva täsmällinen pistohaava – sydämen lävistänyt kohtalokas isku, joka oli jättänyt uhrin rintaan siistin haavan. Haavasta vuotanut veri oli tahrinut uhrin vaalean yöpaidan, muodostaen lopulta karhealle puulattialle tummanpunaisen lammikon. Uhrin viereltä löydettiin autoaiheinen riipus, joka oli todennäköisesti irronnut epätoivoisen kamppailun aikana.
Suzanne Farris – 21-vuotias yhdysvaltalainen sairaanhoitajaopiskelija
21-vuotias Susanne Farris löydettiin samasta makuuhuoneesta Pamela Wilkeningin viereltä. Uhri makasi puulattialla kasvot alaspäin. Hänen kaulansa ympärille sidotut valkoiset sairaanhoitajan sukkahousut oli kiedottu tiukasti kahdella solmulla niskan taakse, aiheuttaen ihoon syvän mustia jälkiä. Selässä ja kaulassa oli yhteensä 18 syvää, epäsäännöllistä puukoniskua ja viiltoa, aiheuttaen uhrille useita lihaskudokseen ulottuvia vammoja.
Uhrin vaaleanpunainen yöpaita oli revitty ja kädet sidottu muiden tapaan lakanan palalla selän taakse. Sormista löydetyt naarmut viittasivat mahdolliseen kamppailuun, joka osaltaan selitti lukuisten puukoniskujen raivokkuuden. Teoriaa kamppailusta tukivat myös lattialta ja metallisesta kerrossängystä löydetyt veriroiskeet. Sukkahousut sidontavälineenä viittasivat improvisoituun toimintaan, jonka lisäksi löysät sidokset paljastivat tekijän toimineen kiireessä, todennäköisesti uhrin aiheuttaman vastarinnan takia.
Mary Ann Jordan – 21-vuotias yhdysvaltalainen sairaanhoitajaopiskelija
Neljäs uhri – 21-vuotias Mary Ann Jordan – löytyi samasta huoneesta Suzanne Farrisin viereltä, jossa uhri makasi lattialla selällään. Hänen oikea kätensä puristi yhä nyrkissään tiukasti repaleista lakananpalaa, sormet valkoisena jännityksestä. Kolme syvää veitsen aiheuttamaa haavaa rinnassa lävistivät uhrin keuhkot, jonka lisäksi vasempaan silmään kohdistunut puukonisku oli repinyt uhrin silmäkuopan. Kaulavaltimon katkaissut syvä viilto oli aiheuttanut runsasta verenvuotoa, muodostaen ruumiin pään alle laajan verisen lammikon.
Selän taakse löyhästi sidotut kädet viittasivat kiireeseen, jonka lisäksi poliisin arvion mukaan Mary Ann oli todennäköisesti yrittänyt taistella hyökkääjäänsä vastaan. Tähän päätelmään viittasi erityisesti uhriin kohdistunut raaka väkivalta kuten raivokkaat puukoniskut rintaan ja pään alueelle. Viranomaisten mukaan oli todennäköistä, että tekijä oli jättänyt naisen lattialle vuotamaan kuoliaaksi, hyökkääjän siirryttyä nopeasti jo seuraavaan uhrinsa kimppuun.
Nina Jo Schmale – 23-vuotias yhdysvaltalainen sairaanhoitajaopiskelija
23-vuotias Nina Jo Schmale löydettiin luoteen puoleisessa makuuhuoneessa olevan kerrossängyn alapediltä. Selällään maanneen ruumiin kasvot oli peitetty paksulla tyynyllä, jota tekijä oli mitä todennäköisimmin käyttänyt uhrinsa tukahduttamiseen. Uhrin kädet oli sidottu tiukasti selän taakse, jonka lisäksi kaulan ympärille oli solmittu valkoinen lakanakaistale. Yöpaita oli vedetty uhrin vyötärölle, jättäen ruumiin alastomaksi lantiosta alaspäin.
Kaulassa havaitut epäsäännölliset haavat eivät olleet poliisin arvion mukaan olleet kuolettavia, vaan viittasivat enneminkin uhrin pelotteluun ja nöyryyttämiseen. Sen sijaan uhri oli mitä todennäköisimmin yritetty kuristaa kaulan ympärille tiukasti sidotun lakanan avulla, jonka jälkeen tekijä oli varmistanut uhrin kuoleman paksun tyynyn avulla. Ruumiin sijainti sängyllä vihjasi, että uhri oli siirretty paikkaan vasta sitomisen jälkeen, mahdollisesti muiden uhrien käsittelyn ajaksi.
Valentina Pasion – 24-vuotias filippiiniläinen sairaanhoitajaopiskelija
24-vuotiaan Valentina Pasionin ruumis löytyi Nina Jon tapaan luoteen puoleisesta makuuhuoneesta, jossa uhri makasi mahallaan lattialla lähellä kerrossänkyä. Uhrin kaula oli viilletty korvasta korvaan paljastaen ihonalaisen pehmytkudoksen ja selkärangan. Massiivisen verenvuodon aiheuttama laaja lammikko uhrin alla oli imeytynyt osittain puulattiaan. Toisista uhreista poiketen hänen kätensä olivat vapaat, mutta ranteissa näkyvät jäljet viittasivat siihen, että myös Valentina oli ollut sidottuna jossain vaiheessa ennen kuolemaansa.
Äärimmäisen julma väkivalta viittasi voimakkaaseen vastarintaan tai kiireeseen. Ranteissa olleet mustelmat vihjasivat uhrin vapautuneen sidoksista ennen tappavaa iskua – mahdollisesti viimeisenä yrityksenään paeta paikalta. Voimakas verenvuoto puolestaan tuki viranomaisten arviota siitä, että uhri oli ollut vielä elossa kaulaan aiheutetun viillon aikana.
Merlita Gargullo – 23-vuotias filippiiniläinen sairaanhoitajaopiskelija
23-vuotiaan Merlita Gargullon ruumis löydettiin niin ikään samasta huoneesta, 24-vuotiaan Valentina Pasionin ruumiin ylle aseteltuna. Selällään maannut ruumis oli sidottu ranteista ja nilkoista niin tiukasti, että lakana oli pureutunut osittain uhrin ihoon. Uhrin kaulan ympärille oli sidottu valkoinen lakanasuikale, jonka lisäksi kaulassa oli neljä syvää – kaulavaltimon lävistänyttä – pistohaavaa. Yöpaita oli revitty auki paljastaen uhrin rintakehän.
Viranomaisten mukaan uhri oli sidottu huolellisesti vastarinnan minimoimiseksi ennen raivokkaita puukoniskuja. Poliisin tekemien havaintojen perusteella oli selvää, että tekijä oli halunnut varmistaa uhrinsa kuoleman. Hyökkäyksensä jälkeen tekijä oli nostanut Merlitan lattialla maanneen Valentina Pasionin ruumiin ylle ja peitellyt sitten molemmat ruumiit ohuella lakanalla. Veriroiskeet tukivat viranomaisten arviota siitä, että myös Merlita oli ollut elossa kohtalokkaiden iskujen aikana.
Patricia Matusek – 20-vuotias yhdysvaltalainen sairaanhoitajaopiskelija
20-vuotiaan Patricia Matusekin selällään makaava ruumis löydettiin yläkerran kylpyhuoneen lattialta kylpyammeen läheltä. Uhrin kädet oli sidottu lakanan palalla selän taakse, jonka lisäksi uhrin kaulan ympärillä oli valkoinen niskapuolelle sidottu lakanakaistale. Yöpaita oli vedetty vyötärölle, jättäen ruumiin osittain alastomaksi.
Uhrin rintakehällä ei havaittu näkyviä puukoniskuja, mutta vatsan alueella olevat mustelmat viittasivat voimakkaan kontaktin – mahdollisesti potkun – aiheuttamiin vammoihin. Kylpyhuoneen valkoiset kaakelit olivat tahriintuneet osittain pieniin veripisaroihin, ja uhrin pään alle oli muodostunut suurehko verilammikko.
Poliisi arvioi, että tekijä olisi siirtänyt sidotun uhrinsa kylpyhuoneeseen tapettuaan muut uhrinsa. Toisaalta oli mahdollista, että Patricia oli ollut eristyksissä kylpyhuoneessa kauemminkin, jolloin tekijä olisi pitänyt uhrinsa tarkoituksella elossa pidempään, mahdollisesti kontrolloidakseen tätä ja muita uhrejaan pelon avulla.
Poliisi aloittaa murhien tutkinnan
Ensimmäiset paikalle saapuneet tutkijat olivat olleet niin järkyttyneitä kohtaamastaan näystä, että alkuperäisessä arviossaan tutkijat uskoivat murhien takana olleen useamman henkilön. Viranomaisten oli vaikea uskoa, että yksi mies olisi voinut hallita jopa yhdeksää ihmistä ja murhata heidät sitten julmasti yksi kerrallaan. Viranomaiset saivatkin merkittävää lisätietoa tapahtumista päästyään kuulemaan ainutta eloonjäänyttä uhria, kun 23-vuotias Corazon Amurao antoi poliisille yksityiskohtaisen kuvauksen kohtalokkaan yön järkyttävistä tapahtumista.
Suurin osa menehtyneistä opiskelijoista oli asunut rakennuksessa vasta muutamien kuukausien ajan. Nuoret naiset olivat jättäneet kotinsa ja perheensä taakseen aloittaakseen uuden elämän tulevan ammattinsa turvin. Mary Ann Jordan olikin ainut uhreista, joka ei asunut vakituisesti hoitajille tarkoitetussa rivitalossa – hän oli asunut yhä kotonaan vanhempiensa luona, mutta käynyt usein asuntolalla tapaamassa hyvää ystäväänsä Suzanne Farrisia. Kahdeksasta asukkaasta kuitenkin vain Corazon Amurao oli enää elossa, ja nyt viranomaisten pitikin selvittää nopeasti, kuka tai ketkä olivat järkyttävän murhasarjan takana.
Corazon Amurao – Ainoan eloonjääneen kertomus
Corazon Amurao kertoi viranomaisille sairaanhoitajien palanneen tapahtumapäivänä töistä takaisin asuntolalle noin kello neljän aikaan iltapäivällä. Naiset olivat hänen mukaansa hoitaneet illan aikana kukin tavanomaisia rutiinejaan television katselun ja pyykin pesun merkeissä. Suzanne Farris ja Mary Ann Jordan olivat jossain vaiheessa lähteneet ystävänsä luokse kadun toiselle puolelle viettämään iltaa, Gloria Davyn niin ikään poistuttua heidän jälkeensä asuntolalta treffeille yhdessä sulhasensa Robert Sternin seurassa.
Corazon kertoi lukinneensa etuoven noin puoli yhdentoista aikaan illalla ja menneensä sitten yläkerrassa sijaitsevaan makuuhuoneeseensa, jonka nainen jakoi yhdessä Merlita Gargullon ja Nina Jo Schmalen kanssa. Valentina Pasion, Pamela Wilkening ja Patricia Matusek nukkuivat tuolloin jo asuntolan taaimmaisessa makuuhuoneessa. Lukittuaan makuuhuoneensa oven Corazon kertoi sammuttaneensa valot ja asettuneensa sitten makuulle omalle pedilleen kerrossänkyyn ystävänsä Merlitan alapuolelle.
Noin puolta tuntia myöhemmin – kello yhdentoista aikaan – Corazon oli havahtunut yllättäen makuuhuoneen ovelta kantautuneeseen koputukseen ja noussut jalkeille sängystään. Avattuaan oven tuntematon mies oli työntynyt väkisin sisälle naisten makuuhuoneeseen ja tivannut aseella uhaten näiltä tietoa muiden asukkaiden sijainnista. Corazonin mukaan mies oli ollut noin 185 cm pitkä ja hänen arpeutuneiden kasvojensa olleen hyvin pelottavat.
Johdatettuaan naiset aseella uhaten taaimmaiseen makuuhuoneeseen, Richard oli kuljettanut myös muut asuntolassa nukkuneet hoitajaopiskelijat muiden seuraan ja pakottanut heidät sitten lattialle ystäviensä viereen istumaan. Lempeällä äänellä puhuneen Richardin kerrottua tarvitsevansa vain rahaa päästäkseen New Orleansiin, naisten keskuudessa oli pilkahtanut toivon kipinä, jonka siivittämänä kukin naisista tarjoutui luovuttamaan tuntemattomalle miehelle muutamien dollarien arvoiset käteisvarantonsa.
Yksi kerrallaan Richard oli kuljettanut naiset hakemaan käsilaukkujaan huoneistaan ja ottanut rauhallisesti – jopa kohteliaasti nyökäten – vastaan vapisevin käsin ojennetut setelit ja kolikot. Samaan aikaan muut pimeään makuuhuoneeseen suljetut hoitajaopiskelijat olivat keskustelleet kiivaasti mahdollisesta vastarinnasta, mutta päätyneet kerta toisensa jälkeen vain myötäilemään vierasta tunkeilijaa – luottaen vankasti siihen, että kyseessä olisi todella pelkkä harmiton ryöstö.
Naisten istuessa lattialla miehen valvovan silmän alla, humaltunut Gloria Davy oli palannut treffeiltään takaisin asuntolalle hieman ennen keskiyötä. Ulko-ovelta kantautuviin ääniin havahtunut Richard oli ollut valmiina Glorian astuessa sisään alakertaan, ja mies oli työntänyt aseensa välittömästi naisen kylkeen pakottaen myös tämän muiden uhriensa vierelle yläkerran taaimmaisen makuuhuoneen lattialle. Saatuaan setelinipun myös Glorialta, Richard oli työntänyt rahat housuihinsa, ja jatkanut sen jälkeen taas rauhallista jutustelua lattialla rennosti istuen ja savuketta poltellen. Kaikki naiset olivat istuneet hänen edessään kauhusta lamaantuneina, toivoen miehen vain poistuvan pian asuntolasta ryöstämänsä rahat mukanaan.
Täysin yllättäen Richard oli kuitenkin noussut ylös lattialta ja ryhtynyt repimään sängyltä ottamaansa lakanaa veitsen avulla pitkiksi suikaleiksi. Saatuaan esivalmistelut päätökseen hän oli ryhtynyt sitomaan uhrejaan vuoron perään, käyttäytyen silti Corazonin mukaan yhä korostuneen kohteliaasti – jopa anteeksipyytävästi. Hieman ennen puolta yhtä kaikki uhrit olivat jo istuneet lattialla sidottuina, ja odottaneet hiipivän kauhun vallassa miehen seuraavaa siirtoa.
Seuraavaksi Richard oli vapauttanut Pamela Wilkeningin nilkat siteistä ja taluttanut naisen ulos huoneesta aseella uhaten. Muiden naisten jäädessä lattialle odottamaan kaksikon poistuttua makuuhuoneesta, filippiiniläiset hoitajaopiskelijat – Corazon Amurao, Merlita Gargullo ja Valentina Pasion – olivat ehdottaneet muille ikkunan rikkomista avun saamiseksi, mutta amerikkalaiset opiskelijat pyysivät ystäviään vain pysymään rauhallisina, luottaen että mies pitäisi kyllä sanansa eikä satuttaisi vankejaan.
Hieman ennen kello yhtä hiljaisen yön rauha oli kuitenkin yllättäen murtunut. Hoitajaopiskelijoille asetetun öisen poistumiskiellon takia Suzanne Farris ja Mary Ann Jordan olivat hiipineet takaisin naisten asuntolalle niin hiljaa, että Richard ei ollut havainnut naisten saapumista ennen kuin nämä olivat avanneet makuuhuoneen oven ja nähneet lattialle sidotut ystävänsä.
Yllätetty Richard oli kuitenkin saanut molemmat naiset kiinni jo portaiden yläpäässä. Corazonin mukaan hän oli kuullut tämän jälkeen avunhuutoja ja kamppailun ääniä, jonka aikana Richard oli puukottanut Suzanne Farrisia 18 kertaa selkään ja kaulaan. Mary Ann Jordan oli kokenut tuolloin saman kohtalon hyökkääjän puukotettua uhriaan kolmesti rintaan, kerran vasempaan silmään sekä kaulaan. Hyökkäyksen jälkeen Richard oli pessyt veriset kätensä kylpyhuoneessa ja vaihtanut valkoisen T-paitansa mustiin vaatteisiin, yrittäen tällä tavoin peittää parhaansa mukaan hyökkäyksen aikana syntyneet veritahrat.
Palattuaan takaisin makuuhuoneeseen Richard oli vienyt mukanaan seuraavan uhrinsa – Nina Jo Schmalen. Miehen poistuttua paikalta nainen mukanaan, muut huoneeseen jääneet hoitajaopiskelijat olivat parhaansa mukaan yrittäneet löytää itselleen sopivan piilopaikan. Vahvassa humalassa ollut Gloria Davy oli jo nukahtanut kerrossängyn alapedille, muiden naisten etsiessä turvaa huoneessa olevien sänkyjen alta.
Noin puoli kolmen aikaan yöllä Richard oli murhannut yhdeksästä hoitajaopiskelijasta jo seitsemän. Corazon kertoi sängylle nukahtaneen Gloria Davyn heränneen tuolloin makuuhuoneeseen palanneen Richardin suljettua oven äänekkäästi takanaan, jonka jälkeen mies oli istunut naisen viereen sängyn reunalle. Piilostaan kurkistanut Corazon kertoi nähneensä Richardin riisuneen tuolloin Glorian housut ja kuunnelleensa sitten pakokauhun vallassa, miten nuori hoitaja oli raiskattu väkivaltaisesti aivan hänen vierellään.
Raiskausta seuranneen täydellisen hiljaisuuden jälkeen Richard oli kantanut Glorian alakerran sohvalle, jossa mies oli riisunut uhrinsa täysin alasti ja raiskannut tämän uudestaan. Palattuaan takaisin yläkerran makuuhuoneeseen Richard oli sytyttänyt huoneeseen hetkeksi valon ja tyhjentänyt Gloria Davyn käsilaukun sisällön puiselle lattialle. Sammutettuaan jälleen valot hän oli poistunut ulos rakennuksesta, mutta Corazon oli pysytellyt piilossaan täysin vaiti vielä jopa kahden tunnin ajan, peläten miehen piileskelevän vielä asunnossa valmiina hyökkäämään seuraavan uhrinsa kimppuun.
Poliisin tutkinta ja laaja mediahuomio
Murhien jälkeen Richard oli palannut takaisin noin kilometrin päässä sijainneeseen Shipyard Inn -motelliin uskoen suorittaneensa täydellisen rikoksen. Itsevarmuus karisi kuitenkin jo heti seuraavana päivänä, kun laaja uutisointi järkyttävistä tapahtumista paljasti yhden uhrin selvinneen kuin ihmeenkaupalla hengissä. Sängyn alle piiloutuneen naisen kerrottiin todistaneen verilöylyä vain muutamien metrin päästä, ja viranomaisten mukaan silminnäkijää kuultaisiin lisää niin pian kuin mahdollista – tekijän kiinni saamiseksi.
Viranomaiset pitivät mahdollisena, että Corazon oli selviytynyt täpärästi hengissä, hyökkääjän mentyä sekaisin vankiensa lukumäärissä Suzanne Farrisin ja Mary Ann Jordanin saavuttua yllättäen takaisin asuntolalle. Ainoan silminnäkijän ansiosta Richard Speckin kasvokuva ja nimi koristivatkin pian kaikkien sanomalehtien etusivuja mukanaan tarkat tuntomerkit, kuten vasempaan olkavarteen tatuoitu teksti ”Born to Raise Hell”. Järkyttävät murhat saivatkin välittömästi laajaa mediahuomiota – jopa televisiokanavat keskeyttivät suunnitellut lähetyksensä kertoakseen viimeisimmistä käänteistä murhiin liittyvissä uutislähetyksissään.
Richard ei aikaillut, vaan poistui motellista vähin äänin ja kirjautui väärennetyn nimen turvin useiden kilometrin päässä sijaitsevaan halpaan hotelliin. Tietäen varsin hyvin, että käytännössä koko Chicago oli nyt hänen kannoillaan, Richard vietti seuraavat päivät käytännössä huoneeseensa lukittautuneena, peläten kenen tahansa ulkopuolisen henkilön tunnistavan hänet mediassa julkaistujen kuvien perusteella.
Muutama päivä murhien jälkeen lauantaina 16. heinäkuuta, todisteet Richard Speckiä vastaan olivat jo ylivoimaiset. Rikospaikalta oli taltioitu jopa 33 sormenjälkeä, ja taukoamatta työskennelleet sormenjälkitutkijat olivat tähän mennessä tunnistaneet jo useita samankaltaisuuksia rannikkovartioston sormenjälkitiedoista ja tapahtumapaikan etuoven sisäpuolelta otetusta näytteestä.
Richard Speck yrittää itsemurhaa
Tapausta ympäröivä laantumaton kohu ja todisteiden kasaantuminen saivat tulevan pidätyksen näyttämään suorastaan väistämättömältä. Kiristyvä tunnelma oli tavoittanut jo alkumetreillä myös virkavaltaa pakoilevan Richardin, eikä Amerikan etsityimmällä miehellä ollut aikomustakaan todistaa kohtaloaan oikeuden edessä. Pakeneminen kaupungista tuntui kuitenkin täysin mahdottomalta ajatukselta, joten vain kolme päivää murhien jälkeen sunnuntaina 17. heinäkuuta – Richard joi litran halpaa viiniä, rikkoi lasipullon ja viilsi terävällä lasinsirulla syviä haavoja molempiin käsivarsiinsa.
Edes ranteiden ja käsivarsien viiltely ei kuitenkaan osoittautunut kelvolliseksi ulospääsyksi tilanteesta, kun hotellin huoltomies Claude Lunsford löysi verta vuotavan Richardin huoneestaan ja hälytti paikalle ambulanssin. Ironista kyllä hänet kiidätettiin pikaisesti hoitoon Cookin piirisairaalaan – samaan kompleksiin, jonka oikeuslääketieteelliseen laitokseen oli tuotu kahdeksan nuoren naisen ruumiit vain muutamia päiviä aikaisemmin.
Ensiapupoliklinikan päivystävä lääkäri – nuori ensimmäisen vuoden lääketieteen kandidaatti Leroy Smith – oli juuri palannut työvuorolleen illalliselta, jonka aikana mies oli sattumalta lukenut sanomalehdestä Richard Speckiin liittyvästä etsinnästä. Leroy oli kutsuttu takaisin laitokselle tarkastamaan loukkaantuneen potilaan tila, jonka pulssi oli heikko ja verenpaine äärimmäisen matala. Nähtyään potilaan kasvot mies vaikutti oitis jotenkin tutulta ja alettuaan tutkiman uhrin loukkaantunutta kättä, osittain kuivuneen veren alta paljastui lopulta lehdessä kuvailtu tatuointi, jossa luki ”Born to Raise Hell”.
Vain minuuteissa sairaalan piha oli täyttynyt jo kymmenistä poliisiautoista. Tuntien kuluessa väkimäärä kasvoi jo sadoilla, kun lehtien sekä radio- ja televisiokanavien edustajat piirittivät rakennusta raportoidakseen uudesta käänteestä ja nähdäkseen edes vilauksen Amerikan etsityimmästä miehestä. Oikeuden määräämän asianajajan, Gerald Gettyn, saavuttua paikalle hän totesi myöhään illalla lehdistölle, että ihmiset olivat luultavasti odottaneet näkevänsä miehen, jolla oli paholaisen sarvet päässään. Hänen mielestään Richard ei ulkoisesti kuitenkaan näyttänyt henkilöltä, joka olisi kyennyt murhaamaan kahdeksan ihmistä.
Kuulustelut
Kuulusteluissa Richard kiisti muistavansa mitään öisistä tapahtumista. Viranomaisille hän kertoi juoneensa alkoholia Shipyard Inn -motellissa aina ilta kahdeksaan asti, jolloin tuntematon mies oli tarjonnut hänelle jonkinlaisen pillerin. Tämän jälkeen hänellä ei omien sanojensa mukaan ollut illasta enää minkäänlaisia muistikuvia, vaikka toisaalta Richard ei missään vaiheessa varsinaisesti kiistänytkään murhia.
Tutkintavankeudessa Richard vaikutti suorastaan nauttivan ajastaan. Cookin piirikunnan vankilan psykiatrina toiminut Marvin Zaporyn tapasi potilaansa kahdesti viikossa, ja luottamussuhteen syventämiseksi hän oli toimittanut Richardille maalaustarvikkeita ja keittolevyn kahvin valmistusta varten. Richardille rauhallinen vankilaympäristö näyttäytyikin ennemminkin turvasatamana maailmalta, joka suhtautui häneen pelkkänä hirviönä.
Oikeudenkäynti
22. lokakuuta 1966 psykiatrinen lautakunta päätti yksimielisesti, että Richard Speck oli oikeudenkäyntikelpoinen. Päätöksen myötä mahdollinen kuolemantuomio vaikuttikin vain entistä selvemmältä, mutta Richard itse ei päätöstä hätkähtänyt, sillä mies oli omien sanojensa mukaan jo aikaa sitten tyytynyt tulevaan kohtaloonsa.
Varsinainen oikeudenkäynti alkoi 3. huhtikuuta 1967. Tuomioistuimen näkemyksen mukaan Richardilla ei ollut mahdollisuutta reiluun oikeudenkäyntiin Chicagossa, jossa julkinen mielipide oli käsinkosketeltavan vihamielinen. Tämän takia tapauksen käsittely siirretiinkin noin 270 km päähän lounaaseen, Illinoisin keskiosassa sijaitsevaan Peorian kaupunkiin.
Kolme viikkoa kestäneen oikeudenkäynnin aikana Richard esiintyi täysin ilmeettömästi vailla katumusta, korostaen vain entisestään miehen tunnekylmää – jopa pelottavaa vaikutelmaa. Valtavan mediahuomion keskipisteessä paistatellut oikeudenkäynti vaatikin ympärilleen poikkeuksellisen massiiviset turvajärjestelyt, sillä siirrosta huolimatta vihamielinen ilmapiiri oli yhä vahvasti läsnä.
Toisena todistajapäivänä syyttäjät kutsuivat Corazon Amuraon todistajanaitioon tunnistamaan murhaajan. Syyttäjän kysyttyä naiselta, näkikö tämä kyseisen miehen oikeussalissa, Corazon nousi tuoliltaan, käveli suoraan Richard Speckin luokse ja osoitti miestä sormellaan todeten: ”Tämä on se mies.” Corazonin antama yksityiskohtainen kuvaus öisistä tapahtumista olikin niin vaikuttava, että yksinomaan hänen lausuntonsa vakuutti valamiehet toteamaan Richard Speckin syylliseksi kahdeksaan murhaan ja tuomitsemaan miehen teloitettavaksi sähkötuolissa.
Statevillen vankila
Pelokas ja psyykkisesti epävakaa Richard ei ollut kuitenkaan lainkaan valmistautunut selviytyäkseen kuolemaantuomittuna Illinoisin Statevillen vankilassa – yhdessä maan ankarimmista laitoksista. 26-vuotiaalla miehellä oli kaikki syyt pelätä terveytensä ja jopa henkensä puolesta, sillä vankilassa naisia raiskanneet ja murhanneet rikolliset olivat syvästi halveksittuja.
Kuolemaantuomittujen osastolla Richard joutuikin välittömästi kolmen muun äärimmäisen väkivaltaisen vangin silmätikuksi. Tilanne eskaloitui nopeasti niin vaaralliseksi, että vankilanjohtaja siirsi Richardin eristykseen vain neljä päivää hänen saapumisensa jälkeen.
Kuolemantuomio perutaan
Richard Speckin kuolemantuomio kuitenkin hylättiin vuonna 1972, kun Yhdysvaltain korkein oikeus perui sen perustuslain vastaisena. Päätöksen mukaan rangaistuksia oli annettu sattumanvaraisesti ja epäoikeudenmukaisesti, jonka myötä Richard Speckin ja monien muiden kuolemaantuomittujen rangaistukset muutettiin elinkautiseksi vankeudeksi.
Vuoteen 1991 mennessä Richard oli viettänyt jo yli puolet elämästään vankilassa. 5. joulukuuta – vain päivää ennen 50-vuotissyntymäpäiväänsä – hän sai äkillisen sairaskohtauksen, mutta nopeasta sairaalahoidosta huolimatta hänen henkeään ei enää ehditty pelastamaan. Kuoleman jälkeen edes Richardin oma perhe ei halunnut vastaanottaa ruumista tai järjestää hautajaisia, jonka seurauksensa hänen ruumiinsa tuhkattiin ja siroteltiin tuntemattomaan paikkaan viranomaisten toimesta.
