44-vuotias Brian Waters vietti rauhallista perhe-elämää Englannin maaseudulla pienessä Stapeleyn kylässä yhdessä vaimonsa ja kahden täysi-ikäisen lapsensa – Gavinin ja Natalien – kanssa. He olivat muuttaneen alueelle vain kolme vuotta aikaisemmin – elokuussa 2000 – Pohjois-Walesista.
Brian oli toiminut aikaisemmin apteekkityöntekijänä, mutta ryhtynyt muuton jälkeen torikauppiaaksi. Kaupankäynnistä saadut vähäiset tulot eivät olleet kuitenkaan riittäneet kattamaan kaikkia elämiseen liittyviä kuluja, jonka takia Brian oli joutunut etsimään uusia keinoja lisätulojen hankkimiseksi ja perheensä toimeentulon turvaamiseksi.
Uutta liiketoimintaansa varten Brian ja Julie olivat vuokranneet Burnt House -nimisen maatilan, joka sijaitsi vain muutaman kilometrin päässä heidän kotoaan. Syrjäisen maatilan navettarakennus tarjosi mitä parhaimman piilopaikan kannabisviljelmälle, jota Brian oli hoitanut maatilan suojissa jo parin vuoden ajan yhdessä ystävänsä Suleman Razakin sekä lapsiensa kanssa.
Torikaupan rinnalla kannabis olikin nopeasti muodostunut perheen päätulonlähteeksi. Varsinaisesta massatuotannosta ei kuitenkaan ollut kyse, sillä myynti tuotti tuloja parhaimmillaankin vain reilut 3000 euroa kuukaudessa. Paikallisen kaupankäynnin sijaan pääasiallinen liiketoiminta tapahtui lähinnä Hollannissa, jonne Brian matkustikin säännöllisesti myydäkseen kasvattamansa kannabiksen laillisilla markkinoilla.
Huumeoperaatioidensa takia Brian oli ajan kuluessa tutustunut myös moniin häikäilemättömiin rikollisiin. Yksi näistä oli manche sterilainen 54-vuotias huumeparoni John Wilson, jonka kanssa Brian oli tehnyt satunnaista yhteistyötä kuluneiden vuosien aikana. Oman salakuljetustoimintansa lisäksi hän olikin järjestänyt matkoillaan kauppoja myös John Wilsonin puolesta, luoden samalla itselleen nimeä myös Englannin alamaailman huumepiireissä.
Pahamaineisen huumeparonin liiketoimintaa hoitaessaan Brian oli kuitenkin epäonnekseen jäänyt tulliviranomaisten pysäyttämäksi Doverin satamassa palatessaan jälleen Hollannin-matkaltaan takaisin Yhdistyneeseen Kuningaskuntaan. Mukanaan hänellä oli 26 000 euron edestä John Wilsonille kuuluvia huumerahoja, mutta kykenemättä osoittamaan käteisvarojensa alkuperää rajaviranomaisille tulli päätyi takavarikoimaan rahat kokonaisuudessaan.
Vaikka rahojen takavarikointi ei tietenkään ollut millään tapaa Brianin itsensä vika, John Wilsonin silmissä mies oli hänelle nyt velkaa yli 26 0000 euroa. Epäonninen tapahtuma olikin hiertänyt kaksikon välejä aina siitä lähtien, vaikka Brian oli vakuuttanut Johnille maksavansa tälle menetetyn summan kokonaisuudessaan takaisin. Vaikka Brian oli tietenkin aikonut myös pitää sanansa, hän oli pitänyt maatilalla pyörittämänsä kannabisviljelyn omana tietonaan, koska pelkäsi John Wilsonin vain kaappaavan toiminnan itselleen Brianin toimien paljastuessa.
Kuukausittain maksetut lyhennykset eivät kuitenkaan olleet riittäneet Johnille. Hänen mielestään velan takaisinmaksu kesti liian kauan eikä miehellä ollut aikomustakaan odottaa vuosia saadakseen menettämänsä summan kokonaisuudessaan takaisin. Niinpä hän päätti selvittää Brianin kannabisliiketoiminnan ytimen laittamalla miehen seurantaan, ja palkkasi työhön 26-vuotiaan Christopher Moren, jolla oli aikaisempaa kokemusta samankaltaisista operaatioista.
Brian Watersin kannabisviljelmä paljastuu
Vuoden 2003 kesäkuun alkupuolella Brian poistui jälleen tapansa mukaan Stapeleyn kylässä sijaitsevasta kodistaan ja nousi pihalla seisovan autonsa kyytiin. Muutaman kilometrin ajomatkan jälkeen hän pysäköi autonsa vuokraamansa maatilan pihalle ja käveli sisälle lukittuun navettarakennukseen varmistaakseen, että kannabisviljemän kasvuolosuhteet olivat optimaaliset.
Brianilla ei tosin ollut aavistustakaan häntä seuranneesta autosta ja sen kahdesta matkustajat, jotka tarkkailivat hänen jokaista liikettään turvallisen välimatkan suojista. Hän ei saisi koskaan tietää, että seuraavien kahdeksan päivän aikana häntä pidettäisiin herkeämättä silmällä ja kaikki tiedot hänen liikkeistään ja tapaamistaan ihmisistä raportoitaisiin suoraan operaation arkkitehdille – John Wilsonille.
Kuultuaan Brianin salaisesta kannabisviljelmästä John Wilson päätti edetä suunnitelmansa seuraavaan vaiheeseen. Velanmaksun loppuun saattaminen oli enää toissijainen seikka – hän halusi lähettää selkeän viestin nykyisille ja tuleville rikoskumppaneilleen, välttääkseen mahdollisiin velkoihin liittyvät viivästykset tulevaisuudessa.
19. kesäkuuta – Hyökkäys Burnt House -maatilalle
19. kesäkuuta varhain aamulla kaikki oli valmista. Kuudesta miehestä koostuva ryhmä saapui aamun sarastaessa Burnt House -maatilalle mukanaan hevosvaunu, jonka avulla he aikoivat varastaa Brianin kannabisviljelmän. Aiemmin seurantaa suorittaneen Christopher Moren lisäksi mukana olivat mm. väkivaltaisuudestaan tunnettu 44-vuotias James Raven, 27-vuotias Otis Matthews sekä John Wilsonin autonkuljettaja David Moran.
Tietäen, että kukaan ei olisi vielä paikalla miehet murtautuivat navettarakennukseen ja lastasivat kaikki löytämänsä kannabisistutukset ja kasvatukseen tarkoitetun laitteiston mukanaan tuomaansa hevosvaunuun. Saatuaan työnsä valmiiksi James Raven kuljetti vaunun Christopher Moren asunnon lähistöllä sijaitsevan pubin parkkipaikalle, jonka jälkeen hän palasi kiireen vilkkaa takaisin maatilalle avustaakseen rikoskumppaneitaan tuhoamaan jäljelle jääneen omaisuuden.
Muutamia tunteja myöhemmin – noin klo. 11.45 – Brianin yhteistyökumppani, Suleman Razak, saapui maatilalle jatkamaan kannabisviljelmän hoitoon liittyviä tavanomaisia tehtäviään. Ehdittyään päärakennukselle hän kuitenkin huomasi ihmetyksekseen ulko-oven olevan auki ja ennen kuin Suleman ehti ymmärtää mitä oli tapahtumassa, rakennuksen sisälle piiloutuneet kuusi miestä hyökkäsivät hänen kimppuunsa.
Kommandopipoihin pukeutuneet miehet kaatoivat uhrinsa maahan ja ryhtyivät potkimaan tätä raivokkaasti kasvoihin ja eri puolille kehoa. Hyökkäys oli niin voimakas, että Suleman menetti nopeasti tajuntansa. Tultuaan pian takaisin tajuihinsa hänet oli jo raahattu sisälle viereiseen navettarakennukseen, jossa Suleman pani merkille, että kaikki kannabiskasvit olivat poissa ja jäljelle jääneet kalusteet rikottu käyttökelvottomiksi.
Rakennuksen suojissa hyökkääjät jatkoivat maassa makaavan uhrinsa pahoinpitelyä vaatien tätä samalla luovuttamaan loput velkarahoista. Kykenemättömänä täyttämään miesten vaatimusta Sulemanin kädet sidottiin ilmastointiteipillä selän taakse ja hänen jalkansa kahlittiin yhteen sinisellä köydellä. Tämän jälkeen yksi miehistä heitti köyden toisen pään katon halki kulkevan keskipalkin ylitse, jonka jälkeen miehet nostivat yhdessä uhrinsa roikkumaan ilmaan ylösalaisin.
Suleman ei vieläkään kyennyt täysin ymmärtämään mitä oli tapahtumassa, mutta pelkäsi, että miehet eivät todennäköisesti lopettaisi ennen kuin hän olisi menettänyt henkensä. Samassa yksi miehistä astuikin lähemmäs ylösalaisin katosta roikkuvaa uhriaan ja totesi tälle kylmän rauhallisesti, että mies tulisi pian hukkumaan.
Samaan aikaan yksi miehistä oli raahannut likavedellä täytetyn tynnyrin suoraan Sulemanin alapuolelle. Sanallakaan varoittamat köyttä kannatelleet miehet laskivat uhrinsa pääedellä hartioita myöden tynnyriin miehen rimpuillessa hädissään yrittäen epätoivoisesti löytää keinon saadakseen happea. Jatkaakseen kidutustaan mahdollisimman pitkään hyökkääjät nostivat uhrinsa hetkittäin ylös. Hengähdystaukojen aikana miehet viihdyttivät itseään antamalla uhrilleen sähköshokkeja vain upottaakseen tämän jälleen takaisin likaiseen veteen taistelemaan hengestään.
Täysin odottamatta hyökkääjät kuitenkin pudottivat uhrinsa tynnyrin viereen navetan lattialle. Hetkeäkään aikailematta he jatkoivat uhrinsa kiduttamista kaatamalla kannabiksen viljelyssä käytettävää fosforihappoa maassa makaavan Sulemanin selkään. Sietämättömän kivun lisäksi voimakkaat höyryt ärsyttivät voimakkaasti hänen silmiään ja limakalvojaan, tehden jo valmiiksi vaivalloisesta hengittämisestä vain entistä vaikeampaa.
Seuraavaksi miehet pakottivat uhrinsa ylös maasta ja sitoivat tämän tiukasti kiinni navetasta löytämäänsä tuoliin. Hänen päänsä yli vedettiin tyynyliina, joka sytytettiin tuleen. Rimpuillessaan paniikin vallassa Suleman tunsi, miten liekit lämmittivät aluksi vain hänen olkapäitään, mutta tulen levitessä nopeasti ylöspäin hän tunsi pian polttavan kivun myös kasvoillaan. Jos tämä ei vielä ollut riittävästi yksi hyökkääjistä päätti käyttää löytämäänsä niittipistoolia, jolla mies ampui niittejä uhrinsa selkään ja hartioihin Sulemanin haukkoessa happea palava tyynyliina yhä päänsä ympärillä.
Brian Waters saapuu maatilalle
Yhtäkkiä noin tunnin ajan kestänyt kidutus tuntui pysähtyvän kuin seinään. Yksi hyökkääjistä tempaisi jäljellä olevan tyynyliinan pois Sulemanin päästä ja navettarakennukseen laskeutui täydellinen hiljaisuus. Ulkopuolelta kantautui vain auton sulkeutuvan etuoven vaimea pamaus, jota seurasi rauhallisesti lähestyvien askelien ääni soraisella pihalla. Miesten odottama pääkohde, Brian Waters, oli juuri saapunut paikalle.
Brian kulki huolettomasti kohti navettarakennusta täysin tietämättömänä seinien sisäpuolella juuri hetki sitten tapahtuneista kauheuksista. Tuoliin sidotun Sulemanin nostaessa uupuneena päätään, hän huomasi kaikkien kuuden miehen kiiruhtavan äänettömästi rakennuksen etuovelle valmiina hyökkäämään seuraavan uhrinsa kimppuun.
Seuraavaksi Suleman muisti nähneensä, miten miehet raahasivat navettaan veren tahriman Brianin. Miehet olivat hyökänneet joukolla pahaa-aavistamattoman uhrinsa kimppuun pihalla ja sitoivat nyt tämän nilkoistaan sinisellä köydellä kädet selän taakse teipattuina. Aivan kuten aikaisemmin Sulemanin kohdalla he nostivat myös Brianin roikkumaan ylösalaisin tynnyrin ylle ja upottivat uhrinsa likaiseen veteen antaen tälle välillä lyhyitä hengähdystaukoja.
Patistaessaan Briania maksamaan velkansa takaisin he tehostivat vaatimustaan käyttämällä ylösalaisin roikkuvaa miestä kirjaimellisesti nyrkkeilysäkkinään. Miehet käyttivät apuvälineinään myös navetasta löytämiään työvälineitä kuten luudanvarsia, puista lankkua sekä metallitankoa. Iskut olivat niin voimakkaita, että luudanvarret napsahtivat poikki, aiheuttaen Brianille sietämätöntä kipua ja äärimmäisen vakavia vammoja. Laskettuaan lopulta lähes tajuttoman uhrinsa maahan, yksi hyökkääjistä tarttui maassa lojuneeseen rautakankeen ja työnsi tangon Brianin peräsuoleen niin valtavalla voimalla, että sen toinen pää osui uhrin selkärankaan.
Lopulta miehet sitoivat myös Brianin kiinni tuoliin ja asettivat tämän istumaan ystävänsä Suleman Razakin viereen. Brianin päähän vedetty roskapussi sytytettiin palamaan ja muovin sulaessa kiinni uhrin ihoon hyökkääjät jatkoivat kovaäänistä huutamista vaatien Briania kertomaan minne John Wilsonille kuuluvat rahat oli kätketty. Lopuksi he kaatoivat myös Brianin päälle kanisterin pohjalle jääneen fosforihapon ja ampuivat useita niittejä uhrin vasempaan käteen ja päähän.
Juuri samalla hetkellä maatilan pihalta kuului jälleen uusia ääniä. Brianin kaksi lasta – 25-vuotias Gavin ja 21-vuotias Natalie – olivat saapuneet sovitusti auttamaan isäänsä kannabisviljelmän hoidossa. Gavinin yhä hämmästellessä päärakennuksen auki olevaa ovea, kuusi kommandopipoihin pukeutunutta miestä hyökkäsi kaksikon kimppuun pakottaen hämmentyneet sisarukset makaamaan maahan.
Potkittuaan hetken maassa makaavia uhrejaan yksi miehistä tarttui kiinni Natalien hiuksista ja raahasi nuoren naisen sisälle navettaan. Muiden miesten seuratessa perässä Gavin mukanaan Natalie katsoi järkyttyneenä tallin keskelle tuoliin sidottua isäänsä ja tämän vierellä istuvaa Sulemania, joiden turvonneet kasvot olivat kauttaaltaan mustelmilla ja veren peitossa.
Navetan oven jälleen sulkeuduttua heidän takanaan Gavinin kädet kahlittiin ja hänen kaulansa ympärille sidottiin köysi. Köyden toinen pää heitettiin jälleen kattoa halkovan palkin yli toiselle puolelle ja kiristettiin niin tiukalle, että Gavin joutui tasapainoilemaan varpaillaan voidakseen hengittää vapaasti.
Kun köysi oli sidottu paikalleen, Gavin jätettiin tähän epämiellyttävään asentoon seuraamaan tapahtumia. Hänen nuorempi siskonsa Natalie pakotetiin navetan nurkkaan lähelle isäänsä miesten yhä vaatiessa Briania palauttamaan John Wilsonille kuuluvat rahat. Kun vastausta ei vieläkään saatu yksi miehistä työnsi aseen Natalien suuhun, ja Brianin nostaessa katseensa kohti tytärtään, mies uhkasi raiskata tytön ja ampua tämän sen jälkeen.
Vakavista sisäisistä vammoista kärsinyt Brian ei kuitenkaan kestänyt enää pidempään. Yhdeksi hänen viimeisistä näyistään jäi hänen oma 21-vuotias tyttärensä Natalie, jonka henki uhattiin riistää aseella uhaten. Molemmat lapset seurasivat järkyttyneinä, miten miehet raahasivat heidän isänsä elottoman ruumiin kuin arvottoman roskan navetan halki ja hylkäsivät tämän sitten viereisen lypsykarjarakennuksen lattialle.
Tällä välin Otis Matthews ja Christopher More olivat poistuneet maatilalta Brianin autolla ja matkanneet tämän Stapeleyssä sijaitsevalle kotitalolle. Brianin vaimon Julien avattua oven miehet olivat tunkeutuneet väkisin sisälle etsien John Wilsonille kuuluvia rahoja ja mitä tahansa muuta arvokasta varastettavaa. Pengottuaan talon läpikotaisin he pakottivat Julien pihalla odottavan autonsa tavaratilaan ja suuntasivat matkansa takaisin kohti Burnt House -maatilaa avustaakseen rikoskumppaneitaan uhrien kovistelussa.
Poliisi saapuu paikalle
Muiden tietämättä ryhmän mukana ollut David Moran oli poistunut vaivihkaa maatilalta läheiselle puhelinkopille ja ilmoittanut tapahtumista hätänumeroon. Ilmoitus vastaanotettiin noin klo 16 aikaan iltapäivällä, jossa nimettömänä pysynyt soittaja kertoi kulkeneensa sattumalta maatilan ohitse, ja havainneensa vakaviin rikoksiin viitannutta toimintaa Burnt Housen tiluksilla.
Navetassa yhä olevat miehet havahtuivat nopeasti sireenien ulvontaan. Poliisin saapuessa paikalle jäljelle jääneiden hyökkääjien havaittiin jo matkan päästä pakenevan ulos navetan ovesta kukin eri suuntiin. Nopeasta toiminnasta huolimatta vain 44-vuotias James Raven saatiin pian tämän jälkeen kiinni maatilan lähituntumasta muiden osallisten onnistuessa pakenemaan paikalta.
Poliisi aloittaa tutkinnan
Sisällä navetassa poliisit kohtasivat järkyttävän näyn. Tuoliin köytetty – hengenvaarallisia vammoja saanut – Suleman Razak kiidätettiin välittömästi Etelä-Manchesterissa sijaitsevaan Wythenshawen yliopistolliseen sairaalaan. Lievästi vahingoittuneet Gavin ja Natalie toimitettiin niin ikään sairaalaan tarkastusta varten, jonka lisäksi Brianin vaimo löydettiin nopeasti pihalla seisseen auton takakontista peittoon käärittynä – kaikkien onneksi – täysin vahingoittumattomana. Brian Watersin eloton ruumis sen sijaan löydettiin lypsykarjarakennuksen likaiselta lattialta eikä hänen pelastamisekseen ollut valitettavasti enää tehtävissä mitään.
Hyökkääjät olivat jättäneet itsestään tapahtumapaikalle runsaasti DNA:ta sisältävää todistusaineistoa. Poliisit löysivät mm. tupakanatumppeja, juomapulloja ja jopa pussillisen ulostetta, jonka myöhemmin voitiin todistaa kuuluneen Christopher Morelle, yhdelle hyökkääjistä. Pian tämän jälkeen viranomaiset paikallistivat läheisen pubin parkkipaikalta myös kannabiskasveilla täytetyn hevosvaunun. Vaikka tapahtumien yksityiskohdista ei vielä tässä vaiheessa ollutkaan saatavilla tarkkaa tietoa, hyökkäys vaikutti jo alkumetreiltä lähtien harkitusti organisoidulta huumausaineryöstöltä – mahdollisesti velanmaksuun liittyvältä kostotoimenpiteeltä.
Seuraavat pidätykset tehtiin vielä samana päivänä, kun useat silminnäkijät ilmoittivat poliisille M6-moottoritien ylittävällä sillalla havaitusta epäilyttävästä miesjoukosta. Yksi epäillyistä jäi kiinni pian tämän jälkeen miehen yritettyä varastaa itselleen auton pakomatkaa varten. Kun kiinniotettujen kuulusteluissa saatiin selville lisää hyökkäykseen osallistuneiden henkilöiden nimiä, poliisit pidättivät myös liigan oletetun johtajan John Wilsonin, Otis Matthewsin sekä hätäpuhelun aikaisemmin soittaneen David Moranin.
Brian Watersin ruumiinavaus
Brian Watersin kärsimät vammat olivat ruumiinavauksen suorittaneen patologin mukaan niin vakavia, että vastaavia havaittiin lähinnä vain vakavien auto-onnettomuuksien uhreilla. Hänen mukaansa uhrin kokeman kivun oli täytynyt olla täysin sietämätöntä. Jopa kolme tuntia kestäneen kidutuksen aikana miehelle oli aiheutunut yli 120 vammaa, joista lievimmät olivat ylävartalon etu – ja takaosaan aiheutuneita ruhjeita, mustelmia sekä eriasteisia palovammoja – erityisesti selän alueella.
Ruumiinavauksessa havaittiin jopa 26 erillistä kylkiluun murtumaa, joista 11 vasemmalla ja 15 oikealla puolella. Uhrin rintalasta ja nenä olivat niin ikään murtuneet. Kasaan romahtanut vasen keuhko ja runsas verenvuoto oikeassa keuhkossa olivat aiheuttaneet uhrille hänen viimeisinä hetkinään vakavia hengitysvaikeuksia. Peräsuolessa laajoja repeämiä. Aivojen pinnalla runsasta verenvuotoa.
Kilpirauhasen rustosta löytyneet murtumat viittasivat mahdolliseen kuristamiseen tai tallomiseen, jonka lisäksi kaulan alueella oli useita syviä viiltohaavoja. Molemmat kädet olivat vaurioituneet pahoin uhrin mahdollisesti yrittäessä puolustaa itseään, ja vasemman käden sekä pään alueelta löydettiin useita metalliniittejä. Viralliseksi kuolinsyyksi määriteltiin lopulta useiden vakavien vammojen yhteisvaikutus.
Myös Suleman Razakin kärsimät vammat olivat äärimmäisen vakavia. Brianin tapaan hänen kehonsa oli kauttaaltaan haavojen, mustelmien ja ruhjeiden peittämä. Järjetön väkivalta oli ollut niin voimakasta, että hänen vasen korvansa oli repeytynyt, nenä, oikea käsi- ja olkavarsi olivat murtuneet ja hänen selkänsä iho oli syöpynyt laajalta alueelta. Vaikka Suleman järkyttävistä vammoistaan huolimatta selvisikin Gavinin ja Natalien tapaan koettelemuksesta hengissä, psyykkiset traumat järkyttivät syvästi kaikkien kolmen maailmaa jättäen heihin jokaiseen ikuiset arvet.
Oikeudenkäynti – David Moran
Vaikka David Morania syytettiinkin aluksi osallisuudesta Brian Watersin murhaan, syyttäjä katsoi, että miehen todistusta voitaisiin käyttää hyödyksi muiden epäiltyjen tuomitsemisessa. Niinpä osana syytesopimusta David suostuikin myöntämään syyllisyytensä lievempään syytteeseen oikeuden estämisestä, hävitettyään kaksi matkapuhelinta, joita hyökkääjät olivat käyttäneet tapahtumapäivän aikana.
Oikeudessa David Moran todisti mm. kuinka John Wilson oli ensin komentanut miehet varastamaan maatilalta löydetyt kannabiskasvit ja laitteet, ja käskenyt näitä sitten odottamaan paikalla Brian Watersin saapumista. Davidin mukaan John oli kehottanut ryhmää käyttämään ”mitä tahansa tarvittavia keinoja” velan perimiseksi, aivan kuten miesjoukko oli lopulta toiminutkin järkyttävin seurauksin.
Oikeudessa nostettiin esille myös David Moranin soittama hätäpuhelu. Miehen mukaan John Wilson itse olisi antanut hänelle käskyn ilmoittaa tapahtumista viranomaisille, mutta väitteen paikkansapitävyys tai mahdollinen motiivi eivät koskaan selvinneet varmuudella. Tekemänsä syytesopimuksen ansiosta David Moran tuomittiin lopulta vain 21 kuukauden mittaiseen vankeusrangaistukseen.
Oikeudenkäynti – James Raven ja John Wilson
Vajaa vuosi myöhemmin – elokuussa 2004 – John Wilson ja James Raven astuivat oikeuden eteen Chesterin kruununoikeudessa. Molemmat kiistivät jyrkästi syyllistyneensä murhaan tai törkeään pahoinpitelyyn, ja James Raven väittikin aluksi olleensa paikalla lähinnä vain sivustaseuraajan roolissa. Myöhemmin oikeudessa kuullut todistukset osoittivat miehen olleen kuitenkin varsin merkittävässä roolissa paitsi aktiivisena toimijana myös tapahtumien mahdollistajana.
Oikeudenkäynnin aikana nousi esiin myös mielenkiintoinen seikka James Ravenin taustasta. Kävi ilmi, että mies oli toiminut vuosien ajan BBC:n freelance-tutkijana. Hän oli toiminut lukuisissa peitetehtävissä hankkiessaan tietoja BBC:n tuottamille rikosaiheisille ohjelmille, jotka tutkivat mm. auto- ja huumausainerikollisuutta sekä väärennöksiä.
Kun BBC:tä pyydettiin kommentoimaan asiaa, se korosti tiedotteessaan olleensa täysin tietämätön James Ravenin aikaisemmista rikostuomioista ja väkivaltaisesta taustasta. BBC:n mukaan mies oli palkattu tehtävään erityisesti hänen yhteyksiensä ja sopeutumiskykynsä ansiosta, joihin muut ammattitoimittajat eivät olleet kyenneet. Tiedotteessa painotettiin voimakkaasti myös Jamesin roolia pelkkänä peitetoimittajana, eikä hänellä ollut näin ollen valtuuksia vaikuttaa lopulliseen sisältöön tai tehdä toimituksellisia päätöksiä.
Ennen tuomion julistamista tuomari myönsi uskovansa, että ryhmän ensisijainen tarkoitus ei ollut murhata Brian Watersia. Hän kuitenkin totesi käytetyn väkivallan olleen niin äärimmäistä, että yhdenkään ihmisen ei voinut olettaa selviävän sen aiheuttamista vammoista elossa. Niinpä molemmat miehet – John Wilson ja James Raven – tuomittiin murhasta ja törkeästä pahoinpitelystä elinkautisiin vankeusrangaistuksiin, josta molempien olisi istuttava vähintään 24 vuotta. Näin ollen he voivat vapauta aikaisintaan vuonna 2028, James Ravenin ollessa noin 67-vuotias ja John Wilsonin 78-vuotias.
Oikeudenkäynti – Otis Matthews
Myös Otis Matthews astui oikeuden eteen samana vuonna – kesällä 2004. James Ravenin ja John Wilsonin tapaan hän kiisti jyrkästi syyllisyytensä. Valamiehistö kuitenkin totesi myös Otis Matthewsin syylliseksi mm. murhaan ja törkeään pahoinpitelyyn, jonka seurauksena mies tuomittiin rikoksistaan elinkautiseen vankeuteen – vähimmäisrangaistuksenaan 22 vuotta.
Christopher More
Yksi päätekijöistä oli kuitenkin yhä vapaalla jalalla. Christopher More oli yhdistetty rikoksiin paikalta taltioidun DNA:n avulla, jonka lisäksi teletiedot paljastivat miehen olleen mukana tarkkailemassa Brian Watersin liikkeitä hyökkäystä edeltävinä päivinä. Ongelma olikin lähinnä siinä, että Christopher oli onnistunut pakenemaan maasta vain muutama päivä tapahtumien jälkeen, eivätkä viranomaiset olleet yrityksistä huolimatta onnistuneet saamaan selville miehen nykyistä olinpaikkaa.
Poliisilla oli tosin syytä epäillä, että Christopher Moren isä oli avustanut poikaansa pakenemaan maasta. Kuulusteluissa mies myönsikin nousseensa lentokoneeseen Liverpoolin John Lennonin lentokentällä ja matkustaneensa Malagaan mukanaan matkalaukku täynnä vaatteita, matkapuhelin ja 4 000 euroa käteistä. Viranomaisten painostuksesta huolimatta mies ei kuitenkaan suostunut paljastamaan poikansa olinpaikkaa, jonka seurauksena hänet tuomittiin yhdeksäksi kuukaudeksi vankeuteen ja maksamaan 200 000 euroa oikeudenkäyntikuluja.
Cheshiren poliisin lupaamasta 45 000 euron palkkiosta huolimatta ratkaisevaa vihjeitä miehen olinpaikasta ei saatu lähes 16 vuoteen. Vasta vuonna 2019 Yhdistyneen kuningaskunnan kansallisen rikostorjuntaviraston ja maltalaisten viranomaisten yhteistyö johti lopulta merkittävään läpimurtoon. Kansainvälisen pidätysmääräyksen perusteella suoritettu onnistunut kiinniotto johti lopulta Christopher Moren vangitsemiseen Maltalla ja paikallisen tuomioistuimen hyväksyttyä luovutuksen hänet siirrettiin myöhemmin Britanniaan tulevaa oikeudenkäyntiä varten.
Chesterin kruununoikeudessa pidetyssä oikeudenkäynnissä, Christopher Morea syytettiin paitsi murhasta myös salaliitosta vakavan ruumiinvamman aiheuttamiseksi. Rikospaikalta löydetyt todisteet, kuten tupakantumpit ja juomapullot, sisälsivät Moren DNA:ta, tarjoten tutkinnallisesti vahvan näytön hänen läsnäolostaan ja toimi oikeudessa keskeisenä todisteena hänen syyllisyytensä osoittamiseksi.
Christopher itse tietenkin kiisti syyllistyneensä esitettyihin syytteisiin. Hän väitti olleensa paikalla vain peitetehtävissä paljastaakseen John Wilsonin rikokset, keräämällä taustatietoja tulevaa ”Dispatches”-nimistä dokumenttia varten. Ohjelman tuotannosta vastasi brittiläinen televisiokanava Channel 4. Christopher väitti poistuneensa paikalta jo hyvissä ajoin ennen Suleman Razakin pahoinpitelyä, ja paenneensa ulkomaille pelätessään henkensä puolesta John Wilsonin saatua selville hänen toimittajataustansa.
Vaikka Christopher Moren väitteet toimituksellisesta työstä saivat lisätukea hänen aikaisemmasta työsuhteestaan BBC:llä, syyttäjä kyseenalaisti jyrkästi miehen journalistisen motiivin kyseisessä tilanteessa. Valamiehistö hylkäsikin puolustuksen argumentit väitetystä peitetehtävästä ja mies tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Tuomiostaan hänen olisi suoritettava vähintään 24 vuotta ennen mahdollista ehdonalaiseen vapautumista. Tuomionjulistamispuheessaan tuomari Peter Openshaw halveksi peittelemättä miehen osallisuutta sadistiseen kidutukseen ja totesi, että järkyttävät muistot tulevat olemaan ikuinen taakka tapahtumista selvinneille uhreille, jota heidän on kannettava mukanaan päivästä toiseen koko loppuelämänsä ajan.
