Kotimainen rikos podcast
Jakso 17
Robert Andrew Berdella syntyi Ohiossa 31. tammikuuta 1949. Hän oli ensimmäinen perheen kahdesta sisaruksesta. Pojan ollessa 5-vuotias, perhe muutti Cuyahoga Fallsiin, jossa Robert varttui katolilaiseksi nuoreksi ankaran isänsä valvonnassa. Berdellan talous vastasi varsin tyypillistä amerikkalaista ydinperhettä – he kävivät säännöllisesti kirkossa ja isä työskenteli tehtaalla ansaiten perheen elannon äidin pitäessä huolta kodista ja lapsista.
Robert oli älykäs nuori poika, joka pärjäsi hyvin koulussa ja sai pääosin vain kiitettäviä arvosanoja. Koulumenestyksestään huolimatta monet opettajat pitivät poikaa hankalana oppilaana, sillä Robert tiedosti omat vahvuutensa, mikä sai hänet usein vaikuttamaan töykeältä ja alentuvalta erityisesti naisia kohtaan. Hän joutui toistuvasti ikätoveriensa kiusaamaksi hiljaisen luonteensa ja ulkoisen olemuksensa takia. Hänen ujouttaan korostivat entisestään paksut silmälasit, joita Robert joutui käyttämään korjatakseen likinäköisyyttään.
16 vuoden ikäisenä Robert Berdellan elämä muuttui täysin, kun hänen isänsä kuoli yllättäen sydänkohtaukseen vain 39-vuotiaana. Nuori poika oli musertunut ja hänen pettymyksensä vain kasvoi entisestään äidin mentyä uusiin naimisiin. Hän oli äidilleen vihainen eikä koskaan kyennyt hyväksymään uutta isäpuoltaan. Robert tunsi tulleensa oman äitinsä hylkäämäksi. Hän lakkasi käymästä kirkossa ja vetäytyi yhä enemmän omaan kuoreensa.
Samoihin aikoihin Robert joutui myös raiskauksen uhriksi ravintolassa, jossa hän työskenteli osa-aikaisesti. Hänen omien sanojensa mukaan miespuolinen raiskaaja oli niin ikään ravintolan työntekijä. Hän ei kuitenkaan koskaan kertonut asiasta perheelleen tai tehnyt tapauksesta rikosilmoitusta poliisille.
Robert oli yksinäinen introvertti, joka osallistui harvoin keskusteluihin. Hän pukeutui konservatiivisesti eikä koskaan käyttänyt shortseja. Hän itse asiassa vältteli auringonvaloa, minkä takia hänen ihonsa ei koskaan ruskettunut.
Lukion jälkeen vuonna 1967, täytettyään 18 vuotta, Robert muutti Kansas Cityyn opiskelemaan kaupungin taideinstituuttiin – hän haaveili vakituisesta professorin virasta taidekoulussa. Tuolloin Robert alkoi tutkimaan lähemmin myös seksuaalisuuttaan ja huomasi tuntevansa vetoa enemmän miehiä kohtaan. Katolisen kasvatuksen saaneena hän tunsi havainnostaan häpeää, sillä Robert tiesi, että hänen edesmennyt isänsä ei olisi koskaan voinut hyväksyä poikansa homoseksuaalisuutta.
Koulunkäynnin ohella Robert oli tutustunut huumausaineisiin. Kokeilujensa lisäksi hän myös välitti ja jälleenmyi huumeita, saaden hieman voittoa itselleen. Ahneus kuitenkin kostautui, kun hänet pidätettiin amfetamiinin myynnistä liittovaltion peiteagentille ja Robert tuomittiin viideksi vuodeksi ehdolliseen vankeuteen. Vain kuukausi myöhemmin hänet pidätettiin jälleen marihuanan ja LSD:n hallussapidosta epäiltynä, mutta todisteiden puuttuessa syytteistä luovuttiin.
Säännöllisen ja ennen kaikkea riskittömän lisätulon tarpeessa taideinstituutissa opiskeleva Robert alkoi työskennellä koulunsa ohella ravintoloissa eri puolilla kaupunkia. Sana miehen kokkitaidoista kiiri nopeasti ihmisten keskuudessa ja Robert alkoi luoda mainetta yhtenä kaupungin parhaista kokeista. Lopulta hän siirtyi töihin yhä tasokkaampiin ravintoloihin. Reilun kahden vuoden jälkeen Robert päätti jättää koulunkäynnin sikseen ja keskittyi täysipäiväisesti hyvin alkaneeseen kokin uraansa.
Vuonna 1969 Robert kyllästyi asuntonsa korkeaan vuokraan. Hän haki pankilta lainaa ja osti itselleen talon Charlotte Avenuelta. Viktoriaaniseen tyyliin rakennettu, kolmikerroksinen puutalo sijaitsi Hyde Parkin keskiluokkaisessa yhteisössä aivan kaupungin taidekorttelin reunalla. Muuton jälkeen hän alkoi kiinnostua antiikista ja pian kodin ylimääräisestä makuuhuoneesta tuli varasto omituisille antiikki- ja taide-esineille.
Parikymppisenä Robert tunnusti avoimesti olevansa homoseksuaali ja alkoi nauttia yhä enemmän kaupungin kaduilla itseään myyvien nuorten miesten seurasta. Hänellä oli 70-luvulla lukuisia suhteita useiden miesten kanssa. Jatkuvan juhlimisen sekä runsaan alkoholin ja huumeiden käytön seurauksena hänen painonsa alkoi kuitenkin hiljalleen nousta. Muuttuneen ulkonäön takia seuran löytäminen muuttui yhä hankalammaksi ja pian maksullinen seksi oli hänelle ainut tapa hankkia tyydytystä. Useimmiten hän tarjosi huoneen ja majoituksen kotonaan maksuksi palveluja vastaan. Tilanne nakersi miehen itseluottamusta ja Robert alkoi katkeroitua.
70-luvulla ja 80-luvun alussa Robert Berdellan maailma suorastaan kukoisti. Ura ansioituneena kokkina useissa kaupungin tunnetuimmissa ravintoloissa kasvatti miehen asemaa yhteisönsä arvostettuna jäsenenä. Hän toimi myös paikallisen rikoksentorjunta- ja naapurustovahtiyhdistyksen jäsenenä, jonka puheenjohtajaksi mies nousi vuonna 1981. Naapurien keskuudessa Robert nautti vankkumatonta luottamusta. Häntä pidettiin ystävällisenä ja avuliaana ihmisenä, joskin hieman ylimielisenä.
Robert Berdellan harrastuksesta liikkeelle lähtenyt taiteen ja antiikkiesineiden keräily muuttui nopeasti varteenotettavaksi liiketoiminnaksi, joka kasvoi kasvamistaan. Kodin tilat eivät enää riittäneet ja laajentamisen tarpeessa Robert vuokrasi kojua Old Westportin kirpputorilta.
70-luvun lopulla Robert ryhtyi auttamaan nuoria huumeongelmaisia miehiä, joista useimmilla oli ongelmia myös virkavallan kanssa. Hän halusi auttaa addikteja vapautumaan riippuvuudestaan tai rikollisesta elämäntavastaan tarjoamalla näille apuaan ja ilmaisen väliaikaismajoituksen. Huonetta ja ruokaa vastaan nämä miehet tekivät talossa erilaisia kotitöitä tai auttoivat Robert Berdellaa tämän antiikkikaupan pyörittämisessä. Kaikkia naapureita ei miehen hyväntahtoinen toiminta kuitenkaan miellyttänyt, sillä yhteisössä liikkuvat epämääräiset hahmot loivat rauhalliseen ympäristöön levottomuutta.
Hyväntahtoisista yrityksistään huolimatta Robert sai vain harvoin kaipaamaansa kiitosta auttamiltaan miehiltä. Hän tunsi usein itsensä ennemminkin petetyksi. Talossa asuvat miehet varastivat usein tavaroita eivätkä jakaneet samaa yhteyttä, jota Robert tunsi heitä kohtaan. Tulevien vuosien aikana kärsivällisyys kiittämättömiä miehiä kohtaan vain kasvoi ja myrkytti hitaasti hänen mieltään.
Menestyvän antiikkibisneksensä kasvaessa, Robert välitti yhä vain vähemmän kokin työstään ja vuonna 1980 päätti viimein, että halusi antaa antiikille täyden työpanoksensa. Hänen hämmästyttävä tietämyksensä ja ennen kaikkea hyvä makunsa taiteen suhteen tekivät vaikutuksen henkilöihin, jotka kävivät kauppaa hänen kanssaan. Sana miehen osaamisesta levisi nopeasti ympäri kaupunkia.
Vuoteen 1984 mennessä Robert Berdellan käyttäytyminen oli muuttunut jo silmin nähden oudoksi. Talo oli kirjaimellisesti kaaoksen vallassa ja kaikki paikat olivat täynnä mitä eriskummallisempia esineitä. Myös talon kuisti alkoi täyttyä antiikkibisnekseen sopimattomasta romusta. Yhteisön tukipilarina tunnettu Robert ei enää tervehtinyt edes naapureitaan – itse asiassa monet, jotka ennen nauttivat pienestä jutustelusta hänen kanssaan, pitivät miestä nyt töykeänä.
Vuosien mittaan halujensa katkeroittama Robert huomasi, että hänen oli yhä vaikeampi pitää homoseksuaalisia himojaan hallinnassaan. Pienestä kipinästä alkunsa saanut fantasia paloi yhä voimakkaammalla liekillä ja synkät mielikuvat ohjasivat yhä enemmän miehen käyttäytymistä. Tilanne alkoi olla hallitsematon.
Maaliskuussa 1984 35-vuotias Robert aloitti seksisuhteen 19-vuotiaan Jerry Howellin kanssa. Robert oli tutustunut nuoreen mieheen jo aikaisemmin kirpputorilla, jossa myös Jerryn isä piti omaa myyntikojuaan. Nuorella Jerryllä oli ongelmainen tausta huumeiden parissa ja mies tarvitsi kipeästi apua tulevaa oikeudenkäyntiään varten. Hän oli tietoinen Robert Berdellan maineesta hyväntahtoisena auttajana ja käytti tilaisuuden hyväkseen. Robert lainasikin miehelle tarvittavat rahat asianajajaan, mutta Jerry ei suostunut maksamaan velkojaan takaisin.
Robert oli raivoissaan Jerryn käytöksestä ja päätti kostaa nuoren miehen röyhkeyden. 5. heinäkuuta 1984 Robert otti Jerryn autonsa kyytiin kirpputorilta ja tarjosi miehelle valiumilla terästettyä alkoholia. Lyhyen ajelun jälkeen hän vei miehen kotiinsa, jossa jatkoi huumaavien kotktailien tarjoilua. Lopulta Jerry menetti tajuntansa. Robert ruiskutti uhriinsa vahvaa rauhoittavaa lääkettä, jonka jälkeen siirsi tämän yläkerran makuuhuoneeseen.
Robert oli jo pitkään unelmoinut mielessään nuoren miehen väkivaltaisesta orjuuttamisesta. Hän huomasi usein masturboivansa omille ajatuksilleen kivun tuottamisesta ja täydellisestä vallasta. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun hän antautui täysin väkivaltaiselle fantasialleen. Hän ruiskutti uhrinsa pakaroihin vielä toisen annoksen rauhoittavaa lääkettä varmistaakseen, että tilanne pysyi hallinnassa.
Seuraavan kerran kun Jerry tuli tajuihinsa hän löysi itsensä käsistään ja jaloistaan sänkyyn sidottuna. Robertilla oli nyt täysi valta tehdä vangilleen mitä halusi. Hän raiskasi uhrinsa useita kertoja kunnes lopulta väsyi, mutta rangaistus ei jäänyt tähän. Hän jatkoi seksuaalista väkivaltaa käyttäen apunaan kurkkua aiheuttaen uhrilleen voimakasta verenvuotoa.
Robert piti tapahtumista päiväkirjaa, johon hän dokumentoi yksityiskohtaisesti Jerryn kokeman seksuaalisen ja fyysisen väkivallan. Tämän lisäksi hän otti uhristaan kymmenittäin Polaroid-valokuvia, voidakseen myöhemmin elää kokemuksensa uudelleen.
Vaikka nuori mies olikin vahvasti huumattuna suurimman osan ajasta hän oli tajuissaan. Huumauksen aiheuttama epätodellinen olotila yhdistettynä jatkuvaan väkivaltaan teki kokemuksesta uhrilleen vain entistä tuskallisemman. Robert piti uhrinsa jatkuvasti puolitiedottomassa tilassa varmistaakseen, että tämä ei kyennyt taistelemaan vastaan tai puolustamaan itseään. Hän oli kiinnostunut vain omien halujensa tyydyttämisestä.
Seuraavana aamuna Robert aloitti jälleen uuden päivän normaaliin tapaansa ja suuntasi antiikkikaupalleen hoitamaan liiketoimintaansa. Myymälän asiakkaat sen enempää kuin muut liikkeenharjoittajatkaan eivät huomanneet miehen käytöksessä mitään poikkeavaa. Noin viiden tunnin kuluttua Robert tunsi olevansa jälleen valmis uusintakierrokseen ja sulki pienen liikkeensä normaalia aikaisemmin palatakseen kotiinsa puolustuskyvyttömän vankinsa luokse.
Kotiin palattuaan Robert ruiskutti uhriinsa lisää rauhoittavia lääkkeitä ja raiskasi tämän yhä uudelleen. Joka kerta hän merkitsi päiväkirjaansa tapahtuman ajan, käyttämänsä asennon ja uhrinsa reaktiot.
Tähän mennessä kyse oli ollut vain seksuaalisten halujen tyydyttämisestä, mutta nyt Robert huomasi mieleensä tihkuvan aggressiivisuutta – jopa vihaa. Hän tarttui seinään nojanneeseen metalliseen tankoon ja ryhtyi hakkaamaan sängyllä makaavaa Jerryä selkään ilman näkyvää syytä.
Lopulta reilun vuorokauden kestäneen kidutuksen jälkeen, kello 22.00 illalla, Jerry kuoli. Jatkuva pahoinpitely ja lääkkeiden yhdistelmä koituivat Jerryn kohtaloksi, kun sänkyyn sidottu suukapuloitu mies tukehtui omaan oksennukseensa.
Robert oli järkyttynyt miehen yhtäkkisestä kuolemasta. Hän yritti elvyttää uhriaan lyhyesti, mutta turhaan – kotikutoiset menetelmät eivät riittäneet enää pelastamaan Jerryä. Niinpä hän raahasi elottoman nuoren miehen ruumiin kellariin ja ripusti sen roikkumaan jaloistaan suuren keittoastian yläpuolelle. Tämän jälkeen Robert teki useita viiltoja kaulan ja käsivarsien valtimoihin ja jätti ruumiin riippumaan yöksi niille sijoilleen. Vielä ennen poistumistaan hän otti kuiviin vuotavasta ruumiista useita valokuvia samalla itseään hyväillen.
Seuraavana päivänä Robert laski ruumiin alas. Hän paloitteli ruumiin moottorisahalla ja leikkuuveitsellä ennen kuin kääri palat sanomalehteen ja muovipusseihin. Pussit Robert pakkasi edelleen suurempiin vihreisiin jätesäkkeihin, jotka hän kantoi ulos odottamaan seuraavan aamun jätekeräystä. Hän painoi jäteauton rekisterinumeron mieleensä ja lisäsi tiedon kirjanpitoonsa.
Kolme päivää myöhemmin, 8. heinäkuuta, Jerryn isä otti yhteyttä poliisiin ja ilmoitti poikansa kadonneeksi. Hän kertoi viranomaisille Robert Berdellan noutaneen poikansa kirpputorilta muutama päivä aikaisemmin eikä ollut kuullut pojastaan tämän jälkeen.
Poliisin kuulusteluissa Robert myönsi ottaneensa Jerryn kyytiin kyseisenä päivänä, mutta väitti jättäneensä tämän myöhemmin elintarvikeliikeen eteen eikä hänellä ollut nuoresta miehestä havaintoja enää tämän jälkeen. Poliisilla ei ollut syytä epäillä miehen kertomusta ja tapauksen tutkinta kylmeni nopeasti.
Poliisi sai kuitenkin pian uuden vihjeen mieheltä nimeltä Todd Stoops. Hän oli miespuolinen prostituoitu ja huumeaddikti, joka tunsi Robert Berdellan entuudestaan yövyttyään muutamia kertoja tämän luona yhdessä vaimonsa kanssa. Hän oli yksi monista, joita Robert oli yrittänyt auttaa aiemmin pääsemään eroon huumeriippuvuudestaan.
Todd kertoi viranomaisille nähneensä Jerryn Robert Berdellan seurassa ja kaduilla liikkuvasta huhusta, jonka mukaan Robert olisi mahdollisesti ruiskuttanut Jerryyn jonkinlaista tainnutusainetta. Poliisit kirjasivat Toddin antamat tiedot ylös ja kehoittivat tätä pysymään erossa epäillyttävästä miehestä ja ennen kaikkea poissa tämän talosta.
Robert joutui tutkijoiden silmätikuksi ja miehen jokaista liikettä tarkkailtiin useiden viikkojen ajan. Poliisi etsi mitä tahansa vihjeitä miehen osallisuudesta Jerryn katoamiseen, mutta lopulta – todisteiden uupuessa – tapauksen tutkinta lopetettiin. Robert oli selvinnyt tekemästään murhasta, mutta hänen mielensä kehitti jo kuumeisesti yhä julmempia tapoja kiduttaa tulevia uhrejaan. Hän halusi tuntea kokemansa vallan ja kiihkon uudelleen.
10. huhtikuuta 1985, yhdeksän kuukautta Jerry Howellin kuoleman jälkeen, Robert sai vieraakseen 20-vuotiaan Robert Sheldonin, joka tiedusteli mahdollisuutta majoittua talossa lyhyen aikaa. Sheldon oli ajautunut riitoihin tyttöystävänsä kanssa hän päätti hakea hetkellistä oleskelupaikkaa vanhan ystävänsä luota. Robert tarttui tilaisuuteen ja käytti miehen luottamusta hyväkseen. Sheldonin astuessa ulko-oven kynnyksen yli sisään taloon, hänen kohtalonsa oli sinetöity.
Robert huumasi miehen rauhoittavilla lääkkeillä ja köytti tämän yläkerran makuuhuoneen sänkyyn, jossa kidutti ja raiskasi uhrinsa toistuvasti käyttäen apuaan myös sormiaan. Hän työnsi neuloja Sheldonin kynsien alle ja murskasi uhrinsa käsien luita pihtien ja vasaran avulla. Tämän lisäksi Robert tatuoi Sheldonin vasemman olkapään tulikuumalla metallisella vaateripustimella kuin merkatakseen miehen omaisuudekseen.
Robert halusi myös riistää uhrinsa aistit injektoimalla Sheldonin silmiin viemärinpuhdistusainetta ja tukkimalla tämän korvat tiivistemassalla kuulokyvyn heikentämiseksi. Hänen tarkoituksensa oli tehdä vangin pakenemisesta entistä vaikeampaa, mutta ennen kaikkea estää tätä aavistamasta mitä seuraavaksi oli tulossa. Uhrin kokema pakokauhu ja avuton tila ruokkivat Robert Berdellan vallan tunnetta.
Aivan kuten ensimmäisenkin uhrinsa kohdalla, Robert dokumentoi yksityiskohtaisesti kaikki suorittamansa toimenpiteet ja näistä aiheutuneet uhrin reaktiot. Hän merkitsi päiväkirjaansa mm., että ohut teräksinen pianolanka, jolla oli sitonut uhrinsa sänkyyn, oli lävistänyt ihon aiheuttaen käsiin pysyviä hermovaurioita ja että tämä oli hyvä asia, koska vammat heikentäisivät uhrin kykyä vapautua ja paeta tulevaisuudessa. Hän otti jälleen myös useita valokuvia, mutta poseerasi tällä kertaa joissakin kuvissa myös itse uhrinsa vierellä.
Neljä päivää Sheldonin vangitsemisen jälkeen, 14. huhtikuuta, Robert Berdellan talolle saapui työmies suorittamaan kuukausia aiemmin sovittuja huoltotöitä. Iltapäivällä töistä kotiinsa palannut Robert säikähti pahanpäiväisesti löytäessään vieraan miehen talonsa katolta työskentelemässä. Kiinni jäämistä peläten hän riensi sisään yläkerran makuuhuoneeseen ja pohti tilanteeseen sopivaa ratkaisua. Rauhoittavien lääkkeiden antaminen saattoi olla riskialtista, joten hän päätti tappaa uhrinsa mahdollisimman nopeasti ja äänettömästi.
Robert veti muovipussin Sheldonin pään yli ja sitoi sen tiukasti kiinni uhrinsa kaulan ympärille. Hän ei ollut tyytyväinen pakotettuna tehtyyn ratkaisuunsa, mutta katseli uteliaana läpinäkyvän muovin läpi uhrinsa viimeisiä hengenvetoja. Kamppailu oli ohi vain muutamissa minuuteissa – Robert oli murhannut toisen uhrinsa.
Myöhemmin hän paloitteli jälleen ruumiin kolmannen kerroksen kylpyhuoneessa, jotta todistusaineistosta olisi helpompi hankkiutua eroon – tällä kertaa hän kuitenkin aikoi säilyttää itsellään muiston. Robert piti uhrinsa päätä jääkapissaan muutamien päivien ajan ennenkuin hautasi sen takapihalleen. Hänen tarkoituksenaan oli päästä eroon ympäröivästä kudoksesta antamalla pään maatua itsekseen.
Kesäkuussa, vain kaksi kuukautta edellisen murhan jälkeen, Robert löysi seuraavan uhrinsa päihtyneenä työkaluvajastaan. 20-vuotias Mark Wallace oli vanha tuttu, sillä Robert oli palkannut miehen aiemmin auttamaan takapihan siivouksessa – nyt hän oli päätynyt pihalla olevaan vajaan etsiessään suojaa ukkosmyrskyltä.
Avain kuten edellisenkin uhrinsa kohdalla Robert kutsui miehen taloonsa ja huumasi tämän. Jälleen kerran pahaa aavistamaton nuori mies oli päätynyt Robert Berdellan makuuhuoneeseen sadistisen kidutuksen kohteeksi.
Mark Wallace koki saman karmivan kohtalon kuin kaksi aiempaakin uhria. Robert huumasi vankinsa kokeellisilla lääkeseoksilla. Hän raiskasi ja pahoinpiteli uhrinsa toistuvasti, mutta tällä kertaa Robert kidutti uhriaan myös sähköiskuilla, jotka hän johdatti uhriinsa nänneihin ja kiveksiin kiinnitettyjen käynnistyskaapelien avulla. Yhä uudelleen Robert kytki laitteen virran päälle ja katseli kuinka uhri kouristeli ja tärisi rajusti ottaen samalla valokuvia Polaroid-kamerallaan ja tehden muistiinpanoja kirjaansa.
Robert nautti miehen vaimeista avunhuudoista ja silmien hämmentyneestä katseesta. Uhrin tuska vain lisäsi hänen kokemaansa seksuaalista nautintoa. Jos Mark uskalsi vastustaa Robertin toimenpiteitä liikaa, hän löi miestä kumivasaralla päähän tai sukuelimiin, aivan kuten hän oli toiminut aiemmin myös Sheldonin kanssa.
Jos Robert onnistui löytämään aivan erityisen suurta kipua tuottavan kohdan uhrinsa kehosta, hän merkitsi tiedon muistiin tulevaa käyttöä varten. Robert halusi viedä kokeilunsa yhä vain pidemmälle ja nähdä mitä uhrille tapahtuisi. Hän ei tuntenut sääliä – jos jotain – enneminkin ylpeyttä.
Mark Wallace joutui kestämään painajaistaan yhden päivän. Robert piti uhrinsa jakuvasti vahvasti huumattuna ja noin tunti sen jälkeen, kun hän oli tehnyt kokeita työntämällä injektioneuloja eri lihaksiin uhrinsa selässä, Mark kuoli lääkkeiden ja suukapulan aiheuttaman hapenpuutteen seurauksena. 23. kesäkuuta 1985 Robert merkitsi kirjanpitoonsa: ”Kello 19.00: Ei elonmerkkejä”. Jälleen kerran Robert hävitti todisteet silpomalla ruumiin pienemmiksi palasiksi ja kantoi säkit ulos kadun reunakiveykselle.
Kuuliaisen seksiorajan luominen oli ollut jo pitkään Robert Berdellan salainen, synkkä fantasia. Ajatus julmista teoista oli kylvetty itse asiassa jo teini-iässä vuonna 1965. Hän oli nähnyt tuolloin John Fowlesin romaaniin perustuvan elokuvan nimeltä The Collector (Neitoperho). Elokuva kertoi häiriintyneestä miehestä, joka kaappasi viehättävänä pitämänsä nuoren naisen. Hän piti naista vangittuna ikkunattomassa kivikellarissaan siinä toivossa, että tyttö oppisi ajan mittaan rakastamaan häntä. Useiden viikkojen kuluttua nainen kuitenkin kuoli saamaansa sairauteen siitäkin huolimatta, että hänen sieppaajansa yritti kaikin tavoin pitää tämän hengissä.
Elokuva oli tehnyt Robert Berdellaan pysyvän vaikutuksen ja istuttanut synkän unelman miehen ajatuksiin. Hän halusi murtaa uhriensa mielen ja vapaan tahdon – luoda tottelevaisen seksiorjan, joka ei kyseenalaistaisi hänen käskyjään. Toistaiseksi hän oli epäonnistunut yrityksissään, sillä kaikki hänen vankinsa olivat menehtyneet liian nopeasti.
Kolmen miehen kadottua omituisesti, huhut alkoivat liikkua kaupungin miespuolisten seksityöläisten keskuudessa. Robert Berdella oli jo tuttu nimi alueen miesprostituoiduille ja hänen ympärilleen oli kehittynyt käsitys agressiivisesta miehestä, joka halusi sitoa seksikumppaninsa ja hallita tilannetta täydellisesti. Hänen maineensa oli yksiselitteisen huono pienehkössä homoseksuaalien yhteisössä – itse asiassa monet, jotka olivat harrastaneet seksiä hänen kanssaan, kehoittivat toisia pitäytymään erossa vaarallisena pitämästään miehestä.
Robert oli tähän mennessä kiduttanut ja murhannut julmalla tavalla jo kolme miestä. Ensimmäisen uhrinsa, Jerry Howellin kohdalla, kyse oli puhtaasti maksamattoman velan aiheuttamasta vihasta. Nyt hän alkoi kuitenkin nauttia suunnattomasti uhrien avuttomuudesta ja kokemastaan vallan tunteesta. Pelko uhrien silmissä vain voimisti Robert Berdellan kokemaa seksuaalista nautintoa ja ruokki hänen kasvavaa pahuuttaan. Joka kerralla hänen käyttämänsä menetelmät olivat saaneet yhä vain julmempia muotoja eikä miehellä ollut aikomustakaan hylätä synkkiä fantasioitaan.
Huonosta maineestaan huolimatta kaupungista löytyi vielä miehiä, jotka luottivat Robert Berdellaan. Yksi näistä miehistä oli James Ferris, joka soitti Robertille 26. syyskuuta 1985 ja tiedusteli mahdollisuutta päästä asumaan miehen luokse joksikin aikaa. Robert suostui miehen pyyntöön ja sopi tapaavansa Jamesin baarissa vielä samana iltana. Illan päätteeksi miehet saapuivat Robert Berdellan talolle, jossa hän huumasi uhrinsa ateriaan piilotettujen rauhoittavien lääkkeiden avulla.
Robert sitoi jälleen uhrinsa sänkyynsä ja toisti rutiinin omaisesti edellisiltä kerroilta tuttua kaavaa. Mutta jälleen kerran hän oli kehittänyt uusia keinoja aiheuttaakseen uhrilleen enemmän kipua. Hän työnsi neuloja uhrinsa kaulaan ja sukupuolielimiin ja antoi tälle toistuvia useiden minuuttien pituisia sähköiskuja eri puolille kehoa mm. olkapäihin, kiveksiin ja silmäluomiin. Käynnistyskaapelien sijaan Robert oli tällä kertaa kytkenyt muuntajan kahteen teräksiseen keittolastaan, joiden ansiosta hän saattoi nyt nopeasti antaa sähköiskuja haluamaansa paikkaan ilman, että hänen tarvitsi irroittaa johtoja.
Tällä kertaa Robert kokeili uhriinsa myös uutta rauhoittavaa lääkeainetta. Hän piikitti Jamesiin ketamiinia, joka saattaa annostuksesta riippuen aiheuttaa kohtelleen voimakkaita painajaismaisia hallusinaatioita ja kuolemanpelkotuntemuksia. Haittavaikutuksiin kuuluvat myös pahoinvointi, epämiellyttävä olo, koordinaatiovaikeudet ja huimaus. Jamesin kokemaa kauhua voi vain arvailla, sillä lääkkeen aiheuttamien piinaavien tuntemuksien lisäksi hän joutui samaan aikaan kestämään toistuvaa fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa.
Robert halusi viedä uhriensa kärsimyksen äärirajoille. Hänen tarkoituksensa oli testata paljonko ihmiskeho kykenisi lopulta kestämään, mutta jälleen virheellinen lääkkeiden yhdistelmä koitui uhrin kohtaloksi. Noin 27 tuntia kestäneen kidutuksen jälkeen Jamesin piina oli viimein ohi ja Robert hävitti ruumiin samaan tapaan kuin aiemminkin.
Muutamia päiviä James Ferrisin katoamisen jälkeen hänen vaimonsa ilmoitti miehensä kadonneeksi. Jamesin vaimo ja äiti epäilivät heti alusta alkaen Robert Berdellan olevan katoamisen takana, sillä poistuttuaan kotoaan James oli maininnut vaimolleen suuntaavansa tämän talolle. Miehen lähdettyä hänestä ei oltu tehty näköhavaintoja.
Poliisi kuulusteli Robert Berdellaa jo toistamiseen reilun vuoden sisään ja laittoi miehen jälleen seurantaan. Tie nousi kuitenkin nopeasti pystyyn tälläkin kertaa, sillä kovista ponnisteluistaan huolimatta kadonneiden henkilöiden yksikkö ei onnistunut löytämään linkkiä Robert Berdellan ja James Ferrisin katoamisen välillä. Konkreettiset todisteet puuttuivat eikä poliisilla yksinkertaisesti ollut asianmukaista syytä suorittaa etsintää miehen kotona.
17. kesäkuuta 1986 Robert valitsi seuraavan uhrinsa. Todd Stoops oli 23-vuotias huumeriippuvainen ja satunnainen miesprostituoitu, joka oli asunut vaimonsa kanssa Robert Berdellan talossa muutama vuosi aikaisemmin. Robert oli tuolloin yrittänyt auttaa pariskuntaa jälleen omille jaloilleen ja vastapalvelukseksi antamastaan avusta Robert oli saanut Toddilta seksipalveluita.
Nyt pari vuotta myöhemmin miehet törmäsivät jälleen sattumalta toisiinsa kaupungin keskustassa ja Robert kutsui vanhan tuttunsa kotiinsa lounaalle. Tarjolla oli myös rahaa seksipalveluita vastaan. Todd tarvitsi kipeästi rahaa huumeisiin, joten päätti tarttua miehen tarjoukseen – siitäkin huolimatta, että poliisi oli muutama vuosi aiemmin kehoittanut tätä pysymään erossa Robert Berdellasta.
Robert aloitti jälleen kerran tappavan rutiininsa. Hän huumasi 23-vuotiaan uhrinsa ja sitoi tämän yläkerran sänkyynsä, jossa nuori mies joutui kärsimään jopa kahden viikon ajan sadistisen kiduttajansa armoilla.
Todd Stoops oli aivan erityinen uhri sillä Robert tunsi seksuaalista vetoa miestä kohtaan ja ehkä osittain tästäkin syystä hänen toimintansa oli tällä kertaa entistä suunnitelmallisempaa. Robert yritti sokaista uhrinsa antamalla sähköiskuja tämän silmäluomiin ja injektoimalla viemärinpuhdistajaa molempiin silmiin. Todd Stoops joutui kärsimään käsittämätöntä väkivaltaa ja alistamista useiden päivien ajan. Toistuvia raiskauksia, ruoskintaa, neuloja ja voimakkaita sähköiskuja.
27. kesäkuuta, toisella vankeusviikolla, Robert raiskasi uhrinsa nyrkkiään avuksi käyttäen. Useita minuutteja kestäneen toimenpiteen seurauksena uhrin peräaukon seinämä repeytyi. Aluksi verenvuoto oli vähäistä, mutta jonkin ajan kuluttua Robert havaitsi tumman ja paksun verisen massan, jonka hän kirjasi alkaneen aamulla kello kuusi. Vammasta piittaamatta Robert jatkoi uhrinsa pahoinpitelyä piiskaamalla tätä raivokkaasti sähköjohdolla Toddin huutaessa kivusta.
Vaikka Robert oli suukapuloinut uhrinsa paksulla liinalla ja sitonut sen tiukasti paikalleen pianolangan avulla, Todd oli hänen mielestään edelleen liian äänekäs. Robert pelkäsi naapurien havahtuvan uhrinsa tuskaisiin huutoihin ja päätti kokeilla toisenlaista keinoa. Hän ruiskutti varovasti nestemäistä viemärinpuhdistusainetta kaulan läpi uhrinsa äänihuuliin, pyrkien estämään tämän läpitunkevan huutamisen.
Myöhemmin päivällä Toddille nousi korkea kuume ja mies alkoi täristä viluissaan. Robert yritti hoitaa uhriaan useilla koirille tarkoitetuilla antibiooteilla, mutta hänen vankinsa tila kohentunut. Verenvuoto jatkui tauotta. Robert ei tosin antanut asialle paljon painoarvoa, vaan jatkoi uhrinsa seksuaalista pahoinpitelyä ja sähköshokkeja. Varotoimena Robert mursi uhrinsa sormet varmistaakseen, että tämä ei kykenisi avaamaan ranteisiin ja nilkkoihin kiinnitettyjä siteitä.
Päivien kuluessa Toddin tila vain jatkoi heikkenemistään. Hän oli laihtunut valtavasti ja kärsi pahasta nestehukasta. Robert oli myös ajellut miehen kaljuksi, koska tämän kiharat hiukset olivat sotkeutuneet jatkuvasti käsien siteisiin – Todd oli enää vain vaivoin tunnistettavissa samaksi ihmiseksi, jolta näytti vielä muutama viikko aikaisemmin.
Vankeutensa lopulla Todd ei kyennyt pitämään enää ruokaa sisällään tai hengittämään istuma-asennossa. 1. heinäkuuta 1986 hän menehtyi peräaukon seinämän repeämän aiheuttamaan septiseen sokkiin.
Jälleen kerran päästäkseen todisteista eroon Robert valutti ruumiin kuiviin ja pilkkoi sen pienempiin osiin. Roska-auton seuraavaan kierrokseen oli kuitenkin vielä useita päiviä, joten hän säilytti muoviin käärittyjä ruumiinosia viileässä kellarissaan pyrkien hidastamaan mätänemisprosessia. Vajaa viikko myöhemmin maanantaina 7. heinäkuuta hän siirsi jälleen säkit ulos odottamaan jätehuollon keräystä.
Keväällä 1987 Robert ystävystyi 20-vuotiaan Larry Pearsonin kanssa, kun mies ilmestyi sattumalta hänen liikkeeseensä. Pian tämän jälkeen Larry majoittui väliaikaisesti Robert Berdellan luokse ja maksoi vuokransa tekemällä erilaisia kotitöitä.
Robert Berdellan tarkoitus ei alunperin ollut vangita Larrya, mutta suunnitelma muuttui 23. kesäkuuta, kun Robert ärsyyntyi tämän homomiehiin kohdistuneesta vitsailusta. Samana iltana hän huumasi Larryn rauhoittavilla lääkkeillä terästetyillä alkoholijuomilla, jonka jälkeen ruiskutti uhriinsa klooripromatsiinia.
Larry oli aikaisempia uhreja merkittävästi isompi, joten miehen kantaminen yläkertaan olisi ollut huomattavan vaikeaa. Niinpä Robert päätti siivota kellarista alueen, jossa voisi pitää miestä vankinaan.
Robert asetti 20-vuotiaan Larryn sementtilattialle ja sitoi tämän kädet pianolangalla ja käsiraudoilla tiilipylvääseen. Pianovaijeri kulki hänen selkänsä ympäri ja kainaloiden alta suuhun, jonka jälkeen Robert kiristi ohuen langan uhrinsa pään ympäri. Pianolanka oli niin tiukalla että se kaivautui osittain ihon läpi kasvolihaksiin ja pakotti Larryn suun auki siten, että hän ei kyennyt edes nielaisemaan kunnolla. Hän sotki uhrinsa silmät viemärinpuhdistajalla ja injektoi ainetta myös tämän äänihuuliin, estääkseen Larrya huutamasta.
Robert Berdellan pyrkimys oli murtaa uhrinsa ja alistaa mies seksiorjakseen vailla omaa tahtoa. Sama rutiini toistui aamusta iltaan useiden päivien ajan. Hän kidutti uhriaan kellarissa mm. toistuvilla sähköiskuilla, ruoskimalla sekä murtamalla tämän sormia ja käsien luita metallisen tangon avulla.
Robert aloitti jokaisen aamun Larryn raiskauksella. Kylmä sementtilattia oli hänen mielestään kuitenkin liian epämukava, joten ensimmäisen viikon jälkeen Robert toi kellariin ohuen patjan. Larry Pearsonille pehmeämpi makuualusta oli laiha lohtu.
Kolmen viikon vankeuden ja jatkuvan kidutuksen jälkeen Robert uskoi uhrinsa viimein ansainneen luottamuksensa ja päätti siirtää Larryn makuuhuoneeseen. Hän kiinnitti pannan vankinsa kaulaan ja ohjasi miehen rappusiin. Robert ilmoitti, että jos tämä jatkaisi lupaavasti alkanutta yhteistyötä hän ei tulisi enää kokemaan yhtä paljon kipua. Larry ei tehnyt vastarintaa.
Päivien kuluessa taistelutahtonsa menettänyt Larry pyrki yhä enemmän olemaan Robertille mieliksi. Hän muun muassa teeskenteli nauttivansa anaaliseksistä saadakseen katsoa televisiota päivisin sillä aikaa, kun Robert teki töitä antiikkikaupallaan. Uhrinsa alistuneen ja myöntyvän käyttäytymisen myötä Robert tuli yhä rennommaksi seksiorjansa seurassa, jonka kannustamana alkoi vaatia Larrylta säännöllisesti suuseksiä.
Keskiviikkona 5. elokuuta, kuusi viikkoa vangitsemisen jälkeen, Robert Berdella vaati jälleen uhriltaan suuseksiä. Larry oli tähän mennessä menettänyt jo kaiken toivonsa eikä enää uskonut pakomahdollisuuksiinsa. Hän päätti taistella vastaan ja puri vangitsijansa penistä voimiensa takaa. Raivostunut Robert tarttui isoon puiseen keppiin ja alkoi hakata vankiaan vimmaisesti päähän, kunnes Larry menetti tajuntansa.
Vamma oli niin vakava, että Robert tarvitsi sairaalahoitoa. Hän ajoi Menorah Memorialin sairaalaan, jossa hänet tikattiin verenvuodon tyrehdyttämiseksi. Yllätyksekseen Robert sai kuitenkin kuulla, että hänen tulisi viettää sairaalassa useita päiviä, kunnes hänen haavansa olisivat parantuneet turvallisesti.
Robert tiesi, että hänen urhinsa palaisi todennäköisesti pian tajuihinsa ja kertoi lääkärille, että hänen olisi tilattava taksi ja käytävä pikaisesti kotonaan hoitamassa koiraansa, joka oli juuri saanut pentuja. Hän lupasi palata takaisin muutamassa tunnissa.
Robert palasi kotiinsa ja tukehdutti sängyllä tajuttomana makaavan Larryn muovipussilla. Hän jätti kuolleen miehen sängylle ja käveli takaisin ulos talon edessä odottavalle taksille. Vielä ennen poistumistaan hän kytki ilmastoinnin täysille pitääkseen talon mahdollisimman viileänä sängyssään makaavan ruumiin takia.
Sairaalasta kotiuduttuaan Robert ryhtyi välittömästi toimiin, sillä ruumiista lähtevä haju alkaisi pian muodostua ongelmaksi. Siitäkin huolimatta, että Robert oli vielä suhteellisen huonossa kunnossa penikselle suoritetun leikkauksen jälkeen, hän raahasi Larryn ruumiin kellariin ja aloitti tutun prosessin. Ruumiin paloittelu kesti kaksi päivää sillä Robert pystyi työstämään vain yhtä ruumiinosaa kerrallaan ennen kuin joutui jälleen lepäämään.
Larry oli noussut Robertin uhreista kaikkein merkittävimmäksi – olihan tämä selviytynyt miehen käsittelyssä kaikkein pisimpään – jopa kuusi viikkoa. Onnistumisensa kunniaksi Robert päätti säilyttää uhrinsa pään muistonaan. Heikkokuntoinen Robert kääri pään muoviin ja säilytti sitä pakastimessa lähes viikon ajan. Kerättyään riittävästi voimia hän kaivoi takapihalle aikaisemmin hautaamansa Sheldonin pääkallon ylös ja korvasi sen Larryn päällä.
Robert toi Sheldonin pään sisälle taloon. Hän poisti kallosta hampaat ja asetteli ne kahteen erilliseen kirjekuoreen. Pääkallon hän piilotti yläkerrassa sijainneeseen komeroon, jossa säilytti kaikki uhreistaan säilyttämänsä muistot.
Edellisestä uhrista oli kulunut noin yhdeksän kuukautta, kun Robert päätti jälleen toimia. 29. maaliskuuta 1988 hän sieppasi viimeisen uhrinsa, 22-vuotiaan miesprostituoidun Christopher Brysonin, jonka hän houkutteli kotiinsa lupaamalla miehelle huumeita ja maksun seksiä vastaan. Talolla miehet nauttivat yhdessä muutamat oluet ennenkuin päättivät siirtyä yläkerran makuuhuoneeseen. Christopher kulki edellä ja ryhtyi nousemaan rappusia ylös kohti seuraavaa kerrosta, kun Robert iski uhrinsa tajuttomaksi rautaputkella ja sitoi miehen jälleen makuuhuoneensa sänkyyn.
Robert huumasi vankinsa rauhoittavalla ruiskeella ja aloitti rituaalinsa. Aluksi Christopher yritti vastustaa hyökkääjäänsä taistelemalla vastaan ja yrittäen huutaa apua, mutta pakotietä ei ollut. Robert rankaisi jokaista miehen vastusteluyritystä kaivamalla sormillaan tämän silmiä ja antamalla sähköiskuja miehen sukupuolielimiin. Tälläkin kertaa Robert ruiskutti valkaisuainetta uhrinsa silmiin ja äänihuuliin. Hän kertoi uhrilleen, että tämän olisi toteltava hänen jokaista vaatimustaan eikä missään vaiheessa saisi vastustaa – rangaistus tottelemattomuudesta olisi ankara.
Robert kiinnitti vankinsa kaulaan raskaan, nahkaisen kaulapannan ja talutushihnan, jonka avulla hän saattoi valvoa mm. uhrinsa vessakäyntejä. Hän halusi joka käänteessä muistuttaa uhriaan tämän asemasta henkilökohtaisena seksiorajaan.
Kidutusta kesti kaikkiaan neljä päivää, jonka aikana Robert raiskasi ja pahoinpiteli uhriaan usein eri tavoin. Robert puhui jatkuvasti säännöistä, joita vangin oli noudatettava. Hän näytti valokuvia muista uhreistaan ja kertoi, että he kaikki olivat kuolleet tottelemattomuuttaan eikä epäröisi tappaa myöskään Christopheria. Jos tämä taas käyttäytyisi kunnolla hänet palkittaisiin etuuksilla. Mutta joka aamuisesta seksistä – tai enneminkin raiskauksista – ei neuvoteltu.
Christopher vietti suurimaan osan ajastaan sänkyyn sidottuna ja hänen kätensä olivat täysin tunnottomat. Valkaisuaineen takia hänen silmänsä olivat turvonneet golfpallon kokoisiksi ja Christopher pelkäsi menettäneensä näkönsä pysyvästi. Hän uskoi vakaasti kulkevansa kohti hidasta kuolemaa.
Christopherin tilaisuus koitti viimein aamulla 2. huhtikuuta 1988. Robert oli jättänyt jälleen miehen yksin lähdettyään töihin. Mutta tavoistaan poiketen hän oli suostunut sitomaan vankinsa kädet kiinni toisiinsa tämän etupuolelle.
Osa rauhoittavista lääkkeistä oli jo ehtinyt vaikuttaa, mutta Christoper ryhtyi toimeen ja 20 minuutin ponnistelujen jälkeen hän onnistui avaamaan ranteidensa ympärille sidotun köyden. Nilkkojen köydet olivat kuitenkin liian kireällä ja tokkurainen Christoper ymmärsi, että solmujen avaaminen saattaisi viedä useita tunteja. Aikaa ei todennäköisesti ollut riittävästi, joten mies päätti kerätä hetken ajatuksiaan. Samalla Christoper yritti kuunnella tarkasti talosta kuuluvia ääniä varmistaakseen, että hän todella oli talossa aivan yksin.
Tuolloin Christopher huomasi yöpöydällä lojuvan tulitikkuaskin, jonka Robert oli unohtanut näkyville. Kourallisella tulitikkuja hän poltti nilkkoihin sidottuja köysiä varovasti, kunnes ne lopulta antoivat periksi.
Saatuaan itsensä vapaaksi Christopher nousi varovasti jaloilleen. Tokkurainen mies joutui keskittymään toden teolla säilyttääkseen tasapainonsa. Hän ajatteli ensin yksinkertaisesti vain kävellä ulos etuovesta, mutta tuli toisiin aatoksiin, sillä pelkäsi vangitsijansa piileskelevän alakerrassa. Siispä hän käveli makuuhuoneen ikkunalle ja huomasi yllätyksekseen, että sitä ei oltu lukittu.
Christopher astui ulos toisen kerroksen ikkunasta ja laski jalkansa huolellisesti seinää reunustavalle kapealle kielekkeelle. Hän yritti epätoivoisesti hahmottaa etupihalle avautuvaa näkymää, mutta kirkas auringonvalo poltti miehen turvonneita silmiä – kaikki näytti sumuiselta. Samassa hänen toinen jalkansa lipesi ulokkeelta ja mies putosi toisesta kerroksesta maahan katkaisten samalla toisen jalkansa. Kivusta piittaamatta mies jatkoi paniikissa matkaansa kadun toisella puolella kävelevää kaupungin työntekijää kohti. Hänellä ei ollut varaa menettää tilaisuuttaan.
Mittarinlukija oli tehnyt alueella suunniteltua kierrostaan, kun yhtäkkiä hänen matkansa keskeytti omituinen näky. Häntä kohti nilkuttanut mies oli täysin alasti kaulassaan vain koiran kaulapanta, johon oli kiinnitetty punainen talutushihna. Mies näytti riutuneelta ja sekavalta – silmät olivat verestävät ja turvonneet ja hänen ranteensa ja nilkkansa olivat hiertyneet punertaviksi. Mies oli selvästi poissa tolaltaan – hän toisteli käheällä äänellään: ”Soita poliisit!”
Lähistöllä partioinut yksikkö otti hälytyksen vastaan. Poliisit käärivät alastoman miehen huovan sisään ja kuulustelivat tätä paikan päällä. Järkyttynyt Christopher kertoi poliiseille vankeudestaan ja kokemistaan julmuuksista, mutta viranomaisilla oli vasta toisen osapuolen kertomus tapahtumista. Kyseessä saattoi hyvinkin olla vain rakastavaisten välinen riita, jossa asioita vääristeltiin tarkoituksella – tällaiset tapaukset eivät olleet harvinaisia. Seuraava askel oli siis kuulustella talon omistajaa, Robert Berdellaa.
Tehtävään määrätyt virkapukuiset poliisit jäivät odottamaan talon ulkopuolelle omistajan paluuta. Kun Robert palasi myöhemmin iltapäivällä töistä kotiinsa, poliisi otti mustaan paitaan pukeutuneen miehen kiinni ja pidätti tämän epäiltynä seksuaalisesta väkivallasta. Robert kuljetettiin keskustan poliisiasemalle kuulusteluja varten, jossa mies kieltäytyi allekirjoittamasta suostumusta asuntonsa tutkimiseen. Miehen lupaa ei kuitenkaan lopulta edes tarvittu, sillä Christopher Brysonin todistajanlausunnon ansiosta tutkijat saivat etsintäluvan Robert Berdellan kotiin vielä saman päivän aikana.
Reilun kolmen vuoden aikana Robert oli kiduttanut ja murhannut kuusi miestä. Poliisi ei vielä tiennyt, että he tulisivat pian paljastamaan sadistisen sarjamurhaajan tekemät järkyttävät rikokset.
Tutkinnanjohtaja Troy Cole otti tapauksen vastaan, mutta aivan ensimmäiseksi tarvittiin eläinsuojeluviranomaisia turvaamaan tutkijoiden työskentely ja ottamaan kiinni Robert Berdellan koirat tämän kotoa. Vasta tämän jälkeen ryhmä tutkijoita aloitti etsinnät miehen talossa.
Talo oli täyden kaaoksen vallassa ja ilmassa leijui kuvottava haju. Tavaroita ja koirien ulostetta oli joka puolella. Troy Cole kertoi talon olleen yksi vastenmielisimmistä koko urallaan.
Poliisin ensimmäinen tehtävä oli löytää Christopherin kuvailema huone ja vahvistaa miehen kertoma tarina. Yläkerrasta poliisi löysikin kuvaukseen sopivan makuuhuoneen, jossa miestä oli pidetty vankina. Sängyn päätylautaan oli kiinnitetty siteitä molemmin puolin ja patjan päällä oli palaneita köyden pätkiä. Sängyn alta tutkijat löysivät alkeellisen verkkovirtaan kytketyn laitteen, johon oli liitetty auton käynnistyskaapelit. Yöpöydällä olevan tarjottimen päällä oli useita ruiskuja ja lattialla pornografisia lehtiä. Mikään ei vielä viitannut vakaviin rikoksiin, mutta lisää löytöjä oli tiedossa.
Tutkinnan laajentuessa muihin huoneisiin ja kerroksiin poliisi löysi talosta satoja polaroid-kuvia useista eri miehistä, jotka näyttivät olevan puoliksi tajuttomassa tilassa. Joissakin kuvissa heidän silmistään oli erotettavissa yksiselitteisesti pelkkää kauhua. Tutkinnanjohtaja muistaa aivan erityisesti yhden kuvan, jossa eloton ruumis roikkui pää alaspäin katon teräspalkista. Myöhemmin selvisi, että kuva oli otettu talon kellarissa.
Tutkijat löysivät myös Robert Berdellan ylläpitämän kirjanpidon, joka sisälsi yksityiskohtaisia kuvauksia uhrien kokemasta seksuaalisesta väkivallasta ja kidutuksesta. Päiväkirja sisälsi mm. seuraavat merkinnät:
Tutkijat eivät jättäneet yhtäkään kiveä kääntämättä. Robert Berdellan järkyttävistä rikoksista paljastui jatkuvasti vain karmivampia todisteita. Pussillinen nikamia, jotka oli ilmeisesti keitetty ja valkaistu puhtaiksi, kaksi kirjekuorta, jotka sisälsivät ihmisen hampaita sekä ihmisen pääkallo, joka patologin alustavan arvion mukaan oli alle kaksi vuotta vanha. Kellarista tutkijat löysivät moottorisahan, josta myöhemmin havaittiin jäämiä ihmisen kudoksista ja verestä. Poliisi luetteloi huolellisesti kaikki todisteet, joilla uskoi olevan tapauksen tutkinnan kannalta ilmeistä arvoa.
Takapihan tarkemmassa tutkinnassa poliisi havaitisi nurmikolla kaksi selkeästi vihreämpää pienehköä aluetta. Kaivauksien tuloksena poliisi löysi takapihalta toisen osittain maatuneen pääkallon, jossa oli vielä selkeästi erotettavissa kudosta ja hiuksia. Robertin tarkoitus oli lopulta kaivaa pääkallo ylös puhdistamista ja valkaisua varten.
Kun poliisi laajensi etsintäänsä Robert Berdellan antiikkikaupan tiloihin, he tekivät liikkeen näyteikkunasta makaaberin löydön – kaksi pääkalloa, jotka olivat niin valkoisia, että näyttivät muoviselta rekvisiitalta. Myöhemmin kävi kuitenkin ilmi, että kyseessä oli itseasissa kaksi Robertin uhria.
Robert Berdellan pakkomielle ja röyhkeä käytös koituivat lopulta hänen kohtalokseen, mutta poliisilla oli vielä valtava ponnistus edessään. Yläkerran komerosta ja takapihalta löydetyt kallot piti tunnistaa. Samoin Polaroid-kuvissa näkyvät nuoret miehet. Tehtävä ei tulisi olemaan helppo sillä kuvia oli satoja ja vain osassa näkyi uhrien kasvot.
Robert Berdellan kirjanpitoa, valokuvia ja hammastietoja avuksi käyttäen, poliisi onnistui selvittämään toisen pääkallon kuuluneen Larry Pearsonille. 3. elokuuta 1988 Robert tuotiin Kansas Cityn käräjäoikeuteen vastaamaan syytteeseen ensimmäisen asteen murhasta, mutta ennen kuin käsittely ehti edes kunnolla alkaa Robert Berdella tunnusti syyllistyneensä miehen murhaan. Tunnustus yllätti syyttäjät täysin, mutta puolustuksen motiivi oli selkeä. Suostumalla tunnustamaan syyllisyytensä ensimmäisen asteen murhaan Berdella hyväksyi automaattisesti elinkautisen vankeusrangaistuksen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen vapauteen ja vältti kuoleman tuomion.
Muutaman päivän kuluessa rikoslaboratorio oli tunnistanut toisen kallon kuuluneen Robert Sheldonille. Syyttäjät ilmoittivat Berdellan asianajajille, että uusia murhasyytteitä valmisteltiin, mutta tällä kertaa he aikoivat vaatia kuolemantuomiota. Kun Robert tuotiin jälleen oikeuden eteen vastaamaan toista murhaa koskevaan syytteeseen, hän yllättäen kiisti syyllisyytensä. Tapauksen käsittelylle määrättiin oikeudenkäyntipäivä.
Muutamaa päivää myöhemmin Berdellan asianajajat lähestyivät syyttäjiä. He olivat kiinnostuneita tekemään sopimuksen. Sisältö oli yksinkertainen: Robert tunnustaisi kaiken tekemänsä, antaisi viranomaisille yksityiskohtaiset tiedot jokaisesta rikoksesta ja suostuisi tunnustamaan syyllisyytensä. Vastineeksi hän halusi syyttäjien luopuvan kuolemanrangaistusvaatimuksestaan.
Vakavan harkinnan jälkeen syyttäjät päättivät hyväksyä sopimuksen, mutta molemmat osapuolet olivat yhtä mieltä siitä, että täydellisen tunnustuksen ei tulisi tapahtua julkisesti.
13. joulukuuta aamulla hieman yhdeksän jälkeen paikallisen vankilan kellarikerroksessa sijaitsevaan kokoushuoneeseen astui kaksi syyttäjää. Robert Berdella oli jo paikalla yhdessä kahden asianajajansa sekä tuomioistuimen virallisen stenografin kanssa. Seuraavien kolmen päivän ajan Robert vastasi kaikkiin hänelle esitettyihin kysymyksiin yksityiskohtaisesti minkäänlaista katumusta osoittamatta. Syyttäjän kokemuksen mukaan hän näytti nauttivan tapahtumien kuvailemisesta ja uudelleen elämisestä. Hän näytti suorastaan ylpeältä. Robert tunnusti kaikki kuusi murhaa.
Tunnustuksensa myötä Robert vältti kuolemantuomion. Maanantaina 19. joulukuuta, Robert Berdella saapui virallisesti oikeuden eteen tunnustamaan syyllisyytensä myös viiteen muuhun paljastamaansa murhaan. Neljässä viidestä syytekohdasta hän tunnusti sopimuksen mukaan syyllisyytensä toisen asteen murhaan. Robert Sheldonin tapauksessa ensimmäisen asteen murhaan.
Robert Berdella tuomittiin kahteen elinkautiseen ensimmäisen asteen murhista ja neljään ehdolliseen elinkautiseen toisen asteen murhista. Mutta vain neljä vuotta myöhemmin 8. lokakuuta 1992 Robert Berdella kuoli Missourin osavaltion rangaistuslaitoksessa sydänkotaukseen. Hän oli kuollessaan 43-vuotias.
Vain reilun kolmen vuoden aikana Robert Berdella toteutti kuuden miehen raa’at raiskaukset ja murhat. Ruumiit hän pilkkoi osiin niin järjestelmällisellä tarkkuudella, että sai lopulta lempinimekseen ”The Kansas City butcher”. Uhrien julma, pitkäkestoinen kidutus ja miehen suoranainen pakkomielle järkyttäviä tekojaan kohtaan tekivät Robert Bedellasta yhden maailman pahimmista murhaajista.
Käsikirjoituksissa esitetyt tapahtumat perustuvat erilaisista onlinejulkaisuista, haastatteluista, oikeudenkäyntiasiakirjoista, kirjoista, videoista ja/tai dokumenttielokuvista kerättyihin tietoihin. Teksti heijastaa omaa tulkintaani ja ymmärrystäni tapauksesta, enkä voi taata tietojen paikkansapitävyyttä tai täydellisyyttä.
Haluatko rajattoman pääsyn maksullisiin jaksoihin Spotifyssä? Osoita tukesi liittymällä tilaajaksi hintaan 0,99€/kk.
