PAHUUDEN ANATOMIA

Kotimainen rikos podcast
Kuuntele Spotifyssä

Jakso 18

Thad Phillips

Thad Phillips

28. heinäkuuta 1995 oli täysin normaali perjantai muiden joukossa. Connie ja Donald Phillips olivat päättäneet nauttia päivällisen ulkona yhdessä lapsiensa kanssa. Perheeseen kuului vanhempien lisäksi 13-vuotias Thad ja hänen kolme sisarustaan. He oli muuttanut Baraboon kaupunkiin Wisconsiniin vain kaksi viikkoa aikaisemmin ja perhe totutteli vielä uuteen ympäristöönsä.

Päivällisen jälkeen perhe palasi takaisin uuteen kotiinsa, jossa Thad katseli vielä televisiota yhdessä nuoremman sisaruksensa kanssa. Pitkä päivä vei lopulta voiton nuorukaisesta ja Thad nukahti jälleen tapansa mukaan sohvalle.

Yöllä kello 1:30 Thad havahtui puoliksi hereille jonkun nostaessa tämän sohvalta ylös käsivarsilleen. Isä oli kantanut pojan useasti omaan sänkyynsä tämän väsähdettyä television ääreen, joten Thad ei kiinnittänyt asiaan enempää huomiota ja nukahti uudelleen.

Thad Phillipsin kaappaus

Thad havahtui kuitenkin pian uudestaan hereille, kun hänet laskettiin maahan. Yllätyksekseen poika huomasi, että tuntematon henkilö oli kantanut hänet ulos talostaan. Hän ei nähnyt pimeässä kunnolla miehen kasvoja, mutta tämän ääni ja olemus eivät vaikuttaneet entuudestaan tutuilta. Mies kuitenkin käyttäytyi ystävällisesti ja Thad oletti tämän olevan vanhempiensa ystävä.

Mies kertoi tarvitsevansa apua autonsa kanssa, jonka oli jättänyt pienen matkan päähän talolta ja pyysi nuorukaista seuraamaan perässään. Ilmassa ei ollut merkkejä minkäänlaisesta vaarasta tai uhasta, joten Thad seurasi tuntematonta henkilöä yöhön sen enempää kyselemättä.

Thad seurasi miestä reilun kilometrin päähän ränsistyneelle talolle. Hän tunsi epäilyksen hiljalleen heräävän eloon sisällään, kun mies pyysi häntä mukanaan sisälle. Talo oli kirjaimellisesti kuin kaatopaikka. Roskia, pilaantunutta ruokaa, likaisia pyykkikasoja ja tiskejä oli kaikkialla ja lattian pintaa näytti peittävän tasainen hiekan ja pölyn seos.

Vasta sisällä talossa Thad pani merkille, että henkilö, jonka mukaan hän oli lähtenyt, ei ollutkaan aikuinen mies, vaan ennemminkin teini-ikäinen poika. Kaappaaja huomasi  Thadin olemuksesta huokuvan hämmennyksen ja esittäytyi pojalle.

Joseph Clark oli 17-vuotias täysin normaalilta vaikuttava teinipoika. Hän asui talossa yhdessä adoptioäitinsä ja veljensä kanssa, mutta nyt hän oli talossa yksin muutamien päivien ajan äidin ollessa lapsenvahtina sukulaisensa luona.

Joe selitti hämmentyneelle nuorukaiselle, että aikoi järjestää talossa yöllä juhlat yhdessä ystäviensä kanssa ja ensimmäisten vieraiden saapuvan hetken kuluttua. Hän listasi useita osallistujia nimeltä, jotka Thad tunnisti uudesta koulustaan. Tieto sai pojan rauhoittumaan, sillä pian taloon saapuisi myös hänen ystäviään.

Joe kysyi vieraaltaan pitikö tämä pienoisautoista ja kutsui pojan makuuhuoneeseensa katsomaan kokoelmaansa. Thad tarttui Joen ystävälliseen ehdotukseen ja kaksikko suuntasi yläkertaan.

Pahoinpitely alkaa

Joen makuuhuoneeseen päästyään Thad tutki hetken täysin rauhassa pöydällä olevia pienoismalleja, kunnes kuuli oven sulkeutuvan takanaan. Joen käytös muuttui silmänräpäyksessä, kun tämä hyökkäsi suoranaisen raivon vallassa nuoren pojan kimppuun ja heitti tämän makaamaan sängylleen. Thad potki ja taisteli vastaan, mutta 40kg poika ei mahtanut mitään kaksi kertaa isommalle hyökkääjälleen.

Äkillinen tilanne oli peläyttänyt nuoren Thadin täysin. Hänen itsepintainen ponnistelunsa pyrkiä pakoon hyökkääjänsä otteesta sai Joen taistelemaan vain yhä voimakkaammin. Joe tarttui tiukasti käsillään Thadin oikeaan nilkkaan ja väänsi jalkaa sivulle niin voimakkaasti, että lopulta luu napsahti poikki aivan nilkkanivelen yläpuolelta. Valtava kipu ja shokki saivat Thadin välittömästi lopettamaan vastarinnan. Hän vain makasi sängyllä hetken täysin lamaantuneena kykenemättä liikkumaan.

Joe lopetti välittömästi hyökkäyksensä ja istahti sängylle uhrinsa vierelle. Hän painoi päänsä syvälle kämmeniensä sisään ja alkoi mumista itsekseen. Joen huomion ollessa muualla Thad näki tilaisuutensa koittaneen – hän pomppasi sen enempää ajattelematta ylös sängyltä ja syöksyi kohti makuuhuoneen ovea.

Katkenneen nilkan kanssa pakeneminen oli kuitenkin hidasta. Jokaisella askeleella hän tunsi luun liukuvan nilkkansa ohi kohdasta, jossa se oli hetki sitten ollut yhtä lopun jalan kanssa. Vammastaan huolimatta Thad ennätti pakenemaan rappusia pitkin alas olohuoneeseen ja vielä puoleen väliin keittiötä, kunnes Joe sai pakenevan uhrinsa viimein kiinni. Ulko-ovelle oli enää vain muutamia askeleita. Joe sitoi uhrinsa niskalenkkiin ja raahasi Thadin olohuoneeseen, jossa heitti tämän sohvalle.

Joe hyökkäsi jälleen nuorukaisen kimppuun ja nappasi käsillään tiukan otteen uhrinsa oikeasta jalasta. Hän pakotti koko voimallaan jalkaa ylöspäin uhrin pään yläpuolelle painamalla samalla reisiluuta ja jatkoi painetta, kunnes reisiluu antoi periksi ja rasahti poikki.

Aluksi Thad ei tuntenut ollenkaan kipua. Hän vain tunsi kehossaan voimakkaan tärähdyksen, jota säesti reidestä kantautunut äänekäs paukahdus. Kivulias polte iski kuitenkin nopeasti koko kehon läpi ja Thad menetti tajuntansa.

Kun Thad jälleen hetken kuluttua palasi tajuihinsa, Joe oli lopettanut hyökkäyksensä ja istui nyt uhrinsa vierellä täysin rauhallisena kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Hän jutusteli uhrilleen aivan kuin pojat olisivat olleet parhaat ystävät kertoen tälle asioita elämästään – perheestään ja omistamastaan autosta, jota korjasi ja viritteli vapaa-ajallaan.

Suunnattomasta kivusta huolimatta Thad yritti parhaansa mukaan osallistua keskusteluun ja ystävystyä hyökkääjänsä kanssa. Hän tiedusteli myös miksi tämä oli hyökännyt hänen kimppuunsa näin julmalla tavalla. Joe vastasi, että katkevan luun ääni kiehtoi häntä ja pitävänsä fyysisestä tunteesta, kun luu antoi periksi. Hän paljasti yrittäneensä murtaa myös omia luitaan, mutta ei koskaan saanut kulmia oikeiksi onnistuakseen kokeiluissaan.

Järkyttävin paljastus oli kuitenkin vasta tulossa. Joe kertoi kiduttaneensa ja murhanneensa aikaisemmin jo kaksi nuorta poikaa, joista toinen oli vuosi sitten joesta löytynyt Chris Steiner. Thad oli hänen kolmas uhrinsa. Järkyttynyt nuorukainen yritti katsellaan hakea ympäriltään mitä tahansa aseeksi sopivaa puolustusvälinettä, mutta kaikkialla oli vain ruoantähteitä ja vaatekasoja. Toisaalta pienikin liikahdus aiheutti hänen jalassaan niin voimakkaan reaktion, että Thadin koko keho tärisi kivusta. Hyökkäys Joeta vastaan tässä tilassa olisi ollut jokatapauksessa täysi mahdottomuus.

Yö muuttui hiljalleen varhaiseksi aamuksi. Kivun takia Thad ei ollut kyennyt nukkumaan silmäystäkään. Hän tiedusteli mahdollisuutta soittaa vanhemmilleen, jotka olivat todennäköisesti jo huolesta suunniltaan. Joe käänsi katseensa sohvalla makaavaan poikaan ja tämän yllätykseksi ojensi pojalle puhelimen.

Huojentunut Thad tarttui puhelimeen ja valitsi kotinsa numeron. Hän painoi luurin korvalleen ja odotti kärsivällisesti valintaääntä. Tilannetta vierestä seurannut Joe ei kyennyt enää pidättelemään nauruaan, vaan kikatteli avoimesti uhrinsa hyväuskoisuudelle. Hän oli ojentanut Thadille toimimattoman puhelimen ja halusi vain nähdä uhrinsa reaktion tämän viimein ymmärtäessä, ettei saisikaan yhteyttä vanhempiinsa. Kaikki oli vain julmaa pilaa.

Thad oli musertunut ja hänestä tuntui kuin olisi menettänyt viimeisenkin toivonsa. Hän yritti epätoivoisesti vedota vangitsijansa tunteisiin ehdottamalla erilaisia sopimuksia. Hän lupasi olla kertomatta tapahtumista kenellekään ja paljastamatta tekijää, jos Joe vain päästäisi hänet vapaaksi. Thad vakuutti kertovansa kaikille vain kompastuneensa pöytään, mutta Joe ei myöntynyt uhrinsa aneluihin. Hän totesi, että kukaan ei joka tapauksessa uskoisi niin naurettavaa tarinaa.

Aamun jatkuessa yhä pidemmälle Thadin vanhemmat olivat jo ilmoittaneet poikansa yhtäkkisestä katoamisesta viranomaisille. Vanhempien ajatuksissa vallitseva epätietoisuus ja paniikki oli lamaannuttanut koko perheen elämän täysin. Myös talon tutkineet poliisit olivat hämmentyneitä, sillä yöllisistä tapahtumista ei löytynyt ainuttakaan vihjettä.

Thad vietti puolet päivästä olohuoneen sohvalla yhdessä kaappaajansa kanssa televisiota katsellen. Hän yritti kuumeisesti miettiä ulospääsyä tilanteesta ja viivyttää – tai parhaassa tapauksessa jopa estää – seuraavan mahdollisen hyökkäyksen muodostamalla jonkinlaisen yhteyden Joen kanssa.

Thad oli peloissaan ja jatkuvan uhan alla, vaikka toistaiseksi kaikki olikin sujunut sopuisissa merkeissä. Useampia tunteja kestänyt rauha saapui kuitenkin pian päätökseensä, kun Joe käänsi katseensa jälleen sohvalla makaavaan uhriinsa. Thad tunnisti tämän silmistä saman raivon kuin aikaisemminkin.

Joe nappasi uhrinsa käsivarsilleen ja kantoi pojan jälleen yläkerran makuuhuoneeseensa sängylle. Hän istui pojan vartalon päälle selin tämän kasvoja kohti ja tarttui uhrinsa vasempaan nilkkaan. Joe väänsi jalkaa voimakkaasti kunnes luu antoi jälleen rasahtaen periksi ja jatkoi kääntämistä, kunnes jalkaterä osoitti vastakkaiseen suuntaan.

Thad taisteli raivokkaasti vastaan ja hakkasi Joeta nyrkeillään takaraivoon, mutta puolustautumisyrityksellä ei tuntunut olevan vaikutusta. Jos jotain, se vain kasvatti hyökkääjän agressiota. Joe irroitti otteensa pojan nilkasta ja syöksyi uudestaan uhrinsa kimppuun painaen tyynyn Thadin kasvoille. Hän uhkasi tukehduttaa pojan tai murtaa seuraavaksi tämän niskan, jos tämä jatkaisi vastusteluaan. Thad todella pelkäsi Joen toteuttavan uhkauksensa, joten antoi periksi ja lopetti vastarinnan.

Jatkuva väkivallan uhka varjosti koko loppupäivää. Joe kävi useita kertoja päivän mittaan pihalla yrittäen saada autonsa käyntiin, mutta palasi kerta toisensa jälkeen sisälle turhautuneena ja hyökkäsi vankinsa kimppuun vääntäen ja hakaten nyrkeillään tämän jalkoja. Tähän mennessä Joe oli paljastanut Thadille itsestään raivon ja ystävällisyyden, mutta hänessä oli vielä kolmaskin puoli.

Joe säilytti huoneensa lipaston ylimmässä laatikossa sadoittain täysin uusia valkoisia sukkia. Jokaisen hyökkäyksen jälkeen hän kietoi uhrinsa jalkojen ympärille joustavia siteitä, joiden päälle hän puki useita kerroksia puhtaan valkoisia sukkia. Kaiken piti olla täydellistä. Uhrin näkökulmasta toimenpide näytti suorastaan rituaalimaiselta, sillä saumojen tuli yltää täsmälleen samalla korkeudelle ja olla tarkasti kohdistettu keskenään. Joe kertoi uhrilleen hoitavansa tällä tavoin aiheuttamiaan vammoja. Sukkakerrosten oli tarkoitus toimia eräänlaisena kipsinä, joka edistäisi murtumien parantumista. Saatuaan hoitorituaalinsa päätökseen Joe asettui uhrinsa viereen ja masturboi Thadin edessä katsellen uhrinsa valkoisin sukin peitettyjä jalkoja.

Salaperäiseen toimitukseen liittyi kuitenkin vielä synkempi puoli. Osana prosessia Joe puki Thadille komerossaan säilyttämänsä jalkatuet. Muutamilla kerroilla hän pakotti uhrinsa nousemaan ylös sängystä ja kävelemään ympäri huonetta jalkatukiensa varassa vain viihdyttääkseen itseään. Jalkatukien varassa kävely aiheutti Thadille suunnattoman kivun lisäksi hyvin todennäköisesti myös lukuisia eriasteisia lisävaurioita.

Sama kierre jatkui koko päivän ajan. Joe poistui ulos korjaamaan autoaan ja palasi hetken päästä takaisin sisälle purkaakseen kiukkunsa uhriinsa vain päätyäkseen jälleen hoitamaan tämän jalkoja valkoisten sukkien ja jalkatukien avulla. Iltaan mennessä Thadin nilkat ja reisi olivat turvonneet jo täysin tunnistamattomiksi.

Ensimmäinen pakoyritys

Myöhemmin illalla Joe viimein jätti uhrinsa yksin lähtiessään ulos treffeille 13-vuotiaan tyttöystävänsä kanssa. Thad makasi sängyllä liikkumatta ja kuunteli tarkasti täyden hiljaisuuden vallitessa, kun pihalla oleva auto käynnistyi ja ajoi pois.

Aikaisemmin iltapäivällä Thad oli kuullut alakerrasta epämääräistä puhetta. Hän oli pinnistellyt parhaansa mukaan kuullakseen myös keskustelun toisen osapuolen, mutta kykeni erottamaan vain Joen äänen ja päätteli, että alakerrasta löytyy toimiva puhelin. Tavalla tai toisella hänen olisi päästävä puhelimen luo ja hälytettävä apua.

Thad tunsi sydämensä kiihtyvän sykkeen rinnassaan, kun hän tiputtautui alas sängyltä. Aaltomainen kipu iski koko kehon läpi, mutta epäröinnille ei ollut aikaa, sillä hänellä ei ollut aavistustakaan kauanko Joe olisi poissa. Aikaa oli ehkä muutamia tunteja – ehkä vain kymmeniä minuutteja, joten nuorukainen aloitti hitaan matkansa kohti rappusia. Jaloista säteilevä kipu oli niin voimakas, että Thad menetti tajuntansa useasti lyhyen matkansa aikana.

Portaiden yläpäähän ehdittyään Thadilla oli edessään uusi haaste. Laskeutuminen jalat edellä oli aivan liian kivuliasta ja hidasta, joten pojan oli keksittävä toinen keino. Hän heittäytyi alas portaita  pää edellä, paiskautui hirvittävällä voimalla olohuoneen lattialle ja menetti tajuntansa.

Tullessaan jälleen tajuihinsa Thad jatkoi raahautumista käsiensä varassa olohuoneen halki. Eteneminen oli äärimmäisen hidasta ja olohuoneen puoliväliin päästyään hänen pahin pelkonsa kävi toteen. Thad kuuli ulko-oven avautuvan.

Thad makasi olohuoneen lattialla avuttomana ja kuunteli kuinka Joe keskusteli yhdessä tyttöystävänsä kanssa keittiössä vain muutamien askeleiden päässä. Hän oli aivan hiljaa ja odotti, kunnes hetken kuluttua kuuli jälleen ulko-oven käyvän tytön poistuessa talosta.

Joe saapui olohuoneeseen ja oli silminnähden järkyttynyt löytäessään uhrinsa makaamasta keskellä lattiaa. Hän raahasi pojan väkivalloin takaisin yläkerran makuuhuoneeseensa ja hyökkäsi tämän kimppuun ennennäkemättömän raivon vallassa. Jalkatuet ja sukat riisuttuaan hän väänsi uhrinsa turvonneet nilkat ympäri ja hyppi tämän rintakehän päällä aiheuttaen uhrinsa kylkiluihin useita murtumia. Väkivaltaisen purkautumisensa jälkeen Joe kantoi uhrinsa alakerran sohvalle, jossa hoiti jälleen jalkojen vammoja siteillä ja valkoisilla sukilla. Lopulta Thad menetti jälleen tajuntansa yön ajaksi.

Kun Thad heräsi jälleen myöhemmin sunnuntaiaamulla, hänen turvonneet jalkansa eivät näyttäneet enää kuuluvan ihmiselle. Ne olivat kauttaaltaan keltaiset ja mustelmien peittämät avain kuten hänen rintakehänsäkin. Kipu oli sietämätöntä ja hengittäminen vaikeaa.

Thad tiesi, että joutuisi vielä kärsimään edellisen yön tapahtumien takia ja pahimmassa tapauksessa tulisi kohtaamaan saman kohtalon kuin Joen kaksi aikaisempaakin uhria. Mutta sisukas nuorukainen ei ollut valmis antamaan periksi. Hän uskoi yhä pakomahdollisuuksiinsa ja pelkkä ajatuskin perheensä jälleennäkemisestä sai pojan jatkamaan taisteluaan.

Päivän madellessa hitaasti kohti iltaa Joe jatkoi uhrinsa pahoinpitelyä muutaman tunnin välein aivan kuten edellisenäkin päivänä, mutta tällä kertaa Thad sai maksaa kovan hinnan yöllisestä pakoyrityksestään. Joe ei sallinut saman enää toistuvan ja yhden pahoinpitelysession aikana hän mursi lattialla makaavan Thadin molemmat polvet hyppimällä uhrinsa jalkojen päällä. Thadin oikean jalan polvi vaurioitui niin pahasti, että lumpio kääntyi ympäri jalan toiselle puolelle.

Toinen pakoyritys

Myöhemmin illalla Joen oli tarkoitus jälleen poistua talosta. Tällä kertaa ystävänsä juhliin, jonne oli luvannut saapua yhdessä tyttöystävänsä kanssa. Edellisen yön tapahtumien säikäyttämänä hän ei kuitenkaan aikonut ottaa enää riskejä, joten lukitsi uhrinsa makuuhuoneensa komeroon. Thad istui hiljaa tavaroiden keskellä, kunnes kuuli jälleen auton käynnistyvän ja ajavan pois talon pihalta. Hän odotti kuitenkin paikoillaan vielä hyvän aikaa ennen kuin uskalsi toimia.

Komerossa oli säkkipimeää, joten Thad ei kyennyt näkemään mitään. Hän tunnusteli käsillään komeron sisältöä ja löysi onnekseen raskaan sähkökitaran. Thad hakkasi komeron ovea kaikilla voimillaan, kunnes lukko viimein antoi periksi. Edessä oli taas kivulias taival kohti alakertaa.

Thad raahautui käsiensä varassa Joen makuuhuoneen poikki kohti alakertaan johtavia portaita ja heittäytyi jälleen pää edellä alas olohuoneen lattialle. Hän oli menettänyt hitaan matkansa aikana tajuntansa jo useita kertoja. Palatessaan jälleen tajuihinsa hän jatkoi kivuliasta matkaansa olohuoneen halki kohti keittiötä. Väsymyksestä, nestehukasta ja sisäisestä verenvuodosta huolimatta hän ei aikonut antaa periksi.

Tällä kertaa Thadin kovat ponnistelut viimein palkittiin. Hän onnistui raahautumaan olohuoneen halki keittiöön asti ja havaitsi oven vieressä seinälle kiinnitetyn puhelimen. Pitkää – miltei lattianrajassa roikkuvaa – kierrejohtoa edestakaisin heiluttelemalla Thad onnistui pudottamaan luurin kannattimiltaan ja asetti kuulokkeen korvalleen. Pienestä kaiuttimesta kuuluva tasainen valintaääni sai nuorukaisen huokaisemaan helpotuksesta. Puhelin oli toimintakunnossa. Kaiken lisäksi numerovalitsin sijaitsi luurin sisäpuolella, joten Thad pystyi viimein soittamaan itselleen apua.

Thad ei kyennyt antamaan hätäkeskuksen päivystäjälle tarkkaa sijaintiaan, mutta kertoi, että häntä vankina pitävän pojan nimi oli Joe Clark. Päivystäjän ja poliisivirkailijan lyhyen sananvaihdon jälkeen selvisi, että kyseessä oli poliisille entuudestaan tuttu henkilö ja hätäkeskus lähetti partion epäillyn osoitteeseen.

Viranomaiset palastavat Thad Phillipsin

Poliisi saapui nopeasti talolle ja löysi pojan keittiön lattialta puhelimen viereltä. Konstaapeli kuvaili näyn olleen järkyttävä. Talo oli täyden epäjärjestyksen vallassa ja kaiken roskan keskellä makasi nuori poika, jonka ympärikääntyneet jalkaterät olivat täysin luonnottomassa asennossa. Kaikesta huolimatta Thad oli viranomaisten saapuessa yhä tajuissaan. 43 tuntia kestänyt painajainen oli viimein saapunut päätökseensä.

Poika kiidätettiin sairaalaan jossa selvisi, että nuorukaisen selviytyminen olisi ollut kiinni enää vain tunneista. Hän kärsi hengenvaarallisesta sisäisestä verenvuodosta ja lääkärin arvion mukaan vain kaksi tuntia myöhemmin potilasta ei olisi enää voitu pelastaa.

Useat poikaa hoitaneet lääkärit kuvailivat kohdanneensa yhtä vakavia vammoja vain erityisen pahan autokolarin uhreilla. Thadin molemmat jalat olivat poikki neljästä kohtaa ja miltei kaikki kylkiluut olivat murtuneet. Jatkuva väkivalta oli vahingoittanut useita jaloissa kulkevia verisuonia, hermoja ja lihaksia aiheuttaen verenvuotoa ja vakavia tulehduksia.

Thad Phillips sairaalassa
Thad Phillips sairaalassa

Epäillyn tekijän etsintä aloitettiin välittömästi, mutta poliisi ei onnistunut paikantamaan poikaa. Viranomaiset tutkivat lähialueilta useita asuntoja, joissa oli järjestetty juhlia, mutta päättivät lopulta ottaa pojan talon tarkkailuun ja odottaa tämän saapuvan kotiinsa. Neljä tuntia Thadin tekemän hätäpuhelun jälkeen Joe palasi viimein kotiinsa ja hänet pidätettiin.

Joe Clark
Joe Clark

Ensimmäinen oikeudenkäynti

Joe Clarkille luettiin syytteet ensimmäisen asteen murhan yrityksestä, vakavan ruumiinvamman tuottamisesta lapselle, henkisen kärsimyksen aiheuttamisesta lapselle, alaikäisen houkuttelusta ja sekasorrosta. 16. syyskuuta 1996 alkaneessa oikeudenkäynnissä Joe Clark kiisti syyllisyytensä rikoksiin vedoten mielenterveyteensä.

Joe väitti, ettei muistanut kahden päivän ajalta tapahtumista juuri mitään. Hän kuvaili muistavansa vain lyhyitä satunnaisia pätkiä, kuten löytäneensä itkuisen pojan sängyltään molemmat jalat murskattuina. Joe kertoi hätääntyneensä ja yrittäneensä hoitaa tämän jalkojen murtumia parhaansa mukaan itse, mutta ei osannut antaa järkevää selitystä sille, miksi ei ollut tehnyt tapauksesta ilmoitusta hätäkeskukseen.

Puolustuksen mukaan Joen muistinmenetykseen oli kaksi syytä. Ensinnäkin Joen biologinen äiti oli aiheuttanut poikansa aivoihin kehityksellisiä vaurioita raskaudenaikaisella huumeiden käytöllään. Toiseksi syyksi puolustus esitti subduraalisen hematooman, joka oli seurausta muutamia vuosia aikaisemmin tapahtuneesta pyöräilyonnettomuudesta. Päähän kohdistunut isku oli aiheuttanut uhrilleen veren kertymää aivojen ja kallon väliseen tilaan.

Oikeudenkäyntiin mennessä Thad oli käynyt läpi jo useita eri leikkauksia, mutta kuntoutus oli vasta aluillaan. Hän ei kuitenkaan pelännyt kohdata kaappaajaansa, vaan todisti oikeudessa tätä vastaan. Itse asiassa sairaalavuoteellaan maatessaan hän oli vain odottanut mahdollisuuttaan kertoa koko tarinansa hetki hetkeltä valamiehistön edessä.

Yksi kylmäävimmistä yksityiskohdista oli poliisin tutkinnan yhteydessä tekemä löytö Joe Clarkin huoneesta. Huoneesta löytynyt vihko sisälsi kolme erillistä saraketta, jotka oli nimetty seuraavasti: ”Get to now”, ”Can wait” ja ”Leg thing”. Otsakkeiden alle Joe oli listannut yhteensä 29 lähialueilla asuneen pojan nimet. Viranomaiset pitivät todennäköisenä, että ”Leg thing” –otsakkeen alle nimettyjen henkilöiden oli tarkoitus kokea sama kohtalo kuin Thad Phillipsinkin.

Joe kuitenkin kielsi vihon kuuluneen itselleen. Hän väitti ystävänsä unohtaneen vihon hänen huoneeseensa ja tunnistavansa 29 nimestä vain neljä. Joe Clarkin mukaan kirjoitus ei edes vastannut hänen käsialaansa.

Täysin odotetusti valamiehistö ei uskonut puolustuksen selityksiä ja Joe Clark tuomittiin 100 vuodeksi vankeuteen, jonka lisäksi hänet määrättiin maksamaan uhrilleen 21 miljoonaa dollaria erilaisia korvauksia. Mutta tarina ei päättynyt vielä tähän.

Sairaalavuoteellaan Thad oli kertonut Joen paljastaneen myös kahden muun pojan murhat, joista hän muisti nimeltä vain toisen. Uhrin nimi oli Chris Steiner – poika joka oli löydetty Wisconsinjoesta muutama vuosi aikaisemmin heinäkuussa 1994. Uuden tiedon myötä tapauksen tutkinta avattiin uudestaan.

Koska pojan tapaukseen liittyvä tutkintamateriaali ei sisältänyt riittävästi tietoa mm. mahdollisista jalkojen murtumista, viranomaiset päättivät kaivaa Chris Steinerin ruumiin ylös uusia tutkimuksia varten. Raajat tutkittiin tarkasti uudelleen ja kävi ilmi, että uhrilla oli neljä murtumaa molemmissa jaloissaan, jotka vastasivat miltei täysin Thadin kokemia vammoja. Poliisi arveli, että Joe oli houkutellut uhrinsa Wisconsinjoen rantaan, jossa oli hyökännyt pojan kimppuun ja murskannut tämän jalat, ennen kuin oli lopulta heittänyt uhrinsa jokeen.

Toinen oikeudenkäynti

Uusi oikeudenkäynti Joe Clarkia vastaan alkoi 3. marraskuuta 1997. Tällä kertaa häntä syytettiin Chris Steinerin murhasta. Oikeudessa asiantuntijat esittivät todisteina mm. röntgenkuvat Thadin ja Chrisin jalkojen vammoista, joista valamiehistölle esiteltiin silmiinpistävät samankaltaisuudet.

Joe Clarkin nimi oli noussut esiin jo kolme vuotta aikaisemmin tapauksen alkuperäisen tutkinnan yhteydessä, mutta äidin antaman alibin nojalla poika oli rajattu ulos epäiltyjen joukosta. Hänen äitinsä oli tuolloin kertonut poliisille olleensa kotonaan koko yön ja väitti, että poika ei olisi voinut livahtaa ulos hänen tietämättään. Uuden oikeudenkäynnin aikana pojan alibi kuitenkin kyseenalaistettiin uusien todistajalausuntojen avulla, joiden mukaan Joe oli livahtanut talosta useasti ulos öisin äitinsä tietämättä.

Oikeudenkäynnin aikana kuultiin myös useita Joe Clarkin ikätovereita, jotka kertoivat olleensa pojan jatkuvan kiusaamisen kohteena. Jopa yksi Joen opettajista kertoi pojan uhanneen tappaa tämän. Myös yksi nuorisorangaistuslaitoksen vangeista kertoi Joen tunnustaneen hänelle hukuttaneensa pojan jokeen. Joe Clark todettiin syylliseksi myös Chris Steinerin murhaan ja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen, jonka lisäksi hänelle langetettiin vielä ylimääräiset 40 vuotta vankeutta ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen.

Painajaismaisista kokemuksistaan huolimatta Thad sai uuden mahdollisuuden. Uskomattoman urheutensa ansiosta hän pelasti todennäköisesti myös lukemattomat muut uhrit julmalta piinalta ja kuolemalta. Vuosien mittaan tehtyjen lukuisien operaatioiden ansiosta Thad kykenee jälleen kävelemään, vaikkakin hieman ontuen. Aivan kuin muistutuksena vuosien takaisesta viikonlopusta. Kaikesta huolimatta nelikymppinen Thad on nykyään itse isä ja jatkaa elämäänsä eteenpäin yhdessä perheensä kanssa.

Facebook
Twitter
WhatsApp

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *