Edmund Kemper

Edmund Kemper syntyi joulukuussa 1948 Kalifornian Burbankissa. Poika oli perheen keskimmäinen lapsi. Hänen vanhempansa, äiti Clarnell ja isä Edmund Kemper II, elivät rakkaudettomassa suhteessa, joka oli lapsien kannalta suorastaan myrkyllinen.

Clarnell, jolle äitiys tuntui olevan lähinnä pelkkä taakka, ei toden totta ollut mukava nainen. Hän vähätteli jatkuvasti miestään tehden parhaansa viedäkseen tämän elämästä kaiken mahdollisen ilon. Verbaalinen väkivalta oli niin kokonaisvaltaista ja säälimätöntä, että Edmundin isä, joka oli toisen maailmasodan veteraani, kertoi jopa sodan kauheuksien kalpenevan vaimonsa rinnalla.

Alkoholiin taipuvaisen äidin viha ei tosin rajoittunut vain isään, sillä myös nuori Edmund joutui äitinsä jatkuvan nimittelyn, nöyryytyksen ja pahoinpitelyjen kohteeksi. Clarnell kieltäytyi jopa osoittamasta hellyyttä pojalleen väittäen, että liika huomio muuttaisi tämän vain homoseksuaaliksi. Äiti myös kertoi pojalleen tämän muistuttavan häntä päivästä toiseen vain epäonnistuneesta avioliitostaan ja ettei yksikään nainen tulisi koskaan rakastamaan tätä.

Nuori Edmund oli jo varhain innostunut omituisista leikeistä, joista hänen suosikkinsa olivat mm. sähkötuoli ja kaasukammio. Poika antoi sisarustensa sitoa itsensä tuoliin köydellä ja käski näitä kytkemään mielikuvitusvirran päälle, esittäen sitten saavansa sähköiskun ja kuolevansa kaiken päätteeksi. Hän myös leikkasi sisariensa nukkejen päitä ja raajoja irti.

Suurikokoinen Edmund oli koulussa pituutensa takia muiden joukosta erottuva luonnonoikku. Nimittely ei tosin rajoittunut vain kouluun, sillä kotona nuori poika joutui äitinsä Clarnellin pilkankohteeksi. Ilkeä nainen nimitteli poikaansa mm. sirkuksen kummajaiseksi ja geneettisesti saastuneeksi epäonnistumiseksi.

Kasvaessaan Edmund alkoi hiljalleen etääntyä sisaruksistaan ja kehittämään päänsä sisällä turmeltuneita fantasioita. Mielen epätasapaino ei tosin ollut vain puberteetin aiheuttamaa hormonaalista heilahtelua, sillä nuori poika alkoi unelmoida mm. eläinten kiduttamisesta ja vain 10 vuoden ikäisenä Edmund hautasi perheen kissan elävältä takapihan puutarhaan. Hän odotti sitten kaksi päivää varmistuakseen, että kissa oli varmasti kuollut, jonka jälkeen kaivoi raadon jälleen esiin tutkiakseen sen ruumista.

Muutama vuosi myöhemmin mustasukkainen Edmund tappoi perheen toisen kissan, koska tämä oli kiintynyt enemmän hänen sisarukseensa. 13-vuotias poika halkaisi kissan kallon machetella tutkiakseen tämän aivoja ja piilotti sitten kissan jäänteitä vaatekaappiinsa.

Pojan äiti Clarnell kuitenkin löysi nopeasti huoneeseen piilotetun raadon, siitä lähtevän karmean hajun perusteella. Rangaistukseksi järkyttynyt äiti pakotti poikansa nukkumaan tulevat yönsä kellarissa, koska pelkäsi tyttäriensä turvallisuuden puolesta. Pojan sisarusten noustessa yläkertaan omiin makuuhuoneisiinsa nukkumaan, Edmund laskeutui ilta toisensa jälkeen alas pimeään kellariin, jonne kuljettiin keittiön pöydän alla olevan lukitun lattialuukun kautta. Isä ei varsinaisesti hyväksynyt äidin toimintaa, muttei siitäkään huolimatta tehnyt mitään pelastaakseen poikaansa kellarin kylmyydeltä.

Edmund oli ollut aina läheinen isänsä kanssa ja pitänyt tätä suuressa arvossa, mutta vanhempien viimein erottua poika päätyi äitinsä matkaan. Clarnell muutti lapsineen Montanan osavaltiossa sijaitsevaan Helenan kaupunkiin, jossa äiti tapasi pian uuden miehen ja meni tämän kanssa naimisiin. Isäpuoli teki kaikkensa voittaakseen nuoren pojan luottamuksen puolelleen, mutta sinnikkäistä yrityksistä huolimatta Edmund lähinnä vain fantasioi tämän pään murskaamisesta rautakangella.

Vuonna 1963 15-vuotias Edmund oli saanut uusioperheestä tarpeekseen. Poika halveksui äitiään enemmän kuin koskaan ja päätti karata kotoaan asuakseen isänsä kanssa. Edmund pakkasi tavaransa ja liftasi sitten miltei 2000 km matkan aina Los Angelesiin asti.

Jälleennäkeminen ei kuitenkaan vastannut Edmundin odotuksia. Hänen isällään oli nyt uusi perhe, johon kuului vaimon lisäksi myös tämän lapsi edellisestä liitosta. Edmund asuikin isänsä luona lopulta vain noin kuukauden ajan, kunnes tämän uusi vaimo sai tarpeekseen Edmundin omituisesta käytöksestä.

Äiti ei kuitenkaan halunnut enää poikaansa takaisin. Nainen oli ollut alun perinkin lähinnä vain tyytyväinen pojan yhtäkkisestä katoamisesta. Edmundin isälle ei siis jäänyt lopulta muita vaihtoehtoja kuin kuljettaa poikansa tämän isovanhempien luokse, joille väitti, ettei voinut itse elättää poikaansa rahavaikeuksien takia.

Edmundin isovanhemmat asuivat syrjäisellä alueella Kalifornian North Forkin vuoristoisissa maisemissa. Hänen isoäitinsä Maude ei ollut aivan yhtä pahantahtoinen kuin Clarnell, mutta täälläkin vanha nainen piti huolen siitä, että poika ja aivan erityisesti tämän isoisä saivat päivästä toiseen osakseen ilkeää naljailua ja nimittelyä.

Edmund tunsi itsensä hylätyksi, mutta pojalla ei toisaalta ollut muutakaan paikkaa mihin enää mennä. Vaikka Edmund vihasikin syvästi vastenmielistä isoäitiään, hän tuli onnekseen hyvin toimeen isoisänsä kanssa. Mies opetti poikaa mm. käyttämään kivääriä ja metsästämään ja poika käyttikin suuren osan päivistään ampuen farmin ympäristössä pieniä eläimiä, enimmäkseen lintuja. Isoäiti ei tosin hyväksynyt pojan vastenmielistä harrastusta, mutta useista kielloista ja jatkuvista riidoista huolimatta Edmund ei aikonut antaa naisen määrätä omista tekemisistään.

Edmund murhaa isovanhempansa

27. elokuuta 1964 Edmund ja tämän isoäiti Maude istuivat jälleen keittiön pöydän äärellä riitelemässä pojan ampumaharrastuksesta, kun pojan sisällä hitaasti kasvanut viha saavutti viimein lakipisteensä. Edmund oli saanut tarpeekseen siitä, miten vanha nainen kohteli häntä ja dementoituvaa isoisäänsä, joten ryntäsi raivostuneena ulos keittiöstä noutaakseen kiväärinsä.

Palattuaan takaisin keittiöön ladatun kiväärin kanssa Edmund ampui selin häntä kohden seisovaa isoäitiään ensin kuolettavasti takaraivoon, jonka jälkeen hän ampui lattialle kaatunutta naista vielä kahdesti selkään. Varmistettuaan, että nainen oli todella kuollut, hän kääri tämän pään ympärille pyyhkeen ja raahasi sitten isoäitinsä ruumiin olohuoneen lattialle.

Edmundin toimet keskeytyivät kuitenkin äkisti, kun poika kuuli ruokaostoksilta palaavaan isoisänsä auton kaartavana maatilan pihatielle. Edmund ei halunnut isoisänsä saavan tietää vaimonsa järkyttävästä kohtalosta, joten päätti hoitaa asian omalla tavallaan ja säästää tämän surulta. Kivääri kädessään hän käveli ulos isoisäänsä vastaan, odotti kunnes tämä avasi autonsa takaoven nostaakseen ostoksensa mukaansa ja ampui sitten miestä päähän.

Raahattuaan vuotavan ruumiin autotallin suojiin, nuori poika ei enää kuitenkaan tiennyt miten hänen tulisi toimia seuraavaksi. Niinpä hän istui kuistin puisille rappusille ja soitti äidilleen kysyäkseen tältä neuvoa. Naisen kehotuksesta hän ilmoitti tapahtumista paikalliselle poliisille ja jäi sitten odottamaan rauhassa viranomaisten saapumista paikalle.

Edmund Kemper pidätetään

Kalifornian viranomaiset eivät kyenneet ymmärtämään, miten vasta 15-vuotias poika oli kyennyt suorittamaan näin julman henkirikoksen. Tuomarin määräämä psykiatrinen tutkimus tarjosi kuitenkin lopulta kaivattuja vastauksia, kun pojan todettiin sairastavan vainoharhaista skitsofreniaa ja diagnoosin myötä poika lähetettiin nuorisovankilan sijaan mielisairaalaan.

Sairaalassa lääkärit alkoivat kuitenkin hiljalleen kyseenalaistamaan alkuperäisen diagnoosin, sillä nuorisopsykiatrien ja sosiaalityöntekijöiden mukaan mikään ei viitannut pojan sairastavan skitsofreniaa. Edmundia kuvailtiin fiksuksi ja järjestäytyneeksi nuoreksi eikä hänellä ollut todettu harhoja tai muita merkkejä poikkeavasta ajattelusta. Älykkyysosamäärätestistä nuori poika oli saanut tulokseksi jopa 145.

Edmund sai viimein uuden diagnoosin, jonka mukaan hänellä todettiin passiivisaggressiivinen persoonallisuushäiriö. Lääkärit olivat täysin vakuuttuneita, että nuoresta pojasta saataisiin kuntoutettua toimiva yhteiskunnan jäsen – he eivät tosin osanneet aavistaa, että älykäs poika osaisi muokata käyttäytymistään vastaamaan lääkärien odotuksia.

Ajan myötä hyvin käyttäytyvälle Edmundille annettiin sairaalassa yhä enemmän vapauksia ja vastuuta. Lopulta hän jopa avusti lääkäreitä psykiatristen arviointien tekemisessä muille potilaille ja vastauksia tarkistaessaan Edmundille valkeni miten hänen tulisi toimia saadakseen psykiatrit vakuuttuneeksi hänen mielensä terveydestä.

Lääkärit eivät tosin olleet ainoita, joilta Edmund oppi uusia asioita. Sairaalassa olevien potilaiden joukossa oli mm. useita seksuaalirikollisia ja murhaajia, joiden neuvojen avulla Edmund oppi, miten naisen luottamuksen saattoi voittaa vain puhumalla ja esiintymällä hyvänä tyyppinä.

Edmund Kemper vapautuu vankilasta

21-vuotissyntymäpäivänään 18. joulukuuta 1969 Edmund Kemper sai viimein haluamansa, kun mies vapautettiin yli viisi vuotta kestäneen psykiatrisen hoidon jälkeen ehdonalaiseen vapauteen. Sairaalan lääkärit suosittelivat painokkaasti, että poikaa ei lähetettäisi enää äitinsä luokse asumaan, sillä juuri Clarnell vaikutti olevan kaikkien ongelmien alkulähde. Tärkeät teinivuotensa pakkohoidossa viettäneellä nuorella miehen alulla ei kuitenkaan ollut rahaa tai edes tarvittavia elämäntaitoja, joten lääkärien suosituksista huolimatta Kalifornian osavaltion viranomaiset päättivät lähettää pojan äitinsä hoidettavaksi.

Pojan ollessa sairaalassa hänen äitinsä Clarnell oli muuttanut Kaliforniaan ja aloittanut työt hallintovirkamiehenä Santa Cruzin yliopistossa. Äiti otti poikansa vastahakoisesti vastaan ja kaksikon vihamieliset – suorastaan myrkylliset – välit taantuivat nopeasti vanhoille urilleen. Edmund tunsi itsensä jälleen avuttomaksi lapseksi, joka oli lukittu pimeään kellariin rottien seuraksi.

Vapauteensa liittyvien ehtojen mukaisesti Edmund aloitti toisen asteen koulutuksen, jossa hän suoritti mm. useita kriminologiaan liittyviä kursseja. Edmund oli jo sairaalassa ollessaan päättänyt haluavansa poliisiksi, mutta tiedosti samalla tekemänsä kaksoismurhan olevan potentiaalinen este haaveelle. Mies kuitenkin työskenteli päättäväisesti puhdistaakseen maineensa ja lopulta marraskuussa 1972 hänen rikosrekisteriinsä tehdyt merkinnät poistettiin pysyvästi. Miehen ehdonalaista valvova psykiatri mainitsi suosituksessaan seuraavasti:

Jos kohtaisin tämän potilaan tietämättä hänen taustastaan, pitäisin häntä hyvin sopeutuneena ja aloitekykyisenä nuorena miehenä, jolla ei ole näkyviä psykiatrisia sairauksia. Hänen reaktionsa vuosia kestäneeseen hoitoon ja kuntoutukseen on ollut erinomainen. En näe minkäänlaisia psykiatrisia perusteita pitää häntä vaarallisena itselleen tai muille yhteiskunnan jäsenille.

Psykiatrin lausunto on jälleen täydellinen esimerkki siitä, miten taitavasti älykäs Edmund osasi manipuloida ympärillään olevia ammattilaisia. Hän sai jopa arvioinnin suorittaneet psykiatrit kuvittelemaan edistyneensä hoidolle asetettujen odotuksien mukaisesti, vaikka todellisuudessa hän eli yhä syvemmällä raiskausfantasioiden ja murhien täyttämässä mielessään.

Edmundin haaveet poliisin urasta kuitenkin kariutuivat yllättäen, kun tämä hylättiin koulutuksesta suuren kokonsa takia. Unelmiensa kuihduttua kasaan pettynyt Edmund haki lohdutusta paikallisesta lainvalvontaviranomaisten suosimasta baarista, jossa ystävystyikin monien alueen poliisien kanssa. Edmund olikin lopulta niin tuttu näky baarissa, että poliisit alkoivat kutsua miestä tuttavallisesti ”Big Ediksi”.

Ajelehdittuaan useiden eri työpaikkojen välillä Edmund päätyi lopulta Kalifornian tielaitokselle. Saatuaan riittävästi rahaa säästöön mies saattoi viimein muuttaa pois äitinsä luota ja suuntasi hieman pohjoisempana sijaitsevaan Alamedan kaupunkiin, jossa jakoi asunnon ystävänsä kanssa.

Edmund ei kuitenkaan edes muutosta huolimatta päässyt eroon äitinsä vaikutuspiiristä. Clarnell saattoi ilmestyä kutsumatta poikansa asunnolle ja soitteli tälle jatkuvasti säilyttääkseen mielivaltaisen kontrollin poikaansa. Toisaalta Edmund itse joutui myös usein palaamaan väliaikaisesti äitinsä luokse asumaan mm. heikon taloudellisen tilanteensa takia. Samaan aikaan äidin ja pojan välit jatkoivat tulehtumistaan vain entisestään.

Edmundin suhde omaan äitiinsä oli tahrinut peruuttamattomasti miehen näkemyksen naisia kohtaan. Hän ei vain vihannut vaan myös pelkäsi vastakkaista sukupuolta ja tunsi olonsa aina varsin kiusalliseksi naispuolisten ihmisten seurassa. Vihaan sekoittui kuitenkin myös seksuaalisia tarpeita ja mies alkoikin hiljalleen kehittämään mielessään synkkiä fantasioita naisten raiskaamisista.

Teininä vankilassa viettämänsä ajan takia Edmund oli menettänyt kriittisen ajanjakson elämästään, jonka takia miehellä ei ollut aavistustakaan, miten käyttäytyä ja keskustella luontevasti naisten kanssa. Teiden varsilla liftaavat viehättävät naispuoliset opiskelijat tarjosivat kuitenkin helpon ratkaisun ongelmaan, ja Edmund kehittikin lopulta suunnitelman harjoitellakseen erityisesti kommunikaatiotaitojaan.

Edmund hankki itselleen auton, kaksiovisen Ford Galaxyn, ja alkoi poimimaan teiden varsilta kyytiinsä nuoria opiskelijatyttöjä. Kohteekseen hän valitsi erityisesti yläluokkaan tai parempaan keskiluokkaan kuuluvia henkilöitä, joiden ajatteli olevan toimivan yhteiskunnan kannalta arvokkaampia. Muutamien kuukausien ajan Edmund harjoitteli erityisesti keskustelemista ja erilaisia tapoja, joilla saisi matkustajansa tuntemaan olonsa mukavaksi. Hän oli varma, että useat naispuoliset opiskelijat tuntisivat olonsa epämukavaksi varsin suurikokoisen miehen rinnalla ja halusi siksi varmistaa, että voittaisi matkustajiensa luottamuksen puolelleen.

Edmund varusti autonsa erilaisilla työkaluilla ja tarvikkeilla. Näihin lukeutui mm. muovipusseja, puukkoja, käsiraudat sekä huopia. Kuljettajan puoleisen penkin alle hän kätki aseensa. Edmund oli myös muokannut matkustajan puoleisen oven mekanismia niin, että vain hän osasi avata oven sisältä käsin tehden tällä tavoin mahdollisen uhrinsa pakenemisesta mahdotonta.

Mary Ann Pesce ja Anita Luchessa

7. toukokuuta 1972 Edmund ajautui jälleen massiiviseen riitaan äitinsä kanssa käymässään puhelinkeskustelussa. Raivostunut Edmund poistui asunnostaan ja nousi pihalle pysäköityyn autoonsa. Mies oli jo lukuisia kertoja tuntenut voimakasta tarvetta tappaa kyytiinsä poimimansa liftaaja, mutta väärän mielentilan takia kynnys ei ollut toistaiseksi ylittynyt. Tällä kertaa tilanne oli kuitenkin muuttunut eikä Edmund aikonut enää vain harjoitella.

18-vuotiaat opiskelijat Mary Ann Pesce ja Anita Luchessa olivat matkalla Stanfordin yliopistolle ja tarvitsivat tätä varten kyydin. Autonsa kanssa liikkeellä ollut Edmund poimi molemmat tytöt kyytiinsä ja lupasi tapansa mukaan kuljettaa nämä perille asti. Kyydissä olleet opiskelijatytöt eivät tunteneet reittiä yliopistolle, joten heidän epäilynsä heräsivät vasta tunnin ajonmatkan jälkeen, kun Edmund kaartoi autonsa syrjäiselle metsäalueelle. Edmund kertoi raiskaavansa molemmat tytöt, mutta rauhoitteli näitä vakuuttelemalla, että kaikki sujuisi hyvin, jos molemmat vain seuraisivat hänen ohjeitaan.

Ensitöikseen Edmund pakotti vieressään istuneen Anitan mukaansa ja lukitsi sitten tytön auton tavaratilaan. Seuraavaksi hän siirtyi takapenkillä odottaneen Mary Annen vierelle ja asetettuaan tytölle ensin käsiraudat hän yritti tukahduttaa tämän. Miehen yllätykseksi tyttö laittoi kuitenkin voimiensa takaa vastaan ja onnistui puremaan päänsä yli vedettyyn muovipussiin pienen reiän. Tytöstä ei kuitenkaan lopulta ollut vastusta yli kaksimetriselle ja miltei 140 kg miehelle.

Edmund raiskasi avuttoman uhrinsa auton takapenkillä ja viilsi tämän jälkeen tytön kaulan auki. Auton tavaratilassa järkyttävää kamppailua kuunnellut Anita koki saman kohtalon vain hetki tämän jälkeen. Murhien jälkeen Edmund piilotti molempien uhriensa ruumiit auton tavaratilaan ja suuntasi sitten takaisin asunnolleen.

Edmundin kämppäkaveri ei ollut paikalla, joten mies päätti kantaa molempien tyttöjen ruumiit asuntoonsa, jossa valokuvasi ja oli sukupuoliyhteydessä alastomien ruumiiden kanssa. Paloiteltuaan molemmat uhrinsa hän pakkasi ruumiinosat roskapusseihin ja hävitti sitten todistusaineiston ympäri Loma Prietan vuoristoa harrastettuaan ensin suuseksiä molempien uhrien irti leikattujen päiden kanssa.

Tapahtuman jälkeen Edmund palasi jälleen vanhan rutiininsa pariin. Hän poimi kyytiinsä liftaajia ja vei matkustajansa sovitusti toivottuun määränpäähän. Mies suorastaan rakasti tilanteen luomaa asetelmaa, sillä Edmund koki mielessään, että hän yksin saattoi päättää, saisiko matkustaja jatkaa vielä elämäänsä vai olisiko kyseessä tämän viimeinen matka.

Molemmista tytöistä oli tehty katoamisilmoitukset, kun näitä ei ollut kuulunut sovitusti Stanfordin yliopistolle. Poliisi ei kuitenkaan ollut reagoinut ilmoituksiin, sillä viranomaiset suhtautuivat kadonneisiin tyttöihin karkulaisina. Mary Annen kallo löytyi kuitenkin sattumalta myöhemmin saman vuoden elokuussa, mutta laajoista etsinnöistä huolimatta muita jäänteitä ei löydetty enää kummastakaan tytöstä.

Aiko Koo

Edmund Kemper iski seuraavan kerran neljä kuukautta myöhemmin, illalla 14. syyskuuta 1972, kun hän poimi kyytiinsä 15-vuotiaan tytön nimeltä Aiko Koo. Nuori tyttö oli myöhästynyt bussista matkalla tanssitunnilleen ja päättänyt sitten korjata asian liftaamalla.

Tytön noustua Edmundin kyytiin mies kertoi tälle, että kuljettaisi tytön tanssitunnin sijaan San Franciscoon. Aikon alettua panikoimaan ja huutamaan hysteerisesti Edmund kaivoi esiin penkkinsä alle piilottamansa käsiaseen ja painoi sen vasten Aikon kylkiluita. Hän rauhoitteli nuorta tyttöä väittämällä harkitsevansa itsemurhaa ja tarvitsi vain keskustelukumppanin, joka saisi puhuttua hänelle järkeä.

Tilanteen todellinen laita kuitenkin paljastui tytölle Edmundin pysäköityä autonsa syrjäiselle seudulle. Mies kertoi tytölle tekevänsä itsemurhan, mutta ei halunnut kuolla yksin. Tyttö muuttui jälleen hysteeriseksi, mutta rauhoituttuaan hieman hän yritti vakuuttaa miehelle, ettei tämä halunnut oikeasti riistää omaa henkeään ja että tällä olisi vielä paljon hyviä asioita edessään.

Edmund nousi ulos autosta ja suljettuaan etuoven tajusi lukinneensa itsensä ulkopuolelle jättäen tytön lisäksi aseensa ja kaikki työkalunsa sisälle autoon. Mies oli kuitenkin taitava manipuloija ja lyhyen keskustelun jälkeen Aiko, syystä tai toisesta, avasi miehelle auton oven.

Päästyään takaisin sisälle autoon Edmund pakotti tytön takapenkille. Hän kaatoi uhrinsa mahalleen sitoakseen tytön kädet tämän selän taakse ja peitti tytön suun teipillä. Seuraavaksi hän kampesi itsensä tytön päälle ja puristi sormillaan tytön sieraimia tukkien uhrinsa hengitystiet.

Aiko meni välittömästi paniikkiin ja alkoi rimpuilla voimakkaasti. Puoliksi tytön päällä makaava isokokoinen mies oli nuorelle tytölle mahdoton vastus, mutta Aiko onnistui kuitenkin hankkimaan itselleen hetkellisesti lisää liikkumatilaa. Tyttö onnistui nimittäin tarttumaan sattumalta kivuliaasti Edmundin kiveksistä, jonka takia miehen oli pakko vaihtaa asentoa.

Vajaan minuutin kestäneen taistelun jälkeen tyttö menetti lopulta tajuntansa ja Edmund irrotti otteensa. Tyttö kuitenkin hengitti yhä. Mies kantoi tajuttoman tytön autonsa taakse, jossa laski uhrinsa maahan ja raiskasi tämän. Lopuksi Edmund tarttui tytön kaulan ympärillä olleeseen kaulaliinaan ja kuristi tytön kuoliaaksi.

Edmund nosti uhrinsa ruumiin auton tavaratilaan ja peitteli tämän huovalla. Tarkistettuaan, ettei maahan ollut jäänyt mahdollisia todisteita mies suuntasi matkansa jälleen asunnolleen, jossa kantoi ruumiin sisälle ollakseen toistamiseen sukupuoliyhteydessä tämän kanssa.

Edmund oli jo kahdesti ottanut valtavan riskin kannettuaan uhriensa ruumiit sisälle asuntoonsa, sillä useat naapurit olisivat helposti voineet nähdä miehen epäilyttävät toimet. Riskinotoista huolimatta Edmund halusi tällä kertaa olla huolellisempi ruumiin hävittämisessä, joten hän poisti uhrinsa hampaat vasaralla ja ruuvimeisselillä tehdäkseen uhrin tunnistamisesta hankalampaa. Leikattuaan tytön pitkät hiukset vielä lyhyiksi ja pakattuaan paloitellut ruumiinosat vihreisiin roskapusseihin Edmund hävitti jäänteet eri puolille Eden Canyonin aluetta.

Cynthia Schall

Seuraava hyökkäys tapahtui jälleen noin neljä kuukautta myöhemmin 7. tammikuuta 1973. Edmund oli asunut jälleen rahavaikeuksiensa takia äitinsä luona ja ajautunut massiiviseen riitaan tämän kanssa. Poistuttuaan jälleen vihoissaan ajelemaan autollaan hän poimi Cabrillon kampukselta kyytiinsä nuoren 18-vuotiaan Cynthia Schallin.

Edmund kuljetti jälleen uhrinsa syrjäiselle alueelle. Hän pakotti tytön autonsa tavaratilaan ja ampui tätä kuolettavasti uudella 22-kaliiperisella pistoolillaan, jonka oli ostanut vain muutamia päivä aikaisemmin. Kuljetettuaan ruumiin äitinsä kodille ja kannettuaan tämän sisälle taloon Edmund riisui tytön alasti ja piilotti ruumiin sitten huoneensa kaappiin yön ajaksi.

Clarnellin lähdettyä aamulla töihin noin kello 11 aikaan, Edmund oli sukupuoliyhteydessä kuolleen uhrinsa kanssa ja poisti sitten luodin ruumiista. Paloiteltuaan uhrinsa kylpyhuoneessa hän pakkasi jälleen ruumiinosat autoonsa ja hävitti sitten roskapussit heittämällä ne jyrkänteeltä mereen.

Tällä kertaa Edmund kuitenkin säilytti uhrinsa pään itsellään harrastaakseen sen avulla suuseksiä useiden päivien ajan. Saatuaan tästä lopulta tarpeekseen hän hautasi Cynthian pään äitinsä puutarhaan asettaen tämän kasvot kohti äitinsä makuuhuoneen ikkunaa. Edmund on myöhemmin selittänyt toimintaansa kuvaillen äitiään ivallisesti ihmiseksi, joka halusi muiden katsovan itseään ylöspäin.

Rosalind Thorpe ja Allison Liu

Noin kuukausi myöhemmin, 5. helmikuuta 1973, Edmund oli jälleen ajautunut äitinsä kanssa kiivaaseen riitaan ja lähtenyt autollaan etsimään potentiaalista uhria. Koska oli vielä varhainen ilta, mies suuntasi matkansa suoraan läheisen yliopiston kampukselle.

Santa Cruzin alueella oli jo levinnyt epäily liftareita saalistavasta sarjamurhaajasta. Opiskelijoita oli kehotettu olemaan tarkkaavaisia ja nousemaan auton kyytiin vain, jos tämä oli varustettu yliopiston tarralla. Kyseisiä tarroja jaettiin vain opiskelijoille ja henkilökunnalle, joten myös Edmund oli onnistunut saamaan tarran yliopistolla työskentelevältä äidiltään.

Noin puoli yhdeksän aikaan illalla Edmund poimi kampukselta kyytiinsä ensimmäisen matkustajan, nuoren opiskelijatytön nimeltä Rosalind Thorpe. Rosalind oli vaikuttanut aluksi epäilevältä, mutta yliopiston tarran nähtyään hän oli rohkaistunut ja noussut autoon matkustajan paikalle.

Edmund jatkoi matkaansa tarkoituksenaan poistua kampukselta, kun hän kohtasi tien reunassa vielä seuraavan opiskelijan, 20-vuotiaan Allison Liun. Tyttö oli ollut aina varsin valikoiva kyytiensä suhteen ja rohkaistui tälläkin kertaa nousemaan auton kyytiin vain, koska ajatteli miehen ja tämän vierellä istuneen tytön olevan pariskunta. Koska kaksiovisen Ford Galaxyn takapenkille pääsi vain etuoven kautta, Rosalind nousi hetkeksi ulos autosta uuden matkustajan tieltä, jonka jälkeen kolmikko jatkoi matkaansa kohti pimenevää iltaa.

Edmund oli valinnut reitikseen syrjäisen tien, josta avautui upea näkymä oikealle puolelle jäävän kaupungin ylitse. Hän tiedusteli matkustajiltaan voisiko hidastaa vauhtiaan hetkeksi ihaillakseen kaupungin valoja ja tarttui huomaamatta penkin alle piilottamaansa käsiaseeseen jatkaen samalla jutustelua vierellään istuvan Rosalindan kanssa.

Edmund oli tässä vaiheessa hidastanut vauhtia niin paljon, että auto enää hädin tuskin liikkui. Hän nosti epäröimättä aseensa kohti vieressään istuvaa opiskelijatyttöä ja painoi liipaisinta. Rosalind ehti reagoida tilanteeseen vain järkyttyneellä huokaisulla ja jäi sitten makaamaan kuolleena ikkunaa vasten.

Tytön murhaa takapenkillä todistanut Allison alkoi rimpuilla ja huutaa hysteerisesti. Hän tiesi olevansa vankina auton sisällä, sillä ainut reitti ulos kulki matkustajan puoleisen etuoven kautta. Edmund kohotti jälleen aseensa, tällä kertaa kohti takapenkillä istuvaa tyttöä, mutta huonon asentonsa takia mies ei kyennyt tähtäämään kunnolla. Allison yritti parhaansa väistellä häntä kohden osoittavaa aseen suuaukkoa ja ensimmäinen luoti lävistikin vain tytön käden, jonka tämä oli nostanut kasvojensa suojaksi. Seuraava laukaus osui kuitenkin uhria päähän ohimon kohdalle, jonka seurauksena tyttö menetti tajuntansa.

Edmund pysäytti autonsa tien reunaan ja peitteli molemmat uhrit huopien alle. Takaa lähestyvän auton takia miehen oli kuitenkin jatkettava nopeasti matkaansa, sillä tien reunaan pysäköity auto olisi voinut herättää epäilyksiä.

Edmund mietti kuumeisesti seuraavaa siirtoaan. Hän tiesi, ettei voisi jatkaa matkaansa loputtomiin huopaan kääritty ruumis vierellään. Kaiken lisäksi takapenkillä istunut Allison ei ollut kuollut saamiinsa vammoihin, vaan päästi edelleen säännöllisesti suustaan omituisia huokauksia. Edmund joutui tekemään kaikkensa pitääkseen ajatuksensa kasassa, sillä tytön käymä äänekäs taistelu kuolemaa vastaan sai miehen voimaan pahoin.

Vasta pitkän matkan jälkeen Edmund viimein rohkaistui ja pysäytti autonsa hetkeksi tien varteen. Hän tarttui aseeseensa ja ampui jälleen takapenkillä istuvaa Allison Liuta – tällä kertaa lähietäisyydeltä kuolettavasti päähän. Siirrettyään molempien uhrien ruumiit autonsa tavaratilaan hän palasi takaisin äitinsä talolle, jossa mestasi molemmat uhrinsa auton tavaratilassa ja jätti sitten päättömät ruumiit autoonsa yön ajaksi.

Aamulla Edmund kantoi Allisonin ruumiin taloon sisälle, jossa oli sukupuoliyhteydessä tämän ruumiin ja irti leikatun pään kanssa. Tyydytettyään seksuaaliset tarpeensa hän poisti luodit molempien uhrien päistä ja siirsi ruumiit takaisin autoonsa noin klo 14 aikaan iltapäivällä. Edes yläkerran asunnosta kantautuvat juhlan äänet eivät pysäyttäneet röyhkeää Edmundia, eikä kukaan tälläkään kertaa kiinnittänyt huomiota huopakääröä olallaan kantaneeseen mieheen. Tavaratilassa Edmund katkaisi vielä molempien uhrien kädet ja hävitti sitten ruumiinosat eripuolille Eden Canyonia.

Clarnell (Kemper) Strandberg ja Sally Hallet

Edmund oli tähän mennessä tappanut nuoria opiskelijatyttöjä äitiänsä kohtaan tuntemansa vihan takia. Murhatessaan hän oli todellisuudessa fantasioinut oman äitinsä tappamisesta. Nyt mies kuitenkin tunsi sisällään, ettei väistämätöntä voinut estää, joten Edmund päätti hoitaa asian päätökseen.

20. huhtikuuta 1973

Clarnell oli lähtenyt edellisenä iltana ystäviensä seurassa juhlimaan ja Edmund oli jäänyt asunnolle odottamaan tämän paluuta yrittäen pysyä hereillä aina kahteen saakka yöllä. Lopulta mies oli antanut kuitenkin periksi ja mennyt nukkumaan, herätäkseen vain pari tuntia myöhemmin äidin viimein saavuttua kotiin neljän aikaan aamuyöstä.

Edmund odotti noin tunnin ajan, kunnes oli lopulta varma, että Clarnell oli nukahtanut. Hän nousi sängystään ja käveli hiljaa äitinsä makuuhuoneen ovelle vasara vasemmassa ja veitsi oikeassa kädessään. Pimeyden turvin hän hiipi äänettömästi äitinsä sängyn oikealle puolelle ja odotti vielä muutaman minuutin toistellen itselleen mielessään asioita, joiden takia hänen äitinsä oli kuoltava. Lopulta Edmund kohotti vasemman kätensä ja iski nukkuvaa äitiään vasaralla päähän oikeanpuoleiseen ohimoon.

Isku oli voimakas, mutta vakava päävamma ei aiheuttanut naiselle välitöntä kuolemaa. Edmund kykeni yhä kuulemaan äitinsä raskaan ja äänekkään hengityksen. Mies tarttui oikealla kädellään naisen poskesta ja viilsi sängyllä makaavan uhrinsa kaulan auki jatkaen hellittämättä, kunnes naisen pää lopulta irtosi. Tämän jälkeen Edmund riisui äitinsä yöpaidan ja raahasi tämän alastoman ruumiin makuuhuoneen komeroon.

Edmund oli suoranaisen raivon vallassa. Hän oli vihdoin saanut tilaisuuden puhua suunsa puhtaaksi, tarvitsematta välittää äitinsä nöyryyttävistä kommenteista ja käytti tilaisuuden häpeilemättä hyväkseen. Hän huusi irrottamalleen päälle solvauksia samalla, kun leikkasi tämän kielen ja kurkunpään irti kuin varmistaakseen, että nainen ei voisi enää vastata.

Edmund kuljetti irti leikkaamansa elimet keittiöön, jossa heitti ne lavuaarissa sijaitsevaan jätemyllyyn. Laite ei kuitenkaan pystynyt tuhoamaan sitkeitä äänihuulia heittäen kudoksen takaisin lavuaarin pohjalle. Edmund on myöhemmin antamissaan lausunnoissaan todennut tämän tuntuneen jopa tilanteeseen sopivalta, sillä niin paljon kuin hän oli vuosien varrella joutunutkin kuuntelemaan oman äitinsä solvauksia, edes naisen kuoltua hän ei kyennyt tuhoamaan tämän äänen alkuperäistä lähdettä.

Edmund ei tosin jättänyt äitinsä ruumiin häpäisemistä vielä tähän. Hän asetti naisen pään olohuoneen kirjahyllylle käyttäen tämän kasvoja tikkatauluna ja saatuaan viimein tarpeeksi äitinsä solvaamisesta heitti tämän pään takaisin makuuhuoneen komeroon. Käännettyään patjan ylösalaisin ja pedattuaan sängyn hän pyyhki vielä seinälle syntyneet verijäljet ja heitti sitten veriset lakanat komeroon äitinsä ruumiin päälle.

Ensimmäiset auringonsäteet valaisivat jo heräävää kaupunkia, kun huonovointinen ja sekava Edmund poistui äitinsä asunnolta. Hän tunsi teostaan syyllisyyttä, mutta samalla myös helpotusta. Haettuaan lohtua läheisestä baarista Edmund kuitenkin tajusi yllättäen, että ihmiset alkaisivat epäillä, kun Clarnell ei palaisi töihinsä maanantai aamuna.

Edmund alkoi suunnitella tilanteeseen sopivaa peitetarinaa ja päätti, että myös jonkun äidille läheisen ihmisen olisi kuoltava. Hän pohti kuka olisi kaikkein todennäköisimmin viettänyt äitinsä kanssa aikaa viikonloppuna ja päätyi lopulta tämän parhaaseen ystävään Sallyyn. Kun molemmat naiset olisivat kuolleet Edmund voisi kertoa naisten ystäville kaksikon lähteneen lomalle saadakseen itselleen etumatkaa.

Edmund soitti Sallylle myöhemmin illalla noin klo 17.30 ja kutsui naisen äitinsä asunnolle päivälliselle. Sovittuaan tapaamisesta mies alkoi valmistautua naisen tuloon – hän työnsi käsiraudat housujensa taskuun, piilotti ohuen nylon köyden olohuoneeseen ja varautui mahdolliseen kamppailuun muutamin lyömäasein. Saatuaan suunnitelmansa valmiiksi Edmund jäi odottamaan vierastaan saapuvaksi noin klo 19.30.

Sally saapui Clarnellin asunnolle viimein puoli tuntia myöhässä. Edmund tapasi naisen ovella, jossa vaihtoi tämän kanssa ensin muutaman sanan ja ohjasi vieraansa sitten sisälle taloon. Sally tiedusteli Edmundilta missä tämän äiti oli, johon mies vastasi Clarnellin olevan käymässä ystävänsä luona ja saapuvan takaisin hetkenä minä hyvänsä.

Edmund auttoi vierastaan riisumaan tämän yllä olleen villapuseron ja seurasi sitten naisen kannoilla kohti olohuonetta. Ylitettyään huoneen kynnyksen Edmund alkoi kuitenkin äkisti epäröidä suunnitelmansa toimivuutta ja pohti, pitäisikö hänen sittenkin lyödä naista ensin päähän ja kuristaa tajuton nainen kuoliaaksi vasta tämän jälkeen.

Epäröinti sai Edmundin ajatukset täysin sekaisin. Sen enempää ajattelematta hän iski naista kahdesti keskivartaloon, jonka seurauksena Sally kaatui olohuoneen lattialle. Edmund hyökkäsi salamannopeasti lattialla makaavan naisen ylle ja käänsi tämän selin itseään kohti, jottei näkisi naisen kasvoja. Mies kietoi vasemman käsivartensa naisen kaulan ympärille ja kuristi sitten uhriaan voimiensa takaa, kunnes tämä ei enää liikkunut.

Sally oli tässä vaiheessa menettänyt vain tajuntansa, mutta Edmund ei aikonut jättää naista henkiin. Hän asetti uhrilleen ensin käsiraudat ja veti sitten tämän pään yli muovipussin, jonka sulki nylon narulla kiristäen sidoksen tiukasti naisen kaulan ympärille. Lopuksi Edmund raahasi uhrinsa makuuhuoneensa lattialle ja nukkui sitten itse yön yli äitinsä sängyssä.

Aamulla herättyään Edmund siirsi Sallyn ruumiin makuuhuoneensa lattialta komeroon ja pakeni sitten paikalta naisen autolla. Edmund ajoi tauotta jopa miltei 2000 kilometrin matkan aina Coloradon Puebloon, nauttien matkan aikana kofeiinitabletteja pysyäkseen hereillä.

Edmund Kemper antautuu

Edmundilla oli mukanaan kolme asetta ja jopa satoja ammuksia. Hän oli koko pakomatkansa ajan kuunnellut tarkasti radion lähetyksiä, muttei ollut kuullut sanaakaan äitinsä tai tämän ystävän Sallyn murhista. Saavuttuaan Puebloon väsynyt Edmund kuitenkin päätti, että hänen matkansa oli nyt saapunut päätepisteeseensä ja löydettyään ensimmäisen puhelinkopin soitti poliisille tunnustaakseen äitinsä ja Sallyn murhat. Hän on myöhemmin kertonut antautumiseen johtaneista tuntemuksistaan seuraavasti:

Jatkaminen ei olisi enää palvellut mitään fyysistä tai todellista tarkoitusta. Kaikki oli vain puhdasta ajanhukkaa – emotionaalisesti en olisi enää jaksanut kauempaa. Lopussa aloin tuntea koko jutun mielettömyyden ja lähes romahduksen partaalla totesin itselleni: ”nyt tämä saa riittää.”

Viranomaiset pitivät aluksi miehen tunnustusta mauttomana pilana, mutta lopulta Edmund sai viranomaiset vakuutettua tilanteen vakavuudesta. Puhelun jälkeen hän jäi vain odottamaan virkavallan saapumista paikalle ja pidätyksen yhteydessä Edmund tunnusti myös toteuttamansa opiskelijamurhat.

Oikeudenkäynti

7. toukokuuta 1973 Edmundia vastaan nostettiin syytteet kahdeksasta ensimmäisen asteen murhasta. Hänen yksityiskohtaisen tunnustuksensa takia puolustukselle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin vedota mielenvikaisuuteen, vaikka miehelle oli myönnetty puhtaat paperit vain puoli vuotta aikaisemmin tämän rikosrekisterin mitätöinnin yhteydessä.

Edmund tunnusti oikeudessa tappaneensa uhrit, mutta väitti, että tekoihin olisi kyennyt vain mieleltään sairas yksilö. Hän totesi kehossaan asuvan kaksi eri henkilöä, joista tappajan persoonallisuuden otettua vallan, hänen maailmansa vain pimeni täysin. Miehen sanoille ei kuitenkaan jäänyt lopulta juurikaan painoarvoa, kun kolme oikeuden nimeämää psykiatria totesivat lopulta Edmund Kemperin olevan mieleltään terve ja siten myös syyntakeinen.

Oikeudenkäynti kesti yhteensä noin kolme viikkoa, jonka jälkeen valamiehistö totesi Edmund Kemperin syylliseksi kaikkiin murhiin. Edmund itse esitti rangaistukseksi kuolemaa kidutuksen kautta, mutta toiveestaan huolimatta hänelle tuomittiin jokaisesta syytekohdasta seitsemästä vuodesta elinkautiseen, jotka määrättiin suoritettavaksi samanaikaisesti.

75-vuotias Edmund istuu yhä rangaistustaan vankilassa. Mallivangiksi kuvailtu mies toimi ennen saamaansa aivohalvausta mm. sokeille suunnattujen äänikirjojen lukijana, äänittäen yhteensä jopa 5000 tuntia materiaalia. Hän on osallistunut vankeutensa aika myös lukuisiin haastatteluihin ja dokumentteihin, tarjoten tärkeää tietoa sarjamurhaajien mielestä ja ajattelutavoista ja pyrkien samalla pelastamaan muut kaltaisensa ihmiset suorittamasta synkkiä fantasioitaan.

Edmund Kemper on anonut vuosien saatossa useita kertoja ehdonalaiseen vapauteen – ensimmäisen kerran jo vuonna 1979 – mutta toistaiseksi kaikki anomukset on hylätty. Viimeksi ehdonalainen vapaus evättiin vuonna 2017, mutta seuraava mahdollisuus koittaa jo kuluvana vuonna 2024.