Barbora Skrlová

7. toukokuuta 2007. Kuřim, Tšekin tasavalta.

Uunituore isä, Edward, valmistelee kotiaan innokkaana esikoistaan varten. Kaiken täytyy olla täydellistä eikä Edward aio jättää mitään sattumaan varaan. Hän on jo hyvissä ajoin hankkinut videoitkuhälyttimen vastasyntyneelle lapselleen, koska haluaa pitää pienokaistaan silmällä tämän nukkuessa. Edward asentaa kameran paikalleen ja kytkee vastaanottimen näyttöön virran. Kuvasignaalin löydettyään laitteen näytölle ilmestyy rakeinen kuva.

Hämmästyksekseen Edward ei näe ruudulla kuitenkaan poikansa pinnasänkyä, vaan täysin alastoman pojan, jonka kädet ja jalat on sidottu. Hän näyttää seisovan betonilattialla, mutta muuten ympäristöstä on vaikea tehdä tarkempia havaintoja.

Kuva on hämärä, mutta poika näyttää täysin rauhalliselta. Edward pitää näkemäänsä omituisena, mutta hetken aikaa kuvaa tuijotettuaan hän hymähtää omille ajatuksilleen. Kaikelle on varmasti täysin luonnollinen selitys. Hän sulkee monitorin ja lähtee vierailemaan sairaalassa vaimonsa ja vastasyntyneen lapsensa luona.

Palattuaan taas parin tunnin jälkeen takaisin kotiinsa, Edward kytkee jälleen virran monitoriin tarkistaakseen tilanteen. Näytölle ilmestyy jälleen sama poika, jonka mies oli nähnyt aikaisemminkin. Nuorukainen on hyvin likainen ja näyttää poimivan lattialta jotakin suuhunsa. Muutaman kerran kuvaan ilmestyy myös naisen käsi, joka ruokkii alastonta nuorukaista.

Edward ei vieläkään ymmärrä täysin näkemäänsä, mutta epämiellyttävä olo kylmää miehen sisintä. Hän päättää ilmoittaa asiasta poliisille. Ennen kuin mies tarttuu puhelimeensa, hän tallentaa kuvamateriaalia siltä varalta, että yhteys katkeaa ja kuvavirta häviää.

Virkavallan saavuttua paikalle pelästynyt mies esittelee poliiseille monitorista näkyvän materiaalin. Kaikille on selvää, että kuvasignaali saapuu jostain toisesta samankaltaisesta laitteesta. Kantama ei ollut todennäköisesti kovin laaja, joten kuvaa lähettävän kameran täytyi olla lähistöllä.

Poliisi ryhtyy välittömästi selvittämään signaalin alkuperää. Useat viranomaiset kiertävät ovelta ovelle tiedustelemassa asiasta ja suurin osa perheistä osoittautuu varsin yhteistyöhaluisiksi. He vastaavat esitettyihin kysymyksiin ja päästävät poliisit kotiinsa tarkistamaan tilanteen.

Lopulta poliisit saapuvat keltaiselle talolle ja koputtavat oveen. 31-vuotias yksinhuoltaja äiti, Klára Mauerová, avaa oven ja kertoo, että perhe on asunut alueella vasta puoli vuotta. Hän kertoo asuvansa talossa ainoan lapsensa – 13-vuotiaan Anickan kanssa. Älyllisesti jälkeenjäänyt monisairas tyttö kärsi vakavista ahdistusoireista, eikä äiti halua järkyttää tytärtään päästämällä vieraita miehiä taloonsa.

Konstaapelit tyytyvät naisen selitykseen ja palaavat takaisin Edwardin talolle, jossa järkyttynyt mies kertoo odottamattomia uutisia. Mies oli pitänyt vastaanottimen näytön koko ajan päällä ja kertoo kuulleensa monitorista poliisien keskustelun Klára Mauerován kanssa – videokuvan täytyi siis kantautua naisen talosta.

Viranomaiset palaavat takaisin keltaiselle talolle. Kláran äänekkäästä protestoinnista huolimatta poliisi työntää naisen syrjään ja aloittaa etsinnät alakerrassa. Pian poliisit löytävätkin portaiden alta riippulukolla teljetyn oven, mutta Klára väittää oven olleen lukittuna jo muuton yhteydessä eikä naisella ole tietoa avaimesta.

Poliisi ei kuitenkaan tyydy tällä kertaa naisen selitykseen. He kutsuvat paikalle palokunnan, jotta ovi saadaan murrettua auki. Tässä vaiheessa myös Kláran sisko Kateřina liittyy joukkoon ja molemmat naiset vaativat poliisia poistumaan talosta.

Palokunnan viimein saapuessa paikalle naiset ja 13-vuotias Anicka estävät viranomaisia toimimasta muodostaen ihmisketjun oven edustalle. Pienen lapsen vaatteisiin puettu Anicka konttaa hermostuneesti ympäri lattiaa ja pysähtyy toisinaan istumaan keinuttaen itseään edestakaisin. Hänen käytöksensä viittaa selvästi kehitykselliseen häiriöön.

Vastusteluista piittaamatta virkavalta siirtää naiset sivuun ja palopelastajat murtavat lukitun oven. Heti ensimmäiseksi paikallaolijoita kohtaa oven takaa kantautuva virtsan, ulosteen ja oksennuksen haju.

Viranomaiset löytävät pienestä sementtikellarista sidottuna saman kalpean ja alastoman pojan, jonka poliisit olivat nähneet aiemmin naapurin itkuhälyttimen näytöllä. Poika ei itke tai tunnu välittävän järkyttävästä ympäristöstään ollenkaan – hän itse asiassa hymyilee kohtaamilleen vieraille miehille.

Klára myöntää nuorukaisen olevan hänen 8-vuotias poikansa ja molemmat naiset pidätetään välittömästi. Heidät kuljetetaan kuulusteltaviksi mukanaan myös 13-vuotias Anicka. 8-vuotias Ondřej sen sijaan kiidätetään tutkittavaksi.

Sairaalassa selviää, että nuori poika kärsii vakavasta nestehukasta. Hän on selvästi alipainoinen ja erittäin likainen. Pojalla on kehossaan lukuisia vammoja, kuten viiltoja ja naarmuja, haavaumia nivusissa sekä omituinen iso ympyrän muotoinen arpi toisessa pakarassa. Poika on täysin vaiti ja perääntyy kaikkein varovaisintakin kosketusta tai lähestymisyritystä.

Nuoren pojan ollessa sairaalahoidossa, poliisi tekee parhaansa haaliakseen kasaan kaiken mahdollisen tapaukseen liittyvän tiedon. Nopeasti selviää, että Kláralla on myös toinen poika – 2 vuotta vanhempi Jakub, joka oli ollut koulussa taloon tehdyn ratsian aikana. Nuorempi poika Ondřej oli äidin mukaan sen sijaan käynyt kotikoulua huonon kuulonsa takia.

Myös 10-vuotias Jakub tutkitaan huolellisesti sairaalassa. Vammat ovat saman suuntaisia kuin nuoremmalla veljelläänkin, joskaan eivät yhtä vakavia. Tutkimuksen jälkeen Jakub ja Anicka, kuljetetaan Cloak Neckin lastenkotiin turvaan ja poliisi aloittaa varovasti 10-vuotiaan Jakubin kuulustelut. Hänen kertomansa tarina on miltei liian uskomaton ollakseen totta.

Klára ja Kateřina Mauerová

Klára Mauerová syntyi Tšekkoslovakiassa 13. maaliskuuta 1975. Hänen nuorempi siskonsa Kateřina syntyi kolme vuotta myöhemmin. Tšekkoslovakian jakautumisen jälkeen vuonna 1993 perhe tyttärineen jäi asumaan Tšekin tasavallan puolelle. Molemmilla sisaruksilla oli todettu jonkin asteisia mielenhäiriöitä, mutta Kláran tilanne oli huomattavasti vakavampi. Hänellä oli havaittu jo nuorella iällä skitsofreniaan viittaavia merkkejä kuten ääni- ja näköharhoja. Klára uskoi, että hänelle oli asetettu jumalallinen tehtävä.

21-vuotiaana Klára tuli raskaaksi ja pian tämän jälkeen hän meni naimisiin poikaystävänsä kanssa, jonka oli tavannut joitakin vuosia aikaisemmin yliopistossa. Perheen ensimmäinen lapsi Jakub syntyi vuonna 1997 ja toinen poika Ondřej vain kaksi vuotta myöhemmin.

Taloudellisten ongelmien takia nuori pari asui ensimmäisen avioliittovuotensa aikana Kláran vanhempien luona, kunnes tilanteen parannuttua he  saattoivat muuttaa omaan asuntoonsa. Klára oli omistaunut äiti ja parin avioliitto vaikutti olevan tukevalla pohjalla.

Kláran valmistuttua yliopistosta hän aloitti työt sihteerinä. Hänen siskonsa Kateřina sen sijaan opiskeli sävellystä ja työskenteli samaan aikaan osa-aikaisesti päiväkodissa. Klára pitikin nuoremman sisaruksensa osaamista suuressa arvossa ja kysyi tältä usein neuvoa poikiensa kasvatuksessa.

Muutaman avioliittovuoden jälkeen Kláran mielenterveys alkoi kuitenkin rakoilla. Hänen irrationaalinen ja jopa väkivaltainen käytöksensä nakersi parin välejä. Lukemattomien riitojen jälkeen vuonna 2003 aviomies sai tilanteesta tarpeekseen ja haki eroa. Hän uskoi lastensa kuitenkin olevan turvassa äitinsä luona ja myönsi tälle täyden huoltajuuden. Erosta huolimatta hän piti poikiinsa tiiviisti yhteyttä ja vieraili näiden luona säännöllisesti.

Aviomiehen lähdön jälkeen Kláran tila heikkeni entisestään ja hän masentui vakavasti. Klára pyysi apua siskoltaan ja Kateřina muuttikin sisarensa luokse antaakseen tälle kaiken tukensa. Hiljalleen Kláran mielentila tervehtyi ja vuoteen 2005 mennessä perhe suorastaan kukoisti. 6-vuotias Ondřej ja 7-vuotias Jakub saivat äidiltään kaiken tarvitsemansa huomion. Kláraa kuvailtiinkin hyväksi, suorastaan esimerkilliseksi äidiksi eikä kahden vuoden takaisen eron aiheuttamasta stressistä näkynyt enää jälkeäkään.

Idylinen perhe-elämä sai kuitenkin yllättävän käänteen, kun Kláran sisko 31-vuotias Kateřina ilmestyi vierailulle mukanaan 11-vuotias Anicka. Nuori tyttö oli norjalainen orpo, joka oli joutunut julman ihmiskaupan ja hyväksikäytön kohteeksi. Tyttö oli onnistunut kuin ihmeen kaupalla pakenemaan kaappaajiltaan ja salaisen organisaation avustuksella tyttö oli nyt päätynyt Kateřinan hoitoon. Anicka tarvisti kipeästi pysyvän paikan, jossa saisi kaipaamaansa rakkautta ja ymmärrystä.

Traumaattiset kokemukset eivät kuitenkaan olleet ainut varjo tytön elämässä. Sen lisäksi, että Anicka vaikutti olevan huomattavasti ikäistään nuoremman lapsen tasolla, hän kärsi myös monista vakavista sairauksista kuten leukemiasta ja munuaisten vajaatoiminnasta. Tyttö tulisi menettämään sekä näkönsä että kuulonsa.

Klára tunsi syvää myötätuntoa – jopa sääliä – nuorta tyttöä kohtaan ja otti tämän avosylin vastaan. Hän halusi pitää Anickasta huolta kuin omastaan. Kateřina kuitenkin kehoitti siskoaan pitämään asian yksityiskohdat salassa, koska kaappaajat etsivät yhä kuumeisesti tyttöä.

Vakavien sairauksiensa takia Anicka vaati jatkuvaa ammatillista hoitoa ja tarkkailua. Kateřina kuitenkin vaati, että pitäisi itse huolen tytön sairaalakäynneistä, joten Kláran ei tarvitsisi vaivata itseään asialla. Klára piti järjestelyä aavistuksen omituisena, mutta myöntyi kyselemättä siskonsa tahtoon.

Pian Klára alkoi saada sähköpostia ja tekstiviestejä lääkäriltä, joka vastasi Anickan hoidosta. Viesteissään lääkäri kertoi yksityiskohtaisia vinkkejä ja hoito-ohjeita, jotta tytön hyvinvointi ei vaarantuisi millään tavalla. Lääkäri ehdotti myös henkilökohtaista tapaamista, jotta he voisivat keskutella asiasta kasvotusten.

Klára suostui miehen ehdotukseen ja tapasi lääkärin keskiyöllä tämän autossa. Myöhäisen ajankohdan takia Klára ei kyennyt näkemään kunnolla miehen kasvoja, mutta lääkärin esittämä diplomaattipassi sekä Anickan potilastiedot vakuuttivat hänet miehen luotettavuudesta. Klára oli ammattilaisen tarjoamasta avusta vain helpottunut, koska vastuu monisairaan Anickan hoidosta oli alkanut käydä raskaaksi.

Lääkärin mukaan oli ensiarvoisen tärkeää, että Anicka saisi riittävästi lepoa ja tuntisi olonsa mahdollisimman tervetulleeksi. Tila saavutettaisiin parhaiten päivittäisillä tunteja kestävillä hierontasessioilla, jolloin Kláran tuli hieroa tytön selkää, käsiä ja jalkoja. Tämän lisäksi hoidon onnistuminen vaati aivan erityisesti myös tytön jalkovälin alueen intiimihierontaa, sillä tämä tekisi Anickan hyvin onnelliseksi.

Klára ei kyseenalaistanut lääkärin antamia ohjeita, vaan noudatti tämän kehotuksia kuuliaisesti. Tekstiviestien yhteydessä Klára sai lääkäriltä usein myös huonoja uutisia tytön tilasta – mm. heikentyvästä kuulosta ja sydänongelmista, mikä sai hänet tuntemaan vain enemmän myötätuntoa tyttöä kohtaan.

Jakub ja Ondřej alkavat oirehtia

Vuoteen 2006 mennessä Klára oli jo alkanut jättää omat poikansa miltei täysin vaille huomiota. Jakub ja Ondřej viettivät yhä enemmän aikaa isovanhempiensa luona, sillä Klára halusi antaa kaiken huomionsa sairaalle tytölle. Pojat olivat tietenkin tyytymättömiä vallitsevaan tilanteeseen ja mustasukkaisuus alkoi näkyä poikien käytöksessä. Tilanne tulehtui entisestään Anickan kerrottua molempien poikien kiusaavan tätä toistuvasti.

Klára alkoi syyttämään vanhempiaan poikien huonosta käytöksestä ja kunnioituksen puutteesta. Hän totesi, että pojat eivät näkisi enää isovanhempiaan ennen kuin asia oli korjattu. Poikien isälle Klára ilmoitti, ettei tämä voisi toistaiseksi tavata lapsiaan, koska Jakub ja Ondřej osallistuivat viikonloppuisin koulutusohjelmaan. Hiljalleen Klára lopetti yhteydenpidon kaikkiin perhetuttuihinsa.

Myöhemmin samana vuonna Klára alkoi kypsyttelemään ajatusta Anickan adoptiosta. Hoito oli raskasta ja taloudellinen tilanne heikentyi jatkuvasti, mutta Klára halusi tytön omakseen. Hänen aikeensa yllättivät koko lähipiirin, sillä Klára ei ollut maininnut ajatuksistaan sanallakaan kenellekään.

Ankaraa rakkautta lääkärin määräyksestä

Matkassa oli kuitenkin mutkia. Anickan lääkärin mukaan adoptiota ei tultaisi hyväksymään, koska Kláran pojat olivat tytölle jatkuvasti ilkeitä. Mies kertoi, että Kláran tulisi oikaista poikien käytöstä ja parantaa näiden pahat sielut terapian avulla, joka koostui fyysisistä rangaistuksista ja ankarasta kurista.

Klára otti kyselemättä vastaan lääkärin antamat ohjeet ja toimi kuuliaisesti tämän määräämän terapian mukaisesti. Hän piiskasi ja hakkasi poikia jopa kaikkein vähäpätöisimmistä syistä ja tuntui suorastaan etsivän tekosyitä rangasituksille. Fyysisen väkivallan lisäksi Klára piti poikia usein myös nälässä ja jätti toisinaan aterioita välistä, vaikka pojat olisivatkin käyttäytyneet kunnolla.

Anickan lääkäri ei kuitenkaan ollut tuloksiin tyytyväinen. Elokuussa 2006 mies ilmoitti, että rangaistukset eivät selvästi olleet riittävän tehokkaita – pojat tarvitsisivat shokkiterapiaa. Hän kertoi Kláralle, että tämän tulisi luopua täysin äidin roolistaan ja viedä pojat pieneen metsän keskellä sijaitsevaan mökkiin. Klára teki jälleen kerran työtä käskettyä.

Shokkiterapiaa sielujen puhdistamiseksi

Veverská Bítýška oli pieni luonnon ympäröimä maaseutukaupunki, jossa asui vakituisesti vain muutamia tuhansia ihmisiä. Klára matkusti poikiensa kanssa pienelle metsämökille, jossa hän tapasi siskonsa Kateřinan lisäksi myös kolmannen naisen ja kaksi miestä.

Lääkärin määräämä shokkiterapia alkoi välittömästi kolmikon saavuttua paikalle. Pojat lukittiin pieniin koirahäkkeihin, jotka oli sijoitettu eri huoneisiin. Heidät haluttiin erottaa toisistaan, jotta Ondřej ja Jakub eivät voisi kommunikoida keskenään. Kaikki tapahtui niin odottamatta, että nuorukaiset olivat syystäkin täyden shokin vallassa. Kumpikaan ei osannut kuvitella, että joutuisivat oman äitinsä julman kidutuksen kohteiksi.

Pojat viettivät suuren osan ajastaan pienissä häkeissä, joissa he tekivät myös tarpeensa ja söivät ruokansa koirankupeista. Matalan rakenteen takia he kykenivät nousemaan korkeintaan polvilleen. Muille paikallaolijoille – jopa omalle äidilleen –puhuminen oli ankarasti kielletty ja pojat vapautettiin häkeistään vain kidutussessioiden ajaksi.

Kaikki paikalla olleet aikuiset Klára ja Kateřina mukaan lukien osallistuivat poikien pahoinpitelyihin. Molempia uhreja hakattiin keppien ja vyönsolkien avulla, nivusiin tumpattiin palavia savukkeita, ihoa raavittiin haarukoilla ja heidän päälleen kaadettiin kuumaa vettä.

Poikien päät peitettiin pahoinpitelyjen ajaksi tummilla säkeillä ja suut teipattiin umpeen. Heidän kätensä ja jalkansa sidottiin yhteen selän taakse, jolloin liikkuminen oli käytännössä täysin mahdotonta. Molempia käytettiin myös seksuaalisesti hyväksi ja toisinaan jopa pojat itse pakotettiin osallistumaan toistensa pahoinpitelyihin.

Uhrien mieli pyrittiin murtamaan myös julman psyykisen väkivallan keinoin. Uhreja nimiteltiin jatkuvasti hirvittävillä nimillä ja heille soitettiin kovaäänistä metallimusiikkia. Molemmat pakotettiin myös makaamaan mökin ulkopuolella itse kaivamissaan pienissä haudoissa, jonka aikana pojille toisteltiin näiden olevan jo käytännössä kuolleita.

Vaikka molemmat pojat joutuivatkin toistuvasti julman väkivallan kohteiksi, jostain syystä nuorempi poika Ondřej päätyi isoveljeään huomattavasti useammin vakavan ja pidempikestoisen pahoinpitelyn kohteeksi. Äiti Klára hukutti mm. poikansa pään veden alle niin pitkäksi aikaa, että Ondřej miltei hukkui. Kateřina auttoi siskoaan pitämällä pojan käsistä kiinni, jotta tämä ei kykenisi taistelemaan vastaan.

Kaikkein vakavin tapaus tapahtui kuitenkin viimeisinä päivinä, kun Ondřej pakotettiin ulos häkistään ja aikuiset painoivat alastoman pojan mahalleen lattiaa vasten. Nuorukainen ei kyennyt tekemään mitään puolustaakseen itseään, kun Klára veti esiin terävän veitsen ja leikkasi palan pojan pakarasta. Pojan itkiessä yhä lattialla lihan palaa kierrätettiin paikalla olijoiden kesken, jotka söivät sen pala palalta.

Paluu takaisin arkeen

Järkyttävä piina kesti jopa kahdeksan päivän ajan, jonka jälkeen Klára palasi yhdessä poikiensa kanssa takaisin kotiinsa. Uusi lukukausi oli juuri alkamassa, mutta äiti oli ilmoittanut vain vanhemman poikansa, Jakubin, kouluun. Häntä oli uhkailtu toistuvasti entistäkin julmemmalla väkivallalla, jos poika kertoisi tapahtumista kenellekään. Jakub ei sanonut sanaakaan, mutta koulussa pantiin merkille pojan omituinen käytös. Hän ei koskaan mm. osallistunut uimiseen tai muihin aktiviteetteihin, jotka vaativat riisuutumista tai kevyempää vaatetusta.

Ondřejta sen sijaan pidettiin vankina päiväkodin kellarissa pöytään kahlittuna. Häntä pitivät silmällä mökillä olleet kaksi miestä aina siihen saakka, kunnes Klára onnistui löytämään uuden kodin myöhemmin samana vuonna. Taloon muutettuaan Ondřejta alettiin pitämään vankina kellariin sijoitetussa häkissä, joka ei ollut juuri pientä komeroa suurempi.

Anickan adoptio

Samoihin aikoihin Klára päätti käynnistää Anickan adoptioprosessin uudelleen. Tytön syntymästä ei ollut olemassa minkäänlaisia asiakirjoja, mutta Klára ja Kateřina selittivät, että tämän huumeriippuvaiset vanhemmat eivät olleet koskaan edes tehneet virallista ilmoitusta tyttärensä syntymästä. Juridisten dokumenttien puute hankaloitti prosessia huomattavasti. Kateřina tunsi kuitenkin ihmisiä, jotka ymmärsivät oikeusistuimen prosessit ja löysivät keinot kiertää tarvittavat vaatimukset adoption hyväksymiseksi. Klárasta tuli viimeinkin virallisesti Anickan äiti.

Uudessa ympäristössä molempien poikien laiminlyönti ja pahoinpitely jatkuivat entiseen malliin. Samaan aikaan 13-vuotias Anicka sai nauttia omasta rauhasta yläkerrassa sijaitsevassa huoneessaan, joka oli täynnä leluja. Nuori tyttö oli onnellinen sillä Klára piti hänestä hyvää huolta ja täytti parhaansa mukaan tämän kaikki tarpeet.

7. toukokuuta 2007 kaikki kuitenkin muuttui yhtäkkiä, kun talon seinien sisällä piiloteltu julma salaisuus päätyi naapurin asentaman itkuhälyttimen kautta poliisin tietoon. Kellarista löytynyt Ondřej kuljetettiin sairaalaan hoitoa varten – vanhempi veli Jakub sekä adoptiolapsi Anicka sijoitettiin lastenkotiin turvaan. Tarina tulisi kuitenkin pian saamaan täysin odottamattoman käänteen.

Anicka katoaa lastenkodista

Lastenkotiin sijoitettu Anicka kieltäytyi toistuvasti yhteistyöstä henkilökunnan kanssa. Hän ei antanut lääkärien suorittaa tarvittavia tutkimuksia, joten tytön terveydentilan tarkistaminen oli mahdotonta. Viranomaisille oli toistaiseksi vielä epäselvää, oliko mahdollisesti myös tytöllä jonkinasteisia vammoja. Vain muutama päivä sijoituksen jälkeen tilanne muuttui yhtäkkiä entistä huolestuttavammaksi, kun Anicka hävisi lastenkodista täysin yllättäen.

Anickan sairauksien ja terveysongelmien takia viranomaiset eivät pitäneet todennäköisenä, että nuori tyttö olisi kyennyt karkaamaan laitoksesta omin avuin. Laajoista etsinnöistä huolimatta tytöstä ei kuitenkaan löytynyt jälkeäkään. Mediassa samaan aikaan jaettu kuva Anickasta tuotti kuitenkin pian tulosta, kun vangittuna olevan Kateřinan työkaverit päiväkodissa huomasivat jotain omituista. Kuvissa näkyvä kadonnut tyttö muistutti erehdyttävän paljon heidän aiempaa kollegaansa – Barbora Škrlováa.

Anickan todellinen henkilöllisyys paljastuu

Päiväkodin työntekijät kertoivat havainnostaan viranomaisille, jotka ryhtyivätkin välittömästi tutkimaan tytön taustoja tarkemmin. Nopeasti kävi ilmi, että tytön syntymästä ja aiemmasta elämästä ylipäätään ei ollut olemassa minkäänlaista tietoa. Tutkinnassa selvisi myös, että adoptioprosessin tueksi toimitetut asiakirjat ja lausunnot olivat poikkeuksetta väärennöksiä ja valheita.

Poliisi oli jo aikaisemmin ottanut lastenkodista talteen tytön jättämät vaatteet, joista kerätty DNA päätettiin nyt tarkistaa asian vahvistamiseksi. Vastaus saapuikin odotetusti positiivisena – kyseessä ei toden totta ollutkaan viaton 13-vuotias tyttö, vaan 31-vuotias nainen, Barbora Škrlová.

Tässä vaiheessa Barboraa ei epäilty rikoksista, vaan poliisi halusi kuulla naista todistajana poikien tapaukseen liittyen. Ongelma vain oli se, että naisen olinpaikasta ei ollut minkäänlaista tietoa. Vasta noin kuukausi naisen katoamisen jälkeen 15. kesäkuuta 2007, nainen paikallistettiin Tanskassa yhdessä isänsä ja asianajajansa seurassa, kun Barbora haki uutta passia Kööpenhaminan Tšekin suurlähetystöstä.

Paljastumisen jälkeen asianajaja totesi medialle, että Barbora ei ollut tehnyt mitään väärää. Asianajaja selitti, että geneettisen sairauden takia Barbora identifioi itsensä enemmän lapseksi kuin aikuiseksi ja tästä syystä oli päättänyt esiintyä 12-vuotiaana orpona. Tapauksen aiheuttaman ahdistuksen takia Barbora oli päättänyt paeta julkisuutta isänsä suojiin.

Viranomiaset pyysivät naista palaamaan takaisin Tšekin tasavaltaan kuulusteluja varten ja asianajaja lupasi, että Barbora palaisi viimeistään 13. heinäkuuta. Hän ei kuitenkaan koskaan ilmaantunut paikalle, vaan hävisi jälleen omille teilleen.

Seuraavan kerran Barbora nousi esiin 2008 toukokuussa Oslossa, jossa hän oli jälleen esiintynyt väärän identiteetin turvin – tällä kertaa 12-vuotiaan pojan roolissa nimellä Adam. Naisen todellisen henkilöllisyyden lopulta paljastuttua Barbora toimitettiin takaisin Tšekin tasavaltaan poliisin kuultavaksi ja viranomaiset alkoivat kokoamaan tapauksen puuttuvia palasia.

Poliisi aloittaa Barbora Skrlován kuulustelut

Tutkinnan edetessä viranomaisille alkoi muodostua yhä vahvempi käsitys Barboran osallisuudesta, kun Klára ja Kateřina alkoivat avautua tapahtumien kulusta. Naisen osallisuutta pahoinpitelyihin ei kuitenkaan voitu näyttää toteen, joten häntä syytettiin avunannosta, koska aikuisena henkilönä hän ei ollut tehnyt asiasta ilmoitusta viranomaisille.

Syytteiden myötä Barbora päätti yhtäkkiä muuttaa tarinaansa väittämällä joutuneensa itsekin fyysisen ja henkisen väkivallan uhriksi. Hänen mukaansa Kateřina oli huumannut ja aivopessyt hänet uskomaan olevansa 12-vuotias Anicka, jonka jälkeen oli esitellyt tämän siskolleen Kláralle norjalaisena orpona. Hän väitti, että koko tapausta johti sosiaalityöntekijä Hana Basová, joka niin ikään oli osallistunut poikien pahoinpitelyyn metsämökillä. Naiset olivat tavanneet toisensa työskennellessään samassa päiväkodissa.

Barbora väitti olleensa jatkuvan väkivallan uhan alla ja pahoinpidelleensä poikia vain välttyäkseen samalta kohtalolta. Hän kertoi olleensa itsekin tapahtumien jälkeen vankina Ondřejn tapaan – kahlittuna päiväkodin kellarissa. Viranomaiset eivät naisen tarinaa kuitenkaan nielleet, vaan pitivät tätä yhtenä rikoksen päätekijöistä. Poliisin teoriaa tuki myös Barboran psykiatrinen arviointi, joka vahvisti naisen toimineen omasta vapaasta tahdostaan.

The Grail Movement

Kuulusteluiden yhteydessä oli noussut esille myös naisten yhteys uskonnolliseen liikkeeseen, joka tunnetaan nimellä ”The Grail Movement”. Kyseessä on kansainvälinen kristillinen liike, joka keskittyy henkiseen kehitykseen ja yhteiskunnalliseen vastuuseen. Sen juuret ovat Saksassa, jossa liike perustettiin vuonna 1920.

Barbora Škrlován isä, Josef, toimi paikallisen osaston johtajana, joka oli sittemin irtaantunut The Grail Movement -liikkeestä omaksi lahkokseen ja ryhtynyt noudattamaan sen oppeja oman kapean tulkintansa mukaisesti. He uskoivat olevansa oikeutettuja tekemään mitä tahansa – myös rikoksia – yhteisen hyvän puolesta. Joillekin osallisille tämä merkitsi lupaa mm. satuttaa toisia – lahkon oppeja saattoi siis helposti tulkita palvelemaan omia vääristyneitä tarpeitaan.

Juuri tämä irtautunut lahko vaati jäseniään osoittamaan fyysistä omistautumista, jonka epäiltiin johtaneen poikien kidutukseen ja hyväksikäyttöön. Naisten lisäksi pahoinpitelyihin oli osallistunut myös kaksi miestä, jotka saatiin selville näyttämällä pojille paikallisen lahkon jäsenien kuvia. Kaikki osalliset olivat tutustuneet toisiinsa päiväkodissa.

Viranomaiset saivat lopulta selvitettyä myös salaperäisen lääkärin todellisen henkilöllisyyden – tekstiviestit ja sähköpostit oli lähetetty Kateřinan ja Barboran omistamilta laitteilta. Klára oli helposti manipuloitavissa ja naiset käyttivätkin häikäilemättä hyväkseen tämän hyväuskoisuutta. He saivat Kláran uskomaan, että lahkon tarjoamat opit olivat ainoa keino puhdistaa poikien turmeltuneet sielut. Barbora teki parhaansa viattoman lapsen roolissaan lisätäkseen kitkaa entisestään äidin ja poikien välillä väittäen, että mustasukkaiset pojat kiusasivat häntä toistuvasti.

Oikeudenkäynti ja tuomiot

Oikeudessa kaikki kolme naista syyttelivät kilvan toisiaan. Kaikki epäillyt kuitenkin yksiselitteisesti kiistivät kuuluvansa kyseiseen lahkoon ja väittivät olevansa aivopesun uhreja. Myös mökillä poikien pahoinpitelyyn osallistuneet Jan Škrla, Jan Turek ja Hana Basová kiistivät olevansa missään tekemisissä lahkon kanssa. Pitkähkön loan heiton jälkeen puolustuksen ja syyttäjän välillä kaikki syytetyt kuitenkin todettiin syyllisiksi.

Kateřinan uskottiin olevan tärkein alullepanija poikien pahoinpitelyssä. Hänen todettiin olevan itsekeskeinen, empatiakyvytön ja omaavan sadistisia taipumuksia. Nainen tuomittiin 10 vuodeksi vankeuteen.

Kláran uskottiin joutuneen systemaattisen aivopesun ja manipuloinnin uhriksi, mutta poikien äitinä ja osallisena tapahtumiin hänet tuomittiin 9 vuodeksi vankeuteen, josta suoritti lopulta vain viisi. Barbora tuomittiin osallisuudestaan 8 vuoden vankeuteen, josta Kláran tapaan istui niinikään vain viisi vuotta, kun hänen asianajajansa mukaan naisen psykologinen hyvinvointi oli kärsinyt suuresti vankeuden aikana. Muut osalliset – Hana Basová, Jan Škrla sekä Jan Turek – tuomittiin viiden ja seitsemän vuoden vankeusrangaistuksiin. Kaikki tuomitut ovat jo suorittaneet rangaistuksensa ja vapautuneet vankilasta.

Vapautumisensa jälkeen Klára sai oikeusistuimelta luvan tavata lapsiaan valvotuissa olosuhteissa. Hän ei kuitenkaan saa asua poikiensa kanssa. Hänen siskonsa Kateřina ei ole tiettävästi vapautumisensa jälkeen pitänyt yhteyttä perheeseensä eikä hänen tai Barbora Škrlován olinpaikoista ole tietoa.

Mutta tutustutaanpa vielä tapauksen kannalta olennaisiin tai vähintäänkin mielenkiintoisiin yksityiskohtiin. Ensinnäkin kuka oli Barbora Škrlová ja miten hän saattoi huijata niin monia ihmisiä esiintymällä 12-vuotiaana lapsena.

Barbora Skrlován taustaa

Barbora Škrlová syntyi 1975 Tšekkoslovakiassa. Hän sairasti harvinaista hypopituitarismia, joka sai naisen näyttämään ikäistään nuoremmalta. Hypopituitarismi on tila, jossa aivolisäkkeen erittämien hormonien tuotanto on alentunut tai pysähtynyt kokonaan ja siihen liittyvät oireet voivat vaikuttaa moniin kehon toimintoihin, kuten kasvuun, aineenvaihduntaan ja ihon kuntoon. Näin ollen hypopituitarismia sairastava henkilö, aivan kuten Barboran tapauksessa, voi näyttää huomattavasti ikäistään nuoremmalta.

Barboran kasvaessa vanhemmaksi hänellä diagnosoitiin myös useita vakavia mielenterveyden ja persoonallisuuden häiriöitä, mukaan lukien dissosiatiivinen identiteettihäiriö ja skitsofrenia. Hänen käyttäytymisensä oli arvaamatonta ja Barbora oli taipuvainen kertomaan tarinoita ja valheita identiteettinsä suhteen.

Barbora oli jo aikaisemmin elämässään ollut psykiatrisessa hoidossa, koska henkisen hyvinvointinsa romahdettua perhe ei enää kyennyt hallitsemaan tämän toimia. Nainen kuitenkin karkasi laitoksesta ja alkoi tehtailla petoksia valheellisten identiteettien turvin. Hän oli itse asiassa toteuttanut samankaltaisen huijauksen jo aikaisemminkin – tuolloinkin kyseessä oleva perhe oli yrittänyt adoptoida tytön. Juoni oli kuitenkin tuolloin paljastunut ja viranomaiset olivat passittaneet naisen takaisin laitoshoitoon.

Kláran siskon, Kateřinan, Barbora oli tavannut Masarykin yliopistossa ollessaan noin 30-vuotias. Kateřina auttoi Barboraa saamaan työpaikan päiväkodista ja naiset jopa asuivat yhdessä jonkin aikaa. Kateřina oli siis alusta asti tietoinen Barboran todellisesta identiteetistä ja iästä.

Teorioita ja pohdintaa

Barbora Škrlován tapaus herättää kokonaisuudessaan paljon kysymyksiä valheesta ja totuudesta. Siksi on hyvä pitää mielessä, että edellä kertomani tapahtumien kulku on hyvin todennäköisesti vain osa totuudesta. Tapaukseen liittyy myös omituisia yksityiskohtia, jotka ovat synnyttäneet muutamia ahdistavia teorioita.

Anickan sairauksiin liittyvät dokumentit ja diagnoosit olivat taitavasti laadittuja huijauksia. Väärennöksien takana olivat Hana Basová ja Kláran sisko Kateřina. Asiantuntijoiden mukaan dokumenteissa käytetty termistö oli hyvin ammattimaista, mutta huomattava määrä teknisiä virheitä osoitti, että tekstin laatijalla ei ollut tieteellistä taustaa tai ymmärrystä tukenaan. Sisältö nojasi vahvasti vain tieteelliseen jargoniaan. Yksi väärennöksien motiiviksi esitetty hypoteesi onkin ollut vakuutuspetos, mutta mikään ei antanut viitteitä siitä, että korvauksia olisi yritetty periä.

Toinen ajatuksia herättävä teoria on lahkon mahdollisesti ylläpitämä pedofiilirinki. Tähän voisi viitata ensinnäkin Kláran ja Kateřinan hankkima erittäin kallis kamera, jota he käyttivät Ondřejn kuvaamiseen kellarissa. Sen kuvatarkkuus oli erittäin korkea eikä kyseinen laite ollut pienten lapsien valvontaan tarkoitettu turvallisuustuote. Se oli suunniteltu ennemminkin tallentamista varten ja viranomaiset löysivätkin Kláran talosta yhteensä 3.5 tuntia kellarista kuvattua videomateriaalia.

On myös erittäin epäilyttävää, että Kateřinalla ja Kláralla oli nimissään yhteensä kolme vuokra-asuntoa siitäkin huolimatta, että naisten tulotaso ei olisi mitenkään riittänyt maksamaan asuntojen vuokra- ja ylläpitokuluja. On pidetty mahdollisena, että naiset olisivat käyttäneet myös muita asuntoja lapsivankien kätkemiseen ja laittoman materiaalin tuottamiseen. Kuvamateriaalin myyminen pedofiileille olisi varsin uskottava selitys naisten korkean elintason taustalla, sillä kuvamateriaalista olisi helposti maksettu jopa satoja dollareita.

Pedofiiliteoriaa tukee myös poikien päiden huputtaminen mökillä. Tällä tavoin maksavat asiakkaat saattoivat pahoinpidellä ja hyväksikäyttää poikia pelkäämättä tulevansa myöhemmin tunnistetuiksi. On myös spekuloitu, että Barboran esittämän Anickan rooli oli vain lisämauste, jonka avulla yritettiin houkutella lisää maksavia asiakkaita.