PAHUUDEN ANATOMIA

Kotimainen rikos podcast
Kuuntele Spotifyssä

Jakso 13

Theresa Knorr

Kuulijan toive

Theresa Knorr

17. heinäkuuta 1984 45-vuotias Maybel Harrison ajaa autollaan valtatie 89:ää pitkin kohti etelää. Varhaisesta aamusta huolimatta ulkolämpötila on jo reilusti yli 20℃. Hän on ajanut tien lukuisia kertoja aikaisemminkin ja tuntee jokaisen mutkan kuin omat taskunsa. Hyväntuulinen Maybel tiirailee ulos ikkunoista ihaillen ohi vilistävää luontoa.

Matkan edetessä Maybel huomaa yhtäkkiä kirkkaan, liekkejä muistuttavan valon kuempana oikealla puolellaan. Uutta maastopaloa peläten hän pysäköi autonsa tien varteen ja päättää tarkastella tilannetta lähempää.

Kaukaa tieltä katsottuna tilanteesta on kuitenkin vaikea saada selkoa, joten Maybel päättää kävellä alas kivikkoista pengertä nähdäkseen paremmin.

Lähempänä palosta aiheutunut outo haju muuttuu koko ajan vain vahvemmaksi. Nainen ei tunnista epätavallista löyhkää, mutta vaistoaa, että jotain on pahasti vialla.

Vaisto saa naisen keskeyttämään lähestymisen ja Maybel päättää juosta takaisin tielle hakeakseen lisäapua. Hän onnistuukin pysäyttämään pohjoiseen matkanneen auton, jota kuljettaa mies nimeltä Robert Eden. Hätääntynyt nainen kertoo miehelle laakson alaosassa havaitsemastaan tulesta ja oudosta hajusta. Mies hyppää välittömästi ulos autostaan ja nappaa tavaratilasta mukaansa sammuttimen, jonka jälkeen kaksikko kiiruhtaa kohti palavaa kohdetta. Laakson pohjalle päästyään Robert ryhtyy välittömästi sammuttamaan epämääräiseltä vaikuttavaa roskakasaa.

Saatuaan liekit sammutettua heidät kohtaa kammottava näky. Laakson pohjalla, roskien keskellä makaa hiiltynyt ihmisen ruumis.

Robert juoksee välittömästi takaisin autolleen ja raportoi lyhytaaltoradiopuhelimellaan löydöstään viranomaisille. Vain hetki ilmoituksen jälkeen, poliisit ovat piirittäneet koko alueen ja löytöpaikka on eristetty tutkintaa varten.

Tutkijat ottavat näytteitä maaperästä ja valokuvaavat alueen huolellisesti. Viranomaiset keräävät yli 30 todistetta, jotka he ovat löytäneet sekä ruumiin ympäriltä, että itse ruumiista. Tavaroiden joukossa on mm. hammasharja, useita erilaisia vaatekappaleita sekä aikuisille tarkoitettuja kertakäyttövaippoja.

Ruumis on pahoin palanut. Uhrin vasemman jalan alaosa on irti ja makaa ruumiin sivulla. Ainoa osa ruumiista, joka ei ole palanut on uhrin kasvojen vasen puoli. Ruumis lähetetään Placerin kunnan ruumishuonelle ja tunnistamaton uhri saa nimekseen Jane Doe #4873-84.

Vain kaksi tuntia myöhemmin patologi suorittaa ruumiinavauksen. Uhri on 18-22-vuotias nainen. Hän on 160cm pitkä ja painaa 52kg. Tutkimuksen edetessä käy selväksi, että uhri on kokenut raakaa väkivaltaa jo pitkään ennen kuolemaansa. Ruumiissa on nähtävissä useita merkkejä pahoinpitelyistä – mm. pistohaavoja. Ulkoisista vammoista huolimatta ensisijainen kuolinsyy on savun hengittäminen –Jane Doe oli siis poltettu elävältä.

Tuntemattoman uhrin sormet katkaistaan ja lähetetään Sacramentoon sormenjälkien tunnistamiseksi. Myös ylä- ja alaleuka irrotetaan mahdollisten hammaslääkärimerkintöjen varalta. Viranomaisilla on vain hyvin vähän toivoa Jane Doen tunnistamiseksi, sillä tuntomerkkeihin sopivaa naista ei ole ilmoitettu kadonneeksi.

Theresa Knorrin lapsuus

Theresa Jimmie Francine Cross syntyi 14. maaliskuuta 1946 Sacramentossa. Isä James Cross työskenteli meijerissä apulaisena ja äiti Swannie Cross puutavaratehtaalla. Theresa oli nuorin perheen neljästä lapsesta. Vanhempi sisko Rosemary oli häntä pari vuotta vanhempi ja kaksi vanhempaa sisarpuolta, William ja Clara olivat äidin ensimmäisestä avioliitosta.

Crossin perhe ei ollut tyypillinen 40-luvun kotitalous, sillä molemmat vanhemmat kävivät päivätöissä. Perhe tulikin taloudellisesti varsin hyvin toimeen ja säästöjensä avulla pystyivät lopulta muuttamaan isompaan taloon.

Perhe vietti auvoista perhe-elämää aina 1950-luvun lopulle asti, kunnes perheen isällä Jamesilla diagnosoitiin parkinsonin tauti. Isä ei enää pystynyt työskentelemään tehtävissään meijerillä ja oli pakotettu lopettamaan työssään. Taudin edetessä tilanne vain paheni ja lopulta James ei kyennyt enää tekemään juuri mitään.

Sairauden uuvuttama James masentui pahasti ja alkoi kadehtia ja paheksua perhettään, joka kykeni jatkamaan elämäänsä normaalisti. Paheksunta muuttui hiljalleen vihaksi, jota isä purki perheeseensä.

Isän jäätyä työttömäksi, vastuu perheen elättämisestä jäi Swannielle, joka joutui nyt tekemään pidempiä päiviä pitääkseen huolta perheestään. Samalla hän piti parhaansa mukaan huolta kodista ja lapsista. Työtaakan uuvuttaman Swannien terveys alkoi hiljalleen kärsiä.

2. maaliskuuta 1961 päivä valkeni aurinkoisena eikä mikään vaikuttanut normaalista poikkeavalta. Swannie lähti kotoaan viikoittaisille ruokaostoksille yhdessä nuorimman tyttärensä Theresan kanssa. Matkanteko kuitenkin pysähtyi täysin odottamatta, kun Swannie yhtäkkiä lyyhistyi maahan. Theresan pidellessä äitiään käsivarsillaan, Swannie hengitti viimeisen kerran ja kuoli. Äidin kuolinsyyksi varmistettiin sydämen vajaatoiminta. 6. maaliskuuta 1961 Swannie Cross haudattiin Sunset Lawnin hautausmaalle.

Nuori Theresa oli murtunut äitinsä kuolemasta ja masentui vakavasti. Hän oli henkilökohtaisesti todistanut rakkaan äitinsä kuolemaa aivan vierestä ja tunsi nyt jääneensä täysin yksin — vaille äitinsä tukea ja ohjausta. Isänsä tapaan myös Theresa manifestoi masennuksensa vihaksi ja alkoi riidellä perheensä kanssa. Nuoren tytön maailma mureni lopulta täysin, kun perheen isä James joutui myymään talon rahavaikeuksien takia. Talokaupoista saatujen varojen turvin perhe kykeni muuttamaan pienempään asuntoon ja elämään myynnistä jääneiden varojen turvin.

Ensimmäinen avioliitto

Samoihin aikoihin Theresa tapasi ensimmäisen poikaystävänsä Clifford Clyde Sandersin, joka oli 21-vuotias – noin viisi vuotta Theresaa vanhempi. Nuoret rakaistuivat toisiinsa palavasti ja menivät naimisiin vain 3 kuukautta ensitapaamisensa jälkeen.

Pian häiden jälkeen Theresa lopetti koulun ja aviopari muutti yhteen – pieneen asuntoon North Highlandsille. Suhde ei kuitenkaan ollut kovin terve. Äidin menetys ja suuret muutokset painoivat vielä nuoren naisen mieltä. Theresasta tuli täysin riippuvainen miehestään eikä hän kyennyt viettämään aikaa ilman tätä.

Theresa ei osannut käsitellä päänsä sisällä myllertäviä tunteita ja purki kaiken tuskansa mieheensä. Theresa oli manipuloiva ja hän yritti kaikin tavoin kontroloida miestään. Hän oli epävarma itsestään ja syytti jatkuvasti miestään pettämisestä.

Ongelmistaan huolimatta pari pysyi yhdessä ja muutama vuosi myöhemmin 16. heinäkuuta 1963 pari sai ensimmäisen lapsensa. Pojan nimeksi annettiin Howard.

Perhe-elämä rauhoittui uuden perheenjäsenen myötä hetkeksi, mutta parisuhdeonni ei kestänyt kauaa. Eräänä yönä Cliffordin palattua illanvietosta kotiin pari ajautui riitaan, jonka päätteeksi Clifford iski nyrkillä vaimoaan kasvoihin. Miehensä toiminnasta raivostunut Theresa marssi poliisiasemalle ja syytti miestään pahoinpitelystä. Myöhemmin hän kuitenkin luopui kaikista syytteistä ja poliisi lopetti tapauksen tutkinnan.

Theresa ampuu aviomiehensä

6. heinäkuuta 1964 tilanne kärjistyi uudestaan, kun Clifford päätti syntymäpäivänsä kunniaksi lähteä ulos ystäviensä kanssa. Seuraavana päivänä Theresa raivosi jälleen miehelleen väittäen, että tämä oli lähtenyt ulos syntymäpäivänään vain pettääkseen taas vaimoaan.

Tällä kertaa Clifford ei enää suostunut kuuntelemaan vaimonsa harhaisia syytöksiä. Hän kertoi Theresalle saaneensa tarpeekseen tämän oikutteluista ja jättävänsä tämän.

Miehen kävellessä kohti ulko-ovea Theresa tarttui vierellään seinää vasten nojanneeseen kiväriin, tähtäsi ja laukaisi aseen. Luoti osui Cliffordia selkään ja tämä kuoli miltei välittömästi saamiinsa vammoihin.

Tuolloin vasta 18-vuotias Theresa asetettiin syytteeseen miehensä murhasta, mutta hän itse vakuutti syyttömyyttään ja väitti tapahtuneen olleen vain itsepuolustusta. Oikeudessa Theresa kuitenkin muutti tarinaansa ja uskotteli, että kyseessä oli korkeintaan tappo. Hän väitti, että mies käyttäytyi usein väkivaltaisesti häntä kohtaan – erityisesti humalassa. Theresa kertoi tarttuneensa kivääriin uhkaillakseen miestä, kun ase oli vahingossa lauennut.

Syyttäjä kykeni kuitenkin murentamaan Theresan väitteet Cliffordin väkivaltaisuudesta haastattelemalla miehen perhettä ja ystäviä. Myös Theresan vanhempi siskon Rosemary todisti oikeudessa häntä vastaan todeten siskonsa olevan luonteltaan manipuloiva ja omistushaluinen ihminen, joka olisi mieluummin tappanut miehensä ennen kuin kukaan muu nainen olisi saanut häntä.

Theresa tiesi olevansa heikoilla, mutta kuten aina hänellä oli varasuunnitelma. Kaikkien yllätykseksi Theresa nousi itse todistajanaitioon. Hän kertoi valamiehistölle itkuisen tarinan kokemastaan perheväkivallasta ja olevansa raskaana edesmenneelle miehelleen.

Suunnitelma tuottikin lopulta halutun tuloksen. Valamiehistö nielaisi Theresan surullisen tarinan ja totesi hänet syyttömäksi.

Vapaalle päästyään Theresa jatkoi elämäänsä kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. 13. maaliskuuta 1965 hän synnytti tytön, joka sai nimekseen Sheila Sanders.

Synnytyksen jälkeen yksin jäänyt Theresa alkoi juomaan runsaasti alkoholia. Paikallisessa baarissa hän tapasi Estelle Thornsberryn, armeijan veteraanin, joka oli halvaantunut uimaonnettomuudessa kaksi vuotta aiemmin. Theresaa tämä ei kuitenkaan häirinnyt ja he alkoivat tapailemaan toisiaan. Syvästi rakastunut Estelle ehdotti, että he muuttaisivat yhteen ja perustaisivat perheen. Theresa hyväksyi ajatuksen ja vain pari viikkoa myöhemmin he vuokrasivat pienen asunnon.

Perhe-elämä ei vastannut kuitenkaan halvaantuneen veteraanin odotuksia. Theresa jatkoi juomistaan aikaisempaan malliin jättäen uuden poikaystävänsä kotiin huolehtimaan kahdesta lapsestaan samalla, kun vietti itse yöt baareissa notkuen. Toisinaan hän oli poissa jopa useita päivä kerrallaan ilmoittamatta itsestään mitään.

Estelle ei kuitenkaan antanut periksi vaan sinnitteli parisuhteessa odotellen muutosta parempaan. Suhde saapui päätökseensä kuitenkin jo parin kuukauden jälkeen, kun Estelle sai selville, että Theresa oli pettänyt tätä toistuvasti hänen parhaan ystävänsä kanssa.

Theresa ei kuitenkaan jäänyt pitkäksi aikaa yksin. Pian eron jälkeen hän tapasi merijalkaväen sotilaan, Robert Knorrin ja vain muutaman kuukauden jälkeen Theresa oli jälleen raskaana. Rakastunut pari meni naimisiin heinäkuussa 1966 ja koko perhe otti sukunimekseen Knorr. He vuokrasivat pienen asunnon Sacramentosta ja muutama kuukausi myöhemmin Theresa synnytti kolmannen lapsensa – tytön, joka sai nimekseen Suesan.

Vain kolme kuukautta Suesanin syntymän jälkeen, Theresa oli jälleen raskaana ja syyskuun 15. 1967 hän synnytti Robertille tämän ensimmäisen pojan, Williamin. Toinen poika, Robert, syntyi 31. joulukuuta 1968. Knorrin perheeseen kuului nyt siis yhteensä viisi lasta – kaksi tyttöä ja kolme poikaa.

Uudesta alusta huolimatta mikään ei kuitenkaan lopulta muuttunut, sillä Theresa jatkoi jälleen juomistaan. Asiasta syntyi parin välille usein kiivaita riitoja ja Theresa alkoi purkamaan vihaansa myös lapsiinsa. Hän myös syytti Robertia toistuvasti pettämisestä – jälleen kerran täysin perusteetta.

Kesäkuussa 1969 Robert ei enää kestänyt Theresan vaatimuksia ja raivokohtauksia. Mies pakkasi tavaransa ja jätti perheensä siitäkin huolimatta, että Theresa oli jälleen raskaana. Ero astuikin voimaan jo seuraavan vuoden kesäkuussa, mutta Robert halusi kuitenkin olla osa lastensa elämää ja vaati yhteishuoltajuutta.

Theresalle järjestely ei tullut kuuloonkaan. Hän halusi kostaa ex-miehelleen ja kieltäytyi kaikista tämän esittämistä ehdotuksista. Muutamia kuukausia myöhemmin Theresa synnytti kuudennen ja viimeisen lapsensa, nimeten pienen tytön itsensä mukaan. Perheen kesken hänet tunnettiin kuitenkin paremmin nimellä Terry.

Theresa alkoi pian eron jälkeen tapailla uutta miestä – ratatyöläistä nimeltä Ronald Pulliam. Vuonna 1971 he menivät naimisiin ja pian sen jälkeen ostivat talon itäisestä Sacramentosta. Ulkopuolisille he näyttivät olevan täydellinen perhe, mutta pian historia alkoi toistamaan itseään ja Theresa alkoi uhkailemaan ja syyttelemään miestään. Aivan kuten Estelle Thornsberryn kanssa, Theresa alkoi jättämään lapsensa Ronaldin huolehdittavaksi sillä välin, kun hän itse vietti alkoholin huuruisia öitä lähibaareissa.

Ronald sai nopeasti tarpeekseen vaimonsa käytösestä ja avioero astui voimaan syyskuun 27. 1972.

Jälleen kerran uuden vapautensa myötä Theresa käytti suurimman osan ajastaan juomiseen. Hän vietti aikaansa lähinnä American Legion Hallissa, jossa tapasi myös seuraavan miehensä.

59-vuotias Chet Harris työskenteli Sacramento Union –sanomalehden toimituksessa. Chet ja Theresa rakastuivat välittömästi palavasti toisiinsa ja menivät naimisiin elokuun 23. 1976, vain kolme päivää ensitapaamisensa jälkeen.

Theresa ymmärsi kuitenkin miltei välittömästi tehneensä virheen, sillä pian yhteenmuuton jälkeen hänelle selvisi, että hänen uuden aviomiehensä yksi suosikkiharrastuksista oli alastomien naisten kuvaaminen. Chet tosin ehdotti, että voisi jatkossa muiden naisten sijaan kuvata pelkästään vaimoaan, mutta Theresa kieltäytyi kunniasta.

Vaikka Theresa vihasikin nyt uutta miestään, hänen toiseksi vanhin tyttärensä Suesan tuli läheiseksi Chetin kanssa. He viettivät usein tunteja toistensa seurassa palapelejä tehden ja mytologiasta keskustellen.

Suhde tyttären ja miehen välillä suututti mustasukkaisen Theresan. Hän itse ei ollut erityisen läheinen yhdenkään lapsensa kanssa, eikä halunnut kenenkään muunkaan olevan. 22. marraskuuta 1976, vain kaksi kuukautta avioitumisen jälkeen, Theresa haki eroa miehestään ja ero astui voimaan vielä saman vuoden joulukuussa.

Pahoinpitelyt alkavat

Theresa oli nyt yksin kuuden lapsensa kanssa. Hän oli työtön ja täysin julkisen valtiontuen varassa, joista suurin osa kului alkoholiin. Viimeisimmän eron jälkeen hän joi yhä vain enemmän.

Theresa ei jaksanut enää pitää huolta itsestään ja lihosi useita kiloja. Tällä kaikella oli negatiivinen vaikutus hänen itsetuntoonsa ja huono olo alkoi vähitellen purkautua väkivaltaisena käytöksenä lapsia kohtaan. Theresa ei enää juuri poistunut talostaan tai sallinut kotiinsa vieraita. Hän jopa hankkiutui eroon puhelimesta, koska ei halunnut olla yhteydessä muihin ihmisiin.

Samaan aikaan, äidin velloessa masennuksen ja huonon itsetunnon ristiaallokossa, Theresan vanhimmat tyttäret, Suesan ja Sheila, muuttuivat hiljalleen murrosiän myötä nuoriksi naisiksi. Theresa alkoi tuntea kateutta aikuistuvia tyttäriään kohtaan, joita piti itseään kauniimpina. Ajatus oli hänelle vaikea kestää, koska muutos sai hänet tuntemaan olonsa vain entistä huonommaksi. Itsestään epävarma Theresa alkoi halveksumaan tyttäriään ja pyrki murentamaan näiden itsetunnon mm. pilkkaamalla ja nimittelemällä.

Ajan kuluessa valtiontuen varassa sinnitely osoittautui mahdottomaksi ja perhe joutui muuttamaan pienempään asuntoon. Theresan ensimmäinen lapsi Howard oli tuolloin jo kyllin vanha hankkiakseen itselleen töitä – hän päätti jatkaa elämäänsä omillaan ja muutti pois. Theresa jakoi nyt pienen yhden makuuhuoneen asunnon yhdessä viiden lapsensa – Sheilan, Suesanin, Williamin, Robertin ja Terryn – kanssa.

Ahtaat asuinolot vaikuttivat negatiivisesti koko perheeseen. Koti oli sisältä erittäin epäsiisti ja likainen. Naapuritkin panivat merkille perheen silmiinpistävän epähygieniset elinolot ja kertoivat Knorrin perheen lapsien ja koko asunnon haisevan varsin epämiellyttävältä.

Theresan juodessa yhä enemmän myös väkivaltainen käyttäytyminen lisääntyi. Nyt masennuksen lisäksi perheen äiti alkoi olla myös harhainen. Theresa oli nimittäin vakuuttunut, että hänen aiempi aviopuolisonsa, Chet, oli muuttanut Suesanin noidaksi, joka puolestaan oli nyt kironnut oman äitinsä ja muuttanut tämän lihavaksi ja rumaksi.

Pahoinpitelyt eivät rajoittuneet enää pelkkiin läimäytyksiin ja tukkapöllyihin. Lapset joutuivat olemaan jatkuvasti varpaillaan – koskaan ei voinut tietää mitä seuraavaksi oli tulossa. Theresa mm. poltti lapsiensa ihoa tupakalla ja sytyttimillä ja heitteli näitä erilaisilla esineillä – jopa veitsillä.

Theresa pakotti häikäilemättä myös lapsensa osallistumaan mukaan pahoinpitelyihin. Hän saattoi esimerkiksi määrätä muuta lapset pitämään uhria aloillaan hoitaessaan itse varsinaisen pahoinpitelyn parhaaksi katsomallaan tavalla. Kerran hän pakotti kaikki neljä lastaan pitämään kiinni nuorimmasta tyttärestään Terrystä painaessaan pistoolin pienen tytön otsalle uhaten tapaa tämän, jos tyttö ei alkaisi käyttäytyä. Toisinaan äidin ollessa fyysisesti liian väsynyt, hän usutti jokun lapsistaan hoitamaan asian puolestaan. Kodin kaoottisen ja turvattoman ilmapiirin takia lapset näkivät jatkuvasti painajaisia.

Kaikki viisi lasta olivat käytännössä oman kotinsa vankeja. Theresa pakotti kaikki lapsensa lopettamaan koulunkäynnin eikä sallinut lapsiensa poistua asunnosta. Hän  ei itseasiassa päästänyt lapsiaan ikinä edes lääkäriin. Äidin jatkuvasta terrorista ja väkivallan uhasta huolimatta, lapset eivät kuitenkaan osanneet ajatella edes hakevansa itselleen apua. He olettivat elävänsä täysin normaalia elämää.

Vaikka kukaan lapsista ei ollut äidiltään suojassa, Suesan ja Sheila saivat kärsiä eniten äitinsä väkivaltaisesta käytöksestä. Murrosikäisten tyttäriensä ulkonäöstä kateelliinen Theresa pakkosyötti molempia tyttöjä saadakseen nämä lihoamaan. Jos tyttäret yrittivät puristaa suunsa tiukasti kiinni, Theresa iski näitä nyrkillä kasvoihin murtaen samalla näiden hampaita.

Lopulta Suesan ei enää kestänyt jatkuvia pahoinpitelyjä ja karkasi. Pakomatka ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä poliisi otti tytön kiinni tien varrelta epäillen tätä aluksi prostituoiduksi. Pian poliiseille kuitenkin kävi selväksi että tyttö tarvitsi hoitoa ja Sueasan toimitettiin psykiatriselle osastolle.

Suesan yritti epätoivoisesti kertoa kotonaan tapahtuvista jatkuvista pahoinpitelyistä hoitajille, mutta tytön väitteisiin suhtauduttiin ristiriitaisesti. Äitiin kuitenkin otettiin yhteyttä ja Theresan saavuttua laitokselle hän uskotteli henkilökunnalle tyttärellään olevan mielenterveysongelmia. Enempää ei kyselty, vaan Suesan palautettiin takaisin äidilleen.

Suesanin pahoinpitelyt ja murha

Suesan Knorr

Theresan raivo saavutti tällä kertaa aivan uuden tason. Heti kotiin päästyään hän puki käsiinsä nahkaiset hanskat ja aloitti Suesanin silmittömän hakkaamisen. Pahoinpitely jatkui niin pitkään, että lopulta Theresan voimat ehtyivät. Vielä tämän jälkeenkin hän ja pakotti muut lapset pukemaan vuorolaan hanskat käsiinsä ja hakkaamaan Suesania. Henkensä puolesta pelkäävillä lapsilla ei ollut muita mahdollisuuksia kuin totella äitiään.

Theresa ei halunnut tyttärensä enää karkaavan, joten lukitsi tyttärensä käsiraudoilla keittiön pöydän alle ja komensi muut lapset vahtimaan tätä. Suesan vietti seuraavat kaksi vuotta käsirautoihin kahlittuna ja vapaaksi vain harvoin.

Suesan sai ruokaa ja vettä varsin epäsäännöllisesti. Hän kärsi vakavasta aliravitsemuksesta ja nestehukasta. Hän kärsi päivästä toiseen myös kovista kivuista ja rukoili äitiään päästämään tämän vapaaksi. Theresaa tyttären anelut lähinnä vain ärsyttivät ja lopulta hän tukki tämän suun suukapulalla.

Eräänä heinäkuisena aamuna 1984 Theresa menetti täysin yllättäen malttinsa ja aloitti lastena silmittömän hakkaamisen. Raivoamisen päätyttyä – ennen kuin kukaan lapsista edes ehti tajuta mitä oli meneillään, he kuulivat laukauksen. Suesan haukkoi henkeään lattialla. Hänen rintakehänsä vuosi runsaasti verta ja tyttö vaikeroi kivusta. Theresa oli ampunut Suesania .22-kaliiberisella pistoolilla.

Sairaala ei tietenkään tullut kysymykseen, joten Theresa siirsi vastuun Suesanin hoitamisesta tyttärilleen – 16-vuotiaalle Sheilalle ja 12-vuotiaalle Terrylle. Tytöt saivatkin vuodon tyrehtymään, mutta sisälle jäänyt luoti aiheutti myöhemmin vakavan tulehduksen. Kuin ihmeen kaupalla verenmyrkytyksestä ja muista komplikaatioista huolimatta Suesan toipui lopulta tapauksesta.

Välikohtauksen jälkeen perheen elämä jatkui entiseen tapaan. Suesan pidettiin yhä sidottuna pöydän alla ja joutui säännöllisesti äidin pahoinpitelyjen kohteeksi. Hakkaamisen seurauksena Suesan menetti täysin rakkonsa ja suolensa hallinnan, jonka takia hän joutui käyttämään aikuisille sunniteltuja vaippoja.

Ajan mittaan Suesanin keho alkoi antamaan periksi. Jatkuva laiminlyönti, väkivalta, aliravitsemus ja nestehukka alkoivat olla liikaa. Theresa tajusi tyttärensä tekevän hidasta kuolemaa ja ymmärsi, että ongelmasta olisi hankkiuduttava eroon.

Theresa teippasi Suesanin suun, jotta tämä ei voisi huutaa apua ja komensi kaksi poikaansa – Williamin ja Robertin – sullomaan tytön kaiken omaisuuden roskasäkkeihin. Saatuaan tavarat pakattua, pojat kantoivat Suesanin ja säkit autoon. Kaikki neljä ajoivat noin parin tunnin matkan keskelle ei mitään, kunnes viimein valtatie 89 varrella auto ohjattiin tien sivuun.

Theresa komensi pojat kantamaan Suesanin ulos autosta. Hän itse nappasi mukaansa autoon pakatut roskasäkit ja bensakanisterin, jonka jälkeen seurasi poikiaan alas rinnettä. Theresa kasasi tavarat Suesanin ympärille, valeli tämän kehon ja roskasäkit bensalla ja sytytti tyttärensä tuleen. Taakseen katsomatta äiti ja pojat palasivat autolleen ja suuntasivat takaisin kohti kotiaan.

Theresa alkaa vainoamaan toista tytärtään

Sheila Knorr
Sheila Knorr

Kun Suesan oli poissa kuvioista, Theresalta puuttui kohde johon purkaa ehtymätöntä vihaansa. Äidin silmätikuksi valikoitui nyt perheen vanhin tytär Sheila. Aluksi väkivalta ei ollut yhtä vakavaa kuin Suesanin kohdalla, mutta yhtä kaikki Sheila oli äitinsä pääkohde ja joutui muita lapsia useammin järjettömän hakkaamisen kohteeksi.

Taloudellisen tilanteen yhä kiristyessä Theresa sai eräänä päivänä ajatuksen. Myöhään keväällä 1985 Theresa päätti pakottaa 20-vuotiaan Sheilan prostituoiduksi.

Sheila oli kauhuissaan äitinsä suunnitelmasta. Vasten omaa tahtoaan hänen oli kuitenkin taivuttava äidin vaatimukseen ja ennen pitkää Sheila toi kotiin satoja dollareita päivässä.

Päivien kuluessa Sheila oppi jopa nauttimaan uudesta elämästään. Hän pääsi nyt säännöllisesti ulos kodistaan – pakoon jatkuvaa väkivaltaa ja lannistavaa ilmapiiriä. Itseasiassa hän oli onnellisempi kuin aikoihin.

Sheilan vapaus päättyi kuitenkin jo parin kuukauden jälkeen toukokuussa, kun Theresa väitti tyttärensä tuoneen kotiin sukupuolitaudin ja tartuttaneen sen äitiinsä WC-istuimen välityksellä. Raivostunut Theresa hakkasi tytön mustelmille. Hän sitoi Sheilan kädet ja jalat ja lukitsi tämän ahtaaseen komeroon.

Kuuma kesä ja raikkaan ilman puute tekivät ahtaaseen tilaan lukitun Sheilan elämästä yhtä helvettiä. Hengittäminen oli vaikeaa eikä tytölle annettu koko aikana ruokaa tai juotavaa. Sheilaa ei päästetty ulos komerosta edes vessaan. Muut lapset saattoivat vain kuunnella sisarensa itkuisia avunpyyntöjä kykenemättä auttamaan tätä millään tavalla. Pienessä asunnossa komeron ovea oli lähes mahdoton avata äidin huomaamatta.

21. kesäkuuta 1985, kolme päivä Sheilan vangitsemisesta, perhe kuuli vaimean tömähdyksen komerosta. Tämä oli viimeinen ääni, jonka he kuulivat Sheilasta. Kaikki tiesivät mistä oli kysymys, mutta Theresa kielsi lapsiaan avaamasta ovea.

Vasta kolme päivää myöhemmin, hajun käydessä kestämättömäksi, Theresa viimein avasi komeron oven. Sheilan ruumiis makasi komeron pohjalla sikiöasentoon käpertyneenä kädet ja jalat sidottuina. Kuumuus ja nestehukka olivat lopulta vieneet voiton.

Theresa pelkäsi naapureiden havahtuvan asunnosta kantautuvaan löyhkään ja ryhtyi toimiin. Hän käski kahta poikaansa sulkemaan Sheilan ruumiin pahvilaatikkoon ja kantamaan tämän autoon. Äiti lähti poikiensa kanssa matkaan ja Sheilan ruumis kätkettiin pellolle pitkän heinikon suojiin lähelle Truckeen lentokenttää.

Kätkö kuitenkin paljastui täysin sattumalta vain muutamia tunteja myöhemmin. Nevadan poliisi suoritti alueella tutkimuksia, mutta ratkaisevia vihjeitä ei löydetty. Tapausta ei myöskään osattu yhdistää noin vuosi sitten metsästä löytyneeseen ruumiiseen. Pahvilaatikosta löytynyt tunnistamaton ruumis kirjattiin ylös nimellä Jane Doe #6607-85.

Theresa oli selvinnyt murhasta jo toistamiseen. Sheilan kuoleman jälkeen äidistä tuli kuitenkin erittäin vainoharhainen. Hän pelkäsi, että komeron avulla hänet voitaisiin yhdistää tytön kuolemaan. Theresa käytti useita päiviä asunnon siivoamiseen peittääkseen jäljet ja päästäkseen eroon hirvittävästä hajusta.

29. syyskuuta Theresa kuitenkin antoi lopulta periksi. Hän komensi lapsensa pakkaamaan mukaan kaikki tavaransa ja yön pimeydessä perhe poistui asunnolta. Theresa komensi nuorimman tyttärensä Terryn valelemaan talon bensalla ja sytyttämään sen tuleen. Äidin harmiksi naapurit kuitenkin huomasivat tulen välittömästi ja palolaitos kutsuttiin paikalle. Sammutustyöt aloitettiin nopeasti eikä asunto ehtinyt kärsimään suuria vahinkoja. Jopa asunnon sisällä oleva komero säästyi vaurioilta. Kohteessa ei kuitenkaan suoritettu tarkempia tutkintoja, koska tahallaan sytytetyn palon lisäksi mikään ei viitannut muihin rikoksiin.

Sheilan kuoleman jälkeen jäljellä oli nyt Theresan lisäksi enää kolme lasta – William, Robert ja nuorin tytär Terry. Seuraavien vuosien aikana perhe eli suhteellisen normaalia elämää.

Kaikki lapset olivat kasvaneet enemmän tai vähemmän aikuisiksi ja halusivat rakentaa omaa tulevaisuuttaan. Jo aikaisemmin pois muuttanut 26-vuotias Howard ei halunnut olla missään tekemisissä perheensä kanssa. 24-vuotias William, muutti yhteen tyttöystävänsä kanssa ja meni naimisiin.

Myös alaikäinen, vasta 16-vuotias Terry onnistui juonittelemaan itsensä vapaaksi. Theresa oli nimittäin säilyttänyt vanhimman tyttärensä Sheilan henkilöllisyystodistuksen. Terry onnistui löytämään äitinsä kätkemät paperit ja karkasi kotoaan esiintyen 21-vuotiaana sisarenaan.

19-vuotias Robert jäi kuitenkin äitinsä luokse ja 1991 muutti tämän kanssa Las Vegasiin Nevadaan. Theresa oli vieläkin työtön ja kaksikko tuli vain vaivoin toimeen Robertin pienen palkan turvin. Niukasta toimeentulosta huolimatta Theresa kieltäytyi hakemasta töitä.

7. marraskuuta 1991 Robert teki kohtalokkaan virheen, kun hän rahapulassaan käveli Red’s Place nimiseen baariin ja aseella uhaten vaati baarin pitäjältä rahaa. Suunnitelma meni kuitenkin pahasti pieleen, kun Robert lopulta päätyi ampumaan baarimikon kuoliaaksi. Robert sai syytteen toisen asteen murhasta ja tuomitiin 16 vuodeksi vankeuteen.

Theresa ei juuri välittänyt poikansa kohtalosta, mutta hermostui tapauksen saaman huomion takia. Hän ei halunnut poliiseja ympärilleen kyselemään kysymyksiä ja pari viikkoa myöhemmin Theresa muutti Salt Lake Cityyn, Utahiin. Tietämättään hän muutti samaan kaupunkiin, jossa asui myös kotoa aikaisemmin karannut Terry. He elivät kaupungissa täysin tietämättöminä toisistaan eivätkä heidän tiensä koskaan kohdanneet.

Salt Lake Cityssä Theresa alkoi rakentamaan uutta elämäänsä ja hankki itselleen töitä hoitajana. Hän piti huolta vanhasta rouvasta, jonka poika tarjosi Theresalle omistamaansa asuntoa käyttöön normaalin palkan lisäksi. Theresa otti työn ilomielin vastaan.

Theresan nuorin tytär Terry oli jo useaan otteeseen yrittänyt kertoa Utahin poliisille äitinsä murhista, mutta tarinaa ei otettu todesta. Edes Terryn terapeutti ei suhtautunut kertomuksiin vakavasti.

Vuonna 1992 tilanne sai kuitenkin käänteen Terryn katsoessa yhdessä miehensä kanssa televisiosta ”America’s Most Wanted”-sarjaa. Esitettävän jakson sisältämät tapahtumat inspiroivat häntä ottamaan yhteyttä ohjelman puhelinpalveluun ja Terry kertoi koko tarinansa. Viimeinkin hän tuli kuulluksi ja otettiin vakavasti.

Terryä kehoitettiin ottamaan yhteyttä Californian poliisiin, koska näillä olisi hallussaan kaikki tapauksiin liittyvät todisteet ja dokumentit. Terry teki työtä käskettyä ja poliisi kuunteli Terryn selostuksen tapahtumista. Hän osasi nimetä tapauksista useita yksityiskohtia, joista poliisi ei ollut aikaisemmin tiedottanut julkisesti. Hän osasi kertoa mm. Suesanin käyttämistä vaipoista, jotka poliisi oli löytänyt rikospaikalta. Kahden tuntemattoman naisuhrin henkilöllisyydet oli vihdoin saatu selville.

4. marraskuuta 1993 Theresaa ja hänen poikiaan vastaan nostettiin useita syytteitä ja tekijöiden etsintä alkoi. Pojat löytyivät helposti sillä Robert istui murhatuomiotaan vankilassa ja William eli perheensä kanssa Sacramentossa rauhallisessa naapurustossa ansaiten elantonsa varastotyöntekijänä.

Aluksi molemmat pojat kielsivät tietävänsä tapahtumista mitään, koska pelkäsivät saavansa tuomiot avunannosta murhiin. Pian he kuitenkin ymmärsivät, että toimivat pakon alla suojellakseen itseään ja kertoivat viranomaisille kaiken. Poikien ja Terryn tarinat vastasivat toisiaan täysin.

Joitakin päiviä myöhemmin myös perheen äiti Theresa onnistuttiin paikantamaan. Hänet oli pidätetty viisi päivää aiemmin juopuneena ajamisesta. Ryhmä poliiseja lähetettiin välittömästi osoitteeseen, jonka Salt Lake Cityn viranomaiset olivat ilmoittaneet.

Theresa pidätettiin kotonaan aivan viimehetkellä, sillä poliisin saapuessa naisen asunnolle hän oli juuri pakkaamassa tavaroitaan aikomuksenaan muuttaa jälleen. Poliisilaitoksella Theresa kieltäytyi yhteistyöstä ja kiisti kaikki syytteet.

Oikeudenkäynti alkoi 15. marraskuuta 1993. Theresaa syytettiin kahden tyttärensä kiduttamisesta ja tappamisesta, molempia poikia avunannosta murhaan. Robert teki sopimuksen, jonka avulla saisi lievennyksen aiempaan tuomioonsa, mikäli hän todistaisi oikeudessa äitään vastaan. Todistuksen myötä kaikkki syytteet Robertia vastaan hylättiin ja hänen 16 vuoden tuomionsa lyheni vain kolmeen vuoteen. William tuomittiin ehdonalaiseen vankeusrangaistukseen ja terapiaan. Theresa vältti kuolemantuomion myöntämällä syyllisyytensä ja hänet tuomittiin kahteen elinkautiseen.

Theresa istuu tuomiotaan tällä hetkellä Kalifornian naisten vankilassa Chinossa. Hänellä oli ehdonalaiseen vapauteen pääsyä koskeva kuuleminen heinäkuussa 2019, mutta hakemus hylättiin. Seuraava ehdonalaiskuulustelu on heinäkuussa 2024, jolloin Theresa on 78-vuotias.

Facebook
Twitter
WhatsApp

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *