Jennifer Morey oli nuori – 25-vuotias – kunnianhimoinen asianajaja, joka oli muuttanut vasta hiljattain Houstoniin Teksasiin aloittaakseen työskentelyn uudessa työpaikassaan. Ammattitaidostaan ja korkeasta työmoraalistaan tunnettu nainen oli alkanut tehdä nimeä itselleen miesvaltaisessa lakimiesmaailmassa – joissain piireissä häntä pidettiin jopa yhtenä osavaltion lupaavimmista sovittelijoista.
Yksin asuvana nuorena naisena Jennifer arvosti asumisessa erityisesti turvallisuutta ja Houstoniin muuttaessaan Jennifer oli pyrkinytkin löytämään itselleen asunnon mahdollisimman luotettavasta ja hyvin vartioidusta asuntokompleksista. Lopulta hän oli päätynytkin Memorial Driven varrella sijaitsevaan Bayou Parkiin, jota ympäröi paitsi 2,5 metriä korkea aita, sitä myös vartioitiin ympäri vuorokauden viikon jokaisena päivänä.
Lauantaina 15. huhtikuuta 1995 Jennifer lähti ystäviensä kanssa läheiseen baariin viettämään iltaa kiireisen työviikon jälkeen. Hauskan illan päätteeksi eräs hänen ystävistään jätti Jenniferin kello yhden jälkeen yöllä Memorial Driven varrella sijainneelle asunnolle, jossa nainen kulki ensin lukitusta pääportista asuinkompleksin sisäpihalle ja nousi sitten portaat ylös toiseen kerrokseen.
Kotiinsa päästyään Jennifer lukitsi ensitöikseen asuntonsa oven, jonka jälkeen hän ryhtyi suorittamaan tavallisia iltarutiinejaan. Harjattuaan hampaansa hän otti vielä piilolinssit pois silmistään ja hapuili sitten kylpyhuoneesta hämärän asunnon läpi makuuhuoneeseensa, jossa asettui uupuneena makuulle omaan sänkyynsä ja ummisti silmänsä.
Hyökkäys
Jonkin ajan kuluttua Jennifer havahtui yllättäen hereille sikeästä unestaan. Lievän humalatilan ja väsymyksen takia hänen oli aluksi vaikea ymmärtää mitä oli tekeillä, mutta kasattuaan ajatuksensa pimeyden keskellä hän ymmärsi kauhukseen jonkun makaavan hänen yllään liimaten Jenniferin vartalon tiukasti sänkyä vasten koko ruumiinpainonsa avulla.
Kaiken hämmennyksen ja pakokauhun keskellä Jennifer ei osannut aluksi reagoida tilanteeseen mitenkään. Peloissaan hän kurotti kättään vaistomaisesti ylöspäin suojatakseen kasvojaan vain huomatakseen, että tunkeutuja oli painanut veitsen vasten hänen kaulaansa. Ainoa ajatus, joka tuolloin virtasi Jenniferin aivojen läpi oli: ”Apua! Minut raiskataan!”
Miehen tartuttua toisella kädellään uhrinsa alushousuihin yrittäen riisua ne, Jennifer alkoi vaistomaisesti taistella vastaan. Hänen yrittäessään keinolla millä hyvänsä irtaantua hyökkääjänsä otteesta taistellen voimiensa takaa tätä vastaan, mies muuttui yhä vain vihaisemmaksi ja kovakouraisemmaksi. Jennifer huusi henkensä edestä yrittäen epätoivoisesti herättää naapuriensa huomion miehen painaessa veitsen yhä voimakkaammin naisen kaulalle ja huudahtaen tälle ärtyneenä: ”Jennifer, ole hiljaa!”
Vaikka taistelu raskasrakenteista tuntematonta miestä vastaan tuntui jatkuneen jo kokonaisen ikuisuuden, aikaa oli todennäköisesti kulunut vasta muutamia minuutteja. Luovuttaminen olisi suurella todennäköisyydellä tarkoittanut varmaa kuolemaa, joten Jenniferin ainut vaihtoehto olikin vain jatkaa epätoivoista kamppailua miltei pilkkopimeässä makuuhuoneessa. Jennifer ei tuntenut hyökkääjäänsä tai ymmärtänyt miten tämä oli ylipäätään päässyt sisälle hänen asuntoonsa – pimeässä ilman piilolinssejään hän erotti yllään makaavasta miehestä vain ääriviivat ja tämän lyhyeksi leikatut hiukset.
Turhautuneen hyökkääjän raivo yltyi vain entisestään uhrinsa taistellessa tätä vastaan. Jennifer tunsi yltyvää kipua keskivartalossaan ja molemmissa käsissään miehen iskiessä häntä veitsellään eripuolille kehoa, mutta sekasorron keskellä hänen ainut päämääränsä oli vain suojella henkeään hinnalla millä hyvänsä. Vasta kasvoihin kohdistuneet voimakkaat iskut ja viiltävää kipua seurannut kasvoilla leviävä lämmin nestemäinen aalto saivat hillittyä hänen vastarintaansa, kun Jennifer lamaantui lähes täysin pelästyessään hyökkääjän leikanneen hänen silmänsä irti.
Epätoivoinen Jennifer yritti vielä käydä vaihtokauppaa hyökkääjänsä kanssa, mutta miehellä ei selvästi ollut aikomustakaan jättää jälkeensä todistajia. Viimeisenä tekonaan hän painoikin veitsensä jälleen uhrinsa kaulalle ja viilsi syvän haavan lopettaen uhrinsa vastarinnan lopullisesti. Vasta tässä vaiheessa pakokauhun lamaannuttama Jennifer ajatteli ensimmäistä kertaa todella kuolevansa, mutta ponnisteluistaan huolimatta hän ei edelleenkään kyennyt irrottautumaan – itseään huomattavasti voimakkaamman – miehen otteesta.
Seuraavaksi Jennifer muisti kuinka hyökkääjä oli tarttunut häntä kiinni hiuksista ja raahasi uhrinsa huoneiston poikki aina kylpyhuoneeseen asti. Ovella hän komensi naista nousemaan kylpyammeeseen ja palasi itse takaisin makuuhuoneeseen ilmeisesti tarkoituksenaan noutaa sängylle pudottamansa veitsen. Jennifer käytti epäröimättä tilanteen hyödykseen – hän paiskasi kylpyhuoneen oven takanaan välittömästi kiinni ja kiilasi vartalonsa oven ja kylpyammeen väliin painen jaloillaan selkäänsä ovea vasten estäen hyökkääjää tällä tavoin pääsemästä sisään.
Pakokauhun vallassa Jennifer vain odotti kylpyhuoneen lattialla hyökkääjän palaavan takaisin. Hän tiesi miehen olevan yhä paikalla, sillä oven läpi kuuli selvästi tämän liikkuvan vielä sisällä asunnossa kuin etsien jotain kävellen hermostuneen oloisena huoneesta toiseen. Lukuisten pistohaavojen ja viilletyn kaulan aiheuttama runsas verenhukka saivat nuoren naisen voimaan hetki hetkeltä yhä heikommin, mutta kuolemaa uhmaten Jennifer painoi itseään vain voimakkaammin ovea vasten.
Haavat olivat vuotaneet jo niin runsaasti verta, että Jennifer istui kirjaimellisesti oman verensä keskellä. Nopeasti voimistuvan heikotuksen pelästyttämänä hän ymmärsi, että verenvuotoa oli tavalla toisella pyrittävä hillitsemään, ja Jennifer tarttuikin ensimmäiseen ulottuvillaan olevaan esineeseen, painaen seinällä roikkuneen vessapaperirullan sellaisenaan kaulalleen yrittäen tyrehdyttää voimakkaan verenvuodon.
Lamaannuttavan hiljaisuuden keskeltä kylpyhuoneen oven takana istuva Jennifer kuuli lopulta miehen vetävän housujensa vetoketjun kiinni ja poistuvan sitten asunnosta. Sulkeutuva etuovi oli viimeinen ääni, joka asunnosta kantautui, mutta edes tätä seurannut rikkumaton hiljaisuus ei vielä vakuuttanut Jenniferiä tilanteen turvallisuudesta ja hän jäikin päättäväisesti yhä kylpyhuoneen lattialle peläten miehen hyökkäävään ovelle hetkenä minä hyvänsä.
Jennifer kuitenkin ymmärsi, että ainut keino selviytyä tilanteesta hengissä oli hälyttää paikalla apua mahdollisimman nopeasti. Massiivinen verenhukka aiheutti jo nyt voimakasta heikotusta ja sekavuutta – ajan hukkaaminen tarkoittaisi vääjäämättä vain toimintakyvyn jatkuvaa heikentymistä ja lopulta varmaa kuolemaa.
Jennifer keräsikin nopeasti ajatuksensa ja tarttui epäröimättä päänsä yläpuolella olevaan ovenkahvaan, mutta veristen käsiensä takia hän ei kuitenkaan saanut pysyvää otetta voidakseen avata kylpyhuoneen oven. Niinpä hän nousi varovasti jaloilleen vain huomatakseen, että ovi oli jumiutunut karmien väliin Jenniferin painettua itseään voimakkaasti sitä vasten jalkojensa avulla.
Tietämättä varmuudella oliko mies yhä sisällä asunnossa, Jennifer tarttui molemmin käsin kahvaan ja ryskytti äänekkäästi ovea saadakseen sen auki. Oven annettua viimein periksi hän jähmettyi ensin paikalleen kuunnellakseen mahdollisia ääniä, mutta todettuaan nopeasti talon olevan edelleen täysin hiljainen hän rohkaistui jatkamaan matkaansa. Voimakkaan heikotuksen takia Jenniferin oli kuitenkin ensin laskeuduttava takaisin polvilleen ja jatkettava sitten kulkuaan hitaasti lattialla ryömien.
Koska tunkeutuja oli katkaissut asunnosta sähköt, Jennifer joutui hapuilemaan eteenpäin pimeässä asunnossa peläten samalla miehen hyökkäävän hänen kimppuunsa hetkenä minä hyvänsä. Päästyään viimein eteisen pöydällä olleen lankapuhelimen luokse, hän nosti luurin korvalleen ja totesi kauhukseen linjan olevan täysin mykkä.
Vuonna 1995 matkapuhelimet olivat vielä varsin arvokkaita ja harvinaisia, sillä tuolloin vielä lähinnä statussymbolina tunnettu laite oli vain liikemiesten ja varakkaiden ihmisten ulottuvilla. Jenniferin onneksi hänen uusi työnantajansa oli luovuttanut naisen käyttöön uuden matkapuhelimen heti töiden alettua, saadakseen naiseen yhteyden aina tarpeen vaatiessa.
Löydettyään matkapuhelimensa Jennifer näppäili vapisevin käsin hätänumeron. Keskuksessa puhelun vastaanotti päivystäjä nimeltä Richard Everett, jolle Jennifer kertoi joutuneensa asunnossaan juuri hyökkäyksen uhriksi ja vuotavansa voimakkaasti verta. Puhelussaan hän kertoi mm. seuraavasti: ” Verta on kaikkialla, olen täysin veren peitossa. Hän tiesi minun nimeni, mutta itse en tuntenut häntä. Tiedän lukinneeni etuoven, enkä ymmärrä miten hän saattoi päästä sisälle asuntooni.”
Päivystäjä rauhoitteli naista ja kyseli tilanteesta muutamia tarkentavia tietoja. Hälytettyään asunnolle poliisi- ja ensiapuyksiköt hän keskittyi pitämään naisen tajuissaan niin pitkään kuin mahdollista, sillä massiivinen verenhukka olisi pahimmillaan voinut johtaa sokkiin ja lopulta elintoimintojen romahtamiseen.
Noin 15 minuuttia myöhemmin Jennifer havahtui etuovelta kantautuvaan koputukseen. Kerrottuaan havainnostaan hätäkeskuksen päivystäjälle Richard kuitenkin kertoi, ettei Houstonin poliisi ollut GPS-paikannuksen mukaan saapunut vielä kohteeseen.
Kun Jennifer päivystäjän ohjeistamana tiedusteli oven läpi koputtajan henkilöllisyyttä, mies ilmoitti toimivansa asuntokompleksin vartijana. Hän kertoi nähneensä toisen kerroksen parvekkeelta hetki sitten alas hypänneen tunkeutujan ja loukkaantuneensa lievästi yrittäessään estää tuntemattoman miehen pakomatkan. Vartija kertoi saapuneensa naisen asunnolle vain varmistaakseen tilanteen ja pyysi Jenniferiä jo toistamiseen avaamaan hänelle oven.
Jennifer tunsi mielensä hieman rauhoittuvan ja ilmoitti asiasta linjalla odottavalle päivystäjälle. Richard ei ollut kuitenkaan edelleenkään täysin vakuuttunut kuulemastaan ja pyysi naista tunnistamaan vartijan ovessa olevan ovisilmän kautta. Ilman piilolinssejään Jennifer kykeni kuitenkin näkemään hämärässä vain epämääräisen utuisen hahmon, joten päivystäjä kielsi naista avaamasta asuntonsa etuovea, ellei tällä ollut täyttä varmuutta oven takana seisovasta henkilöstä.
Vartija jatkoi periksiantamattomasti oven ryskyttämistä painostamalla Jenniferiä päästämään hänet sisään. Päivystäjän arvioon luottaen Jennifer piti kuitenkin asuntonsa oven lukittuna vielä senkin jälkeen, kun oven takana ollut henkilö oli esittänyt ovisilmän kautta naiselle variointiliikkeen tunnisteensa. Samaan aikaan Jennifer taisteli yhä voimakkaammin heikentyvää tilaansa vastaan, kuunnellen puhelimessa olleen päivystäjän taukoamatonta puhetta pysyäkseen tajuissaan.
Ikuisuudelta tuntuneiden minuuttien jälkeen käytävältä alkoi lopulta kantautua voimistuvaa meteliä ja askeleiden ääniä. Päivystäjä Richard kertoi viranomaisten saapuneen juuri kohteeseen ja antoi Jenniferille viimein luvan avata asuntonsa oven. Noudatettuaan operaattorin ohjeita Jennifer antoi viimein periksi rojahtaen voimattomana asuntonsa lattialle luottaen henkensä häntä hoitamaan saapuneiden ensihoitajien käsiin.
Vartija otetaan kiinni
Kun Jennifer oli kiidätetty sairaalaan, viranomaiset aloittivat tutkintansa naisen asunnolla. Kenellekään ei jäänyt epäselväksi millainen selviytymistaistelu seinien sisällä oli juuri käyty, sillä viranomaisten mukaan verta oli kaikkialla – jopa seinillä ja katossa. Asunnon ovea hätäpuhelun aikana ryskyttänyt vartija oli poistunut paikalta jo ennen poliisin saapumista, mutta mies tavoitettiin nopeasti asuntokompleksin läheisyydestä ja otettiin kiinni kuulemista varten.
Vartija kertoi viranomaisille nähneensä tuntemattoman miehen hyppäävän alas toisen kerroksen parvekkeelta hieman aikaisemmin yöllä ja joutuneensa tämän jälkeen myös itse hyökkääjän uhriksi. Yrityksistään huolimatta hän ei ollut pärjännyt itseään voimakkaammalle miehelle, jonka takia hyökkääjä oli lopulta onnistunut pakenemaan paikalta.
Vartijan sepittämä tarina kuitenkin mureni nopeasti. Tutkijat olivat nimittäin löytäneet asunnosta vain hetkeä aikaisemmin alushousujen ja veitsen lisäksi myös asuntokompleksia vartioivan turvapalvelun – Pinkerton Securityn – logolla varustetun lippalakin. Viranomaisten tutkittua asiaa lähemmin kävi ilmi, ettei miehellä ollut yllään alusvaatteita, jonka lisäksi riisuttuaan kenkänsä hänen sukissaan havaittiin lukuisia erikokoisia veritahroja.
Bryan Wayne Gibson pidätetään
26-vuotias Bryan Wayne Gibson pidätettiin epäiltynä murhan yrityksestä. Selvisi, että mies oli palannut takaisin Jenniferin asunnolle hakemaan makuuhuoneeseen unohtamiaan tavaroita ja hyvin todennäköisesti myös viimeistelläkseen uhrinsa murhan. Mies oli aloittanut Pinkerton Securityn palveluksessa vain kolme vuotta aikaisemmin ja kävi ilmi, että Bryanista oli tänä aikana tehty lukuisia valituksia hänen toimiensa takia.
Pinkerton Security ei ollut kuitenkaan tutkinut valituksia sen paremmin, vaan tyytynyt vain siirtämään miehen vastoinkäymisten ilmaannuttua toisiin tehtäviin. Lopulta hän oli päätynyt Houstonissa Memorial Driven varrella sijaitsevan asuntokompleksin vartijaksi sen jälkeen, kun asiakas oli valittanut miehen käyttäneen hänen henkilökohtaista ajoneuvoaan ilman lupaa. Sen sijaan, että mies olisi yksinkertaisesti vain erotettu tehtävästään, hänet oli siirretty Bayou Parkiin, jossa Bryanin työura saapui viimein päätökseensä järkyttävin seurauksin.
Jennifer Moreyn sairaalahoito
Vakavasti loukkaantunut Jennifer oli kiidätetty heti tapahtuman jälkeen sairaalaan tehohoitoon ja kuin ihmeenkaupalla hän toipui vammoistaan täysin. Periksiantamaton taistelu hyökkääjää vastaan oli paitsi säästänyt hänen henkensä, myös estänyt miehen suunnitteleman raiskauksen. Täydellinen toipuminen järkyttävästä yöstä vaati kuitenkin kirurgisia toimenpiteitä, vuodelepoa ja useiden viikkojen kuntoutusjakson.
Jennifer oli saanut hyökkäyksen aikana lukuisia pistohaavoja eripuolille kehoa. Erityisen vaarallisia olivat keskivartalon ja kaulan alueelle aiheutuneet vammat. Naisen onneksi veitsen terä oli vain täpärästi ohittanut kaulasuonen ja muut tärkeät verisuonet, jonka ansiosta apu oli ehtinyt paikalle viime hetkellä ja naisen henki oli kyetty pelastamaan massiivisesta verenhukasta huolimatta.
Kasvoihin kohdistuneet viiltohaavat olivat erityisen julmia. Jenniferin silmä oli säästynyt vammoitta vain täpärästi, veitsen terän osuttua silmän alapuolelle hänen poskeensa vain muutamien millimetrien päähän. Ranteissa ja käsivarsissa olevat lukuisat haavat ja mustelmat kielivät puolestaan kiivaasta taistelusta, joka osaltaan oli lopulta pakottanut hyökkääjään perääntymään.
Oikeudenkäynti
Oikeudenkäynti aloitettiin vain muutamaa kuukautta myöhemmin Harris Countyn piirioikeudessa. Bryan Wayne Gibsonia syytettiin paitsi murhan yrityksestä myös törkeästä pahoinpitelystä, asuntomurrosta ja törkeästä seksuaalirikoksesta.
Oikeudessa syyttäjä esitti öiset tapahtumat yksityiskohtaisesti tuoden esiin lukuisia eri todisteita mukaan lukien verijäljet, DNA-näytteet sekä Bryan Gibsonin käyttämä veitsi. Yhdeksi tärkeimmistä todisteista nousivat lopulta kuitenkin Jennifer Moreyn oma kertomus tapahtumien kulusta sekä hätäpuhelutallenne, joka paljasti naisen kokeman epätoivon taistellessaan vakavien vammojen aiheuttamaa verenhukkaa vastaan.
Oikeudessa nousi esiin myös yllättävä yksityiskohta liittyen öisiin tapahtumiin. Viranomaiset olivat nimittäin saaneet tutkimuksissaan selville, että vaikka kymmenet naapurit olivat heränneet keskellä yötä asunnosta kantautuviin hyytäviin avunhuutoihin, yksikään asukkaista ei ollut ilmoittanut havainnoistaan hätäkeskukseen. Jopa 20 henkilöä 15 eri naapuriasunnosta oli havahtunut öiseen meteliin, mutta tästäkin huolimatta Jennifer oli jäänyt yksin asuntonsa vangiksi taistelemaan hengestään tuntematonta hyökkääjää vastaan.
Tuomio
Bryan Wayne Gibson tuomittiin lopulta tekemistään rikoksista 20 vuodeksi vankeuteen. Oikeudenkäynnin jälkeen puolustus yritti valittaa miehen saamasta tuomiosta, mutta muutoksenhakutuomioistuin hylkäsi hakemuksen ja aiempi tuomio jäi voimaan. Bryan vapautui vankilasta vuonna 2015 suoritettuaan kokonaisuudessaan 20 vuoden vankeustuomionsa ja asuu viimeisten tietojen mukaan Kaakkois-Texasissa rekisteröitynä seksuaalirikollisena.
Jennifer Moreyn elämä hyökkäyksen jälkeen
Öinen hyökkäys jätti Jenniferiin syvät psykologiset arvet, jotka vaikuttivat hänen jokapäiväiseen elämäänsä vielä pitkään tapahtumien jälkeen. Lamaannuttavien pelkotilojensa takia hän joutui muuttamaan sairaalasta päästyään äitinsä luokse asumaan, viettäen lähes kaiken hereillä oloaikansa tämän seurassa. Ahdistus oli äärimmäisen voimakasta – jokainen epämääräinen ääni aiheutti suunnatonta pelkoa pakottaen hänet partioimaan taloa öisin vain varmistaakseen, ettei kukaan ollut murtautunut sisään asuntoon.
Jennifer haastoi myös Pinkerton Securityn oikeuteen, syyttäen yritystä mm. palkkaukseen, koulutukseen ja valvontakäytäntöihin liittyvistä laiminlyönneistä, jotka hänen mukaansa olivat mahdollistaneet Bryan Gibsonin öisen hyökkäyksen. Tapaus nosti esiin merkittäviä huolenaiheita turvallisuusalan vastuusta, erityisesti siitä, millaisia toimenpiteitä yritysten tulisi toteuttaa varmistaakseen suojelemiensa kohteiden ja erityisesti niiden asukkaiden turvallisuuden. Jennifer voittikin nostamansa kanteen ansaiten samalla merkittävän taloudellisen korvauksen, jonka lisäksi hän tapasi oikeusprosessin aikana myös tulevan aviomiehensä, aloittaen hänen elämässään viimein uuden valoisamman luvun haastavien vuosien jälkeen.
Yksi merkittävimmistä Jenniferin pelastumiseen vaikuttaneista henkilöistä oli hätäkeskuksen päivystäjänä toiminut Richard Everett. Vaikka mies oli tapahtuman aikaan ollut vasta ensimmäistä kertaa työvuorossa, hän oli osoittanut poikkeuksellisesta tarkkanäköisyyttä kieltäessään naista avaamasta ovea vartijaksi esittäytyneelle miehelle. Jennifer kutsui Richardin myöhemmin jopa häihinsä, ja kaksikko on säilyttänyt lämpimät ystävyyssuhteet vuosien läpi aina tähän päivään asti.
Nykyään Jennifer toimii perustamansa perheoikeuteen keskittyvän lakitoimiston asianajajana. Vaikka hyökkäyksen vaikutukset ovat jättäneet pysyvät jäljet naisen elämään, aviomies, kaksi lasta ja menestyvä yritys ovat antaneet hänelle voimaa rakentaa elämänsä uudelleen.
