Uutinen Vantaan Viertolan koululla tapahtuneesta ampumisesta järkytti minua syvästi. Vielä kolme päivää tapahtumien jälkeenkin, on mahdoton kuvitella miten 12-vuotias poika voi suorittaa tällaisen teon. Isänä, jonka maailma pyörii viisivuotiaan lapsen ympärillä, tällaiset tragediat iskevät aivan erityisen syvälle. On pysäyttävää ajatella, että täysin normaalisti alkanut tiistainen kouluaamu päättyi yhden kuudesluokkalaisen kuolemaan ja kahden tytön hengenvaaralliseen loukkaantumiseen. Tiistai oli jälleen yksi sysimusta päivä suomalaisten oppilaitosten historiassa.
Lapsen vanhempana ajattelen välillä pelonsekaisin tuntein mihin tämä kaikki lopulta johtaa. Voiko oppilaitosten turvallisuuteen enää koskaan luottaa sataprosenttisesti? Vai onko koskaan voinutkaan? Tuntuu siltä, että kaikesta puheesta ja lupauksista huolimatta historia joka tapauksessa vain toistaa itseään. Enkä tarkoita vain kouluympäristössä tapahtuneita surmia, vaan myös lisääntyvää ja ennen kaikkea raaistuvaa väkivaltaa. Ymmärrän toki, että Vantaan tapahtumien ennustaminen ja sitä kautta myös estäminen on hankalaa, mutta on vaikea uskoa, etteikö vihjeitä tulevasta olisi ollut havaittavissa, jos niihin olisi vain osattu kiinnittää huomiota.
Syvimmät osanottoni kaikkien uhrien läheisille.