On varhainen aamu – syyskuun 22. päivä 1988. Santa Rosan laitamilla sijaitseva syrjäinen metsä ei ole koskaan täysin hiljaa. Sen täyttää lukemattomien hyönteisten ja muiden metsän asukkaiden päättymätön konsertti, mutta tänään varhaisen aamun äänien joukosta erottuu myös hitaasti eteenpäin pyrkiviä askeleita.
8-vuotias Sayeh Rivazfar taistelee pysyäkseen jaloillaan. Hän haluaisi juosta, mutta jo pelkkä käveleminen on työn takana. Massiivisesta verenhukasta ja rinnassa jyskyttävästä epätoivosta huolimatta, Sayeh ei ole vielä valmis antamaan periksi. Hänen on löydettävä apua – hänen itsensä, mutta aivan erityisesti hänen nuoremman siskonsa takia.
Tunteja jatkuneesta piinasta huolimatta – tai ehkä juuri sen takia – tyttö ei tunne lainkaan kipua. Hän on ennemminkin täysin puutunut. Aivan kuin unessa. Kaulan viiltokohtaa tiukasti puristava käsi on laiha lohtu, lähinnä vain kosmeettinen ele, mutta muuhun ei nyt ole aikaa.
Sayeh pitää päättäväisesti katseensa edessään ja pyrkii kohti paikkaa, josta auto oli hetki sitten kaasuttanut tiehensä. Ainut mahdollisuus olisi päästä takaisin hiekkatien päässä kulkevalle maantielle, mutta jaksaisiko hän sinne asti? Pelosta ja heikosta olostaan huolimatta hän jatkaa matkaansa – muutakaan mahdollisuutta ei ole, sillä pysähtyminen tarkoittaisi varmaa kuolemaa.
Noin klo 6:30 kapean hiekkatien ja maantien risteystä lähestyessään Sayeh huomaa lähestyvän sinisen auton. Hän tekee parhaansa kiinnittääkseen kuskin huomion. Hän suojaa yhä toisella kädellä kaulaansa ja nostaa vapaan kätensä ilmaan.
Auto pysähtyy tien reunaan. Pariskunta – Ronnie ja Teresa Wright huomaavat jo matkan päästä, että tyttö on vakavasti loukkaantunut. Teresa peittää tytön vuotavan kaulan paksulla kankaalla ja laskee tytön auton takapenkille. Teresan aviomies Ronnie suuntaa autonsa aikailematta lähimmälle kaupalle ja ilmoittaa tapauksesta hätänumeroon.
Ensihoitohenkilökunta tekee parhaansa pelastaakseen pienen tytön, mutta kehoittaa paikalle ensimmäisten joukossa saapunutta apulaispoliisipäällikkö Bill McCurdya kuulustelemaan tyttöä mahdollisimman nopeasti. Vammojen aiheuttaman valtavan verenhukan takia tytön selviytymismahdollisuudet ovat lähes olemattomat.
Bill McCurdy oli ollut juuri päättämässä vuoroaan hälytyksen saapuessa. Seuraava vuoro ei ollut vielä saapunut paikalle, joten Bill oli ottanut kiireellisen tehtävän vastaan. Nyt hän istuu ambulanssissa kuolevan tytön vierellä.
Shokista ja sekavalta näyttäneestä tilastaan huolimatta, 8-vuotias tyttö kykenee kertomaan yksityiskohtaisesti tapahtumista. Sayeh vastaa säntillisesti poliisin esittämiin kysymyksiin. Hän kertoo siskostaan, jonka oli joutunut jättämään metsään sekä miehestä ja tämän vihreästä autosta.
Bill McCurdy kuuntelee tytön tarinan ja kirjaa huolellisesti kaiken ylös. Vielä ennen poistumistaan Bill tiedustelee tytöltä tiesikö tämä kuka oli teoista vastuussa? Sayeh ojentautuu vierellään ollutta miestä kohti, käärii kätensä tämän ympärille kuin halatakseen ja kuiskaa: ”Se oli Ray. Ray teki tämän.”
Sisarusten vaikea lapsuus
Patricia Rivazfar asui Pensacolassa Escambian piirikunnassa Floridassa yhdessä kolmen lapsensa kanssa. Elettiin vuotta 1987. 7-vuotias Sayeh oli sisaruksista vanhin. Hänen nuorempi siskonsa Sara oli 5-vuotias ja pikkuveli Arash vasta kolmen vuoden ikäinen.

Äiti Patricia ja isä Ahmad olivat eronneet muutama vuosi aikaisemmin vuonna 1985 ja äiti oli voittanut lasten huoltajuuden itselleen. Isä oli muuttanut eron jälkeen 2000 km päähän New Yorkiin. Hän sai eron jälkeen yhä tavata lapsiaan, mutta käytännössä hän näki jälkikasvuaan enää ani harvoin.
Äitiys ja ylipäätään lapsista huolehtiminen eivät olleet varsinaisesti Patrician parhaimpia ominaisuuksia. Kolmen pienen lapsen yksinhuoltajana arki oli nyt entistä raskaampaa ja ongelmaa korosti entisestään Patrician rajallinen kyky hallita ongelmatilanteita ja stressiä.
Patrician kyvyttömyys huolehtia lapsista ei tullut ex-miehelle Ahmadille yllätyksenä. Itse asiassa äidin itsekkyys ja välinpitämättömyys lapsia kohtaan oli yksi eroon johtaneista syistä. Heidän kasvatukselliset näkemyksensä erosivat radikaalisti toisistaan.
Piittaamattomuus oli kuitenkin vain jäävuoren huippu. Ahmadin mukaan äidin elämäntapa asetti lapset suorastaan alttiiksi vaaroille. Eikä hänen huolensa ollut tuulesta temmattu.
Patricia oli itsekeskeinen ihminen, joka ajatteli vain omaa etuaan. Hän oli väkivaltainen alkoholisti ja huumeaddikti, joka vietti usein illat ja yöt baareissa, jättäen lapset yksin kotiin vaille huoltajaa. Patrician jakuvien laiminlyöntien takia perheen vanhin lapsi, 7-vuotias Sayeh, oli hiljalleen omaksunut äidin roolin ja piti parhaansa mukaan huolta nuoremmista sisaruksistaan. Siskonsa ja veljensä lisäksi Sayeh joutui usein hoitamaan myös äitään Patriciaa tämän kärsiessä krapulan aiheuttamasta migreenistä tai pahoinvoinnista.
Äiti toi usein baari-iltojen päätteeksi kotiin vieraita miehiä, joiden taustoja hän ei tuntenut sen paremmin edes itse. Sisarukset näkivät toistuvasti vieraiden seuralaisten tulevan ja menevän mikä teki kasvuympäristöstä entistäkin turvattomamman pienille lapsille.
Äidin huono olo ja turhautuminen purkautuivat tämän tästä väkivaltaisena käytöksenä lapsia kohtaan. Hän hyökkäsi sisaruksien kimppuun usein vyötä tai puista kauhaa apuna käyttäen. Sayeh, vanhimpana lapsena, yritti parhaansa mukaan suojella nuorempia sisaruksiaan useimmiten tässä kuitenkaan onnistumatta.
Väkivaltainen käytös ei tietenkään jäänyt muilta huomaamatta. Savukkeen aiheuttamat palovammat, mustelmat huulissa ja muut fyysiset vammat pantiin merkille koulua myöten. Sosiaaliviranomaiset olivatkin tuttu näky perheen kotona, mutta mikään ei muuttunut. Myös lasten isä Ahmad teki asiasta useita lastensuojeluilmoituksia sekä Floridassa että New Yorkissa, mutta miehen esittämät huolet kaikuivat kuuroille korville.
Ray Wike
Eräänä yönä, äidin jälleen palatessa alkoholinhuuruiselta baarireissultaan, Patricia toi mukanaan miesseuralaisen, 31-vuotiaan Warfield Raymond Wike, Jr:n. Ray osasi halutessaan olla oikea herrasmies, mutta pinta kätki alleen jotain paljon synkempää.
Ray Wike oli viettänyt tasapainoisen lapsuuden aina kahdeksaan ikävuoteen saakka, kunnes hänen isänsä menehtyi täysin yllättäen sairauskohtaukseen. Isän menetys oli nuorelle Raylle musertava kokemus ja äidin samanaikainen hermoromahdus vain pahensi tilannetta.
Ray ei enää tunnistanut elämäänsä omakseen ja ajautui päättymättömään syöksykierteeseen. Vuosien vieriessä ongelmat vain kasaantuivat ja vaikuttivat negatiivisesti niin koulunkäyntiin kuin ihmissuhteisiinkin. Iän myötä kuvaan astui mukaan myös alkoholi ja humalainen Ray ajautui yhä useammin väkivaltaisiin konflikteihin.
Ray oli itsekeskeinen narsisti, jonka oli vaikea löytää omaa paikkaansa yhteiskunnassa. Hän muutti yhä uudelleen useiden osavaltioiden välillä etsien pohjaa elämälleen samalla erilaisia rikoksia tehtaillen. Hänellä oli rikosrekisteri neljässä osavaltiossa: syytteitä mm. murtovarkauksista, seksuaalisesta hyväksikäytöstä, huumeiden hallussapidosta ja 12-vuotiaan tytön raiskauksesta.
Lopulta Ray kuitenkin onnistui löytämään vierelleen pidempiaikaisen kumppanin ja parille syntyi poikalapsi. Perheonni jäi kuitenkin lyhyeksi ja pariskunnan erottua Ray antoi lapsensa hoidettavaksi äidilleen ja tämän miesystävälle.
Ray ehti nauttia vapaudestaan kuitenkin vain hetken, sillä huonokuntoinen äiti ei selviytynyt lapsenhoidosta aiheutuvasta fyysisestä taakasta. Ray muutti äitinsä ja isäpuolensa luokse Floridaan, jolloin tapasi sattumalta uuden tyttöystävänsä – yksinhuoltajaäidin Patricia Rivazfarin.
Patricia oli luonnollisesti täysin tietämätön uuden poikaystävänsä kirjavasta historiasta. Useat pahoinpitelyt, varkaudet ja raiskaussyyte olisivat olleet varma varoitusmerkki kenelle tahansa, mutta kaiken tämän lisäksi Ray oli käyttänyt hyväksi myös omaa lastaan. Itse asiassa alun alkaenkin hänen ainut motiivinsa muuttaa Floridaan äitinsä luokse oli päästä jälleen lähelle pientä poikaansa, jonka Rayn vanhemmat olivat aikaisemmin adoptoineet.
Ray pyrki heti alkumetreiltä lähtien voittamaan Patrician lasten luottamuksen puolelleen. Hän vietti sisaruksien kanssa runsaasti aikaa leikkien ja hemmotellen näitä erilaisilla herkuilla ja lahjoilla. Patricia ei juurikaan kiinnittänyt huomiota miehen epätavalliseen mielenkiintoon lapsiaan kohtaan – saihan hän nyt enemmän aikaa itselleen. Äidin välinpitämättömyys ja alkoholiongelmat loivat Raylle täydellisen ympäristön ja mahdollisuuden toteuttaa perverssejä fantasioitaan kenenkään huomaamatta.
Sayehin seksuaalinen hyväksikäyttö alkaa
Sayeh tajusi kuitenkin nopeasti uudessa poikaystävässä olevan jotain outoa. Miehen läsnäolo alkoikin vähitellen pelottamaan pientä 8-vuotiasta tyttöä, sillä Rayn omituinen viehtymys kohdistui pääosin juuri häneen.
Ulospäin kaikki vaikutti täysin normaalilta – ehkä jopa täydelliseltä. Ray oli kuin unelmien isäpuoli, joka vei lapsia pyöräretkille, puistoihin, veneretkille ja allasbileisiin. Kulissien takainen todellisuus oli kuitenkin täysin päinvastainen ja jatkui keskeytyksettä useita kuukausia.
Ray käytti kaikki mahdollisuudet hyväkseen. Hän hiipi sisaruksien huoneeseen öisin ja pakotti tytöt tekemään asioita, joista pienien lapsien ei tulisi tietää mitään. Toisinaan hän keskeytti jopa Sayehin päiväunet päästäkseen tyydyttämään seksuaalisia halujaan.
Raylla ei ollut juuri pelkoa kiinnijäämisestä sillä Patricia oli usein poissa kotoa tai makasi tiedottomana makuuhuoneessaan juotuaan itsensä sammuksiin. Tytöt hän sai hiljaisiksi uhkaamalla tappaa koko perheen, jos nämä uskaltaisivat kertoa asiasta kenellekään.
Eräänä lämpimänä iltapäivänä poikansa syntymäpäivän kunniaksi, Ray oli jälleen järjestänyt lapsille allasbileet äitinsä ja isäpuolensa pihalla. Patricia oli sisällä talossa – Ray oli pitänyt huolen siitä, että saisi olla yksin altaassa lasten kanssa.
Muiden lasten jatkaessa leikkejään Ray veti 8-vuotiaan Sayhein sivummalle toisista voidakseen jälleen kerran toteuttaa sairaita unelmiaan. Saatuaan tekonsa päätökseen Ray päästi tytön käsistään.
Sayeh nousi välittömästi ylös altaasta ja riensi hädissään kohti taloa. Hämmentynyt Patricia pysäytti tyttärensä tämän päästyä ulko-ovelle ja uteli oliko Ray kosketellut tätä. Sayeh yllättyi äidin kysymyksestä, mutta kielsi Rayn tehneen mitään sopimatonta.
Tuon iltapäivän jälkeen Ray yhtäkkiä hävisi lasten elämästä. Häntä ei vain enää näkynyt perheen kodissa. Patricia ei maininnut asiasta sanallakaan lapsilleen ja toisaalta lapset eivät osanneet tai halunneet esittää asiasta kysymyksiä. Sayeh ei tiennyt mistä oli kysymys ja tulisko Ray vielä takaisin, mutta sisimmässään hän uskoi piinan viimein päättyneen.
Painajainen oli kuitenkin vasta alkamassa.
Saran ja Sayehin kidnappaus
21. syyskuuta 1988 keskiviikko alkoi jo hiljalleen valmistautua seuraavaa yötä varten. Patricia oli jälleen haihtunut kotoaan baariin lievittämään stressiään ja jättänyt uuden poikaystävänsä toimittamaan lapsenvahdin virkaa.
Pensacolassa sijaitseva asunto ei ollut kooltaan kovin suuri, mutta riitti hyvin perheen tarpeisiin. He asuivat asuntokompleksin ensimmäisessä huoneistossa, jonka etuovi avautui sisäpihalla olevalle parkkipaikalle ja takaovi kadun puolelle.
Koska äiti oli tapansa mukaan poissa, Sayeh oli ollut jälleen vastuussa nuorempien sisarustensa ruokkimisesta ja iltatoimista. Kello lähestyi ilta kahdeksaa ja 4-vuotias pikkuveli Arash nukkui jo sikeästi omassa erillisessä makuuhuoneessaan.
Aamuinen kouluunlähtö jännitti Sayehia. Sisarukset olivat myöhästyneet koulubussista aiemminkin ja seuraukset olivat olleet ikäviä. Sayeh oli kuitenkin keksinyt, että ajan säästämiseksi siskokset voisivat pukea kouluvaatteet ylleen jo illalla. Tällä tavoin hänen tarvitsisi huolehtia aamulla vain sisaruksiensa hampaiden pesusta ja aamupalan valmistamisesta. Äidistä ei olisi joka tapauksessa apua, koska tämä nukkuisi pois krapulaansa pitkälle aamupäivään.
Myöhemmin samana yönä 22. syyskuuta, noin puoli yhden aikaan, takaovelta kuului terävä rasahdus, jota seurasi muutamia minuutteja kestäviä epämääräisiä työskentelyn ääniä. Lopulta tumma hahmo nosti takaoven saranoiltaan ja astui sisään huoneistoon.
Ray tunsi asunnon hyvin ja suuntasi viipyilemättä tyttöjen makuuhuoneeseen. Arash ja tytöt nukkuivat sikeästi omissa huoneissaan – myöskään Patrician poikaystävästä ei ollut huolta, sillä tämä oli jo aikoja sitten poistunut asunnolta baariin ja liittynyt kumppaninsa seuraan.
Sayeh havahtui hetkeksi hereille Rayn kantaessa tyttöä ulos takaovesta kohti tien sivussa odottavaa autoaan. Hän oli ottanut vihreän Dodge Monacon lainaksi äidiltään ja asetti tytön etupenkille odottamaan.
Ray riensi takaisin taloon ja palasi hetken kuluttua autolle kantaen Saraa sylissään. Hän laski nukkuvan pienokaisen auton takapenkille. Etupenkillä istunut Sayeh ei osannut huolestua oudosta tilanteesta. Hän kuitenkin tiedusteli Raylta mihin tämä oli lapsia viemässä, johon mies vastasi heidän olevan menossa tapaamaan tyttöjen äitiä Patriciaa. Sayeh tiesi äitinsä olevan yhä ulkona ja vaikka tilanne olikin poikkeuksellinen ja outo, miehen selitys tuntui täysin uskottavalta.
Ray sulki auton ovet ja palasi vielä talolle. Hän nosti rikkoutuneen oven takaisin saranoilleen yrittäen parhaansa mukaan peittää murrosta aiheutuneet jäljet. Tämän jälkeen Ray palasi takaisin autolleen, istui kuskin puoleiselle penkille ja kaasutti pois paikalta.
Sayeh heräsi unestaan jälleen noin puolen tunnin kuluttua, kun auto kääntyi päällystetyltä tieltä kapealle metsän ympäröimälle kuoppaiselle hiekkatielle. Ray pysäytti autonsa tien sivuun ja astui ulos. Hätääntynyt Sayeh katseli ulos pimeyteen yrittäen ymmärtää mistä oli kysymys. Hän yritti peittää esiin pyrkivän paniikin ja pyyhki kyyneleet poskiltaan Rayn avatessa oikean puoleisen etuoven.
Ray tiedusteli Sayehilta oliko tämä kertonut kenellekään heidän pienestä salaisuudestaan. Mies oli silminnähden mielissään tytön kieltävästä vastauksesta ja rauhoitteli tyttöä vaakuuttelemalla, että sisarukset saisivat nähdä pian äitinsä, jos vain olisivat kiltisti.
Ray käveli auton taakse, avasi tavaratilan ja otti mukaansa muutamia esineitä. Hän avasi auton takaoven ja ryhtyi sitomaan penkillä nukkuneen Saran jalkoja ja käsiä teipillä. 6-vuotias Sara alkoi itkeä hysteerisesti ja yritti katseellaan hakea turvaa etupenkillä istuvalta siskoltaan.
Sidottuaan Saran, Ray jätti itkevän tytön takapenkille ja pakotti Sayehin mukaansa auton taakse. Hän nosti tytön tavaratilaan odottamaan sillä aikaa, kun puki yllään olleiden farkkujen tilalle valkoiset shortsit.
Tunteja kestänyt piina alkaa
Ray raiskasi 8-vuotiaan Sayehin auton tavaratilassa. Takapenkillä sidottuna makaava Sara kuuli selkänojan takaa siskonsa tuskaiset huudot ja kyseli peloissaan siskoltaan miksi Ray teki heille näin. Sayeh yritti rauhoitella pienempää sisartaan vannoen ettei hänellä ollut syytä pelätä ja että kaikki olisi pian ohi.
Tilanne keskeytyi äkkiarvaamatta, kun hiekkatien päähän ilmestyi lähestyvän ajoneuvon valot. Ray hyppäsi nopeasti ulos tavaratilasta ja komensi Sayehin takaisin auton etupenkille. Hän uhkaili molempia tyttöjä pitämään päänsä alhaalla ja pysymään täysin vaiti.
Paikalle ilmestynyt auto pysähtyi pienen matkan päähän tien reunaan. Ray käveli auton luokse ja kertoi kuskille, että hänellä oli ongelmia autonsa kanssa. Miesten välinen keskustelu jäi kuitenkin lyhyeksi. Rayn autossa piileksinyt Sayeh ei tiennyt mistä miehet ulkona keskustelivat, mutta kuuli kun auto kaasutti hetken kuluttua pois paikalta vieden mukanaan viimeisenkin toivon tyttöjen pelastumisesta.
Auton hävittyä näköpiiristä Ray hyppäsi jälleen kuskin paikalle ja ohjasi autonsa syvemmälle metsään, jossa saisi olla rauhassa satunnaisten ohikulkijoiden katseilta.
Pienen matkaa ajettuuaan Ray pysäköi jälleen kapean tien reunaan ja hyppäsi ulos autosta. Hän avasi matkustajan puoleisen etuoven ja ryhtyi raiskaamaan Sayehia etupenkillä – nyt aivan Saran silmien alla.
Noin klo 6 aikaan aamulla, Ray komensi viimein Sayehin nousemaan ulos autosta. Tyttöjen painajainen oli tähän mennessä kestänyt jo usean tunnin ajan.
Ray komensi Sayehin pukemaan housut jalkaansa ja odottamaan aloillaan palatessaan itse autolle noutamaan takapenkillä sidottuna makaavaa pikkusiskoa. Mies palasi hetken kuluttua pienokainen käsivarsillaan ja käski Sayehia kävelemään raivattua polkua pitkin syvemmälle metsään, kunnes mies käskisi tämän pysähtyä.
Pian Sayeh saapui pienehkölle aukealle. Ray komensi tytön pysähtymään suuren puun vierelle ja laski Saran maahan rungon juurelle. Ray katsoi edessään seisovaa Sayehia silmiin ja totesi, että tämän olisi syytä lausua nyt viimeiset rukouksensa. Mies veti esiin ison veitsen, asetti terän Sayehin kaulalle ja viilsi tämän kurkun auki.
Sayeh katseli edessään avautuvaa maailmaa täysin liikkumatta. Hän ei tuntenut lainkaan kipua. Hän vain seisoi hetken paikoillaan aivan hiljaa, kunnes nosti kätensä kaulalleen. Hän näki kämmenellään kaulasta vuotaneen veren ja lyyhistyi maahan.
Rinnassa jyskyttävä sydän vakuutti Sayehille tämän olevan yhä elossa. Hänen ainut mahdollisuutensa oli nyt vain sulkea silmät ja maata paikoillaan täysin liikkumatta ja hiljaa. Muuten Ray saattaisi varmuudella päätöksen aloittamansa työn.
Sayeh saattoi vain maata aloillaan Rayn hyökätessä tämän 6-vuotiaan siskon Saran kimppuun. Hän kuuli siskonsa avun huudot aivan selkänsä takana ja tunsi maan värähtelyt allaan pikkusiskonsa rimpuillessa vastaan. Muutaman minuutin kuluttua metsä oli jälleen täysin hiljainen. (MUSIIKKI)
Sayeh tunsi miten Ray nousi jaloilleen ja hyppäsi hänen ylitseen. Hän kuuli miten tämä juoksi takaisin autolleen, sulki etuoven ja käynnisti moottorin. Vasta kun Sayeh kuuli auton kaasuttavan pois paikalta, hän uskalsi jälleen liikkua.
Sayehin taistelu elämästä ja kuolemasta
Sayeh nousi Saran vierelle ja yritti ravistella tätä hereille siskonsa nimeä toistellen, mutta syvällä sisimmässään hän jo tiesi, että pikkusisko ei enää vastaisi. Saran kaulassa oli syvä viilto ja tyttö oli yltäpäältä veressä. Sayeh oli koko lyhyen elämänsä ajan vain yrittänyt pitää nuoremmat sisaruksensa turvassa, mutta nyt hänen olisi käveltävä pois metsästä yksin – ilman siskoaan.
Sayeh nousi jaloilleen ja lähti kulkemaan haparoivin askelin polkua pitkin takaisin hiekkatielle. Hänen olisi löydettävä apua mahdollisimman pian. Tyttö oli shokissa ja menettänyt jo runsaasti verta, mutta ääni Sayehin pään sisällä pakotti hänet jatkamaan eteenpäin. Hänen olisi saatettava Ray vastuuseen teoistaan – itsensä, mutta erityisesti Saran takia. Kuin ihmeen kaupalla Sayeh onnistuikin saavuttamaan päätien, jossa sattumalta paikalle osunut pariskunta poimi tytön matkaansa.
Poliisi aloittaa tutkinnan
Sayehin vammat olivat äärimmäisen vakavat. Toivoa oli vain vähän, sillä tyttö oli menettänyt valtavasti verta ja oli enää hädin tuskin tajuissaan. Tästäkin huolimatta hän antoi poliisille yksityiskohtaisen kuvauksen tapahtumista ennen kuin tätä ryhdyttiin kiidättämään kohti sairaalaa.
Nuoremman sisaruksen, Saran, ruumis löytyi täsmälleen Sayehin kuvailemasta paikasta kädet ja jalat yhä sidottuina. Tytön kaula oli viilletty auki eikä mitään ei ollut enää tehtävissä.
Kun viranomaiset ottivat aamulla yhteyttä tyttöjen äitiin, krapulainen Patricia ei ollut vielä edes tietoinen, että hänen tyttärensä eivät olleet omassa makuuhuoneessaan. Äidiltä saatiin kuitenkin vahvistus tytön tarinalle – poliisilla oli nyt pääepäilty.
Poliisi suuntasi Rayn äidin talolle, josta löysivät epäillyn auton tien varteen pysäköitynä. Valkoiset shortsit olivat kuivumassa ulkona talon edustalla. Naapurit vahvistivat, että Ray asui talossa yhdessä vanhemman pariskunnan kanssa, mutta useista yrityksistä huolimatta kukaan ei tullut avaamaan ulko-ovea. Ray oli saapunut tekonsa jälkeen kotiin, huuhdellut valkoiset shortsinsa puutarhaletkulla ja mennyt nukkumaan kuin mitään ei oli koskaan tapahtunutkaan. Poliisi kuitenkin tavoitti Rayn lopulta puhelimitse ja komensi miehen ulos talosta. Ray ei tehnyt vastarintaa vaan toimi poliisin ohjeiden mukaisesti ja mies pidätettiin.
Sayehin tila oli vaakalaudalla. Hänen sydämensä pysähtyi ambulanssissa matkalla sairaalaan ja vielä kaksi kertaa sairaalan leikkauspöydällä. Ensihoitajien ripeän toiminnan ja hätäleikkauksen ansiosta Sayeh kuitenkin selviytyi tapauksesta kuin ihmeen kaupalla.
Sayehia oli viilletty kaulaan terävällä veitsellä, jonka terä oli tunkeutunut aina kaularankaan asti, jossa luu oli pysäyttänyt terän etenemisen. Veitsi oli tunkeutunut kaulan läpi ohittaen vain täpärästi kaulavaltimon ja -laskimon sekä henki- ja ruokatorven. Sayeh kärsi myös useista raiskauksen aiheuttamista syvistä repeämistä, jotka vaativat välitöntä leikkaushoitoa.
Oikeudenkäynti alkaa

Noin vuosi myöhemmin 12. kesäkuuta 1989 aloitettiin tapauksen oikeudenkäynti. 9-vuotias Sayeh oli kauhuissaan, sillä vaikka Rayta vastaan oli kerätty runsaasti todisteita, hänen tulisi nousta todistajanaitioon ja kohdata Ray kasvotusten. Peloistaan huolimatta hän ei aikonut perääntyä – Sayeh halusi varmistaa, että Ray ei enää ikinä voisi vahingoittaa muita lapsia.
Oikeudessa esitettiin useita todisteita, joita oltiin kerätty rikospaikalta sekä Rayn vanhempien kotoa ja autosta. Näihin kuului mm. useita sormenjälkitodisteita, verijälkiä, hiuksia, häpykarvoja, siemennestettä ja vaatekappaleita. Murhapaikan ympäristöstä oli tallennettu myös kenkien ja auton renkaiden jälkiä.
Kaikki todisteet osoittivat vahvasti Rayn olleen tekojen taustalla, mutta tästäkin huolimatta mies itse kiisti osallisuutensa väitettyihin rikoksiin. Hän väitti, että joku muu oli hänen huomaamattaan saattanut käyttää autoa, koska oli itse ollut tapahtumayönä vahvassa humalassa ja poltellut pilveä kotonaan.
Valamiehistö totesi Rayn syylliseksi kaikkiin syytekohtiin. Tuomionkäsittelyssä 30. heinäkuuta 1989 Ray tuomittiin kuolemaan Saran murhasta. Tämän lisäksi mies sai 22 vuotta molemmista kidnappauksista, elinkautisen seksuaalisesta väkivallasta sekä 22 vuotta murhan yrityksestä.
Patricia menetti lastensa huoltajuuden. Lapset – Sayeh ja hänen pikkuveljensä Arash – muuttivat isänsä luokse New Yorkiin. Ahmadin vuosia kestänyt huoltajuustaistelu oli viimein saapunut päätökseensä, mutta nyt kun hän vihdoin sai lapset luokseen, syytä juhlaan ei ollut.
Rayn kuolemantuomiota ei ehditty koskaan saattamaan päätökseen, sillä mies kuoli keuhkosyöpään vuonna 2004 istuttuaan tuomiostaan noin 15 vuotta. Hän oli kuolleessaan 48-vuotias.

Sayeh työskentelee nykyään New Yorkin osavaltion poliisina ja jatkaa päättäväisesti työtään lapsiin kohdistuvan väkivallan torjunnassa. Hänen ainut pyrkimyksensä vielä tänäkin päivänä on suojella muita – hän ei pidä itseään uhrina vaan taistelijana.